Tähän Nela Utkinan tapaukseen liittyen kävi vain mielessä, että kun joku ei näe ulospääsyä mistään, vaikka kuinka sitä olisi hakenut kaikkia miellyttävällä tavalla, niin nimenomaan silloin poispääsy on suoritettu sillä tavalla, ettei siitä jäisi liikaa jälkiä. Osa osaa myös peittää salaisuutensa emotionaalisella tasolla, mikäli ovat riittävän kyvykkäitä toimimaan suuressa surussaan. Mikä sen surun ja itsemurhahalukkuuden sitten laukaisee, sitä ei ainakaan tässä tapauksessa saada enää koskaan tietää.
Jotain jälkiä jää toki aina, mutta tätä laskelmoitua tapausta ajatellen ne jäljet on sellaisia, ettei kukaan läheinen niitä löydä, eikä varsinkaan konkreettisesti kokisi sitä karua totuutta, joka on edessä siinä vaiheessa kun se paljastuu. Katoaminen on toki julmaa, mutta tässähän ei ollut lopulta paljoakaan matkaa asuinalueille. Oletettavasti henkilö on hävennyt suuresti ratkaisuaan, muttei siinä määrin kuten joku Mika Mäenpää, joka uinui kuusenlatvassa vuosikausia oletettavasti sen ajatuksen turvin, ettei häntä koskaan löydettäisi. Tässä mielessä keissi oli hyvin siisti ja harkittu teko, että joku kuitenkin ennen pitkää löytää köysi kaulassa. Ei ole toki ajateltu ulkopuolisia, koska ei kukaan niitä varsinkaan tällaisessa tilanteessa ajattele.
Voisin kuitenkin kuvitella, että ulkopuolinen on uhrille ns "turvallinen" löytäjä, sillä löytävä ei psykologisesti katsottuna traumatisoidu muusta kuin löydöstään, eikä siitä kenet löytää. Niin sanotun uhrin puolesta kuoleman "luovuttaminen" jollekin tuntemattomalle on viimeinen keino löytää "turva" siitä mitä tekee, koska läheisistä sellaista turvaa ei ole löytynyt. Varmistunee se viimeinen sija kuitenkin siten, että saa tavallaan oman rauhan, mutta siten, ettei myöskään kellekään muulle asia kävisi liian raskaaksi.
Noh, kunhan pohdin, koska en ole kuollutta ihmistä vielä löytänyt, vaikka olen sellaisia hengissä nähnytkin tietämättä että kohta tapahtuu.