Mainos

JYPin taloustilanne

  • 768 873
  • 3 147

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Puitteisiin nähden liian kallis joukkue. Vaikka hallin täyttöaste on kohtuullinen niin nykyinen lato ei mahdollista kunnon bisnestä.
En tiedä, minusta näitä asioita täytyisi lähteä pohtimaan Liigan tasolla, siis kaikkien joukkueiden yhdessä. En usko uuden hallin olevan teilläkään itsessään se ratkaisu, vaikka toki puitteet saisi päivittää. Liiga kärsii nyt totaalista katsojakriisiä ja jtn tulisi tehdä. Nykyään siitä ihmisten vapaa-ajasta pitää kilpailla täysin eri asioiden kesken kuin 90-luvulla. Turussa on panostettu huolella puitteisiin ja vaikka halli vieläkin on vähän väärässä paikassa, ei ottelutapahtumaa voi enää paskaksi moittia. En tiedä mitä tähän jääkiekon oheen pitäisi järjestää, millaiset tulisi olla pelimäärät, tai millaista kiekkoa Suomessa tuli pelata, mutta joka tapauksessa ongelma on koko maan laajuinen enkä tiedä miten asian voisi korvata.

Turussa menee liigan mittapuulla hyvin, ollaan siinä HIFKin takana toisena, mutta onhan tuo keskiarvo meilläkin aivan onneton. Alle 5500. Huomiona vielä että Kärpät ei vedä edes tätä, vaikka hallitseva mestari ja ylivoimainen runkosarjan johtaja. Helposti siis se menestys ei edes ole se joka vankan katsojakunnan luo.
 
Viimeksi muokattu:

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Noh noh! Eipäs vedetä päätä pensaaseen. Omistajaporras hoiti talouden tasapainoon kesällä ja toki nyt toimistolla täytyy tehdä työtä talouden kehittämiseksi. Uusi areena alkaa nousta syksyllä ja nyt tulevaisuuden suunnittelussa täytyy alkaa jo huomioimaan sen tuomat mahdollisuudet sekä riskit.

Aina kun julkisuuteen ilmestyy madonlukuja niin haaskat kerääntyy tunkiolle nokkimaan. Mutta ei JYP ole kanveesissa, ei edes lähelle. Annetaan nyt työrauha toimistolle.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Joo-o. Kuulostaa ihan siltä, mitä joku sanoi joskus Espoon suunnalla. Omistaja(t) kuittaa tappiot, ja joukkueen konttaaminenkin on vain väliaikaista. "Työrauha ja tukea kaikille."

Hyvinhän sielläkin lopulta kävi.
Aika absurdia verrata kyseistä Espoon hommaa, nyky JYPiin. No kukin tavallaan se suotakoon, mutta aikamoista sitä täällä saakin välillä lukea.

Ja lisättäköön, että todellakin saa olla huolissaan viime aikojen talouslukemista, mutta jotain rajaa nyt sentään. Kuten @Hurricane sanoi on kuitenkin paljon myös positiivista kehitteillä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet

Ihan Bluesin tilanteessa ei vielä olla, mutta jos vedetään viisi kautta putkeen miinuksella reilusti, niin jotain on muutettava ja paljon. Normi yrityselämässä olisi jo tutkittu kaikki kuluerät ja tehty tarvittavar korjaukset, aika sokeita omistajien taholla ollaan oltu, kun tarkastettujen tilinpäätösten perusteella velka on vain kasvanut. Eihän tämä paras mahdollinen tilanne ole, että omistaja pelaajat pääomittavat seuraa, kun taloudellista tulosta ei saada muuten oikaistua.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Juu ei, vaikka viime kaudella säästettiin Akatemiasta 200-300 k ja CHL:n voitosta saatiin 300 k. Eli jos unohtaa tuon kertaerän CHL:n voitosta, JYPin taloudellinen tulos oli viime kaudella -700 000 euroa.

Toki pitää muistaa että CHL:stä myös kulueriä voi olla joten ihan suoraan ei voi laskea koko palkintosummaa pois, varsinkin kun aikaisempinakin kausina on palkintorahoja myös tullut vaikka ei samassa mittakaavassa.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers

Häh? Kyllä kait nyt CHL:n kulut pitää olla budjetoitu, tai sitten talousvastaavilla ei ole hevon helvetin ymmärrystä asioista. Eihän budjetteja nyt rakenneta sen mukaan että voitetaan CHL joka vuosi.

JYPin liikevaihto kasvoi viime vuonna miljoonalla. Ilman CHL-voittoa miinustulos - 700 000 euroa. Kyllähän se nyt pitäisi jokaisen tajuta näillä parilla hyvin yksinkertaisella faktalla että JYPin taloudesta vastaavat henkilöt ovat laskeneet kulubudjetin suhteessa tuottoihin varmaan 2,5 promillen humalatilassa - vähintään.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Häh? Kyllä kait nyt CHL:n kulut pitää olla budjetoitu, tai sitten talousvastaavilla ei ole hevon helvetin ymmärrystä asioista. Eihän budjetteja nyt rakenneta sen mukaan että voitetaan CHL joka vuosi.

Joo mutta pointti itsellä että ei sitä palkintorahaa voi suoraan laskea että sen verran olisi tulos ilman sitä ollut, kun siitä voi mennä aikaisempiin kausiin nähden paljon enemmän menojakin. Esim. mahdolliset mestaruusboonukset ja erotus aikaisempien kausien palkintorahoihin joka oli joitakin kymmeniä tuhansia. Voidaan olla lähellä tilannetta että tämänkauden CHL ei tuonut enempää rahaa joukkueen kassaan kun aikaisemmat kaudetkaan.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Joo mutta pointti itsellä että ei sitä palkintorahaa voi suoraan laskea että sen verran olisi tulos ilman sitä ollut, kun siitä voi mennä aikaisempiin kausiin nähden paljon enemmän menojakin. Esim. mahdolliset mestaruusboonukset ja erotus aikaisempien kausien palkintorahoihin joka oli joitakin kymmeniä tuhansia. Voidaan olla lähellä tilannetta että tämänkauden CHL ei tuonut enempää rahaa joukkueen kassaan kun aikaisemmat kaudetkaan.

Pistä nyt ne valot taas päälle. Ei osakeyhtiöllä ole mitään helvetin ylimääräistä aarrearkkua josta jaellaan rahaa sitten jos menee hyvin.
Kyllä ne bonukset PITÄÄ olla kirjattu pelaajien sopimuksiin etukäteen ja ne samalla lasketaan henkilöstökuluihin kun kulubudjettia suhteutetaan ns. varmoihin tuottoihin (sponsorisopimukset, lipputulot yms.) Jos näin ei ole tehty, niin silloin kyllä JYPin toimiston talousosaaminen on kyllä hyvinkin kyseenalaisella pohjalla.
CHL:n palkintorahat on taas ylimääräinen kertaerä, jota ei kirjata budjettiin etukäteen.

Eli sen 300 000 euroa voi laskea ihan suoraan.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Aika absurdia verrata kyseistä Espoon hommaa, nyky JYPiin. No kukin tavallaan se suotakoon, mutta aikamoista sitä täällä saakin välillä lukea.

Ja lisättäköön, että todellakin saa olla huolissaan viime aikojen talouslukemista, mutta jotain rajaa nyt sentään. Kuten @Hurricane sanoi on kuitenkin paljon myös positiivista kehitteillä.

Nyt kyllä ihan viimeistään on mielestäni aika heivata helvettiin kaikki hyssyttely ja ylimielisyys. Siis kaikki. Jos kelataan keskusteluja vaikkapa kolmen vuoden taakse, ei JYPin pitänyt nähdä edes tätä päivää. Asioille lähinnä höhöteltiin. Nyt olisi suotavaa ehkä olla kerrankin huolissaan ja tehdä asioille jotain.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Tuo tulkinta miten täällä päivitellään ja haukutaan halintopuoli tappiosta. Tuo kirjanpito on vähän monimutkaisempi kuin täällä osa tulkitsee. Edelleen pitäisi nähdä se tilinpäätös/Tase
Miten tuohon tappioon on päästy, mikä osio on sakannut vai onko monikin.
- Lipun myynti!
Kausikortit tekee oman osansa tämä tiedetään jo hyvässä vaiheessa mikä on näiden tuotto, sitten yksittäis myynti tavoitteet on jotain. Tämä on jo vähän häilyvämpi käsitys ja lopullinen tuotto tiedetään vasta viimeisen ottelun jälkeen, Se että yleisötavoite täyttyy ei tarkoita sitä tuleeko rahaa haluttu määrä, riippuen kuinka paljon myydään kaksi yhden hinnalla jne. ja eri asia on se että ostetaanko lastenlippu seisomakatsomoon vai istumapaikka paraatipaikalle.skon että tässä on saattettu jäädä näiden alennettujen lippujen vuoksi
- Ottelujen oheismyynti
Tämä onkin sitten vähän fiilis pohjalta, tähän voi vaikuttaa ottelupäivä onko arki vai vko loppu, se että onko halli puolillaan tai täysi, ja millä yleisömäärällä saadaan paras tuotto, tähän väitän sen että jos halli on loppuunmyyty, tätä ei vissiin tapahtunut paria kertaa enempää, oheismyynti ei ole niin hyvä kun se että siellä olisi joitan satoja vähemmän ihmisiä, koska silloin on tilaa ja lyhyemmät jonot jolloin ostoherkkyys kasvaa, mutta tämä ei varmasti ole kovin merkittävää loppu tilinpäätöksessä, kun operoidaan jo tuollaisella liikevaihdolla
-Mainosmyynti
Tässä pätee samat lainalaisuudet kun lipunmyynnissä, osa tiedetään hyvässä vaiheessa, ja osa tapahtuu kauden aikana, ja kauden aikana voikin tapahtua muutoksia syystä tai toisesta kaikkea ei vaan voi ennustaa, sakkaako myynti pahasti voi tulla kymmenien tuhansien eurojen alijäämä, mitä ei tiedetä talousarviota laatiessa
-Palkka kustannukset/bonukset
tähän vaikuttaa pelaaja liikenne sekä mahdollisia bonuksien maksu, jos esim jo hyvässä vaiheessa pelaajabudjetti oli limitissä ja tehdään kumminkin hallituksen luvalla lisä hankintoja tällöinkin voi tulla helposti yllättävän suuria lisäkustannuksia,
CHL lisäkustannukset,
- Se on eriasia käydä Tampereella kuin Tsekeissä, ja kuinka pitkälle sarjassa pääsee, tätä ei täsin pystytä arvioimaan kesällä, ketä vastaan pelataan milloinkin mennäänkö bussilla, lennetäänkö reittilennolla vai charterilla. Sekä yleisöä kävi vähän kotiotteluissa, tätäkään ei pystytä arvioimaan kulubudjettia laskiessa.
-Muut kulut, näitä ei koskaan voi tietää etukäteen, näihin varaudutaan mutta koskaan ei kotitaludessakaan tiedetä mitä sattuu tulemaan
Helppo on myös huudella rannalta kun merellä on hätä. JYP joutuu ottamaan suurempia rieskejä halutessaan pelata TOP kuudessa kuin esim isommat seurat. Tuo ottelu tuotto kun ei periaatteessa voi nousta kummoisesti, vrt esim Rauma, Raumalla käy keskimäärin hivenen yli 3000 ihmisen ottelussa, mutta he psytyvät ottamaan Halliin lähes 6000 eli tuplata yleisömäärä
Jypillä käy sen 3500 henkkeä mutta kapasiteetti kun on 4500 tai esim TPS jos siellä rutiiniottelussa käy n.4000 ja parhaimmillaan saavat yli 10 000 sisään, niin on siinä merkittävä ero, mutta kumminin pyöritään saman kaltaisilla budjeteilla.
Se että esim JYP vähentäisi riskejään ja pelmaan varmanpäälle myös taloudellisesti niin pelaaja budjettia pitäsi puottaa miljoonalla, tosin tänä vuonna se ei näy urheilullisella tuloksessa. mutta taloudellisessa tuloksessa ei tulisi niin pahasti kuokkaa.
Varmimmin tähän tulokselliseen nolla tulokseen pääsee siten että tekisivät vain vuoden pelaaja sopimuksia ja esim kenellekään ei makseta X summaa enemmän, ja jos tässä ylitetään esim 150 000 niin sitten jätetään palkkaamatta nelosketjuun ketään, sisäinen palkka katto seuralle, kaikki muut paikataan omilla A-nuorilla
Tällöin tulos on taattu, mutta urheilullinen tavoite on sitten esim sääli pleijarit.
Kumpaa fanit haluaa? toiveet sen mukaan
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
CHL:n palkintorahat on taas ylimääräinen kertaerä, jota ei kirjata budjettiin etukäteen.

Eli sen 300 000 euroa voi laskea ihan suoraan.

Oma pointti lähinnä siis ollut se että JYP sai 300 000e palkintorahaa mutta ei 300 000e enemmän kun normaalilla kaudella CHL:stä. Se sitten jää arvoitukseksi kuinka paljon rahaa lopulta CHL avulla tuli lisää aikaisempaan nähden. Ei välttämättä kuitenkaan lähelle tuota palkintorahan verran.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Oma pointti lähinnä siis ollut se että JYP sai 300 000e palkintorahaa mutta ei 300 000e enemmän kun normaalilla kaudella CHL:stä. Se sitten jää arvoitukseksi kuinka paljon rahaa lopulta CHL avulla tuli lisää aikaisempaan nähden. Ei välttämättä kuitenkaan lähelle tuota palkintorahan verran.

Yrittäisit nyt ees jossain määrin tajuta. CHL:n palkintorahat ovat KERTAERIÄ, joita ei lähtökohtaisesti lasketa liikevaihtoon ennakkoon. Tai jos budjetti rakennetaan niiden varaan, niin sillo ollaan hyvinkin heikoilla jäillä.

Sanon nyt vielä kerran tämän: Ilman CHL-palkintorahoja JYPin talous olisi viime vuonna ollut 700 000 euroa pakkasella. Se ei kerro mistään muusta kun siitä että JYPin toimistolla on laskettu kulut aivan päin mäntyä siihen nähden mitä on tulot.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sanon nyt vielä kerran tämän: Ilman CHL-palkintorahoja JYPin talous olisi viime vuonna ollut 700 000 euroa pakkasella. Se ei kerro mistään muusta kun siitä että JYPin toimistolla on laskettu kulut aivan päin mäntyä siihen nähden mitä on tulot.

Niin ja edelliskausina olisi ollut vielä enemmän jos niiden kausien CHL palkintorahat otetaan luvuista pois?
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tuo tulkinta miten täällä päivitellään ja haukutaan halintopuoli tappiosta. Tuo kirjanpito on vähän monimutkaisempi kuin täällä osa tulkitsee. Edelleen pitäisi nähdä se tilinpäätös/Tase
Miten tuohon tappioon on päästy, mikä osio on sakannut vai onko monikin.

Jos Akun sanoja on uskominen juhannukselta:

Liikevaihto: 8.4 miljoonaa euroa (+1 022 000 euroa)
Liiketoiminnallinen tulos: -407 000 euroa

+sponsorimyynti, lipputulot

-henkilöstökulut, panostukset ottelutapahtumaan.

Kyllä minä pidän ihan käsittämättömänä että tuollaisella liikevaihdon kasvulla saadaan aikaan jäätävät tappiot. Vaikka laskenkin asian vissiin vähän yksinkertaisesti.
 
Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Liigajoukkueen budjetin rakenteen oppimäärää lyhyesti:

Aloitetaan filosofisesti: budjetointi on periaatteessa todella helppoa mutta kuitenkin vaikeaa.

Vaikea osuus on määritellä/ennakoida urheilullinen menestys. Tämä tuo "pienen" MUTTA ennakolta laskettavan/arvioitavan kaavan. Käytännössä menestymättömyys vaikuttaa:
1. Yleisömäärän ja
2 ns playoff tuottoihin jotka maksetaan sijoituksen mukaan. Vuotuinen playoff tuotanjako on lähes sama vuosittain.
3. Pelaamattomiin playoff otteluihin => ottelutuotot/oheismyynti (joka myös tiedetään = tuotto per kotiottelu).

Kulupuoli pysyy käytännössä vakiona, menee seuralla miten tahansa urheilullisesti.

Jypin tulorakenne pohjautuu käytännössä:
1. Ottelutuottoihin
- liput
- kioskimyynti
- ravintolamyynti
-aitiomyynti
2. Yhteistyökumppanuudet
- sponssisopimukset
3. Kausikorttimyynti
4. Ravintola hurrikaanin lounastoiminta
5. Tv sopimus

Vastaavasti kulurakenne:
1. Palkat
2. Vuokrat
3. Varusteet
4. Ottelukulut
-matkustus, majoitus, ruokailu
-tuomarit/toimitsijat
-jäähallin henkilökunta = ostopalvelut kuten vahtimestarit jne muut jotka eivät ole Jypin palkkalistoilla
5.Toimisto yms muut hallinnolliset kulut

Tilikauden tulokseen vaikuttaa luonnollisesti:
- poistot

No nyt kun rakenne on selvillä niin kuten totesin talouden suunnittelu ja seuranta on helppoa, koska:
- ottelutuotot tiedetään vuosien saaton mukaan lähes vakioksi, koska jypin halli ei tuota paljoa enempää tai vähempää riippumatta kuinka paljon porukkaa on.
Aitioiden täyttöaste tiedetään hyvin nopeasti jo kauden alussa samoin pelipäivät jotka vaikuttavat otteluiden oheismyyntiin.
Käytännössä juhannuksella toimistolla voidaan nähdä monen talouden "kpi" tilanne tulevan kauden osalta.

Vaikutusta on ns ilmais/kampanjalipuilla lipputuottoihin MUTTA tämä on osattu luonnollisesti huomioon markkinointibudjetissa jossa tällaiset "tempaukset" lasketaan auki tietyillä olettamuksilla. Tyyliin 5 kampanjaottelua, alennettuja lippuja yht 3000 kpl, vaikutus tuottoihin x€. Tai onko myynti osana yhteistyösopimusta jne, jolloin raha on yhteistyösopumuksissa lippujen sijaan (jos esim Harvia jakaa 500 "ilmaista" lippua). Toki jos näitä kampanjoita vedetään hatusta ja adhokkina niin pitänee tehdä lyhyt oppimäärä myös markkinoinnin budjetoinnista...

Yhteistyösopimusten tilanne tiedetään myös ennakolta hyvin jatkavien/päättyvien/uusien osalta ja on ennustettavissa tarkalleen, samoin kausikortti ja hurrikaanin lounasmyynti. Tämä siis sillä olettamuksella että myyntiä mitataan sekä seurataan edes jollain tasolla. Perus crm-ohjelma tämän tuottaa jo valmiiksi seuralle.

Kulupuolella suurinta roolia näyttelee pelaajien palkat muuttujissa (jos utj ei pysy lestissään). Muut kululajit on ennakoitavissa tarkasti.

No mikä sitten voi tuollaisen virheen selittää mikä jypille on tullut:
-ns ostopalvelusopimus ottelutuotantoon liittyen on jäänyt laskuttamatta ajoissa ja tätä ei ole huomattu Jypin puolelta
- lomapalkkavelka
- poistot
- laskin ei pysy kädessä tj:llä, jolloin utj:lle ja hallituksen pjlle on annettu väärät talouden tiedot talouden kokonaistilasta.

No mikä tämän "saagan" pointti on. Meidän kehityspäällikkö ei ole tehtäviensä tasalla. 200t€ virhe tuloksessa 8m€ liikevaihdon lafkalla on iso virhe. Peräänkuulutan tässä johtajan vastuuta: nimi alle ja hallitukselle a4 asap.

Jokainen voi miettiä miksi nämä tiedot tuli julki kun Tyni on ollut hetken aikaa puikoissa. Ai niin siellä on nyt taloudesta ymmärtävä TOIMITUSJOHTAJA talossa.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Jos Akun sanoja on uskominen juhannukselta:

Liikevaihto: 8.4 miljoonaa euroa (+1 022 000 euroa)
Liiketoiminnallinen tulos: -407 000 euroa

+sponsorimyynti, lipputulot

-henkilöstökulut, panostukset ottelutapahtumaan.

Kyllä minä pidän ihan käsittämättömänä että tuollaisella liikevaihdon kasvulla saadaan aikaan jäätävät tappiot. Vaikka laskenkin asian vissiin vähän yksinkertaisesti.
Vaikka liikevaihto kasvaa, se ei välttämättä sano sitä että tuotto kasvaisi, Tuossa juhannuksen Akun lausunnossa on oijoitta aika lailla, eikä periaatteessa tarvitsekaan sanoa tuon tarkemmin, sehän ei taas kuulu yrityksen ulkopuolelle, ja tässä tapauksessa faneille. kuten pari kertaa olen aimmen sanonut, pitäisi nähdä kokonaisuudessa taseen kulunrakenne, mistä tappiot kertyy. Tai jos vaikka urheilujoukkueeseen tehtäisin tarkempi tilintarkastus (mikä taitaa olla aika harvinaista) saattaisi sieltä löytyä aika monelta huomautettavaa.
Jos ymmärrän lainaamani kommentin että tuo tappio olisi tullut henkilökuluista ja ottelutapahtuman panostuksista. niin voisi veikata että pelaaja palkkiossa on ylitetty rajusti alkuperäisen suunnitelman mukaan, se ei selity kahdella viime hetken hankinnalla, eikä rattijuopon kännillä vaikka hänen asianajo palkkojakin olisi makseltu.
Tuosta puuttuu aika paljon vielä rahaliikennettä, mitä aku on jättänyt sanomatta.
haluaisin tietää mitäköhän nämä ottelutapahtuman panostukset ovat? Millä tavalla rivikatsoja näkisi sen?
Lyhyesti kait tämän voisi todeta Jääkiekke ei ole suomessa ainakaan kannattava bisnen, Ei muuten KHL.ssäkään sen historiassa yksinkään joukkue ei koskaan ole tehnyt positiivista tulosta,
jos otetaan vaikka viiden vuoden periodeilla, ei suomessakaan monta ole jotka viiden vuoden jaksossa olisi tehnyt positiivisen tuloksen,
Näin voisi todeta näille jääkiekkojoukkeen omistajille, kaikki harrastaminen maksaa joku enemmän ja joku vähemmän. sijoitustoimintaa se ei todellakaan ole, vaikka Jukurien suurin omistaja tätänykyä, olikohan se Viitikko totesi ostettuaan Jukurien osake enemmistön puolitoista vuotta sitten, hänelle tämä on normaalia sijoitustoimintaa ja odottaa tuottoa sijoittamalleen rahalle. Vaikka hän on maineikas bisnemies taisi haukata ison palan paskaa tällä erää. Mutta tuskin hän konkurssia silti tekee. Tai Salonojan Jussilta käydä kysymässä paljonko hän on omiaan lyönyt jääkiekon harrastamiseen, ei hänkään köyhäinjonossa ole vaikka reilussa 10v jonkun haastattelun mukaan löi omia noin 1,5milj vuodessa mutta hänellä olikin syvät taskut. mutta päätyi loppujen lopuksi siihen ettei pumppaa enempää. Tässä todiste siitä että faneja ei voi miellyttää mitenkään, jonkun mielestä aina vetää vihkoon ja pitäisi toimia toisin,
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Onkohan tarkoituksenmukaista että JYP markkinoi tuotettaan täällä syrjäseudulla (pohjoinen keski-suomi). 3 edustajaa mukaanlukien markkinointipäällikkö Kalle Koskinen kalastelevat maksavia asiakkaita täysin asiaan liittymättömissä tilaisuuksissa. Veikkaanpa että kovin montaa euroa ei nuo kalastelut seuran kassaan tuoneet. Palkkaa kaikki kuitenkin varmaankin saivat joten mikä on tehokkuus tällaisessa toiminnassa? Panos eli kulutetut eurot ovat ihan takuulla enemmän kuin saavutettu hyöty eli kassaan kilahtaneet eurot.

Koskisen paikallistuntemus myös ihan huippuluokkaa! Kaveri ei tiedä onko Viitasaarella minkäänmoista jääkiekkotoimintaa ja sitten tulee sinne markkinoimaan JYPiä. Kyselee onko kausikorttia ja sanon että ei tosiaankaan ole koska matka hallille on 120km yhteen suuntaan ja jokaisella täällä asuvalle vähintään 100km.

Siihen vastaus luokkaa aijaa aha.

Tämmöiseen tuusailuun sitä rahaa lorisee!
 
Mr.doe

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä toimitusjohtajan täytyy olla kartalla siitä missä talouden osalta mennään. Vaikka visio /fokus olisikin enemän seuran kehittämisessä. Teollisuudessa tuollaisesta saa kenkään aika herkästi tuon kokoluokan yrityksessä.

Liikevaihdon kasvattaminen ei tosiaan ole mikään itsetarkoitus. Parempi meriitti olisi sama liikevaihto paremmalla katteella.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onkohan tarkoituksenmukaista että JYP markkinoi tuotettaan täällä syrjäseudulla (pohjoinen keski-suomi). 3 edustajaa mukaanlukien markkinointipäällikkö Kalle Koskinen kalastelevat maksavia asiakkaita täysin asiaan liittymättömissä tilaisuuksissa. Veikkaanpa että kovin montaa euroa ei nuo kalastelut seuran kassaan tuoneet. Palkkaa kaikki kuitenkin varmaankin saivat joten mikä on tehokkuus tällaisessa toiminnassa? Panos eli kulutetut eurot ovat ihan takuulla enemmän kuin saavutettu hyöty eli kassaan kilahtaneet eurot.

Käsittääkseni tuolta äänekoski-suolahti- viitasaari akselilla on yllättävän paljon kuitenkin JYP faneja ja kausikorttilaisiakin, eikö ainakin jossain kohti ihan viitasaarelta ja tuolta seudulta ole bussikuljetuksiakin? Helpompi olla iso nimi seuralla pienellä paikkakunnalla kun Jyväskylän keskustan alueilla. Ihan hyvä että ollaan tienpäällä promoamassa eikä istuta vain toimistolla kynää heiluttaen ja välillä soittaen ja sitten käydään muutamassa koulussa/päiväkodissa vierailulla ja olisi hommat siinä. Oikeastaan ne isot raha taitaa olla juurikin noissa maakunnissa ja niistä sponsorieuroista ja kausikorttirahoista ei ole tappelemassa niin paljon joukkueita ja muita tahoja. Tietenkään pääpaino ei kannata missään Viitasaaressa olla mutta paljon enemmän tuollakin potentiaalia on kun mennä huhuileen Jyväskylään johonkin tilaisuuteen.

Itselle ainaki muistuu muutaman vuoden takaa kun kävi esimerkiksi Raahessa käymässä kaverin luonna, heti kylään tullessa oli isolla valotaululla milloin Kärppien seuraava peli ja muistaakseni myös katukuvassa näkyi, tuolta kuitenkin taitaa joku 80km olla ouluun, miksei joku Viitasaarikin voi ja ole ihan järkevä alue vielä seuran mainostamiseen. Nimenomaan sillä JYP pystyy olemaan vahva jos se pystyy olemaan koko Keski-Suomen joukkue. Varsinkin erilaisia tehtaita on paljon noissa maakunnissa ja muita yrityksiä.
 
Joo on paljon potentiaalia mutta esim. omassa työpaikassa joka sijaitsee viitasaarella ja työllistää parisataa ihmistä lähiseudulta ei JYP ole mikään iso juttu. Laidasta laitaan on joukkueita mitä kannatetaan ja ei meidän työnantaja edes sponsoroi JYPiä millään tavalla vaan kahta muuta liigaseuraa. Onko tämä epäonnistunutta markkinointia vai mitä? Nämä maakuntien syrjäseudut onkin juuri niitä hankalimpia alueita, ei tästä tarvitse mennä kuin 80 km pohjoiseen niin siellä operoi Kärpät, mennään 80 km itään niin siellä operoi KalPa ja IPK. 80 km Länteen niin siellä tulee vastaan pesäpallo ja Sport. Täältä kun lähtee etelään niin mitä lähemmäs Jyväskylää ajetaan niin yhä enemmän seura on JYP.

Joku nämä syrjäiset fanit nappaa, usein se on IFK koska pääkaupunkiseutu, myös kärpät ja tappara tuntuvat vievän faneja täältä koska gloryhunttaus on kiva harrastus. Kyllä JYPin pitäisi löytää keinot kalastaa tältäkin alueelta faneja paremmin. JYP on maakunnan ykkösseura ja sen pitäisi näkyä ja kuulua koko Keski-Suomessa.
 
inkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotka Rankki ohutta yläpilveä
Kärpistä sen verran kun olen toistakymmentä vuotta aktiivisesti kuluttanut Raksilan penkkejä. Kausikorttilaisia löytyy niin Kuusamosta, Rovaniemeltä ja Kajaanista. Puhumattakaan 100 km etäisyydeltä rannikolle ja sisämaahan. Oulun kampanja Junnon vetämänä "Kärpät - puolen Suomen joukkue" muodostui sloganiksi. Mitä harvempi asutus sen kauempaa tullaan hakemaan muitakin palveluja, miksi ei peleihin?
 
Jyväskylästä tosiaan liigajoukkueita löytyy vähän joka suunnasta kun lähdetään 200km säteellä katsomaan. Potentiaalinen alue olisi jo täälläkin mainittu pohjoinen keski-suomi, mutta Jyväskylä ei todellakaan ole mikään ihaltu keski-suomen maakuntakeskus sillä alueella (ainakaan ei ääneen myönnetä). Eli sitä kautta myöskään Jyp ei ole automaattisesti kaikkien sydämessä.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Varmaan tämä osuu eniten tähän ketjuun vaikka tässä puidaan myös joukkueen rakentamista. Tässä muutaman vuoden tätä palstaa lukiessa ja kuka tekee mitenkin asiat väärin seuran sisällä jne.
Nyt kun yksi aikakausi on JYPn historiassa päättymässä ja talouskin on kohtuu kuralla. JYP;n pitäsi pistää piste tälle ja viimeistään kaudelle 20-21 lähteä täysin uudella ajatusmallilla, ensi kausi käytettäköön siirtymä vaiheeseen
Seura tekee sisäisen palkka katon mitä missään nimessä ei ylittä ja se olisin 2 miljoonaa (perustelut tälle tuo nykyinen noin 2,5 miljoona on liian riskialtis, osoittaa kahden viime vuoden rajut tappiot)
Uutta urheilutoimen johtajaa tai joukkueen rakentajaa ei palkata, koska sitä ei tulevaisuuden suunnitelmassa tarvita, koska joukkueeseen pääsee ainoastaan Keski-Suomalaisia pelaajia, näiden nuorten pelaajien takkailun hoitaa valmentajat ja seurajohto oman toimensa ohella, mielellään pelaajan olisi pelaaja joka olisi pelannut JYP organisaatiossa C-A nuorissa, poikkeus sallitaan KeuPa, keskustelua voidaan käydä jos pelaajan isä on edustanut JYP joukkuetta liigassa,

Joukkueessa max 27 liigasopimusta, jotka määrääntyy seuraavasti Maalivahdit 2, Puolustajat 9, Hyökkääjät 16 (tätä ylimenevät on seuran A nuoria joitanostetaan tarvittaessa paikkaamaan)
pelaja sopimukset laaditaan siten että vuosittain vähintään 30% sopimuksista umpeentuu, pisimmillään sopimus on mallia 2+1 molemminpuolisilla optiolla. optimi olisi 1+1+1. Joka vuosi nostetaan vähintään 3 omaa junioria liigasopimuksen piiriin, maalivahtien osalla vähintään oma juniori kolmen vuoden periodilla,

Maalivahdit: maalivahtien yhteinen palkka maksimissaan 200 000€ ja peluutus tapahtuisi niin että ns kakkosmaalivahti pelaa vähintään aloittaa 15 ottelussa / kausi jotta saa rehellisen näyttöpaikan kyvyistään, siten että kolmen vuoden jaksoissa nostetaan oma juniori vähintään kakkosmokeksi.

Puolustajat: Puolustajan maksimi palkka on 150 000

Hyökkääjät: ns Ykkös sentterin maksimi palkka on 175 000

Tottakai valmentaja päättää miten peluuttaa missäkin ketjussa, mutta pelaajat on näennäiseti ryhmitetty 5 ryhmään

1 ketjun pelaajien kokonais palkka maksimissa 700 000€
2 ketjun pelaajien kokonais palkka maksimissa 500 000€
3 ketjun pelaajien kokonais palkka maksimissa 300 000€
4 ketjun pelaajien kokonais palkka maksimissaan 200 000€
haastajat näiden kokonaispalkka vuoden kokonais palkka max 100 000

Koska pelaajat ovat Keski-Suomalaisia luultavasti heillä on myös halu edustaa JYPä mutta esim. ykkös sentteri pyytää yli 175 ooo euroa niin seura vaan toteaa kiitos ei kiitos
Tietenkään ei ole pakko maksaa maksimi summaa Luulisi 175 000 sopimus irtoavan jomman kumman Nättiesen kanssa tai Esim Turo Asplundin kanssa, Ehkä Palvea ei enää saada mutta pelatkoon siellä missä maksetaan enemmän.
Summat on minusta aika realistisia, esim nytkin usealla seuralla on alle 2 miljoonan pelaaja budjetti.

Sitten seuralla jää rahaa myös miellyttääkseen näitä aktiivisia faneja palkkaamaal sosiaalisen median tuottaja joka suoltaa sinne aineistoa pitkin vuotta. että nämä pysyy tyytyväisenä, muutama valomainos sisätulo teille informoimaan satunnuaisia kulkijoita, kun tätäkin nämä on kaivanneet.
Positiivinen ilme kun ei palkata keskisuomen ulkopuoleisia eikä tule ns huti hankintoja joista mieli pahoitetaan. aina tiedetään mitä saadaan kun omista valitaan
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös