Länsimaissa tämä saattaa ehkä ollakin jonkinlainen ongelma. Tämä 70 luvun puolivälin jälkeen syntynyt sukupolvi kun on tottunut siihen, että joku muu hoitaa.
Ihmiset joutuvat nykymaailmassa ottamaan vastuuta aivan eri tavalla kuin ennen, jolloin mentiin muiden mukana könöttämään kouluttamattomana tehtaan portille. Palkat nousivat, duunarit taistelivat itselleen joukkovoimalla oikeuksia, herra (ylioppilas ja maisteri) oli vielä ihan oikea herra ja inflaatio söi asuntolainaa. Nykyään voi joutua kouluttautumaan monta kertaa ja taistelemaan työpaikoista tai tekemään työtä pätkissä tai nollasopimuksilla. Ennen sentään oli Ruotsi, jos Suomessa ei työtä saanut. Ruotsissa sai, täysin kouluttamattomana.
Aikaisemmin elämässä oli ennustettavuus, hallinta ja vahva eteenpäin menemisen meininki. Mummoni on kertonut, että nimenomaan sodanjälkeiset vuosikymmenet olivat onnellista aikaa, koska silloin ihmisillä oli vahva tulevaisuudenusko ja samaan aikaan materiaalinen elintaso kehittyi nopeasti. Avuksi tulivat mm. kodinkoneet, jotka helpottivat perheenäidin arkea merkittävästi.
Hyvin usein minkäänlaisia kouluja käymättömällä nuorella eläkeläisellä on omakotitalo, mökki, siedettävä perheauto ja mukavasti elättävä eläke. Se ei johdu millään lailla hänen sitkeästä luonteestaan, ahkeruudestaan, lahjakkuudestaan tai päämäärätietoisuudestaan vaan yksinkertaisesti siitä, että hän sattui syntymään maailmanaikaan, jossa muiden mukana kulkemalla elämään tuli monenlaista hyvää.
Nyt ovat vallalla toisenlaiset maailmanajat. Samalla tavalla kuin ihmiset aikaisemmin hyötyivät suotuisasta yleisestä kehityksestä, he nyt kärsivät huonosta yleisestä kehityksestä.