Kajaanin Hokki 2012–2013

  • 125 551
  • 357
Ps. Näyttää siltä, että Palosen Niko etsii uutta seuraa, siitä Hokille tuttu voimahyökkääjä kakkoskenttään rouhimaan. Voi kyllä olla tässä vaiheessa kevättä turhan kallis tuleviin tehoihin näihin, mutta pidän Palosen pelailusta ja pelityylistä ja lisäpisteet kypärän pitämisestä takaraivolla.

Itsekin kyllä pidän Palosen pelityylistä, mutta ongelmana alkaa olla se, että Hokilla on jo puolen tusinaa kolmosketjun pelimiehiä. Alanne, Fomin, Humaloja, Koivisto, Manninen ja jos tähän vielä lisättäisiin Palonen sekä mahdolliset Kärppä-avut, niin turhaan siellä istutettaisiin taitavia kavereita katsomossa. Toki Palonen voisi olla ihan ok kakkosketjussakin, mutta parhaimmat avut löytyvät juuri kolmos-nelosketjun rikkovasta roolista.

Tuossa Mannisen pojassa saattaisi olla aineksia jopa ykkös-kakkosketjuun. Ainakin A-junnuissa iskenyt vakuuttavasti pisteitä, ja sama tahti voisi jatkua jos annettaisiin vain rohkeasti vastuuta. Kolmoketjussa menisi ehkä hiukan hukkaan, kuten Komu Ville tällä kaudella. Manninen on melko pienikokoinen pelaaja, joten oletettavasti hän voi olla vaikeuksissa omassa päässä. Eli ainakin itse haluaisin kokeilla häntä laiturina ja se saattaisi ainakin tuntua luonnolliselta pelipaikalta.

Eli itse listaisin hyökkääjät koreihin seuraavasti:
Ykköskori: Virtala, Toivo
Kakkoskori: Karppinen, Manninen, Alanne
Kolmoskori: Humaloja, Fomin, Koivisto
Neloskori: Sillanpää, Häkkinen, Fofanov

Sillin ketjua en lähtisi rikkomaan. Nelosketju on vain nimellisesti nelonen, todennäköisesti pelaavat Virtalan, Karppisen ja muiden kärkihyökkääjien ohella eniten.

Huhuista vielä sen verran, että tuo Komu Villen siirto Joensuuhun näytti jäävän uutisankaksi. Itse toivoisin Komu Villen lähtevän ulkomaille esim. Ruotsiin, sillä jossain toisessa Mestisjoukkueessa saattaisi tehdä tuhoisaa jälkeä. Lisäksi Hokki forumilla tiedettiin Fofanovin sopimuksen ohella Toni Kirenin neuvottelevan Hokin kanssa. Siinä olisi kieltämättä mielenkiintoinen nimi. Todettakoon vielä sen verran, että Heikkisen Eetu ei ole ainakaan vielä tehnyt sopimusta Sportin kanssa ja tietojeni mukaan Hokki ainakin on kysellyt kaveria Kajaaniin.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Kyllä kelpaisi E.Heikkinen ehdottomasti! Viime vuonnahan olisi ollut mahdollisesti tulossa, mutta Hokin puolelta ei tiedusteltu. Kirenille näytän myös vihreätä valoa. Tästä oli puhetta myös KooKoo-kannattajien kirjoittamana tuolla Pelaajasiirrot-topicissa.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Epiltä aika ''lohdullisia'' sanoja tuossa Jatkoajan jutussa, että Kärpistä ei kovin montaa pelaajaa olisi tulossa. Mielestäni hyvä näin, turha lainarumba vain sekoittaa pakkaa.

Vapun aikoihinhan on yleensä järjestetty kauden päättäjäiset, joten tulisiko lähipäivinä jotain uusia soppareita julki?
 
Luin äsken tuon Jatkoajan yhteenvedon Hokin kaudesta ihan ajatuksella läpi. Yksi asia noista Epin puheista jäi mieleen:

Toisaalta pitää myös huomata, mitä tapahtui kentän ulkopuolella. Liikevaihto palasi samalle tasolle kuin mitä se muutama vuosi sitten oli. Mainosmyynnissä pääsimme erittäin hyvään tulokseen. Voidaan ajatella, että urheilullinen menestys ja talousasiat kulkevat käsi kädessä.

Mun mielestä tämä oli ehdottomasti menneen kauden paras uutinen, kaikesta "menestyksestä" huolimatta. Parina viime kautena Hokin talous on painunut pakkaselle, mutta muutaman epävirallisen lähteen mukaan tämän kauden taloudellinen tulos oli positiivinen ja nämä Epin sanat vain tukevat tätä väitettä. Hienoa!
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Luin äsken tuon Jatkoajan yhteenvedon Hokin kaudesta ihan ajatuksella läpi. Yksi asia noista Epin puheista jäi mieleen:



Mun mielestä tämä oli ehdottomasti menneen kauden paras uutinen, kaikesta "menestyksestä" huolimatta. Parina viime kautena Hokin talous on painunut pakkaselle, mutta muutaman epävirallisen lähteen mukaan tämän kauden taloudellinen tulos oli positiivinen ja nämä Epin sanat vain tukevat tätä väitettä. Hienoa!
Tismalleen samaa mieltä. Tulevaisuuden kannalta tärkeintä oli että palattiin oikealle tielle talouspuolella. Epi tekee kyllä hienoa duunia Hokin peräsimessä.
 

red&white

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Philadelphia Flyers, CFC
Kyllä kelpaisi E.Heikkinen ehdottomasti! Viime vuonnahan olisi ollut mahdollisesti tulossa, mutta Hokin puolelta ei tiedusteltu. Kirenille näytän myös vihreätä valoa. Tästä oli puhetta myös KooKoo-kannattajien kirjoittamana tuolla Pelaajasiirrot-topicissa.

Nyt täytyy sen verran huudella vieraisiin pöytiin, että miksi liki liigatasoinen Heikkinen vaihtaisi Sportista Hokkiin, kun kyselyjä tulee varmasti ylempääkin? Kyllä Edun seura on Mestiksessä vain ja ainoastaan Sport. Liiga on asia erikseen.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Nyt täytyy sen verran huudella vieraisiin pöytiin, että miksi liki liigatasoinen Heikkinen vaihtaisi Sportista Hokkiin, kun kyselyjä tulee varmasti ylempääkin? Kyllä Edun seura on Mestiksessä vain ja ainoastaan Sport. Liiga on asia erikseen.

Niin no, en totuuden nimissä tiedä mitä järkeä tuossa siirrossa Heikkisen kannalta olisi, mutta tämmöistä huhua liikkui viime kesänä, kun joku oli käynyt Heikkisen kanssa jutustelemassa Kajaanin markkinakadulla.

Ellei mielessä sitten ole paluu kotikonnuille.

E: Onkos kenelläkään muuten tietoa Ville Rajalan tilanteesta? Omasta mielestäni menisi kakkosketjuun heittämällä, mikäli on saanut itsensä kuntoon.
 
Viimeksi muokattu:

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Upi Ylönen siirtyy Lahden Pelicansin liigajoukkueen riveihin. Leikkö luvassa rooli ihan Suikkasen Pelsussa, vai onko edessä Mestis-pelejä Peliittojen paidassa.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Spekulaatiot E.Heikkisestä voidaan sitten unohtaa, teki jatkosopparin Sportin kanssa. Alkaisikohan kohta noista pakeista/ykkösketjun laitureista kuulua jotakin?
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Puolustus kyllä kaipaa pelaajia melko kiireesti. Itse olen pitänyt varmana Hattusen jatkoa, mutta tämä onkin kuulemma hyvin epätodennäköistä. Ilmeisesti Hokilla kiinnostusta enemmän kuin miehellä itsellään. Liekö ihan uran lopetus edessä?

Oiskohan Antti Jaatinen (JYP) saatavilla pakistoon. Sopimusta on vuosi jäljellä, mutta peliaikaa ei ole tiedossa kuin enintään Akatemian puolella, ja JYP ei ilmoittanut häntä sopimuksenalaisiin pelaajiin tässä ilmoituksessaan.

Kärpillä on sopimukset 9 pakin kanssa, joten sieltäkin on saatavilla 1-2 puolustajaa jos kaikki ovat terveinä, mutta sen varaan ei tietysti voi/kannata laskea. Lisäksi Kärppäpakeista Juho Jokisella ei ole sopimusta...Pasi Hirvonen TPS:stä olis myös oiva ykkösparin pakki ja ilman sopimusta. Ei ole saanut vakiinnutettua roolia liigassa.

Jokipojissa viimekaudella pelanneet, ilman sopimusta olevat Jani Oinonen ja Jarkko Näppilä olisivat huippuvahvistuksia. Ville Väänänenkin olisi kelpo ukko.
KooKoolta on viimekauden rosterista 3 pakkia (Kiren, Forsberg ja Niemi) ilman sopimusta. Kaikki sellaisia, jotka voisi olla Hokissa isossa roolissa.

Näiden joukkueiden tilanteet nostettu esiin sen vuoksi, että sopimuspakkeja on jo aikalailla riittävästi...myös TuTolta on jäämässä ukkoja vähän yli, mutta tuskin yhtä kovia kun yllä mainitut nimet...
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Pakkeja jostain ja kovia nimiä kaipaa Hokki. Ville Rajala tehnyt sopimuksen Hokin kanssa, hyvä isokokoinen pelaaja. Ja parempi, että Ville pelaa meillä, eikä meitä vastaan jossain muussa mestisjengissä.

Try-outille elokuulle saakka 19-vuotias tsekki maalivahti, voi olla hyväkin haku kakkoseksi.

20.5 Epi arpoo auton, jospa silloin pakkisopimuksia julki.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Rajalan jatkoa olen odotellutkin, nyt löytyi mahdollisesti myös se kakkosveskari.
Pakkeja tosiaan vielä huutaa tuo rosteri, samoin 1-2 kärkiketjujen laituria. Sentteri- ja varauksella myös maalivahtiosasto ovat tällä hetkellä kunnossa.

Kärppien varaan ei tosiaan saa laskea omaa päätä. Liigajämistä varmaan löytyisi ihan mielenkiintoisia ukkoja, samoin kuin muista Mestisjengeistä, joita rosswell tuossa listasikin.
 

Foxtrot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet sarjat
Mokkeosastolla luodaan uutta pelitapaa?

Hokin täytyy jatkossa kehittää uusi, voittava maalivahtien pelitapa ja heittää romukoppaan nykytrendin mukainen peittävään, pitkään maalivahtiin perustuva mv-pelitapa:

Seppänen 166 cm
Kral 177 cm
Tolonen 176 cm

(Lähde: Eliteprospects)

Mahtaako Kuusivuori vielä palata Kainuuseen ja ottaa haasteen vastaan?
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Puolustus kyllä kaipaa pelaajia melko kiireesti.
Jokipojissa viimekaudella pelanneet, ilman sopimusta olevat Jani Oinonen ja Jarkko Näppilä olisivat huippuvahvistuksia. Ville Väänänenkin olisi kelpo ukko.
KooKoolta on viimekauden rosterista 3 pakkia (Kiren, Forsberg ja Niemi) ilman sopimusta. Kaikki sellaisia, jotka voisi olla Hokissa isossa roolissa.

Myös Ruotsissa olisi tuttuja pelaajia Hokkiin: Liljedlad Joni, Teemu Metso, Atte Valli. Kärppä yhteistyöllä Hokkiin voisi saada juurikin Kirenin tai Niemen. Matti Hanaakin oli jossain puheissa tullut esille.

Pelkään, että ilman uusia pakkeja mennään kesäkuulle ja silloin hätäpäissään solmitaan sopimukset Heikkisen, Hattusen ja Leinosen kanssa. Itselle kelpaa Leinonen kolmospariin, Jake ja Jonne menee, jos aivan pakko, mutta uudet ukot voisi tuoda jotain uutta Hokki puolustukseen esimerkiksi pisteitä.
 
Viimeksi muokattu:
Täältä peukku Rajalan sopparille. Viime kaudella oli mun suosikkipelaajia ja loistava juttu että saatiin kaveri pysymään täällä.

Mielenkiintoinen kokeilu tuo Tsekki-vahti, Kral on kuitenkin kalunnut lähes kaikki Tsekin junnumaajoukkueet läpi. Tosin torjuntaprosentit ovat pysyneet tasaisesti alle 90:ssä. Syksyn ekat harkkapelit varmasti kertovat, missä hänen kohdallaan mennään.

Pakkiosasto on tosiaan aika ohut, mutta eiköhän sinnekin uusia soppareita saada. Huhujen mukaan Heikkis Jake on treenaillut tässä keväällä ihan säännöllisesti ja sen näköisesti, että ura olisi vielä jatkumassa. Jos hän nyt sitten jatkaa, niin toivotaan että rooli ja palkka eivät ole niin suuria kuin viime kausina. Epävirallisten tietojen mukaan Jaken palkka viime kaudella oli ~18 000 euroa. Ja kun näistä palkoista tuli puhe, niin sen voin kertoa, että Virtala ja Karppis Veikko söivät joukkueen pelaajabudjetista kahdestaan jo noin kolmanneksen.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Pyörittelin varsin ketjukoostumuksia päässäni, ja päädyin tällaisiin:

1. XXX/Toivo/Kärppälaina - Virtala - Rajala
2. Toivo/XXX - Karppinen - Alanne/XXX/Kärppälaina
3. Fomin/Humaloja/Koivisto/Alanne - Humaloja/Manninen - Humaloja/Koivisto/Alanne/Fomin
4. Häkkinen - Silli - Fofa

1. Ketjuun XXX paikalle mietin taitavaa maalintekijää. Ketjusta löytyy jo taitava syöttelijä ja vahva, isokokoinen pelaaja, joka pystyy myös maalintekoon.

Kakkosesta löytyisi potentiaalinen maalintekijä Toivo ja Karppinen, jonka paikkaa ei varmaan tarvitse kamalasti selitellä. Toiseen laitaan menisi mielestäni tämän hetken rosterista Alanne, tähän sopisi varmaankin mahdollinen Kärppä-pelaaja.

Kolmonen on näistä aikalailla auki, tämän ketjun täyttäisin nuorilla miehillä.

4. ketju toimi viime kaudella loistavasti, miksi ei myös jatkossa, varsinkin kun Häkkinen ja Fofa ovat taas vuoden kokeneempia.

Näin ollen, mikäli tässä vielä laituria hankitaan, pitäisi se olla ykkös-kakkosketjun maalitykki. Kärppälainat voivat sekoittaa pakkaa aikalailla, toivottavasti siihen saadaan joku järki.

Pakkeja on turha lähteä vielä spekuloimaan.

Maalivahtiosasto on aikalailla selvä:
1. Seppänen
2. Kral/XXX
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Jostakin syystä itseäni meinaa hirvittää tuo pakkiosasto. Johtuisikohan vain siitä, että muu joukkue on jo niin hyvin kasassa?

Onkos kukaan kuullut mitään huhuja, esim. Toni Kirénin tilanteesta?
 
Onkos kukaan kuullut mitään huhuja, esim. Toni Kirénin tilanteesta?

Mun tietojen mukaan Kiren sanoi kiitos ei.

Aika vähän liikkuu huhuja siirtomarkkinoilla ylipäätään, Hokkiin päin sitten vielä vähemmän. VA Leinonen jatkanee, mikäli saa työkuviot kuntoon (viime kaudella taisi muutama peli jäädä tästä syystä väliin) ja Heikkis Jake tehnee päätöksensä hieman syksymmällä. Jakella ikää tulee syksyllä mittariin 34, ja nykypäivän Mestiksessä pitää tuon ikäisenä olla huippukunnossa, jos aikoo vielä pysyy muiden perässä. Ainakin keväällä olen nähnyt Jaken treenailevan, joten ilmeisesti pelihaluja vielä on. Hanan Matin tilanteesta ei ole tietoa, kuten ei myöskään Liljebladin tilanteesta. Sen sijaan Hokki on neuvotellut yhden pelaajan kanssa, jolla on myös aiempaa kokemusta Hokki-paidasta. Nimi jätettäköön vielä arvoitukseksi.

Mutta ihan näin yleisesti jos tilannetta katsoo, niin mun mielestä näyttää ihan hyvältä. Valmentaja ja muutama avainpelaaja ovat solmineet parivuotiset jatkot, ja muutenkin ensi kauden joukkueeseen on saatu hyvää jatkumoa. Maalivahti on Mestiksen TOP5 kamaa ja hyökkäysosasto näyttää sitä yhtä snaipperia vaille valmiilta. Pakkiosasto näyttää tällä hetkellä heikolta, mutta eiköhän siihenkin saada korjausta, kunhan saada muutama sopimus sinne lisää.
 
Ainakin keväällä olen nähnyt Jaken treenailevan, joten ilmeisesti pelihaluja vielä on

No varmasti Jake treenailee! Mitä joskus aikoinaan näin jätkän treenaavan, niin olihan se kyllä tällaiselle narukätiselle kukkakepille sellaista katseltavaa, että kyllä siinä tuli äitiä ikävä jonkin matkan päästä pelonsekaisesti katsellessa.

Ja muutenkin nämä "oman kylän pojat", kuten mokke-Teemu ja Heinosen poika jotenkin nostaa tuota Hokin statusta omissa silmissä! Jotenkin aina on tarttenut jonkin tuollaisen ärsykkeen, että itse jaksaa Hokkia seurata ja katsoa, mutta tulevaa kautta kyllä oottelen ihan mielissäni! Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Voittava maalivahti ja kaikkea.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Sen sijaan Hokki on neuvotellut yhden pelaajan kanssa, jolla on myös aiempaa kokemusta Hokki-paidasta. Nimi jätettäköön vielä arvoitukseksi.

Arvoitukset on aina jänniä..Mietiskelen pakkeja jotka pelanneet Hokissa ja voisivat tulla Kajaaniin.

Kirenille ilmeisesti liian vaatimaton kaupunki ja seura tämä meidän Hokki.

No mieleen tuli: Atte Valli, Teemu Metso, Tommi Miettinen, .. en kyllä tarkistanut sopimustilanteita heiltä. Ei kovia nimiä mielestäni nuo eli jospa se "pakki" olisi joku muu. Onkohan nyt vaikea saada pelaajia Kajaaniin?

Veli-Anttia ja Jake pidän melko varmoina jatkajina, Jake jos olisi lopettanut uransa niin se olisi varmasti ilmoitettu mediaan.

Yleisesti mestisjengit on edelliskausia edelle sopimuspelaajien määrissä.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Yleisesti mestisjengit on edelliskausia edelle sopimuspelaajien määrissä.

Pakko ollakin, kun liigajengit potee pelaajapulaa. Tappara lienee ainoa joukkue liigassa, joka ei enää etsi pelaajia. KHL:n laajennus on juuri tällä hetkellä vähän myrkkyä suomen jääkiekkosarjoille. Tosin tämän seurauksena ensi kaudella liigakarsinnat voi olla entistä jännittävämmät, ja lisäksi monella mestispelaajalla on mahdollisuus siirtyä isompiin ympyröihin
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Teemu Metso ainakin on vapailla markkinoilla. Pelasi kuluneen kauden Asplöven HC:n paidassa Ruotsin 3. korkeimmalla sarjatasolla ja iski siellä pakille mielestäni melko kovat tehot 11+12 35 ottelussa. Ilmeisesti Allsvenskan-karsinnoissa Metso pelasi 10 ottelua, joissa saalisti yhden syöttöpisteen.

Itselläni ei kyllä kauheasti tule mieleen ainakaan Hokki-taustaisia pakkeja. Jos Jake ja V-A jatkavat, nimiä on 4.

Pakko heittää vielä ilmoille parin kauden takaa tuttu nimi: Matt Waddell. Olisiko mitään mielenkiintoa palata Hokkiin? Itse kyllä ottaisin mieluusti takaisin.
Tämä oli nyt ihan hatusta vedetty, mutta näkyy Italian liigasta sopimus loppuvan tähän kauteen, siellä on pojojakin tullut melko mukavaan tahtiin.
 
Itselläni ei kyllä kauheasti tule mieleen ainakaan Hokki-taustaisia pakkeja. Jos Jake ja V-A jatkavat, nimiä on 4.

Tarkennetaan sen verran, että en ole missään vaiheessa todennut, ettei kyseessä oleva henkilö voisi olla maalivahti tai hyökkääjä.

Tuossa vielä lainaus edellisestä viestistäni.

Aika vähän liikkuu huhuja siirtomarkkinoilla ylipäätään, Hokkiin päin sitten vielä vähemmän. --- Sen sijaan Hokki on neuvotellut yhden pelaajan kanssa, jolla on myös aiempaa kokemusta Hokki-paidasta. Nimi jätettäköön vielä arvoitukseksi.

Mutta edelleenkin paino sanoilla on neuvotellut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös