JYPin taloustilanne

  • 721 356
  • 2 899

RuuhkaTukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, sympatiaa Jokereille
Seppänen toteaa että Immosesta saatujen rahojen ansiosta JYPin talous on tällä kaudella plusmerkkinen, mutta sanoo samalla että mahdollisuuksia olisi ollut plusmerkkiseen tulokseen ilmankin.
Kukin tulkitkoot tuon miten haluaa, itse luen sen että olisi riippunut aika paljolti playoff-potin suuruuden

Minä tulkitsen hieman eri tavalla.

Uskoisin Seppäsen tarkoittaneen että ilman Immosen siirtorahoja olisi tulos voitu saada positiiviseksi jättämällä Kariya, Makkonen ja Pihlström hankkimatta. Tässä tapauksessa Immonen olisi pelannut meillä. Jos taas Immonen olisi lähtenyt ilman siirtokorvausta olisi tulos saatu positiiviseksi jättämällä Makkonen ja Pihlström hankkimatta. Tulkitsen näin koska tuossa joukkueessa on todella kovia pelimiehiä todella paljon, enkä usko että näiden kaikkien palkkaa kyetään kuittaamaan tulorahoituksella. Pihlman, Hytönen, Tuppurainen, Malmivaara, Välivaara, Wallinheimo, Makkonen, Pihlström, Karua ja Virtanen pelaavat kaikki kovalla liksalla. Tuokkola, Louhivaara, Jääskeläinen, Koskinen, Viitanen, Kaijomaa ja Vänttinen hankkivat myös hyvin, joten tuon rosterin hinnasta osan täytyy tulla Immosen siirtokorvauksesta.

Nämä ovat tietysti vain arvauksia, mutta noille kovan liksan kavereille löytyy kysyntää myös muualta, joten uskoisin heidän palkkansa olevan selvästi yli liigan keskiarvopalkan.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Huomenna JYP tiedottaa merkittävästä yhteistyökumppanista ja jonkin joukkuetta koskevan uutisenkin.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Villi veikkaus, huomenna JYP julkaisee Tuomas Pihlmanin jatkosopimuksen.
Pilen jatkosoppari ja paluu kentille näihin poffeihin.. Siinä olis sellaset asiat, että meikäläinen laittais heti bileet pystyyn.

Jännittää.

Uusi merkittävä yhteistyökumppani on kyllä hieno homma sekin.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Pilen jatkosoppari ja paluu kentille näihin poffeihin.. Siinä olis sellaset asiat, että meikäläinen laittais heti bileet pystyyn.

Jännittää.

Uusi merkittävä yhteistyökumppani on kyllä hieno homma sekin.
Pääpaino tuolla tiedotustilaisuudella on käsittääkseni taloudellisella puolella. Siksi sen tähän ketjuun laitoin.

Tuo joukkuetta koskeva uutinen saattaa vain olla ilmoitus Pilen pelaamisesta seuraavassa ottelussa.
 

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Lainaan itse itseltäni pienen pätkän viestistäni Sm-liigan siirtohuhu ketjusta:

En tiedä liittyisikö nämä jotenkin sitten toisiinsa..

Huomenna JYP tiedottaa merkittävästä yhteistyökumppanista ja jonkin joukkuetta koskevan uutisenkin.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.

Viikonloppuna kuultua:

...Tämän lisäksi Pile jatkaisi ensi kaudella JYPissä.
 

massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Pilen jatkosoppari ja paluu kentille näihin poffeihin.. Siinä olis sellaset asiat, että meikäläinen laittais heti bileet pystyyn.

Jatkosoppari on samankaltainen kuin Hytösellä, eli jossain vaiheessa sopimusta on mahdollisuus pelata ulkomailla.

Keskiviikon pelissä Pile ei ole varmaankaan mukana, mutta ehkä seuraavassa...
 

massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Tuomas siis palaa kokoonpanoon huomenna! Se taisi olla tilaisuuden antia ainakin näin alkuun.

Edit: Valtra jatkaa seuraavat kolme kautta joukkueen yhteistyökumppanina.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Pelillisesti hyvä mutta taloudellisesti loistava tulos viimekaudelta eli yli 700000 € voitollinen.

Loistava tulos kyllä, perusliiketoimintakin oli plussalla. Hauska nähdä ensi kauden tulos ilman näitä myyntivoittoja, kun D Team vie näköjään kaudessa 500 tuhatta, eli se ei ilmeisesti rasittanu tätä tulosta sanamuodoista päätellen?
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Eipä olisi vielä viisi vuotta sitten uskonut tätä päivää näkeväni: JYP tekee rajusti voittoa ja Marttinen pelaa Pelicansissa. Vaikka jälkimmäinen vähän harmittaa, niin edellinen ei; tästä on sangen hyvä jatkaa uutta kautta kohti.
 

Chivas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eipä olisi vielä viisi vuotta sitten uskonut tätä päivää näkeväni: JYP tekee rajusti voittoa ja Marttinen pelaa Pelicansissa. Vaikka jälkimmäinen vähän harmittaa, niin edellinen ei; tästä on sangen hyvä jatkaa uutta kautta kohti.

Olisitko viisi vuotta sitten uskonut että JYPin pudotessa hallitsevana mestarina keväällä 2010 finaaleista, osa on pettyneitä kauteen. Onneksi pronssi helpotti kuitenkin pettymystä =)

Todella tärkeää oli saada kunnon taloudellinen tulos Immosen myynnin avittamana, koska joka kautta ei voida budjetoida mitalinmakuisen menestyksen varaan. Olisi mielenkiintoista tietää Immosesta puhdistettu tulos.
 

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Sattuiko kukaan aamulla klo 9/iltapäivällä klo 4 kuuntelemaan radio JKL:stä Seppäsen haastattelua? Ite kuuntelin, ja sain Seppäsen puheista semmoisen vaikutelman, että D-team on huomioitu jo tuossa voitoissa. Eli ilman D:tä JYP olisi tehnyt voittoa reippaasti yli miljoonan, voiko tämä pitää paikkansa?!
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sattuiko kukaan aamulla klo 9/iltapäivällä klo 4 kuuntelemaan radio JKL:stä Seppäsen haastattelua? Ite kuuntelin, ja sain Seppäsen puheista semmoisen vaikutelman, että D-team on huomioitu jo tuossa voitoissa. Eli ilman D:tä JYP olisi tehnyt voittoa reippaasti yli miljoonan, voiko tämä pitää paikkansa?!

Noh aika lähellehän tuo pitää paikkansa kun eikös Immosesta huhuttu summa ollut siellä 1,3 miljoonan paikkeilla. Jokatapauksessa huimia lukuja. Toisaalta tekikö sitten D team viimekaudella hirveästi tappiota kun finaaleihin asti pääsivät? jonkin verran varmaan taloudellisesti se auttoi ainakin viimekauteen verrattuna.. Jokatapauksessa nämä luvut todistavat että Immosesta saatiin ainakin sen miljoonan verran hyötyä
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Noh aika lähellehän tuo pitää paikkansa kun eikös Immosesta huhuttu summa ollut siellä 1,3 miljoonan paikkeilla. Jokatapauksessa huimia lukuja. Toisaalta tekikö sitten D team viimekaudella hirveästi tappiota kun finaaleihin asti pääsivät? jonkin verran varmaan taloudellisesti se auttoi ainakin viimekauteen verrattuna.. Jokatapauksessa nämä luvut todistavat että Immosesta saatiin ainakin sen miljoonan verran hyötyä
Tukea vähintään miljoonalle eurolle tarjoaa myös Jukka Seppäsen haastattelu tämän päivän Keskisuomalaisessa, jossa Seppänen kertoo JYPin saaneen "aika lailla sen summan, mitä julkisuudessa on pyöritelty" (suora lainaus). Samaisessa jutussa mainitaan D:n tuoneen rasitetta kahden kauden aikana yhteensä 500 000 euroa. Seppäsen mukaan tilanteelle on jotain tehtävä ja vaihtoehtoja on, mutta niihin ei kuulu D:stä luopuminen. Seppänen toteaa myös, että urheilullisesti D Teamia ei ole hyödynnetty niin paljoa kuin olisi mahdollista.

Muutakin mielenkiintoista asiaa jutussa on. Velkaa JYP Jyväskylä Oy:llä on 1,4 miljoonaa euroa, mistä valtaosa taitaa olla toissa kesäisen halliremontin peruja. Erinomaisen tuloksen kunniaksi yhtiö innostui jakamaan osinkoa 1 euro per osake eli yhteensä 13 475 euroa. Samanverran euroja Oy jakaa vähävaraisista perheistä oleville kiekkojunnuille stipendeinä, joiden hakemisesta löytyy lisätietoja JYPin nettisivuilta.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Minä taas lähtisin väittämään JYPin sivuilla olleen uutisen perusteella, ettei se todellakaan voinut olla yli miljoonan luokkaa. Tämä Seppäsen kommenttihan selvästi sanoo perusliiketoiminnan painuneen plussan puolelle. Ja koska koko tulos oli 700k €, niin en minä kyllä saa millään ilman tuota kauppaa noin puolta miljoonaa miinuksen puolella olevaa tulosta plussan puolelle millään. Tai sitten olen käsittänyt nämä asiat ihan päin arsetta.

e. Joo unohtui se noin puolen miljoonan euron D-Team osuus, jota ei varmaan lasketa siihen perusliiketoimintaan.
 
Viimeksi muokattu:

RuuhkaTukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, sympatiaa Jokereille
Tuli tuossa laskettua kuinka paljon on vielä myymättömiä kausikortteja A ja B puolen normaaleissa katsomoissa. Lukemien valossa näyttää hyvältä, sillä rivillä 3 ja siitä ylöspäin oli myymättä 187 paikkaa ja riveillä 2, 1 ja 0 myymättä oli 301 paikkaa. C katsomoa en laskenut mukaan ja ilmeisesti myöskään BlackStagen liput eivät näy piletissä. JYP ilmoitta sivuillaan Synergian istumakapasiteetin olevan 3006 paikkaa ja D team taas ilmoittaa sivuillaaan että tuohon määrään sisältyy 184 paikkaa aitioissa, 40 paikkaa Panoraama klubilla ja 70 paikkaa BlackStagella. Lisäksi C katsomossa on 141 paikkaa. Näin ollen normaaleja istumapaikkoja on myynnissä 2571, joten normaaleja istumakausikortteja on tähän mennessä myyty 2083.

Jos siis meinaat ostaa itsellesi istumakausikortin hyvältä paikalta toivoa vielä on, mutta kannattaa toimia nopeasti.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
JYP on kantanut oman kortensa kekoon Jyväskylän yliopiston varainhankintatalkoissa ja lahjoittanut opinahjolle 10 000 euroa. Lahjoituksesta kertovat yliopiston ja JYPin tiedotteet sekä näihin pohjautuva Keskisuomalaisen uutinen. Aikaisemminhan uutisoitiin myös JJK:n ja JYPin lauantaisen superpäivän teemana olevan yliopiston varainhankinta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös