Mainos

Kärppien peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 200 832
  • 1 455

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien ongelmina ovat ailahteleva jopa heikko maalivahtipelaaminen, surkeat alaketjut sekä puolustusalueen puolustuspelaamisessa liian usein sattuvat kardinaalivirheet.

Karhunen on kuin varjo viime keväästä. Kokonaisuudessa heikko syksy häneltä. Westerholm on ollut myös ailahteleva, mutta tässä hetkessä jotenkin näen hänessä noususuhdannetta. Tällainen maalivahtipelaaminen ei kuitenkaan tue joukkueen tuloksentekoa. Kärppien maalivahdit häviävät illasta toiseen kamppailun vastustajan maalivahdeille. Ehkäpä tärkein yksittäinen pelaajahankinta Kärppien joukkueeseen olisikin ykkösmaalivahti.

Hermonen, Nikupeteri ja Heikkala eivät ole tällä hetkellä liigatasoisia pelaajia. He eivät tuota yhtään mitään hyökkäyssuuntaan ja puolustussuuntaankin jää pahasti vajaaksi. Korpimäki on onneksi pikkasen herännyt. Ketju Heikkala-Nikupeteri-Korpimäki oli tänään aivan surkea. Eivät tainneet saada aikaiseksi yhtään hyökkäystä koko pelissä. Aivan turisteja. Kuitenkin kolmikko oli jäällä, kun haettiin tasoitusta reilu kolme minuuttia ennen loppua. Perin erikoista, samoin kuin Nikupeteri paikka ykkösylivoimassa. Noista valinnoista olisi kyllä mukava kysyä Mäntymaalta, jotta mikä homma.

Vaikka puolustusalueen puolustuspelaamiseen on tullut viime aikoina pikkasen ryhtiä suhteessa alkukauteen, maalinhinta on edelleen lähes olematon. Pikku nukahdukset maksavat paljon. Noista pitää päästää eroon.

Noita ongelmakohtia lukuunottamatta tänään ihan kelpo peli Kärpiltä nykyvire huomioiden. Parempi maalivahtipeli ja napsu jämäkkyyttä puolustalueella, sitä se voitto olisi vaatinut. Tiedän, että olen vähemmistössä, mutta kyllä Kärppien pelaaminen on mennyt edelleen eteenpäin.
 
Beni49

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sisällötön viesti, rikepiste annettu.

:D
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lopetin lukemisen tähän. Kaikki muu on perseestä paitsi valmennus jne.
Olen huomannut, että Kärppien maalivahtipelaamisen arvostelu on sinulle herkkä paikka. Jos olisit lukenut pidemmälle, olisit huomannut, ettei viestini sanoma ollut lainkaan tuo, minkä tässä meille esität.

***
Mitä tulee Kärppien maalivahtipelaamiseen, niin odotin viime kevään jälkeen jättimäisen paljon enemmän. Varsinkin Karhunen voitti toisteisesti vastustajan maalivahdin ja oli aivan kärkimaalivahteja. Nyt on meno erilaista. Helpohko menee joka pelissä ja isojen torjuntojen määrä on pieni. Kaikki tilastot ovat surkeat. xGAE on koko sarjan surkein eli 9. 18-vuotiaalla K-Espoon sensaatiomaalivahdilla se on -8,5. On siinä valtava ero. Kyllä suu vaahdossa Mäntymaata arvostelevilla voisi jossain kohtaa kääntyä katseet myös Karhuseen. Tällaisella maalivahtipelaamisella ei voi pärjätä.
 
X-Hearted

Jäsen
Kärppien ongelmina ovat ailahteleva jopa heikko maalivahtipelaaminen, surkeat alaketjut sekä puolustusalueen puolustuspelaamisessa liian usein sattuvat kardinaalivirheet.

Karhunen on kuin varjo viime keväästä. Kokonaisuudessa heikko syksy häneltä. Westerholm on ollut myös ailahteleva, mutta tässä hetkessä jotenkin näen hänessä noususuhdannetta. Tällainen maalivahtipelaaminen ei kuitenkaan tue joukkueen tuloksentekoa. Kärppien maalivahdit häviävät illasta toiseen kamppailun vastustajan maalivahdeille. Ehkäpä tärkein yksittäinen pelaajahankinta Kärppien joukkueeseen olisikin ykkösmaalivahti.
Ei siellä ole puolustukselta tullut yhtään apuja maalivahdeille, jos niikseen tulee. Paremminkin tehdään maalivahdin työskentelyä vaikeammaksi. Umpisurkeaa ja hampaatonta maalineduspelaamista koko alkukausi - MOLEMMISSA päissä kenttää. Karhuselta toki tänään pari helppoa, mutta voi olla henkistäkin. Mietippä itte suorittaa tollasen viisikkopelin takana.

Paljosta vetoa, että Karhu pelaisi mielummin Marjamäen kuin Mäntymaan kiekkoa. Näkeehän tuon, ettei mokke nauti nyt ollenkaan olostaan.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Kärppien ongelmina ovat ailahteleva jopa heikko maalivahtipelaaminen, surkeat alaketjut sekä puolustusalueen puolustuspelaamisessa liian usein sattuvat kardinaalivirheet.

Karhunen on kuin varjo viime keväästä. Kokonaisuudessa heikko syksy häneltä. Westerholm on ollut myös ailahteleva, mutta tässä hetkessä jotenkin näen hänessä noususuhdannetta. Tällainen maalivahtipelaaminen ei kuitenkaan tue joukkueen tuloksentekoa. Kärppien maalivahdit häviävät illasta toiseen kamppailun vastustajan maalivahdeille. Ehkäpä tärkein yksittäinen pelaajahankinta Kärppien joukkueeseen olisikin ykkösmaalivahti.

Hermonen, Nikupeteri ja Heikkala eivät ole tällä hetkellä liigatasoisia pelaajia. He eivät tuota yhtään mitään hyökkäyssuuntaan ja puolustussuuntaankin jää pahasti vajaaksi. Korpimäki on onneksi pikkasen herännyt. Ketju Heikkala-Nikupeteri-Korpimäki oli tänään aivan surkea. Eivät tainneet saada aikaiseksi yhtään hyökkäystä koko pelissä. Aivan turisteja. Kuitenkin kolmikko oli jäällä, kun haettiin tasoitusta reilu kolme minuuttia ennen loppua. Perin erikoista, samoin kuin Nikupeteri paikka ykkösylivoimassa. Noista valinnoista olisi kyllä mukava kysyä Mäntymaalta, jotta mikä homma.

Vaikka puolustusalueen puolustuspelaamiseen on tullut viime aikoina pikkasen ryhtiä suhteessa alkukauteen, maalinhinta on edelleen lähes olematon. Pikku nukahdukset maksavat paljon. Noista pitää päästää eroon.

Noita ongelmakohtia lukuunottamatta tänään ihan kelpo peli Kärpiltä nykyvire huomioiden. Parempi maalivahtipeli ja napsu jämäkkyyttä puolustalueella, sitä se voitto olisi vaatinut. Tiedän, että olen vähemmistössä, mutta kyllä Kärppien pelaaminen on mennyt edelleen eteenpäin.
Ei ei ja ei. Kärppien ongelma on siinä, että meidän valmennus on umpisurkea eikä meidän pelissä ole toisteisuutta, selkärankaa. Välillä päästään flow:n mukana hyökkäysalueelle ja saadaan tilanteita. 1. kenttä luo maalipaikat ihan yksilötaidolla.

Pakit näyttää paskoilta + maalivahdit näyttää paskoilta, koska meidän valmennus on paska. Tuolla nimilistalla ja noilla maalivahdeilla, pitäisi helposti olla top.4.
 
Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei siellä kukaan toki tahallaan häviä, mutta selkeästihän nuo pelaavat valmentajaansa ulos. Ei ole samaa yritystä yhtenäkään iltana mitä vastustajalla. Höntsäilemällä välillä saadaan maalejakin, mutta ihan 95% asenteella ja keskittymisellä mennään. Tulos on sitten sen 50 prosenttia. Moni siirtelee vastuuta, kaveria ei auteta ja usein yritetään yksin. Irtokiekkoihin mennessä on aina pieni viive. Pienet asiat.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä, kuinka luotettava xGAE -tilasto on. Käsittääkseni se kuitenkin edes auttavalla tavalla kuvaa maalivahdin onnistumista riippumatta puolustuspelaamisesta. Sarjan kaksi heikointa tässä tilastossa ovat Kärppien kehuttu Karhunen ja JYPin parjattu ja katsomoon heitetty Vehviläinen. Mistä tämä johtuu?
 
Rämemajava

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat
Niin, kumpi oli ennen, muna vai kana. Maalivahtien itseluottamukselle tuskin tekee kovin hyvää, kun vastustajat pääsevät tekemään parhaalta sektorilta ilmaisia maaleja pelistä toiseen. Harva pystyy nollaamaan loputtomiin noita takaiskuja vaikka ei oma vika maali olisikaan.

Muutenhan tuo oli sellaista häviävän kriisijoukkueen pyristelyä tuo peli. Oltiin selvästi sovittu, että tullaan peliin lujaa. Peli pyörikin hyökkäyspäässä ajoittain ihan kivasti, mutta Lukon jokainen hyökkäys aiheutti perinteisesti jonkinlaisen paniikin, ellei sitten maalia. Tokassa erässä alkoikin usko jo selvästi loppua. Viimeisen erän näennäisestä painostuksesta huolimatta hyvin kaukana oltiin voitosta tässäkin pelissä.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Westerholm on tämän hetken ykkönen ei Karhunen. Kärppien alakerta on kauttaaltaan pahiten epäonnistunut. Ennen kaikkea joukkue on koottu ja valmennettu aivan päin persettä eikä balanssia ole rosterissa eikä pelitavassa. Joukkue on huono, on vaan yksilöt!
 
Kumikaksonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ottelun ensimmäinen puolikas oli tämän kauden yleiseen tasoon nähden ihan ok tekemistä, jälkimmäisellä puolikkaalla joko täysin narussa tai sitten näennäisesti takaa-ajoa suorittamassa. Todellisuudessa kaukana pisteistä. Vieraiden maalit liian halpoja. Ykköskenttä hyvä hyökkäyspäässä, surkea edelleen omissa. Alaketjut eivät olleet hyviä missään päässä. Jostain syystä aina tullaan myöhässä kaikkiin tilanteisiin, eikä näin ollen esim. irtokiekkoja voiteta koskaan omille.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Kärppien ongelmina ovat ailahteleva jopa heikko maalivahtipelaaminen, surkeat alaketjut sekä puolustusalueen puolustuspelaamisessa liian usein sattuvat kardinaalivirheet.
Kiinnostaisi kuulla, miten näet Myllykosken roolin tässä asiassa? Siis, että alaketjut ovat surkealla tasolla. Ja oikeastaan koko muukin Kärppien joukkueen kokonaisvaltainen roolitus. Koska nyt tuntuu, että Myllykoski on mällännyt kaikki Virkkusen suomat rahat kovaan keihään kärkeen, mutta sen takana ei olekaan sitten kuin täysiä täyteukkoja ja ilmaa. Nyt todellakin on "top heavy" tyylillä kasattu joukkue, mutta onko joukkue Myllykosken työnjälkeä arvioidessa suunniteltu, roolitettu ja kasattu tasapainoisesti, monipuolisesti sekä oikein? Hienoa, että meillä on noin kovia ulkomaalaispelaajia siellä keihään kärjessä, mutta onko tässäkään mitään järkeä joukkueen kasauksen suhteen, että se kova kärki on sitten pois oikeastaan kaikesta muusta ja muut alaketjut joudutaan haalimaan kasaan ties mistä laarinpohjalla olevasta kuonasta.

Edelleen, jokainen voi katsoa Tapparan joukkueen kasausta ja mitä Tuomenoksa on saanut aikaan about samoila pelimerkeillä, kuin Myllykoski. Joukkue ei ole kärjen osalta ihan niin terävä kuin Kärpillä, mutta riittävän terävä (Tanus, Mattila, Savinainen, Puhakka, Halloran, Keskinen) kuitenkin, jotta voidaan kamppailla menestyksestä. Alaketjuissa onkin sitten niin valtava ero Tapparan hyväksi (Rautiainen, Räsänen, Granath, Rauhala, Quenneville), että oli varaa pistää Sompinkin kaltainen kelpopeluri juuri luiskaan (olisi muuten Somppi kelvannut suorastaan kiljuen tuonne Kärppienkin umpiheikkoon 3.-4.ketjuihin milloin vaan). Olisko yhden "Melnick/Virta/Nikupeteri" -osaston kaverin voinut jättää hankkimatta, ja vahvistaa peräpäätä kesällä, joka oli se iso akilleen kantapää?

Myllykoski onnistui hankkimaan joukkueelle kovan keihään kärjen, mutta miten Myllykoski on muutoin, kokonaisvaltaisesti onnistunut työssään? Joukkueen kasaus ja roolitus isossa kuvassa ja kaikessa kokonaisvaltaisuudessaan? Kyvyttömyys reagoida pakiston ongemiin suhteen kesällä (josta saa osittaisen synninpäästön, koska voimassa olevat sopimukset, mutta ei ne ole ennenkään Kärpissä joukkueen vahvistamista täysin estänyt)? Päävalmentajapalkkaus...?

Ei sillä, kyllä tällä nykyiselläkin joukkueella ja materiaalla pitäisi pystyä huomattavasti parempaan, mitä nyt on nähty, mutta ei tämäkään joukkue roolitukseltaan mikään täysipainoinen ja kokonaisvaltainen ole. Ei Myllykoskellekaan voi mitään hyvää arvosanaa toistaiseksi toimistaan antaa, lähinnä sen takia, että joukkue on roolitettu ja kasattu hyvin epätasapainoisesti (laajuutta ei ole kärjen takana nimeksikään), ja se kaikista kriittisen yksittäinen rekry - eli päävalmentajapalkkaus - meni aivan täysin penkin alle.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Eli pähkinänkuoressaan vaihdetaan enää maalivahdit ja loput pakit, niin sitten aletaan pärjäämään.

Hyvä Havu, hienoa!
 
kehveli

En ole kyllä oikeastaan erimieltä, mutta kyllähän meistä kannatajistakin olisi kauteen lähdettäessä ollut aika moni ihmeissään, jos esimerkiksi Antti-Roiko ja Korpimäki olisivat olleet lähtökohtaisesti vilttiketjussa ja uusille junioreille ei olisi ollut kokoonpanossa yhtään paikkaa.

Myös Melnickiä ja Nikupeteriä pidin itse lähtökohtaisesti ok valintoina rooliinsa ja Anttilaan olen edelleen tyytyväinen.

Kaikki ei vain nyt ole kyllä mennyt putkeen.
 
En tiedä, kuinka luotettava xGAE -tilasto on. Käsittääkseni se kuitenkin edes auttavalla tavalla kuvaa maalivahdin onnistumista riippumatta puolustuspelaamisesta. Sarjan kaksi heikointa tässä tilastossa ovat Kärppien kehuttu Karhunen ja JYPin parjattu ja katsomoon heitetty Vehviläinen. Mistä tämä johtuu?
Ymmärrätkö sinä pelistä nimeltä jääkiekko lopulta mitään? Pohjautuuko ”viisautesi” vain tilastojen tuijottamiseen? Tänäänkin näki, kuinka Masin viittoili, että ”menkää nyt joku ottamaan tuo äijä” ja pam, omissa soi.

Tottakai sekä Vehviläinen että Karhunen olisivat voineet torjua paljon paremmin, mutta jos yhtään katsoo pelejä ja ymmärtää näkemäänsä, niin molempia yhdistää täysin sekaisin oleva puolustuspeli! Maalivahtien PITÄÄ TIETÄÄ, että ”nuo ja nuo kenttäpelaajat pelaa pois ja nämä jää minulle”. Sekä JyPin että Kärppien puolustus on niin luomua, että vetoja tulee kuin puulaakisarjoissa, mistä vaan ja millon vaan, maskilla ja ilman. Jos omat ei tiedä kuka on kenenkin äijä ja kaikki katsoo toisiaan hölmistyneinä, niin eihän nyt kukaan voi muita heittää bussin alle kuin valmennuksen.

Pitäkää Ville, mukavaa seurata sivusta. Kertakaikkisen upea ihminen kun on. :)
 
Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat
Kärppien ongelmina ovat ailahteleva jopa heikko maalivahtipelaaminen, surkeat alaketjut sekä puolustusalueen puolustuspelaamisessa liian usein sattuvat kardinaalivirheet.

Karhunen on kuin varjo viime keväästä. Kokonaisuudessa heikko syksy häneltä. Westerholm on ollut myös ailahteleva, mutta tässä hetkessä jotenkin näen hänessä noususuhdannetta. Tällainen maalivahtipelaaminen ei kuitenkaan tue joukkueen tuloksentekoa. Kärppien maalivahdit häviävät illasta toiseen kamppailun vastustajan maalivahdeille. Ehkäpä tärkein yksittäinen pelaajahankinta Kärppien joukkueeseen olisikin ykkösmaalivahti.

Hermonen, Nikupeteri ja Heikkala eivät ole tällä hetkellä liigatasoisia pelaajia. He eivät tuota yhtään mitään hyökkäyssuuntaan ja puolustussuuntaankin jää pahasti vajaaksi. Korpimäki on onneksi pikkasen herännyt. Ketju Heikkala-Nikupeteri-Korpimäki oli tänään aivan surkea. Eivät tainneet saada aikaiseksi yhtään hyökkäystä koko pelissä. Aivan turisteja. Kuitenkin kolmikko oli jäällä, kun haettiin tasoitusta reilu kolme minuuttia ennen loppua. Perin erikoista, samoin kuin Nikupeteri paikka ykkösylivoimassa. Noista valinnoista olisi kyllä mukava kysyä Mäntymaalta, jotta mikä homma.

Vaikka puolustusalueen puolustuspelaamiseen on tullut viime aikoina pikkasen ryhtiä suhteessa alkukauteen, maalinhinta on edelleen lähes olematon. Pikku nukahdukset maksavat paljon. Noista pitää päästää eroon.

Noita ongelmakohtia lukuunottamatta tänään ihan kelpo peli Kärpiltä nykyvire huomioiden. Parempi maalivahtipeli ja napsu jämäkkyyttä puolustalueella, sitä se voitto olisi vaatinut. Tiedän, että olen vähemmistössä, mutta kyllä Kärppien pelaaminen on mennyt edelleen eteenpäin.

Sieltä sitten sellainen töräys. Tästä voidaan päätellä, ettei päävalmentajaa olla vaihtamassa.
 
karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Tottakai sekä Vehviläinen että Karhunen olisivat voineet torjua paljon paremmin, mutta jos yhtään katsoo pelejä ja ymmärtää näkemäänsä, niin molempia yhdistää täysin sekaisin oleva puolustuspeli! Maalivahtien PITÄÄ TIETÄÄ, että ”nuo ja nuo kenttäpelaajat pelaa pois ja nämä jää minulle”. Sekä JyPin että Kärppien puolustus on niin luomua, että vetoja tulee kuin puulaakisarjoissa, mistä vaan ja millon vaan, maskilla ja ilman. Jos omat ei tiedä kuka on kenenkin äijä ja kaikki katsoo toisiaan hölmistyneinä, niin eihän nyt kukaan voi muita heittää bussin alle kuin valmennuksen.
Nimen omaan. Ihan yhtä tyhjän kanssa osoitella sormella maalivahteja jos joukkue edessä suorittaa ihan päin persettä.

Voin vain kuvitella kuinka paskamaista on pelata tuollaisen viisikkopelin takana kun et voi yhtikäs yhtään luottaa siihen, että A)vedot pyritään päästämään korkeintaan kaukaa ja huonoilta sektoreilta, B) siellä on vastustajat pelattu sillä tavalla pois, että maila on kiinni eikä irtokiekkoihin päästetä C) ne kudit syödään matkalla jo pelaajien toimesta jos vetämään pääsevät.

Nyt siellä maalilla seistään lähinnä tekemässä omaa maskia ja jätetään kylkiäisenä miehet vartioimatta. Kyllä vastustajien kelpaa ku saa lapioida eikä ole edes muistelmien vaaraa olemassa.

Tänäänkin 20 sekuntia meni, kun maalin edestä ohjattiin kiekko rysään. Olisiko Karhusen pitänyt ottaa toiseen käteen se pakin maila ja käydä ensin itse pelaamassa se lapa kiinni ennen ku rupeaa omia torjuntatöitään tekee? Ei veikkoset sentään, kyllä tässä vastuu on valmennuksen luomalla puolustuspelisapluunalla(sen puuttumisella ja puutteellisella harjoituttamisella) ja tietenkin myös kenttäpelaajien hlökohtaisilla suoritteilla, vähinten maalivahdeilla.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Olen huomannut, että Kärppien maalivahtipelaamisen arvostelu on sinulle herkkä paikka. Jos olisit lukenut pidemmälle, olisit huomannut, ettei viestini sanoma ollut lainkaan tuo, minkä tässä meille esität.
Kiitos. Sitä en tiedä miksi juuri minut valitsit näistä lukuisista maalivahteja puolustavista kirjoittaijista siihen, kelle maalivahdit ovat herkkä paikka, mutta kiitos silti. Jos olisin lukenut pidemmälle, se olisi vaatinut ettei ensimmäinen lause ole jo sellaista paskaa, että kyseistä viestiä olisi voinut ottaa tosissaan.

Mitä tulee Kärppien maalivahtipelaamiseen, niin odotin viime kevään jälkeen jättimäisen paljon enemmän. Varsinkin Karhunen voitti toisteisesti vastustajan maalivahdin ja oli aivan kärkimaalivahteja. Nyt on meno erilaista
Karhunen pelaa samanlaista runkosarjaa kun aina. Jotenkin odotin ihmisten muistavan millainen Tomi Karhunen on runkosarjassa, mutta olisihan se viimeistään Kepun saamasta kohtelusta pitänyt tajuta että ei. Ainoa miinus minkä asiasta annan on se, miten edellisillä kausilla tässä tilanteesta on ollut Rynnästä ja Tarkkia kannattelemassa, mutta tällä kaudella jokaisessa pelissä hyvin pelaava Westerholm ei saa peliaikaa sitten millään. Anteeksi, tänäänkin pelasi Westerholm taas hyvin MUTTA kun ne muut pelit* mantra mitä pitää toistaa jokaisen Westerholmin pelaaman ottelun jälkeen.

Siksi jätin tuon lopunkin tuohon. Nyt meno ei ole erilaista. Nyt meno on sitä mitä se on aina Tomi Karhusella ollut syyskaudella. Sitten kun on selkä seinää vasten niin ei tuosta miehestä mennä ohi kirveelläkään.

Mutta yritetään nyt silti mitä vaan että saadaan huomio pois siitä miten valmennus ei vaan riitä, vai mitä.
 
Koffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Olen huomannut, että Kärppien maalivahtipelaamisen arvostelu on sinulle herkkä paikka. Jos olisit lukenut pidemmälle, olisit huomannut, ettei viestini sanoma ollut lainkaan tuo, minkä tässä meille esität.

***
Mitä tulee Kärppien maalivahtipelaamiseen, niin odotin viime kevään jälkeen jättimäisen paljon enemmän. Varsinkin Karhunen voitti toisteisesti vastustajan maalivahdin ja oli aivan kärkimaalivahteja. Nyt on meno erilaista. Helpohko menee joka pelissä ja isojen torjuntojen määrä on pieni. Kaikki tilastot ovat surkeat. xGAE on koko sarjan surkein eli 9. 18-vuotiaalla K-Espoon sensaatiomaalivahdilla se on -8,5. On siinä valtava ero. Kyllä suu vaahdossa Mäntymaata arvostelevilla voisi jossain kohtaa kääntyä katseet myös Karhuseen. Tällaisella maalivahtipelaamisella ei voi pärjätä.
Taisin juuri tästä mainita maalivahdeista muutama tunti sitten tuonne eri otsikon alle…kun peli oli vielä kesken.
Ei näitä kaikkia ongelmia korjata tämän kauden aikana- valitettavasti. Tämä on mun mielipide. Aikaa tarvitaan enemmän
 
PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & KOOVEE
Ulkopuolisena kommentoin Torson kirjoituksesta lähtenyttä keskustelua. Torso on kyllä nyt täysin oikeassa maalivahtipeliä koskevassa asiassaan. Hänelle on vastailtu kuin tyhmälle ja selitetty jotain siitä, kuinka huonosti Kärppien puolustus pelaa ja millaisia paikkoja maalivahdeille tulee. Torson esille nostama xGAE-arvo käytännössä riisuu tuon joukkueen kenttäpelin vaikutuksen pois ja siksi se onkin ei täydellinen mutta paras mahdollinen yksittäinen tilasto juuri maalivahdin tasoa osoittamaan. Se siis kertoo, kuinka hyvin/huonosti maalivahti on torjunut vastaanotettuun maaliodottamaan nähden, eli jokainen huippuluokan maalipaikka, jonka Kärppien kieltämättä surkea puolustus tarjoaa, on suhteutettu tilastoon.

Karhunen pelaa katastrofaalista kautta. xGAE 9,05 on koko sarjan huonoin. Kärpät puolustaa heikosti ja vastaanottaa paljon maaliodottamaa, mutta xGAE kertoo vain sen, että Karhunen päästää vielä paljon enemmän maaleja kuin pitäisi.

Tuosta olisi melko helppo laskea ihan suora vaikutus tuloksiin. Se on noilla lukemilla merkittävä. Westerholmkaan ei ole kyseisessä tilastossa hyvä, mutta selvästi parempi kuin Karhunen. Kyseisen tilaston paras on tällä hetkellä K-Espoon Petteri Rimpinen. Ei siksi, että K-Espoo puolustaisi parhaiten, sillä se ei näy tässä tilastossa käytännössä ollenkaan, vaan siksi, että Rimpinen on yksinkertaisesti pelannut satumaisen hyvin ja on iso osatekijä K-Espoon hyvän menestyksen taustalla.

Olen katsellut paljon Kärppien pelejä. Puolustuksenne toiminta on karmeaa, aivan sirkusta usein. Pelin avaaminen ei toimi lainkaan ja maalinedustallakin tulee tukkaan jatkuvasti. Ja valmennus ei selvästikään ole tehtäviensä tasalla. Mutta kaiken tämän lisäksi myös maalivahtipeli vuotaa ja etenkin Karhunen todella pahoin. Eikä siis niiden pahojen paikkojen takia, vaan suhteutettuna kaikkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Etra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ulkopuolisena kommentoin Torson kirjoituksesta lähtenyttä keskustelua. Torso on kyllä nyt täysin oikeassa maalivahtipeliä koskevassa asiassaan. Hänelle on vastailtu kuin tyhmälle ja selitetty jotain siitä, kuinka huonosti Kärppien puolustus pelaa ja millaisia paikkoja maalivahdeille tulee. Torson esille nostama xGAE-arvo käytännössä riisuu tuon joukkueen kenttäpelin vaikutuksen pois ja siksi se onkin ei täydellinen mutta paras mahdollinen yksittäinen tilasto juuri maalivahdin tasoa osoittamaan. Se siis kertoo, kuinka hyvin/huonosti maalivahti on torjunut vastaanotettuun maaliodottamaan nähden, eli jokainen huippuluokan maalipaikka, jonka Kärppien kieltämättä surkea puolustus tarjoaa, on suhteuttu tilastoon.

Karhunen pelaa katastrofaalista kautta. xGAE 9,05 on koko sarjan huonoin. Kärpät puolustaa heikosti ja vastaanottaa paljon maaliodottamaa, mutta xGAE kertoo vain sen, että Karhunen päästää vielä paljon enemmän maaleja kuin pitäisi.

Tuosta olisi melko helppo laskea ihan suora vaikutus tuloksiin. Se on noilla lukemilla merkittävä. Westerholmkaan ei ole kyseisessä tilastossa hyvä, mutta selvästi parempi kuin Karhunen. Kyseisen tilaston paras on tällä hetkellä K-Espoon Petteri Rimpinen. Ei siksi, että K-Espoo puolustaisi parhaiten, sillä se ei näy tässä tilastossa käytännössä ollenkaan, vaan siksi, että Rimpinen on yksinkertaisesti pelannut satumaisen hyvin ja on iso osatekijä K-Espoon hyvän menestyksen taustalla.

Olen katsellut paljon Kärppien pelejä. Puolustuksenne toiminta on karmeaa, aivan sirkusta usein. Pelin avaaminen ei toimi lainkaan ja maalinedustallakin tulee tukkaan jatkuvasti. Ja valmennus ei selvästikään ole tehtäviensä tasalla. Mutta kaiken tämän lisäksi myös maalivahtipeli vuotaa ja etenkin Karhunen todella pahoin. Eikä siis niiden pahojen paikkojen takia, vaan suhteutettuna kaikkeen.
En ota kantaa väitteeseen maalivahtien tasosta. Kysyn vain, että ottaako maaliodottama millään tavalla huomioon sitä faktaa, että omat pelaajat seisovat maskissa maalista toiseen eikä ohjauksia saada pelattua pois. Jos ei ota, niin kovin paljoa maaliodottamaa ei varmasti synny viivalta ammutusta rannelaukauksesta, mutta todellisuudessa se on paljon vaarallisempi johtuen omien puolustajien tekemisistä. Tämä puolestaan "vääristää" tuota xGAE-tilastoa.
 
Liigan käyttämä maaliodottama ottaa huomioon maskin ja monta muuta tekijää. Siitä en tosin ole varma, ottaako se huomioon oman miehen tekemän maskin :) Ja kyllä, olen nähnyt niitäkin maaleja, joissa uusin hankintanne tai joku muu tekee maskin. Väitän silti, että näillä näyttävillä yksittäistilanteilla on kuitenkin aika pieni vaikutus xGAE-kokonaisuuteen. Ei tuo mikään eksakti totuus Karhusen tasosta ole, mutta hyvin helppo tuosta tilastosta on todeta, että Karhunen on ollut todella huono. Huonompi kuin Westerholm ja mahdollisesti koko Liigan alkukauden huonoin melko säännöllisesti pelaava maalivahti.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kiitos. Sitä en tiedä miksi juuri minut valitsit näistä lukuisista maalivahteja puolustavista kirjoittaijista siihen, kelle maalivahdit ovat herkkä paikka, mutta kiitos silti. Jos olisin lukenut pidemmälle, se olisi vaatinut ettei ensimmäinen lause ole jo sellaista paskaa, että kyseistä viestiä olisi voinut ottaa tosissaan.
Huomaatko paradoksin? Mielestäni vastaat hyvin itsellesi yllä olevassa lainauksessa.
Mutta yritetään nyt silti mitä vaan että saadaan huomio pois siitä miten valmennus ei vaan riitä, vai mitä.
En tiedä, mistä moiset ajatuksesi tulevat. Miksi minun pitäisi saattaa huomiota pois yhtään mistään? Toki jos olisit lukenut viestini kokonaan, voisit tietää paremmin. Kritisoin viestissäni myös valmennusta. Tällä kertaa puolustusalueen puolustuspelaamiseen sekä peluuttamiseen liittyen. Maalivahtitilanteesta olemme Karhusen suhteen erimieltä. Westerholmin suhteen olemme vähän siellä päin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös