Luigi Pavarotti
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Helsingin IFK
Piti alun perin lähteä viime lauantaina Tampereelle katsomaan peliä, mutta sen sijaan varasinkin erään huippuhotellin sviitin kokonaan toisesta maasta. Ennen peliä join teetä takkatulen äärellä ja pelin jälkeen olin varannut porealtaan sekä saunan itselleni ja puolisolleni tulevaa vitutusta silmällä pitäen.
Ajatus oli pestä synnit pois tuoreeltaan niin sanotusti. Voittoon en uskonut missään kohtaa, sillä elämä on opettanut kyyniseksi.
Peliesitys oli itsessään positiivinen moneltakin osin, mutta lopputulos sitä samaa paskaa mitä Tampereella aina ennenkin. Vitutus pelin jälkeen oli suuri, kuten varmaan kaikilla muillakin. Puolisoni kyseli, että mikä sinua riivaa. Vastasin heittämällä lisää vettä kiukaalle. Porealtaassa käänsin katseeni taivaisiin ja mietin, että "vittu IFK on paska".
Vaatisin potkuja kaikille, mutta tuskinpa se asioita parempaan suuntaan muuttaisi. Lauantain vitutus onkin vaihtunut näin maanantaina apaattikseksi melankoliaksi. Apaattinen onkin ihan hyvä sana, sillä henkistä lamaannusta tämän seuran kannattaminen aika ajoin aiheuttaa.
Positiivista tässä kaikessa on se, että seura ylipäätänsä herättää tällaisia tunteita. Nybarin aikoina koin, ettei kiinnosta enää pätkääkään, sillä herran käyttäytyminen oli uskomattoman ylimielistä. Salmelaiseen ja Peltoseen uskon jollain tavalla edellleen, vaikka kovasti sitä uskoa he ovat koetelleet vuosien ajan.
Ollaan sitkeitä. Ei se ole pelkkää sanahelinää.
Ajatus oli pestä synnit pois tuoreeltaan niin sanotusti. Voittoon en uskonut missään kohtaa, sillä elämä on opettanut kyyniseksi.
Peliesitys oli itsessään positiivinen moneltakin osin, mutta lopputulos sitä samaa paskaa mitä Tampereella aina ennenkin. Vitutus pelin jälkeen oli suuri, kuten varmaan kaikilla muillakin. Puolisoni kyseli, että mikä sinua riivaa. Vastasin heittämällä lisää vettä kiukaalle. Porealtaassa käänsin katseeni taivaisiin ja mietin, että "vittu IFK on paska".
Vaatisin potkuja kaikille, mutta tuskinpa se asioita parempaan suuntaan muuttaisi. Lauantain vitutus onkin vaihtunut näin maanantaina apaattikseksi melankoliaksi. Apaattinen onkin ihan hyvä sana, sillä henkistä lamaannusta tämän seuran kannattaminen aika ajoin aiheuttaa.
Positiivista tässä kaikessa on se, että seura ylipäätänsä herättää tällaisia tunteita. Nybarin aikoina koin, ettei kiinnosta enää pätkääkään, sillä herran käyttäytyminen oli uskomattoman ylimielistä. Salmelaiseen ja Peltoseen uskon jollain tavalla edellleen, vaikka kovasti sitä uskoa he ovat koetelleet vuosien ajan.
Ollaan sitkeitä. Ei se ole pelkkää sanahelinää.