Lähinnä ihmettelen siis sitä, että nyt esim. tämän uuden tulemisen yhteydessä itse ainakin koittaisin selkiyttää viestintää ja nojaisin pitkälti tuohon Vahva Yhdessä -teemaan. Toki sitten jonkun twitterviestin perään voi #vahvayhdessa lisäksi heittää myös #meollaanjyp.Onhan JYP toki katukuvassa näkynyt vaikkapa viime kaudellakin jo ja JYPin kohdalla tarkoitan vaikkapa dösissä näkyvää häsätägäilyä mainoksineen ja osuuhan JYP silmään myös muuallakin. Seppä nyt vaikkapa yhtenä esimerkkinä.
Eli ei välttämättä mitään maailmaa mullistavaa, mutta uskoisin JYPin nyt vahvistavan näkyvyyttään kun uskottavuutta urheilullisenkin menestyksen suhteen vahvistetaan.
Eli logiikka nyt lienee olla mahdollisimman hyvin esillä potentiaaliselle kuluttajalle joka ei muuten näkisi JYPin ottelua vaihtoehtona ajankäytölleen. Ja vastaavasti sitten fanit nyt voivat aiheuttaa positiivista pöhinää spottaamalla näitä ja jakamalla omia väyliään pitkin.
#JYPinkyla#yhteiso#tervetuloa