1. Negative - oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Joka tapauksessa tässä vaiheessa sekä itse että parhaat kaverit olivat jo saavuttaneet täysi-ikäisyyden kynnyksen ja riitti että yksi oli selvänä ja muut sai juhlia. Keikoille pääsi minne halusi. War Of Love oli siihen paikkaan täydellinen glam rock -levy ja kyseinen aika oli elämäni parasta musiikin saralla. Keikoilla ravattiin järjettömällä tahdilla ja nuori mies oli villi ja vapaa. Tuotannon taso laski levy levyltä, mutta kaksi ensimmäistä olivat täyttä timanttia ja nuo vuodet eivät unohdu koskaan, rock'n roll!!
2. To/Die/For - TDF kyti aina vähän pinnan alla. Täydellisiä levyjä ei oikein tullut, mutta levyjen kärki oli helvetin kovaa tavaraa. Kun muut kovat bändit olivat siirtyneet joko suuremmille areenoille tai jo lopettelemassa, niin TDF:n keikoilla oli loistava meno karuun loppuun saakka. Väittäisin goottimetallin aliarvostetuimmaksi suomalaispumpuksi.
3. Entwine - tuli kuvaan jo ennen listaykköstä, mutta ihan yhtä rajusti bändi ei tajuntaa räjäyttänyt. Teki pidemmän ja tasaisemman uran ja levyjen taso Gone'sta alkaen oli viimeistä lukuun ottamatta tehtaan takuulla kova. Tauriainen oli vielä järjettömän kova showmies livenä, mikä nosti bändi viihdearvoa keikoilla.
4. HIM - tästähän kaikki lähti, mitä tulee oikean genremaailman löytämiseen. Musiikkimaku oli aika vaihteleva ennen Ville Valon tyrmäystä When Love And Death Embracella. Bändin taso lähti jyrkkään laskuun Deep Shadows & Brilliant Highlightsin jälkeen, eikä keikoille tullut enää sen jälkeen eksyttyä. Kolmen ensimmäisen levyn ja koko minuuden löytämisen ansioilla paikka löytyy listalta.
5. Nightwish - eihän nyt rokkarin lista voi olla uskottava, jos suomalaisen metallin kärkinimi ei paikkaansa siltä löydä. Ehdin mukaan Holopaisen nerouteen Oceanbornille ja se on yhä Wishmasterin jälkeen bändin toiseksi kovin levy. Kaikilla laulajakausilla on omat hetkensä ja levystä toiseen Tuomas on pystynyt luomaan aivan täydellisiä sinfonisen metallin helmiä.