Mainos

Jyväskylään uusi halli, mutta miten?

  • 794 488
  • 5 108
Eikös siellä ollut osa rahoituksesta vielä puutetta jo ennen valitustakin. Eli rahoituksen valmiiksi saaminen oli vielä kesken mikä esti aloittamisen. Nyt varmaan pykälän haasteellisempaa saada rahoitus maaliin, kun niin ei ollut tapahtunut ennen valitustakaan. Pelkkää omaa mutua tämä, mitä jäänyt luetusta muistiin.
 

moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Luulisi, että arvon @Moderaattorit asiaan puuttuisi.

Mikäli demokraattisesti valitun elimen päätöksiin ei voida luottaa, miksi koko elintä edes tarvitaan. Mikäli näin asiat menee ihan turha verorahoja upottaa kaupungin valtuuksiin tai hallituksiin tms, suoraa demokratiaa vaan. Nykyisellä järjestelmällä edellä mainittujen päätöksen tekoon tulisi luottaa, mitä virkaa niillä muuten edes on?

Jotenkin oma kuvitelma, tai käry, asiassa on jo pitkään ollut, että ne tahot jotka änkyröi, ei sittenkään taida olla sieltä vasemmalta päin. Vanhasta kokemuksesta näissä kommenteissa vaan niin laitetaan, vähän kuten varsin kapitalistisesta venäjästäkin historiaa mukaillen.

Taaskaan en tiedä, vaan kuvittelen, että oikeasti siellä vasemmalla puolella lasketaan miestyövuosia(työllisyyttä) ja sen kautta tulevia verotuloja kuntaan jne. eli on mahdollista, että on jokunen noinkin hömelö vasemmistolainen, mutta ei varmaan laajemmin siellä moiseen leipään syljeskellä, varsinkaan tässä ekonomisessa maailman tilanteessa.

Mitkä sitten persumaailman lisäksi vastustaa näiden rattaiden pyörimistä, on mulle ihan tyystin arvaamisen varassa, mutta oletetusti niiden haukkojen agendalla, joilla on näky tehdä itselle, tai omille eturyhmille tiliä tällä, eli kilpaileville tahoille. En kummastuisi, jos JYP saisi tarjoomuksen halvalla halli muurameen tyyppisesti tms. jolla pannaan nurin hanke, johon mukaan ei sovittu ja samalla tehdään tiliä itselle, kaupungin jäädessä yksin kustantamaan veromarkoilla muut liikuntapaikat.

Vähän että tällä logiikalla se Mäntän legendaarinen lentokenttä hanke olisi siis pitänyt viedä maaliin asti kun sille oli kunnan valtuuston ja päättäjien enemmistön hyväksyntä (27–8). Asian tiimoilta ei kuulemma ollut mitään ongelmia ja kaikki kunnossa eikä mitään salattu. Sielläkin taidettiin vedota siihen että muutama katkera ihminen valitti asiasta turhaan ja samalla levittäen disinformaatiota.


Mitä koko jutusta maallikkona selvää saa, niin tämän päivin agenda on väittää tapahtuneen lain vastaista korruptiota, niin yrityslainsäädännöllisesti, kuin kunta lainkin mukaan. Joten siinä on se huteruus käytänteissä, kun kyse on oikeuden ratkaistavasta rikos asiasta, ei perinteisestä valituksesta kunnallisdemokratian nimissä.

Siksi oma oikeudentunto sanoo, että moisessa "valituksessa" kun vedotaan rikolliseen toimintaan, ensiarvoista on aloittaa poliisin tutkinta ja syyttäjän sen perusteella päättää onko aihetta syytteen nostoon. Valitusprotokolla tulisi mennä niin, ettei samaa asiaa saisi tuoda tutkintaan, ellei todisteet ole taustalla muuttuneet, tämä ettei mikään panttivanki luuppi voi mitenkään olla mahdollinen.

No, tämä näköjään menee sillä mitkä on käytänteet, mutta toivotaan, että tässä herätään myös niihin muutoksiin, jolla sitä demokratiaa myös turvataan, eikä anneta valtaa harvoille, joilla sattuu olemaan jotakin hampaan kolossa joitakin vastaan.
Kannattaa varmaan se valitus lukea ennen kuin kirjoittelee ihan mitä sattuu, tässä nyt karkea tiivistelmä:

4. Perustelut, joilla muutosta vaaditaan

1. Jyväskylän kaupunki sitoutuu 155 milj. euron leasingsvelvollisuuksiin ilman, että
päättäjillä on mitään yksityiskohtaisia taloustietoja salausten vuoksi


Sitoumuksesta ei ole muuta tietoa kuin kyseinen lause, vaikka kyse on 155 miljoonan euron
sitoumuksesta. Todellisuudessa kyse on takauksesta, sillä sopimusoikeudellisesti tehty
sitoumus voi olla kaupungille huomattavasti lainatakausta sitovampi. Asiaa ei tiedetä, koska vastain julkisuuslakia asiakirjat on salattu.

Jyväskylän kaupunginvaltuusto käsitteli ensimmäistä kertaa 30.9.2024 leasingrahoitusmallia, jossa leasingmenettelyllä SEB Leasing Oy (SEB) rahoittaa Hipposkeskushankkeesta 155 milj. euroa. SEB on tehnyt rahoituspäätöksen 21.8.2024. Tehty
rahoituspäätös tai siihen aiemmin liittyvät asiakirjat, kuten rahoitustarjouspyyntö, saadut
rahoitustarjoukset, rahoitusvertailut, eivät ole olleet valtuutettujen tai kaupunkilaisten
nähtävillä. Jopa tarjouspyyntö on pidetty salaisena

2. Hippos-kokonaisuuden yhtiöryppään yhtiöjärjestelyistä ei ole riittävästi tietoa

Yhtiöjärjestelyillä on merkittävä rooli kokonaisrahavirroissa Hippoksen alueella. Tietoa
osakkaista tai muunlaisista edunsaajista ei ole, mitä tarvittaisiin esteellisyyksien ja
jääviyksien selvittämiseksi. Osakas- ja yhtiösopimukset olisivat olleet ehdoton edellytys
päätöksenteolle, koska kyseessä on useita kiinteistöosakeyhtiöitä. Osakassopimuksilla on
sovittu eri yhtiöiden toiminnasta, rahoittamisesta, hallinnosta ja päätöksenteosta,
yhtiöosuuksien omistuksesta ja luovuttamisesta, Exit-järjestelystä sekä osapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista suhteessa toisiinsa.

3. Yli 211 mil. euron hankekokonaisuuden kilpailutus ja hankinta

Rahoitusasiakirjoja eikä Hippos-yhtiöiden osakas- ja yhtiösopimuksia ei ole julkistettu, mikä
loukkaa EU:n hankintadirektiiviä ja Suomen hankintalakia.

Suuruudeltaan Hipposhankekokonaisuus on kansainvälisen tason hankintapäätös. Asiassa loukataan julkisuuslain
6.1 §:ää, koska hankintapäätöstä ei ole julkistettu. Päätöksentekotapa loukkaa kuntalakia,
koska kaupunkilaisille ei anneta tietoa ja mahdollisuutta vaikuttaa päätöksiin, eikä
valtuutetuille annettu asiallisia ja riittäviä tietoja päätöksenteolle.

4. Virkamiesten toiminta julkisuussäädösten valossa

Kaupunginvaltuutetuilla ei ollut mitään mahdollisuutta käytettävissä olevilla tiedoilla tehdä
näin isoja periaatepäätöksiä kokonaisarvioltaan 211 miljoonan euron hankkeesta.
Kaupungin hanketta valmistelevat virkamiehet ovat merkinneet asiakirjat salaisiksi ja siten
kieltäytyneet antamasta rahoitussopimusta tai vastaavaa edes päätöstä tekeville
valtuutetuille, saati julkiseen keskusteluun, mikä on julkisuuslain tarkoitus. Kaupungin
virkamiehet ovat käyttäneet harkintavaltaansa väärin, jolloin kyse voi olla jopa
virkavelvollisuuden rikkomisesta

5. Tontinmyyntitulon realistisuutta ei pysty arvioimaa

Tätä ei ole avattu päätöksen esittelytekstissä, ainoastaan
liitetiedoston kaaviossa on yllä mainittu, yksi lause. Missään ei ole kerrottu edes
kiinteistötunnusta, jolloin ei tiedetä, mitä aluetta tarkalleen ottaen myydään ja millä
ehdoilla

Onhan tässä ihan mielenkiintoisia kysymyksiä, etenkin liittyen että jos tosiaan joitain tietoja on salattu liittyen etenkin rahoitukseen liittyen. Onko näihin nyt edelleenkään kukaan ottanut mitään kunnollista kantaa perusteluineen, eikä mitään muutaman sanan kommentteja "kaikki on kunnossa"?
 

Tach

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voi tosin olla, ettei nuo potentiaaliset rahoittajat ole erityisesti Jyväskylän, Jypin tahi moniliikuntakeskuksen fanittajia, vaan puhtaasti ajattelemassa sijoituskohteen tuottoja, jolloin kaikenlaiset ylimääräiset ”häiriöt” vaikuttavat päätöksiin.

Ja ihan maalaisjärjelläkin, laittaisiko kukaan palstan kirjoittajista yli 100 miljoonaa euroa kiinni rakennukseen, jonka tulevalla vuokraajalla ei ole 100 prosentin varmuudella lupaa maksaa vuokraa?
 

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Ja ihan maalaisjärjelläkin, laittaisiko kukaan palstan kirjoittajista yli 100 miljoonaa euroa kiinni rakennukseen, jonka tulevalla vuokraajalla ei ole 100 prosentin varmuudella lupaa maksaa vuokraa?
Kyllähän tässä käy vielä niin, että tämä koko roska kaatuu lopulta kuin haavanlehti. Viimeistään hallinto-oikeudessa. Sen jälkeen huuli pyöreänä ihmetellään, että mitäs sitten keksitään, samalla kun kaupunginjohtaja raapustaa eroanomustaan. Sitten on Seppäsen aika nostaa itsensä jalustalle ja viedä maaliin se täälläkin huhuiltu oma halliprojekti, joka saattaa saada päivänvalon hyvinkin pian, jos tämä projekti kaatuu.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikös siellä ollut osa rahoituksesta vielä puutetta jo ennen valitustakin. Eli rahoituksen valmiiksi saaminen oli vielä kesken mikä esti aloittamisen. Nyt varmaan pykälän haasteellisempaa saada rahoitus maaliin, kun niin ei ollut tapahtunut ennen valitustakaan. Pelkkää omaa mutua tämä, mitä jäänyt luetusta muistiin.
Kyllä. Rakentamisen aloitus on sidottu siihen, että osaamiskeskukselle löytyy rahoitus. 41 miljoonan rahoitus täytyy olla kokonaan yksityistä. Neuvottelut oli käynnissä, kun Korpivaaran valitus tuli juki.
 
Viimeksi muokattu:

Tach

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä. Rakentamisen aloitus on sidottu siihen, että osaamiskeskukselle löytyy rahoitus. 41 miljoonan rahoitus täytyy olla kokonaan yksityistä. Neuvottelut oli käynnissä, kun Korpivaaran valitus tuli juki.

Niin tosiaan, osaamiskeskus taisi olla kokonaan yksityistä rahaa. Tässä nyt on pienen pieni mahdollisuus sille, että osaamiskeskuksen rakentaminen alkaisi suunnitellusti ja loput heti valitushärdellin jälkeen, mikäli hankkeen uudelleenaikataulutus/venklaus on jollain tapaa mahdollista.
 

Tensor

Jäsen
En mitenkään usko että Korpivaara enää vetää tuota valitustaan pois, mutta jotenkin pidin pienenä mahdollisuutena tai pikemminkin toiveena, että tuon kiristämisen törkeyden takia tuohon löytyisi joku ässä, jolla tuo valitus voitaisiin mitätöidä tjsp. Mutta tuon tämänpäiväisen Ruuhosen kirjoituksen jälkeen näyttää ettei semmoista korttia nyt taida olla hihassa ja tästä tulee pitkä viive, joka luultavasti sitten kaataa koko hankkeen. No, viikonloppuna ollaan viisaampia, sillä eiköhän nopeasti saada jatkostepit päättäjien puolelta myös julkiseen tietoon.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kannattaa varmaan se valitus lukea ennen kuin kirjoittelee ihan mitä sattuu, tässä nyt karkea tiivistelmä:

Niin, taisin hiukan huonosti ilmaista, että minun silmään asia on niin, että jos on syy epäillä jotakin rikollista, se kuuluu oikeuden käsiteltäväksi ja kansalaisen demokratian toteutumisen tie sitten normaalin valittamisen kautta. Niinhän kumminkin kun on, että valittaa voi päätöksistä ja suunnitelmista, vaikka niistä ei mitään rikollista epäilisi valittajakaan.

Ajatukseni oli siis, että josko tämä keissi jotakin opettaisi demokratian toteutumisen käytänteisiin tulevaisuudessa. Tietenkin tämä Hippos menee sillä proseduurilla mikä tällä hetkellä on.

Ilmaisin siis omaa maallikon näkemystä tämän asian pohjalta, en pelkästään tästä asiasta.

Oma oikeudentuntoni kun menee, että jos epäilee rikosta käsittely sille kuuluvaan oikeuteen ja jos valittaa kansalaisena sille on oma tiensä, vaikka kukaan ei mitään rikoksia epäilisikään.

Sori, jos nyt omilla ajatelmillani jotakin sotkin, pohdinpahan vain maallikon järjellä asiaa, jolle kokisin olevan syytä demokratian toteutumiseksi terävöitettävän.
 

Jarzki

Jäsen
Onhan tässä ihan mielenkiintoisia kysymyksiä, etenkin liittyen että jos tosiaan joitain tietoja on salattu liittyen etenkin rahoitukseen liittyen. Onko näihin nyt edelleenkään kukaan ottanut mitään kunnollista kantaa perusteluineen, eikä mitään muutaman sanan kommentteja "kaikki on kunnossa"?
Eikös kaupunginjohtaja Koivisto sanonut, että kaupunginhallitus, joka on alkuperäisen päätöksen hankkeen hyväksymisestä tehnyt ennen valtuustoon menoa, saanut rahoitustarjouksen kokonaisuudessaan tutkittavakseen? Ymmärsin tai annoin itseni ymmärtää, että tuo tarkoittaa myös esimerkiksi tarkat kululaskelmat korkoineen yms.

Sen jälkeen liikesalaisuuden vuoksi tietoja ei ole voitu antaa julkiseksi, mutta päättävissä elimissä tieto kuitenkin on ollut. Onko se tarpeeksi, hallinto-oikeus sen lopulta kertokoon. Jos todetaan, että rahoituksen yksityiskohdat pitää olla julkisia, voidaan lyödä arkun kannet kiinni ja todeta, että leasingrahoituksella ei varmasti tulla täällä mitään toteuttamaan.

En tosin millään usko tuohon, koska onhan leasingilla tässä maassa rahoitettu esimerkiksi koulujen rakennusta. Olisikin mielenkiintoista tietää, onko näissä korot olleet julkisia samoin mitä Päivi nyt on vaatinut. Tai onko niissä luotu samanlaisia ”himmeleitä”, mitä Päivi tuntuu toitottavan koko ajan. Varmasti antaisivat hyvän perspektiivin ja ennakkotapauksen tällaiselle.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Onhan tässä ihan mielenkiintoisia kysymyksiä, etenkin liittyen että jos tosiaan joitain tietoja on salattu liittyen etenkin rahoitukseen liittyen. Onko näihin nyt edelleenkään kukaan ottanut mitään kunnollista kantaa perusteluineen, eikä mitään muutaman sanan kommentteja "kaikki on kunnossa"?
Onhan tämä moneen otteeseen monen suulla sanottu, että KAIKKI tiedot ollut saatavilla päätöksiä tehdessä, mutta yksityistä rahaa koskee liiketoimintasalaisuudet joten sen takia myöhemmin tiedot salattu. Kaikilla päättäjillä kuitenkin ollut tiedot saatavilla.

Kuten @Jarzki ylläsanoi, loppuu leasing rakentamiset tässä maassa, jos tämä jotenkin olisi laitonta, mihin en uskoa hetkeäkään.
 

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kahden yllämainitun lisäksihän tosiaan se yksi äänestäjä oli facebookissa kommentoinut, että tiedot oli kyllä kaikki ihan saatavilla heille päätöstä varten. Joo, oli "jossain facebookissa", mutta olennaisempaa on, että omalla nimellä ja naamalla. Ei tuo nyt kovin hyvään valoon itseään asettaisi tulevaisuuden kannalta, jos julkisesti noin väittää. Siitä kommentista nimittäin on taatusti levinnyt screenshot jos toinenkin.

Päivihän muuten jossain kohtaa X:ssä myös kovasti väitti, että hankkeesta äänestäneet eivät osanneet vaatia kaikkia tietoja rahoituksesta yms. :D
 

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvät hyssykät, mikä meno taas. Seppänen meni sitten rikkomaan jääkiekonkin tämän mukaan:

Tuossa @müller jo ehti saman sanoa, mutta aijumalauta on täytynyt mennä tunteisiin ja kovaa Päivillä, kun Seppänen pistikin ihan tosissaan hanttiin eikä kuunnellut tuon akan vaatimuksia ja vinkumista.

Taisi erehtyä kuvitelmissaan pahemman kerran, kun odotti vaatimuksien menevän tuosta vaan läpi ja fantasioimansa "neuvottelut" maaliin. "Pari päivää tätä kuohuntaa kestää". Voivoi Päivi, voivoi.
 

Mr. Tasuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palloseura, Avalanche
Siis joku helvetin kyyninen Päivi torppaa vittuillakseen nuorilta monitoimihallin rakentamisen ja siihen päälle vielä trollaa netissä. Varmaan aika pidetty tyyppi siellä Jyväskylän suunnilla.

Edit: ja toi x:n profiilikuva on kieltämättä mahdollisimman vittumaisen ihmisen näkönen pärstä.
 

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valittajan X:stä selvisi kylmää faktaa. :D :D

Siis todella. Seppänen maksoi etusivun, allekirjoittaneet nimet ovat Antti Kaikkonen ja Mika Lintilä. Fantasiamaailma elää ja "voi hyvin".
 

Liitteet

  • Screenshot_20241112-000124-197.png
    Screenshot_20241112-000124-197.png
    78,7 KB · kertaa luettu: 298

Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valittajan X:stä selvisi kylmää faktaa. :D :D

Siis todella. Seppänen maksoi etusivun, allekirjoittaneet nimet ovat Antti Kaikkonen ja Mika Lintilä. Fantasiamaailma elää ja "voi hyvin".
Hiiren verran voimaton olo tulee kun käy lukemassa noita Päivin ja hänen valitun kansan juttuja.
Taas kerran voi lainata Isänmaan Toivojen Taistoa
”Tolla asenteella ei muuta ku pipo päähän ja muna käteen.”
 

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hiiren verran voimaton olo tulee kun käy lukemassa noita Päivin ja hänen valitun kansan juttuja.
Taas kerran voi lainata Isänmaan Toivojen Taistoa
”Tolla asenteella ei muuta ku pipo päähän ja muna käteen.”
Joo kyllä täytyy räpyttää silmiä muutaman kerran, kun kävin juuri lueskelemassa joitain viestejä tältä päivältä. Ihan mahdoton tapaus. Huvittavaa, kuinka enemmän ja enemmän Seppäsen avoimen kirjeen jälkeen valittaja tarttuu ja nostaa joka hetkessä esiin Jukan ja JYPin asiat, pelilliset ja menneet.

Taisi tosissaan kuvitella, että tuollainen häikäilemätön toiminta menee tuosta vaan ohi olankohautuksilla ja pienellä harmittelulla.
 

Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo kyllä täytyy räpyttää silmiä muutaman kerran, kun kävin juuri lueskelemassa joitain viestejä tältä päivältä. Ihan mahdoton tapaus. Huvittavaa, kuinka enemmän ja enemmän Seppäsen avoimen kirjeen jälkeen valittaja tarttuu ja nostaa joka hetkessä esiin Jukan ja JYPin asiat, pelilliset ja menneet.

Taisi tosissaan kuvitella, että tuollainen häikäilemätön toiminta menee tuosta vaan ohi olankohautuksilla ja pienellä harmittelulla.
Joo ja tohon kun mustamaalaat tollasia nimiä omissa harhoissas, niin voi pojat. Päivittua menee.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Eihän Päivi nyt sentäs ole rikoksesta epäilty tai tuomittu vielä?

Rupesin miettimään, tuleeko tästä jonkinlainen ennakkotapaus. Vähintäänkin kulttuurillinen sellainen? Vai onko hieman erikoistapaus?

Janan toisessa päässä on rakentamisen ammattijarruttajat. Onko näissä pykälissä kehitettävää?

Ja janan toisessa päässä maakuntalehden päälehden kannesta ostettu mainos valittajaan vetoamiseksi. Missä asioissa tällaisia jatkossa nähdään?
 

KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sivutaanpa vielä tuota keskarin etusivun juttua.

Kallis on etusivu Päivin lehdessä. Keskarin etusivu kuitenkin netista löytyvien tietojen mukaan rapiat 11k€. Netissä voi huudella kaikenlaista, ei niillä faktoilla niin väliä. Ja sitten tuolla on ihmisiä, jotka oikeasti uskoo tän tyypin sepustuksia.

Missä menee raja?
 

Liitteet

  • Screenshot_20241112-004207-646.png
    Screenshot_20241112-004207-646.png
    101,6 KB · kertaa luettu: 257
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös