Kadonneet

  • 278 870
  • 640

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Kaikki sympatia aviomiehelle, varmasti hirveä tilanne. Ei kyllä enää ole mikään hyvä ennuste. Ei hajuakaan todellisista prosenteista noin tilastollisessa mielessä, mutta kyllä mä itse pidän häviävän pienenä sitä mahdollisuutta, että Nela enää löytyisi hengissä.

Aika epätodennäköisenä minäkin pidän, lähinnä mahdollisuus voisi olla se, että on vaeltanut jonnekin perämetsään, loukannut itsensä, eikä pysty liikkumaan, akku loppu, jne. Toki ikuisesti ei noinkaan pärjää, mutta jos jotakin ruokaa on ollut mukana, ja löytää edes jonkun ojan mistä juoda vettä, niin kyllä sillä kai muutaman viikon hengissä pysyy.

Mahdollisuuksia on toki edelleen paljon, mutta luultavimpana vaihtoehtona pidän tuota, että on ottanut päivän rokulia ja lähtenyt metsään rauhoittumaan ja joutunut onnettomuuteen - oli se sitten jyrkänne, liukastuminen, villieläin tai vesistö.

Periaatteessa yksinkertaisin selitys olisi, että mennyt käymään uimassa, ja suonenveto tai jokin sairaskohtaus, ja homma on sillä selvä. Tosin tässä vaiheessa melkoisella todennäköisyydellä jokainen Nuuksion vesilätäkön ympäristö on käyty tutkimassa, ja tavaroita pitäisi olla löytynyt.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Mahdollisuuksia on toki edelleen paljon, mutta luultavimpana vaihtoehtona pidän tuota, että on ottanut päivän rokulia ja lähtenyt metsään rauhoittumaan ja joutunut onnettomuuteen - oli se sitten jyrkänne, liukastuminen, villieläin tai vesistö.
..

Korostan, että ei liity nyt mitenkään Nelan katoamiseen, mutta aasinsiltana tästä: onko mahdollista, että Nuuksiossa olisi karhuja tai jopa susia?

Muistelisin lukeneeni jokin aika sitten tällaista urbaania ihmistä hieman hätkähdyttävänkin uutisen, että jossain Raaseporin alueella olisi jo susia.
 
Durable

Siuntiossa on ainakin jo susia.
 
Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Just viikko sitten Kirkkonummella susi tappoi mäyräkoiran, joka oli ollut metsästyskäytössä. Omistaja oli kuullut kaukaa vain koiransa tuskaisen huudon ja löytänyt pian koiransa tapettuna.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nuuksiossahan oli pari vuotta sitten se hämäräksi jäänyt (?) kidnappaustapauskin:
Naisen sieppaus Espoon Nuuksiossa: Epäillyn tuntomerkit julki | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
Tästä oli murhainfossakin spekulaatiota jossain vaiheessa.
Nuuksiossa on varmasti enemmän ihmisiä kuin susia, ja ihminen on ihmiselle varmasti vaarallisempi otus kuin susi.
Oma veikkaukseni on silti että makaa kaatumisen/putoamisen tms seurauksena kuolleena jossain puskassa. Toki erikoiset asianhaarat jättävät sijaa muunkinlaiselle spekulaatiolle.
 
Carlos

Jäsen
Yhdyn teoriaan, mutta eikö suakin ihmetytä se, että miksei nyt kuitenkin aviomiehelle kertonut, että pitää tällaisen ylimääräisen saikkupäivän... kuitenkin kaiken luetun perusteella sanoisin, että heillä tuntuisi olleen aika hyvä ja tasapainoinen suhde.

Ei näitä ulkopuolinen voi ikinä tietää, ei edes muut suvun jäsenet. Perheen lapset kyllä jos semmoisia olisi, mutta näillähän ei käsittääkseni ole. Itse taas luen rivien välistä hyvinkin paljon siihen suuntaan että mies on joku narsisti, jota loppujen lopuksi sitten vaimo lähti karkuun. Itse tiedän vastaavan tapauksen, oireet sopii ihan täsmälleen.
 
Tuamas

Tähän lopputulemaan olen itsekin uutisointia seuraamalla tullut.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tähän lopputulemaan olen itsekin uutisointia seuraamalla tullut.
Eli suunnitelmana oli tietoisesti pysyä valvontakameroissa siihen asti kunnes on ison ja vaikeakulkuisen metsäalueen reunoilla ja sitten "kadota" sinne, ts vaihtaa vaatetusta yms ja kävellä jostain toisesta kohtaa metsää ulos ja aloittaa uusi elämä. Nerokasta sinänsä mutta ei kovin todennäköistä.
Mies vaikuttaa kieltämättä vähän oudolta, mutta olen laittanut sen ulukomaalaasuuden piikkiin.
 
Ei "normaali-ihminen" välttämättä mieti mitään valvontakameroita tms.

Uudet vermeet, tapaaminen jollain metsätiellä jonkun tuttavan kanssa, kyyti vapauteen, hissukseen muutama viikko siirtyminen mahdollisesti ulkomaille ja katoaminen lopullisesti aviomieheltä.

Tuo tai rokulipäivä --> kävelyretki --> onnettomuus.
 
Carlos

Jäsen
Eli suunnitelmana oli tietoisesti pysyä valvontakameroissa siihen asti kunnes on ison ja vaikeakulkuisen metsäalueen reunoilla ja sitten "kadota" sinne, ts vaihtaa vaatetusta yms ja kävellä jostain toisesta kohtaa metsää ulos ja aloittaa uusi elämä. Nerokasta sinänsä mutta ei kovin todennäköistä.

Ei varmaan "tietoisesti" pysynyt valvontakameroissa, niitä nyt vaan on joka paikassa. Jos kahteen osui tuolla matkalla, niin se on itse asiassa aika vähän. Eikä näissä tapauksissa tavoitteena ole aloittaa uusi elämä, vaan lehteä samoilemaan totaalisen epätoivon vallassa metsään, ja todennäköisesti jäädä sinne. Antaa kohtalon päättää mitä sitten tapahtuu. Ja jos jotain itsariakin miettii tekevänsä, niin varmaan sitä on kivempi miettiä kun on hiukan ruokaa repussa ettei tarvitse nälkään kuolla.

Ainoa ihmettelyn aihe itselleni on että valitsi kuitenkin näin pienen metsäalueen. Itse olisi hurauttanut junalla jonnekin Karjala-Kainuu akselille ja sitten metsään. Ei varmaan ikinä löydettäisi.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei "normaali-ihminen" välttämättä mieti mitään valvontakameroita tms.
Joo, tarkoitin juuri sitä että tuota "kyytiä vapauteen" ei ole otettu missään julkisella paikalla (ts menty esim suoraan laivalla Tallinnaan), vaan on menty "normaalin" näköisesti sellaiseen paikkaan missä kameroita ei ole ja johon realistisesti voi kadota vuosiksi jälkiä jättämättä.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Oma veikkaukseni on silti että makaa kaatumisen/putoamisen tms seurauksena kuolleena jossain puskassa. Toki erikoiset asianhaarat jättävät sijaa muunkinlaiselle spekulaatiolle.
Mä päättelen asian niin, että kun ei ole kertonut tuonne Nuuksioon lähdöstä edes aviomiehelleen niin kyseessä on ihan tahallinen ja suunniteltu katoaminen. Tällöin tapaturma on vaihtoehdoista epätodennäköisin vaihtoehto. Kyseessä on siis joko mielenterveydelliset ongelmat ja tehnyt itsarin tai halunnut ottaa elämälleen uuden suunnan ja kadonnut omasta vapaasta tahdostaan.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mä en kyllä usko mihinkään katoamistemppuun. Voisi olla uskottavampaa, mikäli julkisuuteen olisi saatu tietoa Nelan henkisestä epävakaudesta tms. Okei, voi olla että tämä ei olisi vuotanut, mutta pidän epätodennäköisenä, sen verran laajasti heidän elämäänsä on jo perattu.

Maalaisjärjellä ajateltuna Nela on normi mimmi, jolle on käynyt onnettomuus. Ihan ensialkuun tosin ajattelin, että voisiko kyse olla siitä, että Nelalla on joku toinen mies (selittäisi, miksei ilmoittanut saikusta aviomiehelleen)

edit. @C.Orr kommentoi samoja asioita yllä, tosin eri näkökulmasta
 
Tuamas

Jäsen
Mä en kyllä usko mihinkään katoamistemppuun. Voisi olla uskottavampaa, mikäli julkisuuteen olisi saatu tietoa Nelan henkisestä epävakaudesta tms. Okei, voi olla että tämä ei olisi vuotanut, mutta pidän epätodennäköisenä, sen verran laajasti heidän elämäänsä on jo perattu.

Ei siihen vaadita mitään henkistä epävakautta tai toista miestä, jos mies on narsistinen mulkku, joka esiintyy ulkomaailmaan rakastavana ja mallikelpoisena (näitä löytyy yllättävän paljon työelämästä ja perheistä), niin katoamistemppu on ihan ymmärrettävä.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Löisin rahani likoon tahallisen katoamisen puolesta. Uskon, että tarkoituksena olikin saada poliisi haravoimaan Nuuksion aluetta ja samalla Nela itse saa siten aikaa pakomatkalleen. Hyvin hoiti myös tuon ajan järjestelyilleen ilmoittamalla töihin, mutta jättämällä ilmoittamatta poikaystävälleen.

Syytä pakomatkaan en lähde arvailemaan. Mutta tuolta se vaikuttaa ainakin omasta mielestäni.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ei siihen vaadita mitään henkistä epävakautta tai toista miestä, jos mies on narsistinen mulkku, joka esiintyy ulkomaailmaan rakastavana ja mallikelpoisena (näitä löytyy yllättävän paljon työelämästä ja perheistä), niin katoamistemppu on ihan ymmärrettävä.

Miksi kadota omilta vanhemmiltaan? Tuolla tukiverkolla olisi ollut helppo häipyä Tshekkiin takaisin.
 
Tuamas

Jäsen
Miksi kadota omilta vanhemmiltaan? Tuolla tukiverkolla olisi ollut helppo häipyä Tshekkiin takaisin.

Jos vanhemmat on vähän höveleitä ja "liian hyvissä väleissä" miesystävän kanssa.

Tai sitten jannutar ei ole ennakoinut kohun ja huolestumisen määrää ja ajatellut ilmoittaa vanhemmilleen kun on jossain turvassa.
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Aika epätodennäköisenä minäkin pidän, lähinnä mahdollisuus voisi olla se, että on vaeltanut jonnekin perämetsään, loukannut itsensä, eikä pysty liikkumaan, akku loppu, jne. Toki ikuisesti ei noinkaan pärjää, mutta jos jotakin ruokaa on ollut mukana, ja löytää edes jonkun ojan mistä juoda vettä, niin kyllä sillä kai muutaman viikon hengissä pysyy.
Tuskin pysyy sillä hypotermia tappaa jo näillä lämmöillä nopeammin. Varsinkin jos vaatteet kastuvat eikä ole kuivia mukana tai kykene tekemään tulta.
Ruoan ja veden kanssa tosiaan pärjää melko kauan.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Aikaisemmin Nela oli ollut miehensa kanssa Petroskoissa pyorailemassa luonnossa. Nela huomannut etta luonnossa rentoutuu, varsinkin kun tyo on ollut niin stressaavaa. Takaisin suomeen ja huomenna olisi toita. Ei halua viela menna toihin, koko ajatus ahdistaa. Ei kerro miehelle, koska tunnollisena ihmisena havettaa lintsaaminen. Viestittaa aitilleen, etta huomenna menee luontoon selventaa paataan. Nuuksiossa on aikaisemminkin lenkkeillyt, jos menisi pitemmalle ja syvemmalle metsaan ja olisi vain. Onhan kuitenkin kannykka mukana, jos eksyy. Puhelimesta loppui akku ja ei tieda missa on enaa. Pimeassa ja kylmassa liukastuu ja loukkaantuu jne.

Toivottavasti jotain loytyisi, kaunis tytto. :(
 
Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Eiköhän tuossa Nuuksion mysteerissä olisi käyttöä veneelle ja ruumiskoiralle. Ikävä kyllä. Jos töissä menee huonosti, uusi avioliitto on osoittautunut virheeksi ja elämä vieraassa maassa painostaa, niin todella ikävät vaihtoehdot ovat mahdollisia. Eli masentuneesta ihmisestä lienee kyse. Agenttitarinat tahallisine katoamisineen jne kuuluvat Tom Cruise-elokuviin.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itsemurhakin on tietysti mahdollinen, mutta vaatteiden kanssa pelailu, eväiden osto ja itsemurhaviestin puuttuminen eivät oikein saa minua tämän vaihtoehdon kannalle. Pidän onnettomuutta todennäköisempänä. Voi olla, että tahallinen katoaminen on kaukaa haettua, sillä yleensä ratkaisu on se yksinkertaisin. Ehkä sitä vaan haluaa uskoa tästä olevan kyse, kun sitä ei voi mielestäni ainakaan täysin tyrmätäkään tässä vaiheessa.

E: Tietysti ei ole kerrottu tuon äidille lähettämän viestin sisältöä.
 
Viimeksi muokattu:

Carlos

Jäsen
Itsemurhakin on tietysti mahdollinen, mutta vaatteiden kanssa pelailu, eväiden osto ja itsemurhaviestin puuttuminen eivät oikein saa minua tämän vaihtoehdon kannalle.

Minusta taas tuo kaikki nimenomaan tukee sitä "vihaan v-u mun elämää, lähden vaeltamaan ilman päämäärää jonnekin korpeen ja hävitän itseni". Tuskin joku narsistin alistama ihminen edes miettii mitään viestejä, ei narsisti (=empatiakyvytön) sillä viestillä mitään tee - enintään käyttää kidutukseen ja alistamiseen jos toinen tuleekin takaisin. Se viesti äidille saattoi hyvinkin olla se viimeinen moikka tälle maailmalle. Muista ei ole väliä.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Oli miten oli, niin Espoosta tämä tshekitär tulee löytymään.
Salailut eli käytös viittaa mielenterveysongelmiin josta on ollut myös miehen vahvistus. Tuo on heikkous joka altistaa onnettomuuksille.
 
Defensefirst

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Gylfi Sigurdsson
Oma veikkaukseni Nelan tapauksessa perustuu siihen faktaan että kyseessä on erittäin kaunis nainen. Lisäksi tunnen muutamia tsekkiläisiä naisia ja tiedän että he vaihtavat mieluusti vähävaraisen miehen rikkaampa-n mieheen koska tsekittärien tulotaso kotimaassaan ei ole kovinkaan suuri, tuskin on sitä Suomessakaan.

Eli Nela on ottanut rikkaamman miehen joka voi tarjota elämän jollaisen noin kaunis nainen ansaitsee.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Yhdyn teoriaan, mutta eikö suakin ihmetytä se, että miksei nyt kuitenkin aviomiehelle kertonut, että pitää tällaisen ylimääräisen saikkupäivän... kuitenkin kaiken luetun perusteella sanoisin, että heillä tuntuisi olleen aika hyvä ja tasapainoinen suhde.

Tähän jäi vastaamatta, mutta ihmetyttää koko kysymys. Miksi aviomiehelle pitäisi kertoa ihan kaikki ja kuinka aikoo saikuttaa?

Ihanko mitään omaa elämää ei saisi olla missä päivän viettää omassa rauhassa kertomatta siitä, jos ei kuitenkaan lähtökohtaisesti tee mitään väärää. Hän tuskin lähti tapaamaan esimerkiksi toista miestä, niin se ei varsinaisesti aviomiehelle kuulu missä sitä on ollut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös