No niin, tässä kohtaa on kohteliasta tervehtiä pitkän poissaolon jälkeen kaikkia Jatkoaikatuttuja. Terve. Ja sanoa samalla kenties hyvästit.
JYPin palstaa en ole jaksanut lukea kuukausiin, enkä nytkään lähde kahlaamaan noita itsestäänselvyyksiä negaketjuista, Veltsun potkuista ja tynisitätynitätä-jutuista. Kaikki on varmaan sanottu, eikä yleinen mielipide muutu vaikka sinne oman sanani lisäisin. Ei tarvitse kuin lukea kirjoittajan nimimerkki, niin tietää mikä on mielipide, ketjusta riippumatta.
Tämä kirjoitus voi olla joutsenlauluni tällä palstalla, koska offtopiciin mennään ja rajusti. Tämä kuitenkin nivoutuu monessa kohtaa tämän otsikon alle ja kirjoituksesta katoaa punainen lanka, jos sen pilkkoo viiteen osaan ja leikkaa osat omien otsikoidensa alle. Raportoikaa jos niin paljon harmittaa, sitten en tälle palstalle enää kirjoita. Harmittaa yleisen keskustelun puolesta, jota on joskus tylsinä päivinä kiva seurata ja sieltä saa nopeamman avun tietokoneongelmiin kuin firman service deskistä. JYPin palstaa ei ole ollut, eikä tule olemaan ikävä. Tässä vaiheessa kuitenkin kiitos muutamille kirjoittajille, joiden mielipiteitä arvostan ja kuuntelen erityisesti: Köpi, Vanhapuuma, Jupa ja jopa joskus kovasti ärsyttävä ZayWest. Lisäksi kaikki, jotka tähän pelitapaketjuun ovat enemmän kuin kolme lausetta kirjoittaneet, ovat jotain kiekosta ymmärtäneet ja omaa ymmärtämystäni kenties lisänneet, kiitos heille!
Syy, miksi tämä kirjoitus kuuluu pelitapaketjuun, johtuu siitä että pelitapaan tämä kaikki nivoutuu. Hyvässä ja huonossa. Ja kaikki liittyy kaikkeen. Pelitapaan liittyy oleellisesti pelaajamateriaali, päävalmentajan valinta, päävalmentajan valinneet henkilöt, talous, kaikki. Varsinkin pikkuseuran resursseilla painivalla organisaatiolla, kun ei voida koko laivaa kääntää rahalla toiseen suuntaan vaan pitää Akatemiasta asti kasvattaa vuosikausia tiettyyn muottiin.
Lähdetäänpä liikkeelle siitä pelitavasta. Ne, kenelle tulee Urheilulehden paperiversio kotiin, kaivakaa viime viikon numero. Pelicansia koskettavasta jutusta korvatkaa sana Pelicans sanalla JYP ja Tomi Lämsä sanoilla Marko Virtanen. Touche! Juttu kertoisi täysin JYPistä. Pelitavasta, valmennuksesta, seuran nykyisestä kiinnostavuudesta. Jopa termit on samoja, reagointikiekkoa myöten. Vajaa kaksi vuotta sitten keltanokkapäävalmentaja Marko Virtanen ilmaisi, että JYP alkaa hänen aikakaudellaan pelata reagointikiekkoa. No mietitäänpä ensimmäisenä jo sanaa reagointi: sehän lyhykäisyydessään tarkoittaa sitä, että havainnoidaan, aktivoidutaan ja tehdään vasta kun joku toinen on ensin tehnyt. Annetaan jonkun toisen tehdä ensin, hallita peliä ja tehdään me vasta sitten. Miten tämä sopii mitalitavoitteilla pelaavan pääsarjajoukkueen pelitapaan? No ei yhtään mitenkään. Kyllä sen mitalijoukkueen maailman nopeimmassa pallopelissä pitää pääsääntöisesti olla se hallitseva, aloitteen tekevä osapuoli. Lisäksi: reagointihan kertoo siitä, että jonkun havainnon perusteella tehdään johtopäätös ja toimitaan sen jälkeen johtopäätöksen mukaisesti. Kentällä on nopeassa pelissä viisi omaa pelaajaa, jotka voivat reagoida havainnon johdosta samalla tavalla tai tehdä eri johtopäätöksen ja reagoida eri tavalla. Kaikki eivät pelitilanteessa edes katso samaan suuntaan, joten miten helvetissä reagointi voisi olla (muuten kuin tuurilla) koko viisikolla samanlaista? No mitä tästä sitten seuraa? Nähty sekasorto, eli pelitapaa ei ole.
JYP pelasi vuosi sitten syksyllä kauhean näköistä lätkää. Helmikuussa 2015, noin sata peliä myöhemmin, ongelmat ovat tasan samat. Vaikka kuinka väheksytään kiekonhallintaa ja sitä kautta hitaiden/puolinopeiden/nopeiden hyökkäysten valintaa, se on oleellisin osa nykyaikaista kiekkopeliä. Myös JYPin materiaalilla. RD:n ja Ahon JYPillä oli selkeä valinta, pelin alussa ja tappiotilanteessa pelattiin aina nopeasti pystyyn. Omassa päässä ei saanut jäädä pyörimään eikä kiekottelemaan, koska kiekollinen taito oli rajattua eikä sitten päästy nopeasti hyökkäysalueelle aiheuttaen johonkin kohtaa kaukaloa miesylivoima. Toki poikkeuksiakin tästä nähtiin ja JYPin peli muuttui aina kun oltiin kolmannessa erässä johtoasemassa. Silloin kiekko ei saanut jäädä koskaan keskialueelle flipperiin hyökkäykseenlähdön jälkeen, vaan se piti aina pelata syvälle tai palauttaa pakeille. Marko Virtasen JYP yritti ottaa kiekosta hallinnan kiekottelemalla ensin ja lähtemällä sitten siihen hyökkäykseen. Konkretisoitu esimerkki: pelin ensimmäinen aloitus vaikkapa Ahon kaudelta, jonka JYP voittaa. Kiekko aloituksesta pakille, joka heittää oman puolen laitaan ja tämä jatkaa ränniin. Samaan aikaan toinen laituri ja sentteri ovat jo vauhdissa sinisen päällä ja eteenpäin luistelevina ovat voittamassa päätykiekon, koska pakit eivät pakittamalla sinne niin nopeasti ehdi. Kulmapeli vastustajan päässä alkaa sekunteja aloituksen jälkeen, tuoreilla jaloilla. Saadaan paine, vastustajan olo heti tukalaksi, taklauksia, tunnetta. Esimerkki samasta tilanteesta viime tai tältä kaudelta: Perrin voittaa sen aloituksen, Kauppinen ja Luoma syöttävät pari kertaa keskenään. Hyökkäysvitja ei voi oikein punaviivalla lonkkalevossa odotella, vaan valuvat vuoroin hyökkäyssiniselle, vuoroin palaavat omalle siniselle hakemaan syöttöä. Parinkymmenen sekunnin kiekon hieromisen ja kaarreluistelun jälkeen Luoma nostaa jalalla omalle siniselle, hyökkääjät reagoivat ja kääntävät rintamasuunnan hyökkäyssuuntaan. Luomalla on kaksi vaihtoehtoa (tai olisi kolmas, jos sitä saisi käyttää), nostaa punaiselle jalalla ja heittää kiekko hyökkäyspäätyyn tai antaa lyhyt syöttö punaviivalla pysähtyneelle laiturille, joka jatkaa päätyyn. Jos kiekko tällä tavalla pelaten saadaan pelattua hyökkäyspäätyyn, hyökkäysvitjamme lähtee sinne perään reagoinnin onnistumisesta johtuen enemmän tai vähemmän takamatkalta (punaviivalta tai siniviivalta, mutta aina paikaltaan). Pakit ovat helposti ehtineet peruuttaa tukkimaan rännin ja kiekottelevat helposti JYPin paineen alta pois, varsinkin kun JYPin hyökkäys on jo puoli minuuttia luistellut eli alkaisi olla vaihdon aika. Tulee kiire omaan päähän. Mikäli tuo JYPin hyökkäys viedään laiturin paikalta sinisen yli (todella harvinaista!), laituri menee sinne aina reilusti ennen sentteriä ja toista laituria, koska avaussyöttö on tullut pitkänä omalta siniseltä ja toinen laituri&sentteri ovat reagoineet sekunnin liian aikaisin/myöhään ja ovat omassa kierrossaan vasta lähdössä punaiselta. Tästä syystä laituri ei kiekon kanssa sinisen ylitettyään koskaan ammu kiekkoa kohti maalia, vaan laittaa sen ränniin kiertoon. Ja kun toisen puolen laituri & sentteri eivät ole vielä lähelläkään, vastustajan pakki voi rauhassa peruuttaa maalin taakse ottamaan sen. En käsitä, miksi tässä tuntuu olevan ehdottomasti olevan kiellettyä heittää kiekko maalille, josta voisi tulla irtokiekko (johon toisella laiturilla & sentterillä voisi olla mahdollista ehtiä) tai edes pelikatko ja hyökkäyspään aloitus.
Tämä tästä asiasta. Marko Virtanen ei ole löytänyt kahteen vuoteen mitään lisää tuohon avauspeliin. Tuo kiekottelu ennen avausta hoidetaan varmasti, ongelmitta, mutta hyöty siitä on täysi nolla. Avauspeli varioituu ainoastaan pakkiparista johtuen: Luoma & Kauppinen hakee viimeiseen asti sitä syöttöpaikkaa, mutta sentterille sitä ei jostakin syystä saa keskialueelle pelata (joka taas on se suunta, josta nykyaikaiset joukkueet peliään rakentavat). Nuoret Pullit ja Kemiläiset yrittävät nostaa kiekon jalalla loppuun asti ja tämä on ollut oikeastaan sitä piristävintä pelaamista. Kun pakki nostaa jalalla, omatkin hyökkääjämme ehtivät mukaan siniviivan ylitykseen ja pääsevät melkein ajoissa päätykiekkoihin. Tästä toki seuraa ongelmia, jos se kiekko siellä päädyssä heti hävitään, koska nousu ei ole organisoitu, eikä pakkia korvaa omassa päässä kukaan. Toisin sanoen, pelitavan vastainen nousu pakilta toimii, mutta pelitavan mukaisella kiekottelulla ei saada avattua syöttösuuntia tai rakennettua ajoituksia hyökkäyssinisen ylittämiseen.
...jatkuu seuraavassa postauksessa...