Mainos

Kärpät CHL:ssä 2015–2016

  • 101 971
  • 380

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
En osaa tuohon sanoa itsekään mitään. Jyphän voitti kyllä ainoana suomalaisena joukkueena European Trophy -turnauksen Tuomas Tarkin mahtavilla torjunnoilla, kun muistaakseni Färjestad kaatui finaalissa. Pelattiin vuodenvaihteen tienoilla 2013/14. Oliskohan siinä sitten ollut jotain häikkää, koska ET:n tarina päättyi tähän vuoteen?

Muistelisin että siinä kävi sillä tavoin että Jyp olisi lunastanut 2009 sm-kullan vuoksi paikkansa kauden 2009-10 Champions Hockey Leagueen. Turnaukseen selvinneiden joukkueiden piti saada jonkinlaista rahallista boonusta osallistumisen johdosta. Kävin kuitenkin niin ettei kyseistä liigaa pelattu joten Jyp ei saanut lopulta mitään. Kovasti tuota uutisoitiin silloin aikanaan.
 
Maaginen 56

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kajaanin hokki
Onkin mielenkiintoinen finaali tulossa maalivahdin osalta. Käytännössä meillä on yksi mokke eli Aittokaillio. Lehtonen on loukkaantunut hokin riveissä. Varmaan Väliharju tulee luukkua aukomaan. Voisi olettaa, että Aittokalliota säästellään loukkaantumisen pelko persiissä ainakin toinen viikon jäljellä olevista liiga matseista ellei jopa molempia.
 
Zinetula

Oli harmi, sillä Lehtosen esitykset vähintään kohtalaisia Kärpissä ja piti Espoon CHL-pelissä päästetyt siedettävässä kahdessa, vaikka joukkue alisuoritti aika pahoin. Kyllähän Aittokallio pelaa varmaan kuitenkin huomenna tai viimeistään lauantaina. Muuten tulisi parin viikon tauko ennen tärkeää ottelua, kun pelasi siinä edellisen keskiviikon hävityssä pelissä Jypiä vastaan. Voi jopa pelata molemmissa.
 
Vaikea nähdä Pitkäsen olevan kunnossa vielä viikon parin päästä, jos ei nyt tunnu siltä että voi pelata. Voi myös mietiskellä, ettei kunto riitä finaalin tasolle ihan vielä. Mutta joo, mitäpä näitä arvuuttelemaan. Tulee jos on tullakseen.

Onko #44 edustuskelpoinen siirtorajan jälkeen, jos sopii nyt Kärppien kanssa sopparin (vaikka semmoisen, missä maksetaan pelatuista peleistä) ja jää sitten samantein vain saikulle? Tuolla taktiikallahan Pitkäsen paluuta voitaisiin lykätä vaikkapa sinne maaliskuullekin asti. Lisäksi rahaa ei menisi hukkaan, mikäli Joni ei sitten pystyisikään pelaamaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät

Tottakai on. Riittää, että Kärpät rekisteröi Pitkäsen liigaan ennen siirtotakarajaa. Mikään pakko Pitkäsen ei ole pelata ennen siirtorajaa, eikä edes sen jälkeen peliäkään.
 
JPL

Jäsen
Vaikea nähdä Pitkäsen olevan kunnossa vielä viikon parin päästä, jos ei nyt tunnu siltä että voi pelata. Voi myös mietiskellä, ettei kunto riitä finaalin tasolle ihan vielä. Mutta joo, mitäpä näitä arvuuttelemaan. Tulee jos on tullakseen.

Onko #44 edustuskelpoinen siirtorajan jälkeen, jos sopii nyt Kärppien kanssa sopparin (vaikka semmoisen, missä maksetaan pelatuista peleistä) ja jää sitten samantein vain saikulle? Tuolla taktiikallahan Pitkäsen paluuta voitaisiin lykätä vaikkapa sinne maaliskuullekin asti. Lisäksi rahaa ei menisi hukkaan, mikäli Joni ei sitten pystyisikään pelaamaan.

Tietysti on. Riittää, että Jonin sopimus on voimassa ja liigaa on tästä tiedotettu. Liigassa Jonin oikeudet on jo Kärpillä, joten tämä ei ole ongelma. Ongelmaksi voi muodostua tieten mahdollisesti vakuutusasiat rapakon takana, mutta niistäpä ei sen kummempaa tietoa ole olemassa. Monimutkaisia nuo vakuutukset tuolla NHL:ssä. Joukkue joka tapauksessa joutuu maksamaan pelaajalle palkan mukaisesti sopimuksen loppuun (päättynyt toki jo) ja lisäksi osalle pelaajista on otettu ns. laajennettu vakuutus, mikä korvaa ilmeisesti 5 vuotta eteenpäin, vaikka sopimus ei enää olisikaan voimassa. Uran päättyvä loukkaantuminen on sitten ikään sidottu, mutta ei ole tietoa, että onko Joni tuota vielä "rahastanut" pois. Eri asia sitten mahdolliset henkilökohtaiset vakuutukset. Niistäpä ei voi mitään tietoa ollakkaan.
 
Zinetula

Jäsen
Ongelmaksi voi muodostua tieten mahdollisesti vakuutusasiat rapakon takana, mutta niistäpä ei sen kummempaa tietoa ole olemassa.
"Pitkäsellä ei ole vielä sopimusta Kärppien kanssa, mutta vakuutusmaksut on hoidettu kuntoon. Sopimuksen kanssa ei ole vielä tulipalohoppu. Takaraja SM-liigan suhteen on 15. helmikuuta."

Suora lainaus kyseisestä IL:n jutusta, missä haastateltu Ahoa. Eli lienee tällä kertaa Iltaspämmiltä totta.
Joni Pitkäsen paluu lähellä? "Meno on näyttänyt hyvältä"
 
JPL

Jäsen
"Pitkäsellä ei ole vielä sopimusta Kärppien kanssa, mutta vakuutusmaksut on hoidettu kuntoon. Sopimuksen kanssa ei ole vielä tulipalohoppu. Takaraja SM-liigan suhteen on 15. helmikuuta."

Kuten sanottua - vakuutusasiat rapakon takana. Kärppien hommaamat vakuutukset tietenkin kattavat hänen nykyiset harjoittelunsa sekä mahdolliset ottelut täällä. Viittasin lähinnä mahdolliseen vakuutuskorvaukseen uran päättymisen johdosta NHL:stä, mikä on miljoonan luokkaa (CBA:ssa mainittuna nämä). Sen lisäksi voi olla seuran ottamia sekä henkilökohtaisia vakuutuksia, mihin voi olla vaikutusta sillä, jos hän nyt jatkaakin uraansa. Ei hajuakaan näistä, mutta jos on jossain vaiheessa jo todettu, että ura on ohi ja saatu siitä vakuutusrahat ja nyt sitten ura ei olisikaan ohi, niin tuskin vakuutusyhtiö tällaiseen sanoisi vain että "hieno homma, kun pystyt vielä pelaamaan".
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onkin mielenkiintoinen finaali tulossa maalivahdin osalta. Käytännössä meillä on yksi mokke eli Aittokaillio. Lehtonen on loukkaantunut hokin riveissä. Varmaan Väliharju tulee luukkua aukomaan. Voisi olettaa, että Aittokalliota säästellään loukkaantumisen pelko persiissä ainakin toinen viikon jäljellä olevista liiga matseista ellei jopa molempia.
Jos Aittokallio loukkaantuu, sairastuu tai muutoin estyy pelaamasta CHL-finaalia, on tilanne katastrofaalinen. Suostuisikohan Iiro Tarkki pelaamaan vielä viimeisen pelinsä?
 
Zinetula

Jäsen
Itse lähden kyllä luottavaisin mielin CHL-finaaliin, kunhan vaan ei tule enää lisää loukkaantumisia. Nutivaaran ja Niemelän loukkaantumiset ovat jo kohtalaisen huonoa karmaa jo ennestään ohuehkoon pakistoon sekä päälle Tarkin lopettaminen/nyt Lehtosen loukkaantuminen. Frölundalla on omansa pakkipuolella ja tiistaina nähdään kumpi on suurempi kärsijä.

Ymmärrän kyllä monen kärsimättömyyden Aittokallion otteisiin isossa kuvassa. En kuitenkaan osaa olla kovin huolissani. Aittokalliolla oli vammaa välissä ja se on saatu nyt selätettyä, ei hän muuten olisi pelannut kahta back to back -sarjaa putkeen. Otteet ovat olleet kohenemaan päin, vaikka välillä on tullut vähän huonompi peli tai torjunta. Tämähän ei ole uutta. Niin kävi mestaruusvahdeille Bäckströmille kuin Tuomas Tarkillekin aina silloin tällöin.

Vain voitot lopulta ratkaisevat kuten kahden mainitun kaverin kohdalla. Aittokallio on meidät torjunut tänne asti 10 pelillä, toki Tarkki ja Lehtonen hoitaneet hekin yhden pelin mieheen. Aittokallion statsit ovat kelvolliset ja hyvin potentiaalinen kaveri kyseessä kun Hilli saa tehtyä lisää työtä. Nyt kaikki on pääkopasta kiinni ja itse jätän tulkinnat tiistain jälkeen tehtäviksi. Siihen asti luottoa löytyy täysin.

Aittokallio tällä kaudella:
CHL 10 ottelua GAA 1,00 ja 95,5%
Liiga 26 ottelua GAA 1,96 ja 91,9%
 
CHL-finaali lähestyy ja miehistö kovenee. Aika kovalta näyttää nyt myös puolustus,ainakin paperilla.

Kukkonen-Masuhr
Pitkänen-Hakanpää
Laatikainen-Nutivaara
Pentikäinen

Onko tuo kautta-aikojen kovin suomalaisen seurajoukkueen puolustus.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei ole. 04-05 oli vieläkin kovempi:

Kukkonen - Lehtonen
Bume - Niinimaa
Mikkola - Vallin
Lotvonen - Jaakola
Korpikari
Ei sovi unohtaa myöskään IFK:n 97-98 kauden mestarinippua. Pakkipareja en muista mutta rosterista löytyi mm.
Jere Karalahti
Kimmo Timonen
Brian Rafalski
Bob Halkidis
Jarno Kultanen
Pepe Lehtonen
Kaj Linna
Jani Nikko
 
Hyviä uutisia CHL-finaaliin. Nutivaara pelaa todennäköidesti finaalissa. Niemelänkin paluu lähellä, joten mahdollisesti parhaalla rosterilla päästään finaaliin. Atte pelannut liigassa hyvin, kannattaako pelaamatonta Niemelää edes nostaa Aten edelle.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Pentikäinen on ollut kyllä sen verran hyvä, että ei kyllä pitäisi Niemelän Misenkään kylmiltään mennä Aten ohi. Mahtava homma kyllä tuo Nutivaaran pelaaminen! Vielä reilu viikko sitten näytti että niinköhän saadaan edes kuutta pakkia kasaan ja jos näillä näkymin parhaat pystyy pelaamaan, niin onhan se valtavan iso juttu.

Kukkonen-Masuhr
Pitkänen-Laatikainen
Nutivaara-Hakanpää
Pentikäinen/Niemelä
 
Zinetula

Jäsen
Seuraava peli on CHL-finaali! Kuten tiedämme, Rajaniemi, Hirschovits ja Humaloja eivät omaa edustusoikeutta peliin, joten ketjusommitelmat täytyy tehtä ilman heitä. Laastarilapulla tietääkseni menevät Mäenalanen, Suoranta, Nutivaara ja Niemelä, mutta osan pelaaminen on ainakin mahdollista. Välillä epävarmana korttina toiminut puolustus on ehkä kääntymässä suureksi vahvuudeksi Pitkäsen tultua mukaan ja myös Nutivaaran on huhuttu yltävän pelikuntoon! Jotakuinkin näillä lähtisin itse tiistaina. Jos Mäenalanen on täydessä kondiksessa, voisi hänen ja Iivanan paikkoja vaihdella.

Huml - Niemi - Ikonen
Pyörälä - Aho - Puljujärvi
Junttila - Pirnes - Aaltonen
Kalapudas - Keränen - Mäenalanen/Suoranta/Kestilä/Piispanen

Kukkonen - Masuh
Pitkänen - Laatikainen
Hakanpää - Nutivaara
Pentikäinen

Aittokallio
Väliharju
 
Petr Vousky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Veikkaanpa että Niemelä on ennemmin kaukalossa kuin Nutivaara. toki yleensä oon ollut väärässä..
 
Zinetula

Jäsen
Veikkaanpa että Niemelä on ennemmin kaukalossa kuin Nutivaara. toki yleensä oon ollut väärässä..
Niemelähän on juttujen mukaan jo pelikunnossa myös! Tosin Misen edellisestä pelistä on yli kolme kuukautta (lokakuun lopulla), niin ehkä laittaisin jopa Ronkaisen ennemmin seiskapakiksi. Tosin Pitkänenhän laittoi eilen tuon sivussaolon selityksen romukoppaan, mutta olkoon se kuitenkin pätemätön vain Pitkäsen kohdalla!:) Nutivaarasta on kuulunut huhuja myös ennakkoa nopeammasta toipumisesta, mutta ei ainakaan itselläni ole siitä varmaa tietoa. No saamme kuitenkin vakuuttavan pakiston, jos Pitkäsen palautuminen eilisestä pelistä sujuu odotetun mukaisesti eikä kipuja tule.
 
Varmaan riippuu tuo Nutivaaran pelaaminen siitä millaisen hanskan herra saa käyttöönsä. On niitä tainnut ennenkin pelaajia tärkeissä peleissä pelata, kun on ollut vähän patenttimallin ratkaisua hansikkaassa. Tiistaina olemme viisaampia asian suhteen.
 
Onko kellään mitään tietoa, monelta tuolla hallilla kannattaa tänään olla? Jotain juttua luin, että on kunnon show laitettu pystyyn tms.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Kärpillä on kova halu saada kokoonpanoon kaikki kolmikosta Pitkänen-Nutivaara-Niemelä. Selitys on yksinkertainen. Frölunda pelaa sellaista kiekkoa, jossa päätylaitaan asti ajetaan tarvittaessa vaikka kolmella miehellä. Näin ollen Kärpät ei saa samanlaista mahdollisuutta kuin Liigassa hitaisiin kontrollilähtöihin ja oman maalin takana lepäilyn.

Tässä korostuu Pitkäsen, Nutivaaran ja Niemelän rooli. He ovat itse asiassa Kärppien kolme parhaiten luistelevaa pakkia. Kaikilla on myös sopivasti kykyä avata peli joko syöttämällä tai nostamalla jalalla hyökkäystä ylös. Henkilökohtaisesti pahin pelkoni on, miten raskasjalkaiset Pentikäinen ja Hakanpää selviävät. Tätä pakkiparia tuskin tullaan jäällä yhdessä näkemään.

Pidän hyvin todennäköisenä, että Kärpät merkkauttaa finaaliin kahdeksan puolustajaa (Hirson, Humalojan ja mahd. Mäenalasen) puuttuminen tietysti tätä tukeekin. Siinä tapauksessa Pentikäinen ei pelaa ollenkaan, Niemelä hajavaihtoja ja muut sitten täydet. Loppuviikolla voidaan taas lepuuttaa tarvittaessa vaikka koko kolmikkoa Pitkänen-Nutivaara-Niemelä.
 
Zinetula

Jäsen
Kärppien kentälliset illan Jääkiekon Mestarien liigan loppuotteluun (Kärppien fb-sivuilta lainattua):

Ivan Huml – Mika Niemi – Juuso Ikonen
Mika Pyörälä – Sebastian Aho – Jesse Puljujärvi
Julius Junttila – Esa Pirnes – Miro Aaltonen
Antti Kalapudas – Juho Keränen – Simon Suoranta
Markus Piispanen

Lasse Kukkonen – Adam Masuhr
Markus Nutivaara – Arto Laatikainen
Taneli Ronkainen – Jani Hakanpää
Atte Pentikäinen

Sami Aittokallio

Kai se Väliharju aukoo luukkua, vaikka postauksessa ei sitä ollutkaan. Ilmeisesti Liigassa hyvin esiintyneelle Ronkaiselle lähdetään antaa roolia ja katsotaan, miten selviytyy. Atte pelannee alivoimia ja hajavaihtoja eli jonkin verran kierrätystä seitsemällä pakilla. Jos ei sitten Pitkästä kaiveta lopulta tuohon Ronkaisen tontille, mikä lienee tässä vaiheessa kuitenkin aika epätodennäköinen ratkaisu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös