Kadonneen sentterin metsästys kaudelle 2018–2019

  • 145 531
  • 514

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Sentterihankinnalla ei ole mikään kiire. Parhaat vahvistukset löytyvät aina siinä siirtorajan viime hetkillä. Kuka muistaa esimerkiksi juuri siirtoajan loppuhetkillä hankitut Lubomir Hurtaj:n ja Brad Parsonsin? Molemmat sentterit olivat todella hyviä ja tärkeitä hankintoja loppukautta ajatellen. Kumpikaan näistä ei tainnut mahtua edes kokoonpanoon kauden viimeisessä pelissä.

Poikkeuksia toki on, mutta kyllä yleensä jengin ykkössentteri on ollut kokoonpanossa liigakauden avauksessa. Itse annan tuohon päivämäärään saakka Tobiakselle aikaa hommata sen ykkösen senan. Itse liputan edelleen ja vahvasti Ramun puolesta. Olisi kaikkea sitä, mitä tuo jengi kaipaa.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Olen lähes varma, että Keräsen ensi kauden kaavailtu pelipaikka on laidassa. Tähän päälle mahdolliset Nypsin tuuraukset nelosen keskellä. Noista "tärkeä pelaaja keskellä"-puheista tulee mieleen puheet Ahtolasta viime kauden kynnyksellä. Joo, pelasi TPS:ssä keskellä kun Turussa ei ollut tarpeeksi senttereitä kokoonpanossa, mutta oli kyllä ihan lapanen kyseisellä tontilla. Ei siinä - oli toki lapanen myös laidassa.

Se nyt on ihan sama vaikka pelaisi pakkina. Otin kantaa sinun arvioon 2,5 lliiga sentteristä. Keränen on aivan pätevä sentteri liigassa. Se selviää kun hieman jaksaa tutkia taustoja ja tilastoja. IFK:lla on 4 pätevää liiga sentteriä ja viides tulossa.
 
Viimeksi muokattu:

444

Jäsen
Se nyt on ihan sama vaikka pelaisi pakkina. Otin kantaa sinun arvioon 2,5 lliiga sentteristä. Keränen on aivan pätevä sentteri liigassa. Se selviää kun hieman jaksaa tutkia taustoja ja tilastoja. IFK:lla on 4 pätevää liiga sentteriä ja 5 tulossa.
Viisi tulossa? Oikeesti? Mistä kuulit?
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Se nyt on ihan sama vaikka pelaisi pakkina. Otin kantaa sinun arvioon 2,5 lliiga sentteristä. Keränen on aivan pätevä sentteri liigassa. Se selviää kun hieman jaksaa tutkia taustoja ja tilastoja. IFK:lla on 4 pätevää liiga sentteriä ja 5 tulossa.

Myös Åsten on ihan pätevä ykkösketjun sentteri kun on joskus sillä paikalla pelannut playoffseissa. Ihan sama vaikka pelaisi maalivahtina ensi kaudella.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Kuka sinulle on kertonut, että Keränen hankittiin sentteriksi?

Vaikka sovittaisiin, että Keränen vetää senan tontilla, niin siitä huolimatta meillä on 3+1 liigakelpoista sentteriä tällä hetkellä. Eli kolme plus Nykopp, joka joko pelaa tai sitten ei.
Puhdasta matematiikkaa: ei riitä.
Siinä olet toki oikeassa, että kiire sillä ”ykkössenalla” ei ole, mutta mikäli häntä ei ole sainattu kauden alkuun mennessä, sellaista ei ole tulossa muussakaan vaiheessa. Saa ottaa ylös.

...Ja kuka sinulle on kertonut, että Kerästä EI ole hankittu keskikaistalle? :D Mikäli sulla on jotain sisäpiirin tietoa tästä hankinnasta, niin anna palaa; kyllä tänne tekstiä mahtuu.

Siitä toki samaa mieltä, että Nykoppin varaan ei paljoa voi laskea. Matematiikkaa lie tuokin.

Otan myös ilomielin "ylös" tuon lähes raamatullisen ennustuksesi.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sandell ei ois välttämättä huono, jos ei lähdekkään ulkomaille. 48 pistettä 53 ottelussa on viime kauden Ilveksessä kova suoritus. Tunnollinen kahden suunnan sentteri jolla todella hyvät hyökkäyspään ominaisuudet. Ei käsiltään ja lätyiltään ihan Ramu, mutta toisaalta asteen kokonaisvaltaisempi. Sandellissa piilee kuitenkin karmeahko loukkaantumisriski, ja tämän vuoksi ehkä kallistuisin kuitenkin Ramuun, jos on edes saatavilla. Jos joku pelaaja on potentiaalinen vammautuva, niin IFK:ssa nuo riskit realisoituu aika kovalla prosentilla.

Tässä vaiheessa on oikeasti epärealistista odottaa enää mitään ''Filppulaa'' tai vastaavaa A+ -luokan pelinrakentajaa, koska sellaiset on jo kiinnitetty kuukausia sitten, ja ne jotka on vapaalla, tahtoo olla liian kovia nimiä Liigaan. Aika nopeasti varmaan Salmelainenkin saa nähdä, kuinka helvetin vaikeaa kesällä on enää naarata sitä sentteriä. Peruspakkeja löytyy pilvinpimein vielä helmikuussakin, mutta peliä tekevät sentterit ovat eri asia, etenkin ne kotimaiset jo tasonsa näyttäneet.
 
444

Jäsen
...Ja kuka sinulle on kertonut, että Kerästä EI ole hankittu keskikaistalle? :D Mikäli sulla on jotain sisäpiirin tietoa tästä hankinnasta, niin anna palaa; kyllä tänne tekstiä mahtuu.

Siitä toki samaa mieltä, että Nykoppin varaan ei paljoa voi laskea. Matematiikkaa lie tuokin.

Otan myös ilomielin "ylös" tuon lähes raamatullisen ennustuksesi.
Faktat kuntoon. Mä en ole väittänyt, että Kerästä ei ole hankittu sentteriksi. En ole väittänyt myöskään, että ei ole hankittu puolustajaksi tai maalivahdiksi. Sen sijaan olen väittänyt, että Keränen ei luonnostaan ole sentteri. Ja nyt väitän ettei ole myöskään puolustaja tai maalivahti. Puhtaasti mielipiteitä.

Sen sijaan kommentoin väitettä, jossa nimen omaan väitetään, että Keränen ON hankittu sentteriksi. Ymmärrätkö eron? Ai et... no ei mahda mitään.
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Täällä taas nostettu Ramun nimeä esiin, niin ihmettelen jos kiinnostus oikeasti olisi molemminpuolista, niin miksei häntä olisi jo hankittu?
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mitäs jengi sanoo siihen vaihtoehtoon, että jos sitä ns. 1-senaa ei löydy Suomelan tilalle, niin unohdetaan se ja hankitaan joukkueelle taatusti hyvä ja monipuolinen sentteri kuten PW.

Santala
Tyrväinen
Wirtanen
Keränen
Nykopp
...ja kausi voi alkaa?
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kysytään näin päin: miksi Keränen olisi hankittu meille laituriksi? Kun on viime kaudet pelannut nimenomaan sen roolin sentterinä, joka HIFK:lta on puuttunut, eikö sen jo järkikin sano, että sentterin tontille hänet on meille hankittu. Miksi juuri hänen kohdallaan toimittaisiin vasten kaikkea logiikkaa ja muisteltaisiin, miten hyvä on ollut joskus vuosia sitten laidassa, kun saman roolin laitureita meillä kuitenkin on jo olemassa?

Santalaa täällä aliarvioidaan todella paljon. Kukaan ei tietysti voi varmaksi sanoa ikinä, miten hyvin joku meillä onnistuu, mutta kyllä Santala paperilla täyttää 1-2 sentterin roolin. Ikä kannattaa unohtaa, koska mikään ei viittaa siihen, että olisi niin vanha, ettei pää toimi. Tyrväinen veti viime kaudella 1-2 ketjuissa ja hyvin vetikin. Riittää kyllä, jos samaan pystyy. Nykopp voi hyvinkin pysyä jonkun pelin ehkänä tai sitten ei. Muuli voi vetää nelosen keskellä, jos Keränen heitetään kolmoseen Nykoppin saikutellessa.

Parasta tietenkin olisi, jos jokaiselle pelipaikalle oli Huipun kolmoset. Tätä nyt vaan ei tule tapahtumaan.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Wirtasta en hankkisi. Kallis laatuunsa nähden. Mutta voi kauteen lähteä niinkin että Santala,Tyrväinen ja tuleva hankinta olis kaikki suurinpirteein samaa tasoa. Ei sinne mitään Crosbya tarvitse hankkia. Mielestäni Tobiaksella pitää olla sellaiset tiedot ja taidot että yksi lisäsentteri löytyy vaikka ei se varsinainen ykkösentteri olisikaan.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Täällä taas nostettu Ramun nimeä esiin, niin ihmettelen jos kiinnostus oikeasti olisi molemminpuolista, niin miksei häntä olisi jo hankittu?

Joo tuskin on Ramu tulossa tai olisi jo tullut sitten kaiken järjen mukaan. Veikkaisin, että Salmelainen on kyllä ollut kiinnostunut Ramusta, mutta tämä on hinnoitellut itsensä ulos tai ei ole ollut valmis sitoutumaan tänne pitkäksi aikaa. Salmelaisen kriteerit näyttäisivät olevan, että pelaaja on valmis todella sitoutumaan joukkueeseen (kuten Tyrväinen jonka kanssa jo nyt rustattiin jatkosopimus kaudesta 2019-20) ja pelaajalla on oikeasti palava halu voittaa ja kehittyä nimenomaan täällä. En väitä etteikö Ramulla olisi palavaa voittamisen halua (muistissa mm. 2016 playoffit ja lopun kyyneleet), mutta kyllähän tiedossa on myös se, että Ramu menee sinne missä eniten maksetaan ja juoksee rahan perässä vaikka sinne siperiaan heittopussijengiin onnistuneen kauden päätteeksi kuin, että jäisi tänne pienemmällä palkalla vielä edes toiseksi kaudeksi, täällä kun olisi aito mahdollisuus menestyä niin kotimaan sarjassa kuin eurokentillä (CHL), mutta raha ajaa edelle. Voidaan miettiä esim. Kristian Kuuselaa joka tuli toissakaudella KHL:stä kauden päätyttyä Tapparaan kun Ramu jäi odottelemaan vastaavassa tilanteessa tilipussia. En väitä Ramun toimivan tietenkään väärin sillä bisnestähän tämä on, mutta eihän Ramusta voittamisen halua kovin paljon huoku kuin ajoittain.

PS. Kuusela on kyllä ollut muuten aikamoinen jackpot Tapparalle.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Wirtasta en hankkisi. Kallis laatuunsa nähden. Mutta voi kauteen lähteä niinkin että Santala,Tyrväinen ja tuleva hankinta olis kaikki suurinpirteein samaa tasoa. Ei sinne mitään Crosbya tarvitse hankkia. Mielestäni Tobiaksella pitää olla sellaiset tiedot ja taidot että yksi lisäsentteri löytyy vaikka ei se varsinainen ykkösentteri olisikaan.

Joo tätä vähän hain takaa. Tuo PW nyt tuli mieleen ensimmäisenä meidän historian (ei lähihistorian) takia. Nythän PW olisi kyllä ehkä jopa selkeästi se 3.sena, joten samantaisoinen Santalan ja Tyrväisen kanssa kävisi oikein hyvin vielä tohon.

Mun mielestä aika turha vääntää tosta Keräsestä. Jos mies on Oulussa pelannut viimeajat keskellä, niin todennäköisesti pelaa meillä myös. Rotaatio sitten eri homma, mutta kun tiedetään Nykoppin historia, niin 4-senan tonttia on tarjolla (hankinnan jälkeen).
 
penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Petteri Wirtanen: 3 viime kautta narreissa toi pistekeskiarvon 9 pinnaa kaudessa.
Petteri Wirtanen: 3 viime kautta narreissa toi playoffeissa keskimäärin alle 1 pistettä.

Mitä te haette, oikeasti?
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Petteri Wirtanen: 3 viime kautta narreissa toi pistekeskiarvon 9 pinnaa kaudessa.
Petteri Wirtanen: 3 viime kautta narreissa toi playoffeissa keskimäärin alle 1 pistettä.

Mitä te haette, oikeasti?

Zek toi viesti sun yläpuolella...
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitäs jengi sanoo siihen vaihtoehtoon, että jos sitä ns. 1-senaa ei löydy Suomelan tilalle, niin unohdetaan se ja hankitaan joukkueelle taatusti hyvä ja monipuolinen sentteri kuten PW.

Santala
Tyrväinen
Wirtanen
Keränen
Nykopp
...ja kausi voi alkaa?

Tuo ei olisi ollenkaan huono sentteristö, mutta välttelisin PW:tä sen vuoksi, että on aika samasta puusta veistetty kuin Tyrväinen. Pelillisiltä ominaisuuksiltaan Tyrväismäinen työteliäis kahden suunnan sentteri, ja jos jotain tuolta tulevalta hankinnalta toivon, niin se on enemmän kiekollista taitoa. Duunareita meillä on jo hyökkäyskalustossa tarpeeksi, siitä ei tule takuulla jäämään kiinni, kuten ei jäänyt viime kaudellakaan.

Kangasniemi on toisen kärkikentän kiekollinen peliä tekevä palanen, ja tuleva sentteri saisi olla toisen kentän. Santala voisi olla kolmannen kentän kiekollinen moottori. Harmi vaan että niitä kiekollisia senttereitä on varmaan vaikeinta löytää koko markkinoilta. Ja jos löytyy niin usein taustalla jotain loukkaantumista tai muuta hämminkiä, joka asettaa aina riskejä hankinnalle. Päävammasta toipunut Säbä-Micke yhtenä esimerkkinä.
 
Joo sehän tossa PW:ssä just mietityttäis. Tyrväinen tosiaan aika samantyyppinen, mutta ns. päivitetty versio Wirtasesta.

Kyllä mä Salmelaiseen ja Seliniin luotan. Kunhan eivät sitten tee tästä liian vaikeaa, ja jumitu tohon 1-sena 1-sena 1-sena ajatukseen. On aika paljon tosiaan muitakin variaatioita nyt kun meillä on jo Santala ja Tyrväinen.

Joo, my bad.

:) joo ei mitään, ja onhan täällä nää ns. perus-nimet jo pyörineet aika kauan. Joku potentiaalinen ulkkari sisään, jonka uusi UTJ:mme on katsastanut maailmalta. Koskirannoille ym. löytyy sitä kivipestyä rahaa kuitenkin idästä ihan tarpeeks (jos kotimaisia miettii). Ja Ramu on Ramu, luonnonoikku ja AY-jyrä, josta ei ikinä tiedä :D
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sandell ei ois välttämättä huono, jos ei lähdekkään ulkomaille. 48 pistettä 53 ottelussa on viime kauden Ilveksessä kova suoritus. Tunnollinen kahden suunnan sentteri jolla todella hyvät hyökkäyspään ominaisuudet.

Tuolla Ilveksen foorumeilla on kerrottu, että Sami on tehnyt pari viikkoa sitten sopimuksen ulkomaille. Virallista julkaisua vielä odotellaan, että mikä maa ja mikä seura, mutta kotimaan liigassa ei ensi kaudella kiekkoilla.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
2,5? Santala, Tyrväinen, Nykopp, Keränen.. Keränen on viimeiset vuodet pelannut keskellä. Nykopp on liigatasoinen sentteri vaikka rikki välillä onkin, ehkä Yrttiaho löytää siihenkin lääkkeet. Ja sitten siihen se "Olli Jokinen" niin on 5 liigakelpoista sentteriä. En kyllä usko hetkeäkään, että sentteri tulisi vasta samoihin aikoihin kuin Jokinen, mutta en kyllä allekirjoita 2,5 liigatasoista sentteriä lausuntoakaan.

Matias Myttynen siirtyi Dinamo Rigaan joten yksi floppi pois listoilta.

Keränen pelasi kyllä vielä muutama vuosi sitten enemmän keskellä, mutta on ilmeisesti siirtynyt yhä enemmän laitaan. Ei meillä ehkä ole 2,5 sentteriä, mutta jos ajattelee Nykoppin pystyvän pelaamaan puolet kaudesta ja Keräsen tuuraavan toisen puolikkaan, meillä olisi 3 (2+0,5+0,5) sentteriä. Jos taas Keränen pelaa koko kauden nelossentterinä ja Nykopp tuuraa esim. kolmosessa (?) ollessaan ehjä, meillä voi jopa olla 3,5 sentteriä. Jotta olisi neljä mitat täyttävää sentteriä, tarvitaan määrällisesti yksi laadukas sentteri, ja laadullisesti tarvitaan peliätekevä 1-2. sentteri, joka pystyy johtamaan ykkösylivoimaa. Juuri tämän ylivoimapyörittämisen vaatimuksen takia PW ei ole hyvä valinta. Santala voi varmasti pyörittää kakkosylivoimaa, mutta onko Kangasniemestä pyörittämään ykkösylivoimaa? En usko. Samat sanat Thorellista. Kumpikaan ei ole mikään loistosyöttöjä jakeleva ylivoiman moottori. Tyrväinen on loistava kahdensuunnan sentteri, mutta ei hänkään mikään ylivoiman syöttökone ole, lähinnä sopisi maskimieheksi.

Juttelin tästä joku aika sitten Kärppä kannattajien kanssa ja Keränen oli yksi tärkeä tekijä Kärppien tuplassa. Pelasi 2014-15 runkosarjassa nelosen keskellä, play-offeissa Sakari Manninen pelasi siinä paikalla joka myöskin on laitahyökkääjä. Otti tuolloin runkosarjassa 3. eniten aloituksia Kärpistä joten pikaisella analyysilla pelejeä tuli huomattavasti enemmän keskellä kuin laidassa. 2015-16 pelasi myös enimmäkseen keskellä. 2013-14 tilastoja ei enää löydy, mutta tietääkseni jo silloin pelasi enimmäkseen keskellä. Sanoisin kyllä, että aika sentteriporfiilin pelaaja Keränen on. Painoitus Keräsen pelipaikassa on ollut enemmän keskellä kuin laidassa viimeisen 4 vuoden aikana.

Nuo kaksi vuotta niin olikin, mutta ei kai enää sen jälkeen yhtä vahvasti. Eli ei voi sanoa että "jo" silloin pelasi enimmäkseen keskellä, vaan ennemminkin "vielä" silloin pelasi enimmäkseen keskellä. Kyllä löytyy tilastot myös kaudelta 2013-14. Aloitustilastot eivät toki täysin korreloi pelipaikan kanssa, mutta ovat melko suuntaa-antavia. Tässä Keräsen aloitusmäärät viimeisen viiden kauden osalta:

2013-14 86kpl
2014-15 456kpl
2015-16 369kpl
2016-17 207kpl
2017-18 149kpl

Pelien määrät ovat pysyneet vuodesta toiseen siinä noin 50+ pelissä, joten siitä tuo lasku ei johdu.

Se nyt on ihan sama vaikka pelaisi pakkina. Otin kantaa sinun arvioon 2,5 lliiga sentteristä. Keränen on aivan pätevä sentteri liigassa. Se selviää kun hieman jaksaa tutkia taustoja ja tilastoja. IFK:lla on 4 pätevää liiga sentteriä ja viides tulossa.

En tiedä paljonko itse jaksoit tutkia tilastoja, mutta onhan nuo aloitusmäärät olleet neljän vuoden ajan laskemaan päin, yhä vähemmän on ottanut aloituksia ja oletettavasti siten myös yhä vähemmän pelannut sentterinä. Uskon kuitenkin, että Keränen on aivan pätevä nelossentteri. Ehkä jopa niin pätevä, että meillä on se 3,5 sentteriä. Ykköspelintekijä (sentteri) puuttuu silti, ja niin puuttuu myös ykkösketjun vasen laituri (esim. Jonas Enlund).

Mitäs jengi sanoo siihen vaihtoehtoon, että jos sitä ns. 1-senaa ei löydy Suomelan tilalle, niin unohdetaan se ja hankitaan joukkueelle taatusti hyvä ja monipuolinen sentteri kuten PW.
...ja kausi voi alkaa?

No ei voi kausi alkaa noilla. Siinä tapauksessa täytyisi hankkia aivan hemmetin korkeatasoinen peliätekevä laituri, luokkaa Kuusela. Silloin ei laituriksi enää riitäkään Jonas Enlund.

Enlund+Ramstedt = ay ok
Shinnimin+PW = ok
Enlund+PW = not so good, Al.
 
Viimeksi muokattu:

Viivapelote

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itsekään en oikein lämpene ns. kahden suunnan sentterin hankinnalle. Ideahan ei sinällään ole huono playmaker laituri + kahden suunnan sentteri kombosta. Tulevalla kaudella vaan IFK:n sentteristö olisi aika homogeeninen, jos koodinini PW liittyisi joukoon. Kaudella 19-20 tuota voisi taas soveltaa Tyrväinen - Kangasniemi valjakolla, olettaen Kanhasniemen ottavan nyt tulevalla kaudella tarvittavan stepin ylöspäin.

Heittäisin kuitenkin sellaisen ajatuksen tuosta sentteristä, että sen ei tarvitsisi olla ykkössentteri. Eli jos hankittaisiin vähän köykäisempi taitosentteri kakkoseksi ja Tyrväinen olisi edelleen ykkössentteri. Verrokkina voisi toimia vaikka tapparan Jan-Mikael Järvinen tai sitten joku nuori eteenpäin menevä tyyliin Aleksi Heponimi.
 
Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Kun jostain syystä ei nukuta, käytin taas aikaa mielipuuhaani eli nettiskouttaukseen. EBEL-Liigan Red Bull Salzburgista löytyi jenkkisentteri Rob Schremp, jonka vahvuudet ovat nimenomaan ylivoimapelissä. Schrempillä on ikää 32 vuotta. Hän on tehnyt Salzburgissa kaudella 2017-18 runkosarjassa 36 matsissa pisteet 9+38, yhteensä 47. Hirmupisteet osoittavat, että Schremp on pelannut liian helpossa sarjassa. Jotenkin tulee tästä kaverista mieleen Ramun pisteet kaudella 2015-16. Mitä mieltä ollaan? Mielestäni Schremp on erinomainen ehdokas puuttuvan ykkössentterin rooliin IFK:ssa pelintekotaitojensa vuoksi. Schrempistä Eliteprospects.comissa tehty arvio on 7 vuotta vanha. Viimeaikaiset tehotilastot osoittavat, että hänen heikkoudet puolustuspäässä ovat mitä ilmeisimmin jo historiaa.

Rob Schremp - Elite Prospects
 
scholl

Jäsen
Itsekään en oikein lämpene ns. kahden suunnan sentterin hankinnalle. Ideahan ei sinällään ole huono playmaker laituri + kahden suunnan sentteri kombosta. Tulevalla kaudella vaan IFK:n sentteristö olisi aika homogeeninen, jos koodinini PW liittyisi joukoon. Kaudella 19-20 tuota voisi taas soveltaa Tyrväinen - Kangasniemi valjakolla, olettaen Kanhasniemen ottavan nyt tulevalla kaudella tarvittavan stepin ylöspäin.

Heittäisin kuitenkin sellaisen ajatuksen tuosta sentteristä, että sen ei tarvitsisi olla ykkössentteri. Eli jos hankittaisiin vähän köykäisempi taitosentteri kakkoseksi ja Tyrväinen olisi edelleen ykkössentteri. Verrokkina voisi toimia vaikka tapparan Jan-Mikael Järvinen tai sitten joku nuori eteenpäin menevä tyyliin Aleksi Heponimi.

Niin Heponiemeä minäkin ehdotin, mutta kuulemma haetaan kovempaa nimeä, koska Heponiemi voi flopata. Meni kuitenkin kärppiin. Herää kysymys, olisiko Montrealin kanssa sopimuksen tehnyt Jake Evans saatavilla tänne vuodeksi kehittymään. Notre Damessa hyvät tehot, mutta ei valmis änäriin. Pitääkö häntä kehittää bussiliigassa vai voisiko tulla Eurooppaan.

Joo, ei mitään kahden suunnan sentteriä. Nyt haetaan potentiaalista ykkössentteriä ja sillä selvä. Syy miksei pelaajaa ole hankittu aiemmin on se, että ollaan myöhässä liikkeellä. Hankittiin Suomela silloin, kun olisi voitu hankkia joku mr. x. Näin ollen kun ei olla enää mukana keskusteluissa keväällä muualle menneiden kanssa, niin pitää keskustella henkilöiden kanssa, jotka toivovat vielä pääsevänsä muualle. Ramulla ei oikeasti taida olla viime kauden jälkeen kauheasti ottajia, mutta voi kärkkyä parempaa sopimusta ulkomaille. En oikein tiedä kannattaako häntä odottaa. Hakisin rohkeampaa ratkaisua.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kysytään näin päin: miksi Keränen olisi hankittu meille laituriksi? Kun on viime kaudet pelannut nimenomaan sen roolin sentterinä, joka HIFK:lta on puuttunut, eikö sen jo järkikin sano, että sentterin tontille hänet on meille hankittu. Miksi juuri hänen kohdallaan toimittaisiin vasten kaikkea logiikkaa ja muisteltaisiin, miten hyvä on ollut joskus vuosia sitten laidassa, kun saman roolin laitureita meillä kuitenkin on jo olemassa?

Otetaanpa faktat haltuun ennen kuin uusia palstatotuuksia alkaa taas syntyä ja ettei jengille synny vääränlaisia odotuksia ennen kuin kausi alkaa. Keränen pelasi viime kauden HPK:ssa 46 ottelua, joista 39 laitahyökkääjän tontilla. Tämän lisäksi hän pelasi neljä ottelua lainapestillä Lukossa, joista jokaisen niistä laitahyökkääjänä. Oliko viime kauden HPK:ssa ja Lukossa niin kova sentteriarsenaali, ettei luontainen keskushyökkääjä Keränen yksinkertaisesti vaan mahtunut "omalle pelipaikalleen"? No ei ollut.

Toissakaudella 56 runkosarjaottelua ja 7 playoffs-ottelua, joista jokainen laitahyökkääjänä. Eli puheet siitä, että olisi viime kaudet pelannut sentterinä on täysin fake newsiä. Parin viime kauden aikana Keränen on pelannut sentterinä kutakuinkin yhtä paljon kuin Saku Salmela.

Et myöskään vastannut kysymykseeni siitä, että kuka nelikosta "ykkössentteri - Tyrväinen - Santala - Nykopp" pelaa laidassa jos kerran Keränen on hankittu sentterin tontille? Voin vastata puolestasi, että ei kukaan. Pelit, jotka Keränen pelaa ensi kaudella keskellä on silloin kun sairastuvalla on sen verran ruuhkaa, että tuuraajaa tarvitaan. Roolina siis täysin verrattavissa viime kauden Ahtolaan; joskin Ahtolalla oli huomattavasti tuoreemmat näytöt keskeshyökkääjän tontilta kuin Keräsellä.

Katsokaa pelejä ja pelaajien ominaisuuksia eikä sitä mitä jotkut kirjoittelevat "aika kultaa muistot"-pöllyissään keskustelupalstalle. Kun huomioidaan viime kauden roolit joukkueissaan, niin liigatason senttereitä meiltä löytyy tällä hetkellä Santala, Tyrväinen ja Nykopp, joista viimeiseksi mainitun varaan ei voi loukkaantumishistoria tiedostaen liikaa laskea. Sitten on tietenkin Kerästä, Åstenia yms., jotka toki pystyvät väliaikaisesti tuuraamaan alakertjujen keskushyökkääjänä, mutta mitään vakioroolin sentteriä heistä ei väkisin kannata leipoa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös