Jatkoajassa on listattu parhaimpia levyjä ja parhaimpia kirjoja mutta useista hakuyrityksistä huolimatta en löytänyt erillistä ketjua parhaimmille elokuville, suosikki elokuville kylläkin mikä minusta on hiukan eri asia kuin kaikkien aikojen parhaimmat elokuvat joten on syytä avata ketju tästäkin aiheesta.
Pyrin tekemään omasta listastani mahdollisimman monipuolisen, joten siksi hyväksyn kultakin ohjaajalta vain ja ainoastaan yhden elokuvan koska muussa tapauksessa lista tulisi täytettyä muutaman ohjaajan tuotoksilla. Toinen ehto omalla kohdallani on se, muistikuvat elokuvasta ovat selkeät, joten siksi pudotan armotta pois sellaiset minuun vaikutuksen tehneet elokuvat jotka olen nähnyt vuosikymmeniä sitten. Kenties kyseiset elovat eivät enää tekisi minuun suuren suurta vaikutusta koska ikä tehnee tehtävänsä ja elokuva joka teininä tuntui hienolta ei kenties enää kaikilla mittareilla parhaimpien joukkoon kykene nousemaan. Pyrin myös valikoimaan listalle elokuvia eri genreistä, joten aivan fakkiutuneita ei olla yhteen tai kahteen genreen.
Listani kolme ensimmäistä elokuvaa ovat tämänhetkisessä paremmuusjärjestyksessä, sen sijaan loput elokuvista ovat täysin sekalaisessa järjestyksessä.
1. Seitsemän samuraita, Akira Kurosawa:
Olen nähnyt tämän Kurosawan mestariteoksen ties kuinka monta kertaa sitten 80-luvun alun jolloin näin sen teini-iän kynnyksellä ensimmäisen kerran. Elokuva on edelleen vangitseva ja sen hahmogalleria on loistava. Suurin tunneside kohdallani kohdistuu Mifunen hienosti näyttelemään ja perin inhimilliseen nuoreen samuraihin Kikuchiyoon. Elokuvan myötä hän kasvaa hahmona ja ihmisenä suunnattomasti ja loppunsa on kaikilla inhimillisillä mittareilla mitattuna traaginen ja koskettava. Mutta yhtäkaikki Kurosawan ote on loistava ja elokuvassa piirtyy esille kaikella tapaa ihmisten inhimillisyys sekä elämän kirjo kaikessa raadollisuudessaan.
2. Das Boot, Wolfgan Petersen:
Tämä loistava ja kaikella tapaa paras sukullusvenekuvaus on listani kakkonen ja minusta elokuvassa on tavoitettu todella mainiolla tavalla sukellusvenesodan epäinhimillisyys ja klaustrofobinen tunnelma mikä veneessä on syvyyspommien pudotessa ympärille ja vihollisen hävittäjien ja korvettien ahdistaessa merten sutta vääjäämättömällä tavalla antamatta lainkaan arvoa. Ja onhan tämä minusta paras sotaelokuvanakin siitä ei pääse mihinkään.
3. Kunnian polut, Stanley Kubric:
Todellinen mestarinäyte Kubrickilta ja kuuluu minusta sotaelokuvien parhaimmistoon ja samalla elokuvahistorian parhaimpien ja inhimillisesti katsoen traagisimpien elokuvien joukkoon. Kubrickin ote on hieno ja elokuvan pasifistinen sanoma tulee loistavalla tapaa esille vaikka sitä ei millään muotoa alleviivata tai painoteta. Kuvat ja sanat kertovan kaiken vääjäämättömällä tapaa.
Nykyaika, Charlie Chaplin:
Kenties tämä ei ole Chaplinin elokuvista koskettavin - ei siis vedä vertoja Chaplinin Pojalle - mutta ajankuvauksena todella loistava ja tavallaan sopiva tähän aikaan jota elämme, kuvaus ihmisestä tuotantokoneiston osana ja kuvaus siitä mikä pienen ihmisen arvo loppujen lopuksi on. Ja tässä elokuvassa Chaplin ensimmäistä kertaa lausuu ääneen sanat - laulun sanat. Chaplin on ja tulee olemaan räs elokuvahistorian suurimpia neroja!
Huuliharppu kostaja, Sergio Leone:
Maailmassa on lukematon joukko hienoja lännenelokuvia mutta yksikään niistä ei ole tähän mennessä ylittänyt Leonen mestariteoksen tasoa. Elokuva on kuvaus uudistuvasta lännestä, rautatien mullistavasta vaikutuksesta mutta samalla se on klassinen kuvaus kostosta ja sen oikeutuksesta mutta kaiken tämän Leone onnistuu kuvaamaan hienotunteisesti ja todella painokkaasti alleviivamatta mitään turhaan. Elokuvan musiikki - "harmonikka" - nostaa kylmät väreet selkäpiihin ja minusta se on kaikella tapaa eräs niistä tunnistettavimmista mutta samalla myös hienoimmista musiikeista elokuvahistoriassa. Yksinkertainen mutta todella kaunis!
Psyko, Alfred Hitchcock:
Minusta tämä elokuva on psykologisten trillereiden joukossa todellinen mestariteos ja tässä elokuvassa Hitchcock tavoittaa kaiken olellisen hyvin raadollisella tapaa. Elokuvassa Anthony Perkins teki Norman Batesina todella ikimuistoisen ja unohtumattoman roolityön, melkeinpä voisi kuvitella, että Perkins kasvoi kiinni Batesiin niin ettei enää kyennyt irrottamaan otetaan siitä jatkossa. Todella hieno elokuva ja kestää useamman katselukerran mainiosti.
Yksi lensi yli käenpesän, Milos Forman:
Ken Keseyn loistavaan romaaniin pohjautuva elokuva jossa Nicholson R.P McMurphynä tekee elämänsä parhaimman roolityön. Formannin kuvaus on inhimillinen ja koskettava ja jossa yksilö käy vastaan autoritääristä yhteiskuntaan jollainen suljettu mielisairaala tässä tapauksessa on mutta se kuinka Forman tämän kaiken kuvaa on hienoa ja kestää useammankin katselukerran. Mutta ei Nicholson ole elokuvan ainoa loistava hahmo vaan niitä on useita - lukematon joukko - aina osastonhoitaja Ratchedista (Louise Fletcher) alkaen.
Veteen piirretty viiva, Terrence Malick:
Runollinen kuvaus sodasta - taistelusta Tyynellä merellä japanilaisia vastaan - jossa Malick saavuttaa hienosti James Jonesin teoksen tason ja kenties jopa ylittää sen. Eräs parhaimmista sotaelokuvista, jossa luonto nousee sotaa ja ihmistä merkityksellisempään rooliin ja jonka rinnalla ihmisen pienuus käy ilmi. Elokuvassa on lukemattomia pieniä kohtauksia jotka tuntuvat perin vähäisiltä ja merkityksettömiltä mutta joiden sanoma on suuri. Alkuasukkaan kohtaaminen taisteluun mentäessä on tällainen, jossa sotaa käyvä maailma kohtaa ihmisen joka elää omassa maailmassaan ja jolle sota on tapahtumaketju joka on tunkeutunut hänen maailmaansa ja tuhoaa sitä julmalla tavalla. Mutta lopulta luonto vie aina voiton.
Come and see (Idi i smotri), Elem Klimov:
Tässä elokuvassa runollisuus on piilevää, sen sijaan sota on brutaalia ja raakaa ja epäinhimillistä - mutta kaiken takana piilee lopulta inhimillinen vivahde ja toive jostain paremmasta ja pysyvämmästä. Elem Klimov piirtää kuvansa kenties paikoin alleviivaten mutta elokuvassaan hän piirtää kuvan sodasta sellainesa jollaisena hän sen lapsuudessaan koki. Hän kasvoi Stalingradissa ja koki kaupungin tuhon ja tuskan. Elokuvan loppu on mieleenpainuva ja pysäyttävä.
Viimeinen listalleni nouseva elokuva poikkeaa sitten edellisistä jonkin verran ja moni on varmasti valmis kritisoimaan sitä miksi tällainnen elokuva pääsee listalleni mutta yksiselitteisesti haluan laajentaa katsontakantaa ja genrejä ja siksi Ridley Scottin Alien - kahdeksan matkustaja nousee listalleni.
Alien - kahdeksan matkustaja, Ridley Scott:
Tämä on toiminnallisemmiksi luonnehdittavimpien elokuvien parhaimmistoa, jollei jopa paras ja tässä scifi-kauhu-leffassa kaikki osuu minusta mitä parhaimmalla tapaa kohdilleen ja Scott on onnistunut luomaan elokuvan, joka oikeutetusti jää elokuvahistoriaan genrensä merkkiteoksena. Elokuvassa hyvinkin minimalistisin keinoin onnistutaan luomaan ympäristö jossa ihminen joutuu käymään taistelua tuntematonta vastaan ja jossa ennalta ei voi tietää sitä kuka lopulta on voittaja ja kuka voitettu - vai onko sellaista edes olemassa. Elokuva ei ole missään nimessä perinteinen taistelu pahaa vastaan vaan samalla myös kuvaus ihmisen mielestä eikä elokuva pääty lajityypilliseen voitontanssiin vaan taistelu hengissäpysymisestä jatkuu viimeisiin kuviin saakka.
vlad.
Pyrin tekemään omasta listastani mahdollisimman monipuolisen, joten siksi hyväksyn kultakin ohjaajalta vain ja ainoastaan yhden elokuvan koska muussa tapauksessa lista tulisi täytettyä muutaman ohjaajan tuotoksilla. Toinen ehto omalla kohdallani on se, muistikuvat elokuvasta ovat selkeät, joten siksi pudotan armotta pois sellaiset minuun vaikutuksen tehneet elokuvat jotka olen nähnyt vuosikymmeniä sitten. Kenties kyseiset elovat eivät enää tekisi minuun suuren suurta vaikutusta koska ikä tehnee tehtävänsä ja elokuva joka teininä tuntui hienolta ei kenties enää kaikilla mittareilla parhaimpien joukkoon kykene nousemaan. Pyrin myös valikoimaan listalle elokuvia eri genreistä, joten aivan fakkiutuneita ei olla yhteen tai kahteen genreen.
Listani kolme ensimmäistä elokuvaa ovat tämänhetkisessä paremmuusjärjestyksessä, sen sijaan loput elokuvista ovat täysin sekalaisessa järjestyksessä.
1. Seitsemän samuraita, Akira Kurosawa:
Olen nähnyt tämän Kurosawan mestariteoksen ties kuinka monta kertaa sitten 80-luvun alun jolloin näin sen teini-iän kynnyksellä ensimmäisen kerran. Elokuva on edelleen vangitseva ja sen hahmogalleria on loistava. Suurin tunneside kohdallani kohdistuu Mifunen hienosti näyttelemään ja perin inhimilliseen nuoreen samuraihin Kikuchiyoon. Elokuvan myötä hän kasvaa hahmona ja ihmisenä suunnattomasti ja loppunsa on kaikilla inhimillisillä mittareilla mitattuna traaginen ja koskettava. Mutta yhtäkaikki Kurosawan ote on loistava ja elokuvassa piirtyy esille kaikella tapaa ihmisten inhimillisyys sekä elämän kirjo kaikessa raadollisuudessaan.
2. Das Boot, Wolfgan Petersen:
Tämä loistava ja kaikella tapaa paras sukullusvenekuvaus on listani kakkonen ja minusta elokuvassa on tavoitettu todella mainiolla tavalla sukellusvenesodan epäinhimillisyys ja klaustrofobinen tunnelma mikä veneessä on syvyyspommien pudotessa ympärille ja vihollisen hävittäjien ja korvettien ahdistaessa merten sutta vääjäämättömällä tavalla antamatta lainkaan arvoa. Ja onhan tämä minusta paras sotaelokuvanakin siitä ei pääse mihinkään.
3. Kunnian polut, Stanley Kubric:
Todellinen mestarinäyte Kubrickilta ja kuuluu minusta sotaelokuvien parhaimmistoon ja samalla elokuvahistorian parhaimpien ja inhimillisesti katsoen traagisimpien elokuvien joukkoon. Kubrickin ote on hieno ja elokuvan pasifistinen sanoma tulee loistavalla tapaa esille vaikka sitä ei millään muotoa alleviivata tai painoteta. Kuvat ja sanat kertovan kaiken vääjäämättömällä tapaa.
Nykyaika, Charlie Chaplin:
Kenties tämä ei ole Chaplinin elokuvista koskettavin - ei siis vedä vertoja Chaplinin Pojalle - mutta ajankuvauksena todella loistava ja tavallaan sopiva tähän aikaan jota elämme, kuvaus ihmisestä tuotantokoneiston osana ja kuvaus siitä mikä pienen ihmisen arvo loppujen lopuksi on. Ja tässä elokuvassa Chaplin ensimmäistä kertaa lausuu ääneen sanat - laulun sanat. Chaplin on ja tulee olemaan räs elokuvahistorian suurimpia neroja!
Huuliharppu kostaja, Sergio Leone:
Maailmassa on lukematon joukko hienoja lännenelokuvia mutta yksikään niistä ei ole tähän mennessä ylittänyt Leonen mestariteoksen tasoa. Elokuva on kuvaus uudistuvasta lännestä, rautatien mullistavasta vaikutuksesta mutta samalla se on klassinen kuvaus kostosta ja sen oikeutuksesta mutta kaiken tämän Leone onnistuu kuvaamaan hienotunteisesti ja todella painokkaasti alleviivamatta mitään turhaan. Elokuvan musiikki - "harmonikka" - nostaa kylmät väreet selkäpiihin ja minusta se on kaikella tapaa eräs niistä tunnistettavimmista mutta samalla myös hienoimmista musiikeista elokuvahistoriassa. Yksinkertainen mutta todella kaunis!
Psyko, Alfred Hitchcock:
Minusta tämä elokuva on psykologisten trillereiden joukossa todellinen mestariteos ja tässä elokuvassa Hitchcock tavoittaa kaiken olellisen hyvin raadollisella tapaa. Elokuvassa Anthony Perkins teki Norman Batesina todella ikimuistoisen ja unohtumattoman roolityön, melkeinpä voisi kuvitella, että Perkins kasvoi kiinni Batesiin niin ettei enää kyennyt irrottamaan otetaan siitä jatkossa. Todella hieno elokuva ja kestää useamman katselukerran mainiosti.
Yksi lensi yli käenpesän, Milos Forman:
Ken Keseyn loistavaan romaaniin pohjautuva elokuva jossa Nicholson R.P McMurphynä tekee elämänsä parhaimman roolityön. Formannin kuvaus on inhimillinen ja koskettava ja jossa yksilö käy vastaan autoritääristä yhteiskuntaan jollainen suljettu mielisairaala tässä tapauksessa on mutta se kuinka Forman tämän kaiken kuvaa on hienoa ja kestää useammankin katselukerran. Mutta ei Nicholson ole elokuvan ainoa loistava hahmo vaan niitä on useita - lukematon joukko - aina osastonhoitaja Ratchedista (Louise Fletcher) alkaen.
Veteen piirretty viiva, Terrence Malick:
Runollinen kuvaus sodasta - taistelusta Tyynellä merellä japanilaisia vastaan - jossa Malick saavuttaa hienosti James Jonesin teoksen tason ja kenties jopa ylittää sen. Eräs parhaimmista sotaelokuvista, jossa luonto nousee sotaa ja ihmistä merkityksellisempään rooliin ja jonka rinnalla ihmisen pienuus käy ilmi. Elokuvassa on lukemattomia pieniä kohtauksia jotka tuntuvat perin vähäisiltä ja merkityksettömiltä mutta joiden sanoma on suuri. Alkuasukkaan kohtaaminen taisteluun mentäessä on tällainen, jossa sotaa käyvä maailma kohtaa ihmisen joka elää omassa maailmassaan ja jolle sota on tapahtumaketju joka on tunkeutunut hänen maailmaansa ja tuhoaa sitä julmalla tavalla. Mutta lopulta luonto vie aina voiton.
Come and see (Idi i smotri), Elem Klimov:
Tässä elokuvassa runollisuus on piilevää, sen sijaan sota on brutaalia ja raakaa ja epäinhimillistä - mutta kaiken takana piilee lopulta inhimillinen vivahde ja toive jostain paremmasta ja pysyvämmästä. Elem Klimov piirtää kuvansa kenties paikoin alleviivaten mutta elokuvassaan hän piirtää kuvan sodasta sellainesa jollaisena hän sen lapsuudessaan koki. Hän kasvoi Stalingradissa ja koki kaupungin tuhon ja tuskan. Elokuvan loppu on mieleenpainuva ja pysäyttävä.
Viimeinen listalleni nouseva elokuva poikkeaa sitten edellisistä jonkin verran ja moni on varmasti valmis kritisoimaan sitä miksi tällainnen elokuva pääsee listalleni mutta yksiselitteisesti haluan laajentaa katsontakantaa ja genrejä ja siksi Ridley Scottin Alien - kahdeksan matkustaja nousee listalleni.
Alien - kahdeksan matkustaja, Ridley Scott:
Tämä on toiminnallisemmiksi luonnehdittavimpien elokuvien parhaimmistoa, jollei jopa paras ja tässä scifi-kauhu-leffassa kaikki osuu minusta mitä parhaimmalla tapaa kohdilleen ja Scott on onnistunut luomaan elokuvan, joka oikeutetusti jää elokuvahistoriaan genrensä merkkiteoksena. Elokuvassa hyvinkin minimalistisin keinoin onnistutaan luomaan ympäristö jossa ihminen joutuu käymään taistelua tuntematonta vastaan ja jossa ennalta ei voi tietää sitä kuka lopulta on voittaja ja kuka voitettu - vai onko sellaista edes olemassa. Elokuva ei ole missään nimessä perinteinen taistelu pahaa vastaan vaan samalla myös kuvaus ihmisen mielestä eikä elokuva pääty lajityypilliseen voitontanssiin vaan taistelu hengissäpysymisestä jatkuu viimeisiin kuviin saakka.
vlad.