Routainen Sydän kirjoitti:
Valmistautuminen ja yleinen harjoitusrääkki etenkin kesällä on toista ruotsalaisporukoilla, jotka eivät mielestäni arvosta harjoituspelien statusta millään lailla.
Lienee myös paikallaan ottaa huomioon kesäharjoittelun perinteet, jotka eroavat maiden välillä, puhumattakaan NHL:stä, jossa kesäharjoittelu on täysin yksilön omalla vastuulla.
Elitserienin pelaajat aloittavat jääharjoittelun pari-kolme viikkoa myöhemmin, jos verrataan SM-liigajoukkueihin. Tämä on pitkäaikaisen tilastoinnin tulos (oli johtopäätös sitten oikea, tai väärä, en kajoa siihen). Ruotsalaiset uskovat, että myöhemmin aloitettu jääharjoittelu näkyy kauden lopussa, silloin kun ne kaikkein tärkeimmät pelit pelataan. Elikkä Nordic Trophy pelataan aika järjettömään aikaan.
Toiseksi, kuten joku jo tuossa ylempänä kirjoitti, moni pelaaja arvostaa enemmän kevyempää kesää ja tekee sitten kahta hurjemmin töitä loppukesästä ja on huippukunnossa keväällä.
Muistan, kun Kari Jalonen valmensi Tukholman AIK:a silloin, kun Hjalliksella ja Virmasella oli näppinsä pelissä. Yksi idea oli jääharjoittelu myös kesällä. Jalonen esitti, että jääkiekkoilijan tulisi harjoitella luistelua ja tekniikkaa jäällä, myös kesällä. Kaikki tuntui positiiviselta syksyllä, mutta AIK putosi lopuksi sarjasta, eikä ole onnistunut vieläkään raivaamaan tietään takaisin, joten tämä kova kesäharjoittelu ei vakuuttanut ainakaan silloin ketään Ruotsissa, pikemminkin päinvastoin.
Niin.. ja sitten pitää vertailla vielä muihin joukkueisiin. Jos kaikki SM-liigan joukkueet menevät heinäkuun lopussa jäälle, niin ok. Ruotsalaiset joukkueet apinoivat tietenkin toisiaan ja menevät myös jäälle suunnilleen samoihin aikoihin ja harjoitusmatsit ajoitetaan sitten sen mukaan. Nordic Trophy ei taida muuttaa näitä totuttuja kuvioita mitenkään dramaattisesti.
Näistä laiskoista ruotsalaisjoukkueista haluaisin nostaa ylös myös erään jutun, joka on ollut tosi vinossa viime vuosina. Nimittäin kilpailu pelipaikasta. Ennen sai helposti kenkää, ellei löytynyt yritystä. Frölundastakin lähti joka syksy ja joulu pelaaja pari. Mutta tämä on historiaa. Mikäli oikein muistan, niin viimeksi kenkää saanut on nimeltään Suomessakin pelannut Marian Kacir ja tästä taitaa olla jo viisi vuotta. Sitä ennen ei epäröity heittää katsomoon sellaisiakaan miehiä, joiden nimi oli Kai Nurminen. Hommasta on tullut liian löysää. Pelaaja tietää, että pelipaikka on vihitty hänelle, vaikka harjoitusmatsit menisivätkin loppukesästä puolella vauhdilla. Stephan Lundh on tällainen valmentaja. Hän sanoo aina tietävänsä pelaajan kapasiteetin ja antaa pelata, vaikka olisi näkymätön koko syksyn. Tämä näkyy jotenkin yhä enemmän, mitä kauemmin mies johtaa Frölundan joukkuetta. Hänen edeltäjänsä, legendaarinen Conny Evensson nosti aina tällaisissa tilanteissa nuoria pelaajia, ilman mitään dramatiikkaa. Tämä sai aina vanhat pelaajat varuilleen.
Yksi syy tähän on tietenkin puute hyvistä pelaajista eliittitasolla. Kenkää saanut pelaaja harvoin loppu pelaamarkkinoilla. Usein hän saa pelipaikan jopa paremmasta joukkueesta.
Muistaako joku, kun Viktor Tichonov sanoi, ettei yksikään hänen pelaajistaan voi olla varma pelipaikastaan? Hänhän pani Igor Larionovinkin sivuun, kun sukset menivät ristiin. Henkilökohtaisesti kaipaan vähän tällaista johtajuutta Ruotsissa, jossa homma alkaa mennä vähän liian demokraattiseksi. Valmentaja muokkaa kohta enää joukkueet ja nojailee sitten vain laitaan peleissä. Positiivinen toiminta kaikella kunnialla, mutta rajansa kaikella.