Ilmoitukset

Nimimerkki MENTALSPORT on viikon sivussa viestien heikon kieliasun vuoksi.

Nimimerkki Lähemäen Dynamo on passitettu pariksi viikoksi rauhoittumaan, sillä keskustelun sijaan hän on keskittynyt jatkuviin henkilökohtaisiin hyökkäyksiin ja provosointiin.

Nimimerkit heavy ja Kari Runk ovat saaneet viikon pelikiellon "Ampumavälikohtauksia maailmalla"-ketjun lainauksista, joissa vääristeltiin viestin alkuperäistä sanomaa.

Sulje ilmoitus

Kaikille kenkää – itkemisen sietämätön keveys

Viestiketju osiossa 'HIFK' , aloittajana Tinke-80, 30.08.2007 klo 23.49.

  1. Tinke-80 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Haukat
    No nyt kun kiekkokausi on taas alkamassa ja tämä sekä seuraava kausi on jo hävitty niin on hyvä avata virallinen valitusketju. Tänne voi rauhassa valittaa kun the pena on taas ryssinyt koko homman ja kuinka harjoitusmatsit rikkovat kaikki pelaajat. Myös Lundellin längeistä on hyvä aina valittaa, sillä mehän emme voi voittaa yhtään mitään sillä "lunkkahan" ei ole voittava maalivahti. Nyt kun jerekin on lähtenyt pois, voidaan valittaa myös siitä että meillä on liian köykäinen puolustus. Muutenkin HIFK on myynyt perinteensä ja valmentajakin on epä-HIFKläinen. Eli tänne kaikki valitus ja hammasten kiristys ja eläköön ikuinen valitus. Ja jos sattumalta voitettaisiin mestaruus, olisi sekin todennäköisesti voitettu väärin.
     
  2. tommy36 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Hmmmm

    Lainaus:
    Onneksi olkoon, ihan näin ensiksi, erittäin hienosti mimetystä ketjusta. Ja avauskin, vaikka ilmeisesti olikin tarkoitettu sarkasmiksi, osui aikahyvin kohdalleen liki kaikessa mahdollisessa. Valittaen on nyt todettava se asia, että jälleen kerran on pena penaillut joukkueen täysin väärin :) . Alkaen ihan valmentajasta ja päättyen sitten vaikkapa hyökkäykseen, ja siinä välissä olivatkin sitten jo maalivahti- ja puolustusosasto.
    Kyllähän se nyt meinaan on niin, että hyvä puolustus antaa nostetta koko joukkueelle, sillä hyökkääjien joskus puutteellinenkin taso voi nousta kun pystyy vapautuneemmin toimimaan kentällä. Vastaavasti joukkue jolla puolustuspään pelaaminen on tätä tasoa, ei pysty tasapainoiseen viisikkopeliin ollenkaan. Jolloin tasokaskin hyökkäyskalusto alkaa näyttämään huonommalta, kuin mitä se onkaan. Esim. Jannekin pystyy muutamaan huikeaan pelastukseen silloin kun viisikkopeli toimii ja omakin fiilis on korkealla. Mutta ei Jannesta ole koko joukkueen tason nostajaksi omilla esityksillään. Valitettavasti.
    Olkoonkin nytten niin, että tällä kaudella ei syy ihan kokonaan ole pentin, niin asiassa olisi pitänyt olla hereillä. Ja Karalahdenkin tapaus olisi ollut syytä saada aiemmin pakettiin, ja miettiä ja tehdä kaikki puolustuspään tason säilyttämiseksi myös.
    Mitä taas tulee valmentajaan, niin epäilemättä saattaa olla Sheddeniä parempi, mitä tulee ihan kokonaisuuteen. Mutta valitettavasti taitaa kuitenkin puuttua se ratkaiseva kyky saada nostetta pelaajiin. Viime kaudella tuli kesken tilanteessa jossa ei oikeastaa voinut olla kuin yksi suunta. Ylöspäin. Pelattiin heti puolustusvoittoisesti, ja kas kummaa. Joukkue jossa oli varsin hyvä kalusto puolustuspäässä, alkoikin voittamaan pelejä. Fiilis nousi koko jengissä ja peliesitykset sen mukana. Nyt ei enää tätä asetta ole, joten mitä nyt? Vaikka baxter olisi miten kova valmentaja. Niin hänen täytyy olla todellinen ihmemies, jos paskasta vääntää kultaa. Ja paskalla tarkoitan nyt sitä epätasapainoisuutta jolla joukkue on kautta varten kasattu. Vaan toivottavasti osoittavat tämän analyysin vääräksi, ja ilokseni pyörittävät mennetullen kaikki liigassa. Valitettavasti en kuitenkaan jaksa uskoa ihan sellaiseen tasonnousuun. Ainakaan ihan niin nopeasti kuin positiivisimmat ainekset. Joten kuten taisitkin jo todeta. Taitaa tämäkin kausi olla jo hävitty. Ikävä kyllä!
    Hyökkäyksessä on todellakin leveyttä viime kausia enemmän, mutta vastaavasti puolustuspää on huonoin viimeiseen 10-12 kauteen. Maalivahtiosastoa myöten. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin ei tuolla hyökkäyspäässäkään taida olla yhtään sellaista todellista kärkeä. Siis aika tasaista massaa kaikki. Se voi toimia, jos kaikki ketjut löytävät toisensa. niin kaikki hyökkääjät ovat potentiaalisia 20-35 pinnan miehiä. Valitettavsti vain ei puolustuspäästä löydy tukea niiden pinnojen tekoon. Okei sen verran täytyy myönnytystä antaa kuitenkin, että turnauksessa ei ole taidettu pelata yhtään matsia ns. liigakokooonpanolla. Eli kun liiga alkaa, ja pelataan taas viimekauden tyyliin kahdella pakkiparilla ja kolmella hyökkäyskentällä. Voi peli muuttua paljonkin, mikäli puolustajat jaksaa osansa, eikä toisaalta hyökkäyspäässä loukkaantumisia tule. Joten saas nyt nähä. Mutta ihan ei ole luotto enää nähdyn ja kuullun perusteella kauhean korkealla. Merkit on nyt ilmassa, että ollaan vaipumassa pääkaupunkiseudun kolmosjengiksi. Toivottavasti ei kuitenkaan. Kiitos ketjun avaajalle, että teki tämänkin vuodatuksen mahdolliseksi. :)
     
  3. KwutsNI Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Saisinko lisätä pari yleistä kohtaa, jotka eivät koske ainoastaan tämän kauden jengiä, vaan laajemminkin.

    - Ensinnäkin mukana roikotetaan vuodesta toiseen tällaisia turhakkeita mukana (niin kuin Seppänen, Tob. Salmelainen ym. ym.)
    - Toiseksi omia lupaavia junnuja ryssitään maakuntiin ja Narreihin, kuten Seppänen viime kaudella ja Tob. Salmelainen tällä kaudella.
    - Jengiin ei hankita tarpeeksi kovia nimimiehiä muualta, vaan laitetaan junnuja liian kovaan paikkaan.
    - Omille junnuille ei anneta tarpeeksi vastuuta ja peliaikaa, vaan tuodaan landelta pelaajia.
    - Tehdään liian pitkiä sopimuksia.
    - Ei tehdä tarpeeksi pitkäjänteistä työtä.

    Saa vapaasti jatkaa...
     
  4. douppi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Liverpool
    No tähän ketjuun voi vastata taas sen saman vastauksen, kun aina ennenkin:

    Eli jos IFK menestyisi paremmin, kuten näillä resursseilla pitäisikin, niin ehkä tämä jakavuotinen "itkeminen" ei olisi niin vuolasta. Nämä IFK:n viimevuotiset sijat liigassa eivät faneja juuri lämmitä. Siinä yksinkertainen syy valittamiseen/itkemiseen. Uskotaan ja toivotaan, että tämä kausi toisi vihdoin urheilullista menestystäkin.
     
  5. R.P.M. 12 000 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Edellistä kirjoittaajaa peesaten - menestys olisi paras tapa lopettaa kritiikki. Ainakin se muuttaisi muotoaan.

    Mutta: yksittäisiä hienoja hetkiä ja voittojakin tulevalla kaudella koetaan, matseissa on (toivottavasti) hienoa käydä, mutta kyllähän se nyt taitaa jälleen kerran ollla jo elokuussa selvää, että kannu jää kauden jälkeen HIFK:n roviossa polttamatta. Voittamisen kulttuuri on kadonnut, jos sitä koskaan olikaan, ja voiton hedelmät ovat hukatut - toivottavasti ei lopullisesti kuitenkaan.
     
  6. Caine Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Hawks, Caps, Pens, Sharks
    Väkivalta lopettaa vit...lun! Eikös se jotenki näin mene.

    Ei vaan, kyllä se itkeminen todellakin loppuisi jos nyt edes kerran vuosikymmenessä voitettaisiin se hemmetin mestaruus. Näillä resursseilla ei voi olla niin kaukaa haettu ajatus. Tää HIFKin menestys.. tai pikemminkin sen heikkous on varmaan yksi suurimpia mysteerejä täällä kotisuomen liigassa.
    On perinteitä, on fanit, on paljon kovia pelimiehiä meiltä maailmalle lähtenyt, jne.
    Rahaa on kuin roskaa verrattuna suurimpaan osaan muista Liiga joukkueista.
    Siis missä mättää? Voiko tästä syyttää yhtä ihmistä tai kahta.. Jotenkin välillä tuntuu että joukkueen ilme on kentällä sellainen hälläväliä meininki. Välillä piestään Kärpät 6-0 ja välillä otetaan turpaan Kalpalta.. Tuntuu että joukkue kaatuu jos yhden miehen peli ei kulje.
     
  7. McJugi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Vapaasti erästä biisiä lainaten joka kiteyttää tilanteen:

    Kauden alku, rahat meni jo..
    Uus alku, mut juna meni jo..
    Unohdin et teot puhuu kovempaa ku sanat,
    me nähdään jäljet ja päätellään loput..

    Et saa pelaa Jere, sulla on "rikosrekisteri"
    Kuse purkkiin, sulla on "rikosrekisteri"
    Sä et voi tulla meille, sulla on rikosrekisteri"
    "Rikos-vi**n-rekisteri"

    - Meiltä puuttuu voittava maalivahti
    - Meillä on lähes kädetön Mikki Hiiri puolustus joka ei pysty hyökkäämään saati puolustamaan
    - Hyökkääjät ovat puhki tai klesana jo ennenkun kiekko edes tippuu liiga-jäille
    - Baxterin kuherruskuukausi päättyi viime pleijareihin
    - Sekä tietenkin se klisee Pena
     
  8. julle-jr Jäsen

    Kyllähän se niin on, että IFK:n touhua voisi kuvailla sanalla surkuhupaisa. Ei voi olla niin vaikeeta kasata joukkuetta järkevästi. Miksi aina jonkun osa-alueen täytyy olla surkea? Joskus se on valmennus, tällä kaudella pelkään että on puolustuksen vuoro. Ei Pena vaan yksinkertaisesti näytä osaavan, onkohan se vain tyhmä vai onko tämä jotain Penan erittäin kieroa huumoria? Luulisi nyt jokaisen normaaliaivoilla varustetun ihmisen oppivan jo jossain vaiheessa, että jääkiekkojoukkue on osiensa summa.

    Joukkueen voisi mielestäni jakaa neljään pääalueeseen, jotka ovat maalivahdit, puolustus, hyökkäys ja valmennus. Jos joku näistä pettää niin muut eivät (välttämättä) pysty aukkoja paikkaamaan. Toki jos maaleja tehdään 10 joka pelissä niin puolustus tai maalivahtipeli saa olla paskaa, mutta kun asia saattaakin olla niin, että jos puolustus ja maalivahtipeli on paskaa niin hyökkääjät eivät pysty pelaamaan siten, että maaleja syntyy 10 kappaletta. Jos jokaisesta vastahyökkäyksestä kolahtaa omissa, niin vapautunut ja rohkea ja luova hyökkäyspeli saattaa olla suhteellisen vaikeaa.

    Miksei vain voi rakentaa sellaista joukkuetta, jossa nämä kaikki edellä mainitut osa-alueet olisivat vaikka edes melko hyviä? Eikö IFK:n resursseilla pysty sellaiseen? Ovatko liput liian halpoja, jotta raha riittäisi? Eikö IFK:n kiinnostavuudella pysty hankkimaan riittävän avokätisiä sponsoreita? Vai eivätkö pelaajat halua tulla Penan jengiin ilman, että heille pitää maksaa sata tuhatta euroa ylimääräistä? Joskus tämä vituttaa. No, tulipahan itkettyä :)
     
    Viimeksi muokattu: 31.08.2007 klo 11.47
  9. Kyynikko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
    Lainaus:

    24 vuotta ja yksi ainoa mestaruus! Siinä syy itkemiselle ja valittamiselle. Ei siinä mitään jos olisin Kuopiolainen Kalpa-fani. Ei olisi odotuksia kun tietäisi mitkä ovat oman jengin resurssit, mutta kun on kysymyksessä HIFK, liigan vanhin seura jolla on ns. resurssit kunnossa, vuodesta toiseen. Turha väittää etteikö mahdollisuuksia olisi jokaisena keväänä kamppailla tosissaan mestaruudesta. Se on vaan ammattitaidon puutetta jos ei hyviä resursseja osata valjastaa menetymiseen. Mutta RPM;n toteamus siitä että voittamisen kulttuuri on kadonnut osuu naulan kantaan! Aikoinaan sitä oli, nykyään se tuntuu olevan lähinnä vitsi Matikaisen kaltaisille pikkutärkeille neppaajille joille oma ego ja omat tekemiset menevät joukkueen ja ennenkaikkea seuran edelle! Niin paljon hiuksia nostattavia juttuja on viime vuosina saanut kuulla koskien mm. Penan tekemisiä että joku niistä "jutuista" täytyy olla totta. Ja totta puhuen, en epäile niitä hetkeäkään. Näkeehän sen mitä viime vuosina on tapahtunut. Miljoonia on palanut rahaa, valmentajia tullut ja mennyt hurjaan tahtiin, omat, hyvät ja potentiaaliset junnut, pelaa muualla jne jne!
    Mitään muuta pysyvää ei olla saatu luotua kuin että olemme jokaisena keväänä mestaruustaiston ulkopuolella. Välillä ollut pienestä kiinni, välillä flopattu reilusti.

    Minä ja varmaan moni muu "itkijä" ja "kloorihuntteri" vaikenemme vasta sitten kun meille rakasta seuraamme johtaa ammattitaitoiset ihmiset joille voittaminen on pääasia!
     
  10. -REDS- Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Helsingin I.F.K, ULUVFC #54
    Paul Baxters Mickey mouse club presents

    "Ketään ei satu koskaan ja kaikilla on lystiä". Tällä sloganilla kauteen. En jaksa enään edes puuttua HIFK:n puolustukseen. Kaikki on sanottu jo kuukausia sitten. Ehkäpä asiat alkavat pikkuhiljaa hahmottua myös johdollemme. Tai sitten ei. No mikäpä siinä, kun tappoon on kerran ryhdytty, niin mennään sitten koko kausi Nuori Suomi teemalla "Kaikki pelaa (tasosta riippumatta)". VOI VITTU!!!

    Ja kyllä, treenipelit on treenipelejä, mutta tämä huttu on juuri sitä mitä pelkäsi odottaakin. HIFK:n maalille kävellään eikä "pakkimme" saa vieraitten hyökkääjiä pysähtymään ilmeisesti kuin ampumalla. Koskakohan Heikkisen molemmat jalat ja kädet menevät poikki, että saadaan lisää jääaikaa Frank Nealin kokoisille odottajille? Veikkaanpa, että ihan kohta. Onneksi sentään saatiin Radioasema. Sieltä monet kuuntelevat pelit, kun mousetrap ei kiinnosta parin kierroksen jälkeen. "Maksaneita katselijoita, krhmm tuota, luettelen aakkosjärjestyksessä..."

    Siinäpä itkut vähäksiaikaa. Helpotti hetkeksi.
     
  11. leivoja Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    St Pauli - Non established since 1910
    Lainaus:
    Eräs hyvin hyvin tärkeä pointti unohtui...nimittäin tuota radioasemaa ja Lindegrenin ammattitaitoista selostusta voi sitten pimeinä syysiltoina sateen vihmoessa ja pattereiden ollessa kylminä kuunnela IFK-punaviinin kera...


    Ah sitä autuutta, joka tuosta yhdistelmästä syntyy...
     
  12. trumppa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Nyt on taas pakko itkeä. Täällä on jo kaksi eri viestiketjua itkemistä varten. Minkä helvetin takia ? Tässähän tulee skitsoksi, kun osaa päättää, missä itkeä. Saatana, Penan syytä tämäkin, joten kenkää vain ja vaikka Linkku tilalle. Siinähän se hoitelee selostusten lomassa TJ:n hommatkin. Huh, kun helpotti.
     
  13. douppi Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Liverpool
    Luin noita muutamia oman joukkueen plus-miinus kommentteja joukkueestaan ja tulevaisuudesta, ja siellä oli esimerkiksi tällainen Kärppämiehen kommentti:

    """"joka vuosi ollaan liigan kovin porukka. Vaikka luulisi ettei voittamiseen ikinä kyllästy niin näin on vain käynyt""""" nimim. Mr Penguin

    Heh. Eipä ole meillä tuota ongelmaa, että voittamiseen kyllästyisi. Tuo Kyynikon mainostama (1 mestaruus 24:ssä vuodessa) lause antaa aika paljon ajattelemisen aihetta.
     
  14. Silitysrauta-Mike Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomi
    Lainaus:
    Sentään 3 mestaruutta 28 vuodessa!
     
  15. Aurinkotuuli Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
    1979-80 ja 1982-83 sekä 1997-98

    Lainaus:
    Aikajanojen keinotekoinen jaksottelu on taito sinänsä. Olennaisempaa olisi havaita ne aikakaudet, joihin liittyy joitakin tiettyjä vuosia yhdistäviä (sisäisiä ja ulkoisia) tekijöitä, kuten
    * vuodet 1968-1983 alussa Brewer, Stubb, myöhemmin tärkeimpänä yhdistävänä tekijänä Jorma Rikala
    *vuodet 1984-1995 korpivaellus; Heino, Moberg, Stubbin ulkoistaminen, Matikaisen "Tappara-copy-vuodet", Malinen, Rindell, Kapanen
    * vuodet 1996-1999: Kekäläinen, Westerlund, Summanen
    *vuoden 1999 jälkeen ei mitään. Heino, Matikainen ja joukko epäonnistuneita valmennusvalintoja (pohjanoteerauksina Mälkiä, Blomqvist, Matikainen itse ja Suhonen)
     
  16. mixu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Hifk
    Lupaan että ainakin syyskuun olen itkemättä vaikka peli menisi kuinka päin mäntyä. Enempää ei pysty kerralla lupaamaan:)
     
  17. Nuorempi Nelson Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    Tässähän se on kiteytettynä. Jokainen osaa varmaan itse vetää johtopäätökset miksi vuosina 68-83 ja 96-99 on tullut mestaruuksia. Lisäksi korostaisin sitä että brändi jolla nykyinen johto joukkuettaan myy on synytynyt vuosina 68-83. Brändi koki lyhyen mutta niin ihanan uudelleensyntymisen vuosina 96-99.
     
  18. Tinke-80 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK, Haukat
    Valitus HIFK-osiossa rupeaa olemaan jo sillä tasolla että tälle ketjulle näyttäisi olevan jo käyttöä. HIFK-osiota lukemalla voisi luulla että HIFK on jo hävinnyt tulevan kauden pelaamatta vielä yhtään peliä. Kerrankin HIFK:lla on hyvä valmentaja (tosin ei maajoukkue-sellainen) ja joku muu kuin Lundell maalissa (tosin Pitkämäki ei ole osoittanut olevansa Lundell'ia parempi maalivahti) ja joukkue muutenkin näyttää erittäin HIFK-laiselta ollen täynnä HIFK-taustaisia pelaajia. Mutta eihän se riitä mihinkään, ainakaan perus HIFK-fanille. On täysin normaalia "itkeä" jokaisen muualle menneen pelaajan perään ja valittaa kun mikään ei taaskaan riitä ja kuinka tuleva kausi on jo hävitty jo etukäteen.

    - Tinke-80
     
  19. Lemieaux Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Total FB/IH: Oranje'88 '10,IFK'98 '11 '16,Hawks'13
    Sen verran itken, että on turha väittää ettei tarpeeksi tasokkaita, tasonsa jo (useampanakin vuonna) AHL:ssä näyttäneitä right-puolelta ampuvia ja kaiken lisäksi kokeneita pakkeja muka löydy, kun Ilveskin sai Troy Milamin. Mitä enemmän tästä kaverista otan selvää, sitä enemmän vituttaa ettei me saatu sitä. Oltiinko edes perässä? Tässä on perkele ensi kauden Cory Murphy paitsi että isompi ja ilkeämpi.

    Milam ja joko Vesce tai Kariya, niin olisin tullut Tampereelta jokaiseen matsiin. Vittu oisin vaikka muuttanu takas stadiin pelkästään IFK:n takia (joka sinänsä kuulostaa melko pelottavalta, eihän tän nyt niin tärkeätä pitäis olla). Mutta ilman näitä tärkeitä hankintoja jää varmaan taas johonki kymmeneen matsiin.

    Mutta itku loppu toistaiseksi, lupaan katsoa lokakuun loppuun miten hommat etenee ennen kuin alan valittamaan yhtään tämän enempää.
     
  20. Orava Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Se mikä hajottaa on tieto siitä, että ollaan niin lähellä, että kaikki paikat olis täytetty mutta ei kuitenkaan. Se snaipperi ja pakki... No mutta jos tällä kertaa muut nostaisivat tasoaan ja kompensoisivat... Jos tällä kertaa valmennus sais loihdittua nimilistaa parempaa peliä... Jos...
     
  21. coolman Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Voi nenä, meillä on valmentaja joka ei oo antanut mitään näyttöjä stadissa.
    Voi itku meillä ei oo enään Lunkkaa maalissa, kuka meitä nyt pitää pystyssä?
    Voi svidu, meidän netti sivut on ihan suosta, mä haluun tän illan ketjut, nyt!
    Voihan snaipperi, kuka tekee maalit kun palopostikin on yli kolmenkymmenen eli tosi vanha ja hidas.
    Ainoo asia mikä vähän parantaa oloa, on tieto siitä et, iki-hifki-seiska-pasi vetää jokeri-ikoni-kankea nenään meidän "omassa" the jäähallissa.

    Ja lopuksi jokainen saa valita, hymiö tai sit ei.
     
  22. Buddha Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
    Mistä pirusta tuollainen valmentaja on perkule kaivettu? Ei osaa kesken pelin reagoida mitenkään ja eihän tuossa hyökkäyksessä ollut mitään järkeä. Ostetaan suurella rahalla vähintään Alatalo meille! NYT!!
    Palopostistakaan ei ole mihinkään; aivan järjetöntä surffailua ja aina ulkona kuin tamppoonin naru. Korvattava vähintään Ustrunilla tai yhdellä hod dog kojulla.
    Taikuri? Ihmeellistä menoa- taikois itsensä vaikka Norjan sarjaan.
    Lennu on aina myöhässä. Ei osaa taklata ja muutenkin luovuttaa kaiken kesken. Lähe meneen!!
    Byysat pois, sillä nythän nähtiin, että meillä on kolmen kolmos kassarin tilanne.

    Ainoa positiivinen asia tässä on se loistava "Eniro nollasatasata- miten voin auttaa"-mainos. Hienosti haettu se oopperalaulaja tohon. Se piti mua hereillä, kun pelissä ei ollut yhtään sykettä. Mutta tämäkin on varmaan väärin kehuttu, kun Penan aikanakin pärjättiin ilman mainostajiakin. Tai siis mainostettiin, mutta itseämme, eli hienoa IFK-radioo.
    Kaikki hiuksista vittuun, mä ainakin kaipaan Pauliinaa jo nyt.
    Koskaan en mene halliin, ennenkuin näihin vähäisiin, mutta tärkeisiin asioihin on puututtu ja kovalla kädellä.

    Hyi jätkät- ihmeitä pitää tapahtua, ennenkuin touhunne alkaa näyttämään jääkiekolta.
     
  23. Viherpuiston Ruoska Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    [KOVAÄÄNINEN ITKU]

    Me ollaan hävitty tää kausi! Kolmen pelin jälkeen ollaan neljäntenä, ja narritkin meni tänään meistä ohi. Byhyy! Kaikille kenkää, kun kukaan ei osaa mitään! Uudet sponsoritkin on ihan surkeita. Kenkää niillekin!

    [/KOVAÄÄNINEN ITKU]

    Nolla-neljä turpaan kotihallissa on aina luokaton suoritus, oli vastassa kuka tahansa. Turha tässä silti on vielä rasvata köyttä tai laittaa tervaa lämpenemään. Annetaan joukkueelle aikaa näyttää, onko se todellakin niin huono kuin tämän illan numerot antavat ymmärtää, vai sisuuntuuko se omasta huonoudestaan ja pistää seuraavissa matseissa tuulemaan. Olen aivan varma, että ottelun jälkeen IFK:n pukukopissa ei ollut yhtään tyytyväistä pelaajaa, ja Jalonenkin varmasti pitää huolen siitä, ettei vastaava toistu kovin pian. Vaikka tämäniltainen tappio pännii itseänikin todella rankasti, niin uskon, että joukkue palaa voittojen tielle piakkoin.

    Osataan sitä paitsi muuallakin. Näädät on ottaneet jo kahdesti peräkkäin kuokkaan varsinaisella peliajalla. Ai niin, mutta niillähän onkin divarivalmentaja, ja meillä mestarivalmentaja. Ei niitä voi verrata keskenään. Me ollaan siis hävitty tää kausi. Toisaalta Kojon johtama Kärpät avasi viime kauden lähes, kuten IFK nyt: voitto avausottelusta, sitten kaksi tappiota. Mutta mitäs sillä on väliä, kun me hävitään tää kausi kuitenkin.
     
  24. Kyynikko Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
    Tämän illan ottelussahan ei ole kysymys pelkästään häviöstä, vaan MITEN ottelu hävittiin. HIFK oli juuri niin munaton kuin edellisinä kausina. Siksi tässä vituttaa niin ettei veri kierrä!
     
  25. Vaakuna Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    HIFK
    Lainaus:
    No tämä pelihän hävittiin täysin luokattoman, munattoman ja haluttoman oman pelin seurauksena. Kaikki kunnia toki Lukolle. Mutta siinä mielessä tuossa Ruoskan puheessa on perää, että tuskin Kärpät viime kauden aluksi peliä numero 2 ja 3 hävisivät aivan maagisen peliesityksen jälkeen. Eli eiköhän kyseessä ole jonkin sortin sisäänajaminen, itse peliin liittyvänä tai vaikkapa (kunto tms.)valmennuksellisesti.