Kahteen viimeiseen peliin yksi tehty maali. Uskomaton suoritus siihen nähden, että pelejä hallittiin ja paikkojakin oli ihan kiitettävästi. Ja rosterinkin piti olla niin perkeleen kova. Ehkä se olikin, mutta nyt kun sitä katsoo se ei näytä enää yhtä hyvältä, kuin vaikkapa viimeisen runkosarjapelin jälkeen. Miksi näin?
Tarkemmin kun miettii, niin ratkaisuthan olivat maalipaikoissa sellaisia, mitä ne ovat sellaisilla pelaajilla, joiden itseluottamus ei ole kunnossa. Ei oikein siellä päinkään. Nämä playoffit menivät alusta alkaen väärään suuntaan, kun oma pelillinen identiteetti hukattiin jostain ihmeellisestä syystä. Onnistumisia ei tullut hyökkäyspäässä, kuten runkosarjassa tuli ja sen myötä itseluottamus omaan tekemiseen lähti laskuun. Valmennuksen kommentitkin oli jo jossain kohtaa sitä luokkaa, ettei vaan pystytä hyökkäämään tämän paremmin.
Paskapuhettahan tuo oli, koska kaksi viimeistä peliä pystyttiin. En tiedä, miksi tuo ote löytyi vasta noin myöhään. Sitten ei vain löytynyt niitä ratkaisijoita ja tämän on seurausta siitä, että onnistumisia ei ollut monellakaan pelaajalla alla. Tavallaan tuo alkukevään peruuttelu ja nihkeä tekeminen hyökkäyssuuntaan potkaisi nyt sitten takaisin tässä kohtaa.
Yhteen jäähyyn tai helpohkoon jatkoerämaaliin en koe tämän ratkenneen. Pelattiin vain itsemme tilanteeseen, jossa yksikin epäonnistuminen tai pomppu tai virhe tai mikä vaan, voi johtaa tappioon.
Tekisi mieli kyllä haukkua moni pelaajakin. Mutta en nyt ole aivan varma, luotiinko heille valmennuksen toimesta oikeat edellytykset onnistua. Toki loppujen lopuksi pelaajat siellä pelaa ja näissä tiukoissa paikoissa voisi odottaa kovempia ratkaisuja kuin vetää viimeiset 10 peliä tehoin 0+0.