Mainos

Jyväskylään uusi halli, mutta miten?

  • 793 620
  • 5 104

Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minusta tässä irvokasta on se että oli ensiksi jalon aatteen ja pienen puolella koulujen säästämisen merkeissä sekä halusi avointa keskustelua ja vain pieniä muutoksia asiaan. No sitten kun kävikin niin että koulut säästyivät niin tuli todellinen luonne esille eli katkeruus JAMKia kohtaan. Minusta oli hyvä että kaupunginjohtaja tämän toi esille.

Nyt hän on aivan solmussa asian kanssa. Ei kukaan tuohon JAMK johdon vaihtoon suostu. Ja kun ei vetänyt hakemusta pois niin pitäisi löytää joku keino millä voisi vetää hakemuksen pois kunniakkaalla tavalla. Ei ole helppo yhtälö ja vaatii neuvottelijoilta paljon.

Ei laittomuuksiin voi ketään kannustaa vaikka itseäkin vituttaa kuin pientä eläintä. Mutta varmaa on se että nimi jäi mieleen ja tulen tekemään kaikkeni oman verkoston kautta että hänen poliittinen ja työura vaikeutuu.

Sitä niittää mitä kylvää.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ehkä ei ole kovin järkevää lähteä "metelöimään" jne sinne missä tämä kyseinen henkilö asuu?

Siinä voi jo virkavaltakin olla kiinnostunut ja ja kyse voi olla kotirauhan rikkomisesta? Ja tuskin naapuritkaan tykkää jos oletetun kerrostalon tai rivitalon pihaan tullaan? Tai no omakotitalokin varmaan kuuluu samaan...
 
Tensor

Jäsen
Eli mikä on oma ratkaisuehdotuksesi, silitellään päätä? Nykysomessa vihaviestit on ihan normia - ei, se ei ole hyvä juttu, niin maailma vain nykyään makaa. Paskaa tulee niskaan pienemmästäkin. Ja en ole vihaviestien kannalla. Sen sijaan luova kansalaisaktivismi saa tukeni täysin.
No en nyt ihan päänsilittelyä tarkoittanut. Päänsilittelyn, vakavan ja napakan kritiikin ja "kuolepois huora" tasoisen vihapostin väleissä on isot kuilut.

Mutta, hyväksyn kyllä kritiikin omaan viestiini, ja voihan tuo olla että "Vain ja ainoastaan joka puolelta kasautuva kova paine voi tilanteen muuttaa.", kuten @Nelfor sanoi:)
 
Tach

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minusta tässä irvokasta on se että oli ensiksi jalon aatteen ja pienen puolella koulujen säästämisen merkeissä sekä halusi avointa keskustelua ja vain pieniä muutoksia asiaan. No sitten kun kävikin niin että koulut säästyivät niin tuli todellinen luonne esille eli katkeruus JAMKia kohtaan. Minusta oli hyvä että kaupunginjohtaja tämän toi esille.

Nyt hän on aivan solmussa asian kanssa. Ei kukaan tuohon JAMK johdon vaihtoon suostu. Ja kun ei vetänyt hakemusta pois niin pitäisi löytää joku keino millä voisi vetää hakemuksen pois kunniakkaalla tavalla. Ei ole helppo yhtälö ja vaatii neuvottelijoilta paljon.

Ei laittomuuksiin voi ketään kannustaa vaikka itseäkin vituttaa kuin pientä eläintä. Mutta varmaa on se että nimi jäi mieleen ja tulen tekemään kaikkeni oman verkoston kautta että hänen poliittinen ja työura vaikeutuu.

Sitä niittää mitä kylvää.

Johan tuo järjettömyys tulee esiin kun se paasaa, että nykyinen malli maksaa kaupungille aivan tuhottomasti, ja vaihtoehtoisesti areena pitäisi rakentaa radan päälle kannelle.

Sekö ei sitten maksaisi ns. ihan vitusti?
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos Päivi pääsee kunnallisvaaleissa läpi jollain ihmeellä, niin taidan ihan periaatteessa valittaa joka ikisestä päätöksestä joka on Päiville tärkeä. Ei se maksa kuin reilu 200€/kerta. Ihan vaan vittuillakseen. Jos meillä muilla ei saa olla kivaa, niin ei saa kyllä Päivilläkään.
Tähän voin osallistua rahalla mukaan, kunhan on asia joka on Päiville tärkeä. Todellisuudessa tuskin löytyy uskottavaa puoluetta, joka Päivin ottaisi listoilleen.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Ehkä ei ole kovin järkevää lähteä "metelöimään" jne sinne missä tämä kyseinen henkilö asuu?

Siinä voi jo virkavaltakin olla kiinnostunut ja ja kyse voi olla kotirauhan rikkomisesta? Ja tuskin naapuritkaan tykkää jos oletetun kerrostalon tai rivitalon pihaan tullaan? Tai no omakotitalokin varmaan kuuluu samaan...
No kynttiläkulkue sitten. Voi vaikka pystyttää hautakiven Hippoksen muistolle kynttilöineen talon eteen, jalkakäytävälle, niin on yleistä aluetta.
 
Vino

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ehkä ei ole kovin järkevää lähteä "metelöimään" jne sinne missä tämä kyseinen henkilö asuu?

Siinä voi jo virkavaltakin olla kiinnostunut ja ja kyse voi olla kotirauhan rikkomisesta? Ja tuskin naapuritkaan tykkää jos oletetun kerrostalon tai rivitalon pihaan tullaan? Tai no omakotitalokin varmaan kuuluu samaan...
Voiko virkavalta puuttua jos vaikka vaan marssii tietyllä tien pätkällä ja ”metelöi” siinä? Se tiehän ei ole yksityisaluetta. Kai sitä jokainen saa kävellä normi tiellä edes takas ;)
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pitäiskö kerätä kolehti, jolla ostetaan valittaja vetämään valitus pois? Joo, ei oikein ajatuksena maistu, mutta ei oikein maistu hallihankkeen ja sitä myötä JYPin kuoppaaminenkaan…
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Päänsilittelyn, vakavan ja napakan kritiikin ja "kuolepois huora" tasoisen vihapostin väleissä on isot kuilut.
Juu tämä täytyy ehdottomasti muistaa. Tuollaisen tason viestit menee yli ns. ihan vitusti. Vihaa tuo ihminen saa niskaansa ansaitusti ja vielä pitkään, mutta överiksi sitä ei pidä vetää.

Mutta täytyy sanoa että on tämä synkkää saatana. Yksi ihminen ihan vaan vittuillakseen voi tehdä näin. Ei oikein löydy sanoja sen enempää tällä hetkellä.
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Argumentit, Avtomobilist, FCV, Happee, JyP, Lohi
Pitäiskö kerätä kolehti, jolla ostetaan valittaja vetämään valitus pois? Joo, ei oikein ajatuksena maistu, mutta ei oikein maistu hallihankkeen ja sitä myötä JYPin kuoppaaminenkaan…
Tai sitten vain tehdään kunniallinen teko, ja pyydetään tämä 18 vuotias ketju lukkoon.
 
Frans Emil

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tähän kanssa tekisi mieli ottaa se kortti esiin että kaikki kiekkojunnut ja toimijat käymään kadulla kävelemässä että "meidän harkat on jatkossa nyt täällä kun jääolosuhteet on niin surkeat" (muiden toimijoiden ohella keiden kenties jopa olemassaoloa uhkaisi.). <-> vähän liiotellusti, mutta ehkä viimein se junnujen määrä herättäisi <-> eli se kokoontuminen ennemmin jonnekin mistä yhteiskuva ja uutinen aiheesta.
 
Nelfor

Kaikki Jyväskylän kiekkojunnut samaan kuvaan ja joku iso kyltti siihen: "Päivi, miksi vihaat meitä?"
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valitettavasti ihmisrodun tuntien niiltä överiksi vedetyiltä vihaviesteiltä ei voida välttyä.
Ei tietenkään, se on valitettavan totta. Tätä se on, kun anonyyminä voi vedellä ja kirjoitella ihan mitä sylki suuhun tuo. Toki nykyaikana nuo myös on mahdollista selvittää ja saattaa vastuuseen, hölmöimmät yksilöt tekevät sitä välillä omallakin nimellä ja naamalla.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Johan tuo järjettömyys tulee esiin kun se paasaa, että nykyinen malli maksaa kaupungille aivan tuhottomasti, ja vaihtoehtoisesti areena pitäisi rakentaa radan päälle kannelle.

Sekö ei sitten maksaisi ns. ihan vitusti?
Niinpä. Ja siitä hankkeesta valitettaisiin aivan varmasti useammin kuin kerran joten aikaa kuluisi varmasti 5-10 vuotta. Tuo aika korjaillaan homeista Hipposta. Todella realistinen ja järkevä vaihtoehto.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niinpä. Ja siitä hankkeesta valitettaisiin aivan varmasti useammin kuin kerran joten aikaa kuluisi varmasti 5-10 vuotta. Tuo aika korjaillaan homeista Hipposta. Todella realistinen vaihtoehto.
Pelkästään välttämättömät korjaukset maksaisivat tuolla aikavälillä todennäköisesti kymmeniä miljoonia, joka olisi käytännössä täysin hukkaan heitettyä rahaa.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaikki Jyväskylän kiekkojunnut samaan kuvaan ja joku iso kyltti siihen: "Päivi, miksi vihaat meitä?"

Mitä muitakin tiloja nyt jää mahdollisesti rakentamatta, niin eiköhän junnuja löydy muistakin lajeista. Voisi laittaa miettimään.... Tai sitten ei.
Hippoksen parkkipaikalle taatusti saisi kivan lössin mahtumaan. Osallistun kylttitalkoisiin, jos tuollaiseen päädytään.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pelkästään välttämättömät korjaukset maksaisivat tuolla aikavälillä todennäköisesti kymmeniä miljoonia, joka olisi käytännössä täysin hukkaan heitettyä rahaa.
Tuo olisi ihan rahan polttamista ilmaan ja unohtamatta Hippoksen terveysriskejä. Sen rahan josta on pulaa ja joudutaan tekemään myös kipeitä päätöksiä.
 
1000 Lakes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ehkä ei ole kovin järkevää lähteä "metelöimään" jne sinne missä tämä kyseinen henkilö asuu?

Siinä voi jo virkavaltakin olla kiinnostunut ja ja kyse voi olla kotirauhan rikkomisesta? Ja tuskin naapuritkaan tykkää jos oletetun kerrostalon tai rivitalon pihaan tullaan? Tai no omakotitalokin varmaan kuuluu samaan...
Siis sehän tässä olisi parasta että satapäinen fanilauma laulaisi Päivin talon edessä JYPin kannatushuutoja ja samalla taustalla vilkkuvalot vilkkuu ja KSML:n toimittaja tekee juttua.

Siis edelleenkään tuossa ei tapahdu tai saakaan tapahtua mitään laitonta.
Käydään vaan esittelemässä itsemme ja näyttämässä että meitä tämä asia hieman vituttaa

Mulle on jopa aivan sama onko Päivi kotona tuolloin.
Metakka pitää olla semmonen että kuuluu ja näkyy kaikkialle.
 
Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viimeistään eilisen kaupunginvaltuuston päätöksen jälkeen:
"Jyväskylän valtuusto päätti korottaa veroprosenttia – lähikoulut ja -kirjastot halutaan säilyttää" KSML
Se kai tuli kaikille selväksi minkälaisesta demokratiaa halveksivasta kusipäästä on kyse. Eli tuskin se niistä kouluista paskaakaan välitti missään vaiheessa. No eipä taida tällä ajatusten valtamerellä olla enää minkäänlaista poliittista tai muunkaanlaista tulevaisuutta Jyväskylässä. Todella optimistinen arvio että vain pari päivää kuohuu. Jostain kumman syystä tälle Olmille ei voi X:ssä lähettää viestejä enää. No parempi niin, sillä muuten olisin saattanut lähettää jotain painokelvotonta tavaraa. Sen verran paljon VITUTTAA!!!
 
manageri6969

Jäsen
Suosikkijoukkue
Osaavat Jääkiekko-organisaatiot, Jypinkylä
Siis sehän tässä olisi parasta että satapäinen fanilauma laulaisi Päivin talon edessä JYPin kannatushuutoja ja samalla taustalla vilkkuvalot vilkkuu ja KSML:n toimittaja tekee juttua.

Siis edelleenkään tuossa ei tapahdu tai saakaan tapahtua mitään laitonta.
Käydään vaan esittelemässä itsemme ja näyttämässä että meitä tämä asia hieman vituttaa

Mulle on jopa aivan sama onko Päivi kotona tuolloin.
Metakka pitää olla semmonen että kuuluu ja näkyy kaikkialle.
Mites Iltasanomat ja Vesa Rantanen? IS Urheilun päällikkö, tulisi hiukan suuremmalle väelle luettavaksi
 
Epic Perrin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Hippoksen parkkipaikalle taatusti saisi kivan lössin mahtumaan. Osallistun kylttitalkoisiin, jos tuollaiseen päädytään.
Tästä sais kyllä aika vaikuttavan viestin välitettyä, kun mukaan saisi useamman keski-suomalaisen kiekkojoukkueen JYPin lisäksi monelta ikätasolta mukaan. Koska kyllä tuolla maakunnisakin JYPiä kannatetaan ja juniorit siellä haaveilevat JYPissä joskus pelaavan, ja niin on käynut ja tulee käymään. Lisäksi vielä taitoluistelusta yms muista hallin käyttäjistä porukkaa ja ketkä nyt ikinä hanketta kannattavatkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös