Mainos

JYP kaudella 2021–2022

  • 601 118
  • 4 307

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ässät ja HPK seuraavaksi. Tavoite on ilman muuta saada nyt tämä putki poikki viikonlopun aikana. Siihen pitäisi olla ihan hyvät mahiksetkin näitä vastaan. Tsemppiä nyt jätkät, pää pystyyn!
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Ei tässä kyllä Ruusuun ole yhtään peliä hävitty (vieläkään). Päin vastoin monessa pitänyt pelissä mukana hyvillä torjunnoilla.

Viikonlopun pelit kyllä antaa aika hyvää suuntaa ennen maju-taukoa. Voittojen tielle pitäisi ehdottomasti jo palata.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
JYP on kyllä vähän sellaisessa tilanteessa, että vahvikkeita olisi syytä hankkia, vaikka vekselillä, jos meinaa rimpuilla jumbokamppailusta pois tällä kaudella. Pelillistä anemiaa se ei toki pelasta, mutta muutama osaava ja jo miesten pelejä pelannut toisi tuonne oikeaa kilpailua pelipaikasta, se ei riitä, jos junnut keskenään kisaavat, kuka pääsee kurvailemaan. Noista ulkkareista laittaisin Christofferin muualle kurvailemaan, ei ole herra liigatasolla vahvistus. Gardinerista saattaa hyötyä löytyäkin, jos rinnalle on laittaa riittävän kovia ketjukavereita. Näillä sais sen laastarin hankalaan paikkaan, vaikka toki se isoin asia on valmennuksen korjattava.
 

Hexa

Jäsen
Olihan tuossa varmaan osittain kyseessä myös Jypin hyvät otteet, mutta olivathan Ilveksen jalat jääneet täysin bussiin ensimmäisessä erässä. Aikalailla erinäköistä oli peli ensimmäisen erän jälkeen kun Ilves sai jalat liikkeelle.
Mutta jäihän JYPinkin jalat ensimmäiselle erätauolle, eikä niitä sitten enää löytynytkään. Tietysti Ilves pakotti JYPin virheisiin liikkeellään siitä lähtien, mutta kyllä JYP pupelsi aika paljon myös ihan itse. Eka erän laadukkaat maalipaikat olisi pitänyt myös hyödyntää tehokkaammin. Torjunnat ottelussa: Ruusu 24 ja Zherenko 32, joten kyllä se kertoo, että kumpikin joukkue oli voitossa kiinni tänään. Paremman maalivahdin joukkue siis voitti, tai sitten laukausten laadussa on myös eroja. JYPin puolustus tietysti auttoi myös omalta osaltaan Ilvestä paljon tänään maalinteossa.
 

Hexa

Jäsen
Noista ulkkareista laittaisin Christofferin muualle kurvailemaan, ei ole herra liigatasolla vahvistus. Gardinerista saattaa hyötyä löytyäkin, jos rinnalle on laittaa riittävän kovia ketjukavereita.
Asetelma näiden kahden ulkomaalaisvahvistuksen välillä on viime otteluissa kääntynyt hieman päinvastoin. Gardiner on alkanut olla tuottoisampi pelaaja joukkueelle näistä kahdesta.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
eikös JYPin vahvin ase ja tavallaan myös tämän "uuden indentiteetin" kulmakivi nimenomaan ollut, että kun joukkue on nuori, niin tuommoista aktiivista karvaus- ja taklauspelaamista piti jaksaa painaa enemmän kuin pappojen kanssa.

Jotenkin niin minä sen näen, että JYP toteuttaa sitä paineistustaan väärin, koska se ei kuitenkaan kykene suvereeniin hallintaan kiekollisella taidollaan. Niinpä se korvaa puutettaan vauhdilla ja innolla. Alkukaudella tuo toi tulosta, kun muut joukkueet vielä hakivat tapojaan vastata erityyppisiin pelitapoihin. Nyt liigajoukkueet on jo kartalla asiassa, eikä tuolla kiekollisesti vajavaisella pystysuunnan hybridillä ole oikein mitään asiaa horjuttaa liigajoukkuetta, jolla riittää kärsivällisyys ja taito odottaa momentumia ja sitten se iskee. Vaikka JYP sen yhden kaksi saisi raavittuakin alullaan, vastustaja ei siitä hätkähdä, koska tietää, että omalla pelillä yksipuolinen kaveri putoaa kyydistä omiin virheisiinsä ja yliyrittämiseen.

Pappojen kanssa oli ihan sama ongelma ja juurisyy pelitavallinen puute, papat ei sitten vaan oikeen jaksaneet mitään kovaa paineistusta pellailla ja olivat siis muista syistä samassa mankelissa kuin JYP nyt. Välillä pitivät sijoittumisella pelin tasaisena, mutta siihenhän se aina repesi, kun kaveri laittoa tempoa lisää.

Oikeastaan voi sanoa olematta edes mikään guru, että ilman toimivaa keskialueen peliä aktiivinen karvaus - ja taklauspelaaminen on yhtä tyhjän kanssa jos tulosta ajattelee. Vaikka kuinka karvaisi ja taklaisi, niin keskialue vuotaa pahemmin kuin titanic, joten tuolla ei mitään voi saavuttaa oli nuori tai pappa. Jotta voi paineistaa syvältä tuloksekkaasti, pitää voittaa ensin keskialue, muuten se on kuin vettä kaivoon kantaisi, energian hukkaa.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Asetelma näiden kahden ulkomaalaisvahvistuksen välillä on viime otteluissa kääntynyt hieman päinvastoin. Gardiner on alkanut olla tuottoisampi pelaaja joukkueelle näistä kahdesta.
Gardiner on minulle mystinen ukko. Pistää kiekon pussiin, kun on paikka (jopa suoraan syötöstä), mutta ihan lapanen laitaväännöissä ja kaksinkamppailuissa. Voittiko yhtään tänään? Pitkin seiniä oli useamman kerran.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
No jos on saksan kakkosliigassa pelannut niin ei kai silloin voikaan olla fyysisesti mikään superyksilö. Vaikeahan sitä kutiakin on käyttää kun one-timer syötöt tulevat vähän liian eteen tai taakse tai väärälle puolelle. Ihan hyvinhän tuo lähtee kun saa kunnon syötön, joten antaisin kyllä vielä aikaa.

Sen sijaan Christoffer tuntuu lähinnä osallistuvan tällä hetkellä nahinoihin ja hiihtelevän vähän miten sattuu ympäri kenttää.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@Tj Gardiner on pelannut DEL2:n lisäksi mm. DEL, AHL, ECHL ja WHL sarjoja. Syöttöjen tasosta ja Christofferista samaa mieltä.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
On on, mutta siis viimeksi DEL2:ssa. 19-20 oli ihan OK kausi DELissä Düsseldorfissa, mutta syystä tai toisesta kuitenkin siirtyi sitten sarjatasoa alemmaksi. Itsellä on pistänyt silmään juurikin nuo heikot kaksinkamppailut ja vähän löysä pelinopeus jossain tilanteissa. Mutta yritystä kyllä riittää, harvemmin on vetänyt selkä suorana.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Niin, ei Gardineri minunkaan silmiin mikään sateentekijä tai edes kunnollinen ulkkarivahvistus ole, mutta hänellä on sentään pelissään jonkinlainen maali odottama, mitä tällä christofferilla ei ole ja JYPillä on jo rosterissa Helenius, joka ei häikäise aloitusympyrässä, eikä ole maalintekijä, mutta on sentään omiin jotakin aikaan saava.

Näistä syistä yritän ajatella mikä ratkaisu voisi olla JYPille jotenkin edistävä. Kaikkeen kun ei ole varaa, pitää säveltää ja etsiä optimia. Lopulta kaikki isompi on kiinni toimivassa viisikkopelaamisessa, mutta pikku apu olisi ulostaa turha ja yrittää hankkia hiukka parempaa tilalle, lisäähän tuo tulos odottamaa edes hiukan.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitäs se Sählä oli tällä kertaa veistellyt haastattelussa ottelun tauottua?

Suurin tunnekuohu kuului ja purkautui Radio Keskisuomalaisen haastattelussa, muutama kymmenen sekunttia ottelun loppusummerin jälkeen.
Lehtipuoli pisti radiohaastattelun sisällön myös tekstimuotoon, ainakin verkkolehteen.

"Nyt kiehuu, niin paljon, että on lähdettävä ottamaan vähän happea. Kuritonta. Vitusti virheitä. Pelataan kuin E-junnut.
Piti pelata simppeliä, hyvää lätkää. Mutta taas jänne katkesi ja annettiin ilmaisia maaleja.

Veikkaan, että vastasyntynyt poikanikin pelaa paremmin kuin me tänään. Nyt pitää katsoa vähän helvetin isoon peiliin.
Alkaa olla viimeisiä hetkiä oppia, jos halutaan taistella keväällä jostain muustakin kuin rantakohteista.

Omassakin pelissä on parannettavaa, mutta joillakin tässä on vähän sellaista hälläväliä-meininkiä.
Se ei ole mulle mennyt ikinä jakeluun, eikä mene nytkään."
 
Viimeksi muokattu:

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Tuo mitä Salonen kertoili näkyy kyllä kentällä, ja sen vuoksi pelaaminen näyttää lähinnä höntsälätkältä.

Keskialue hävitään ja tällä hetkellä karvaaminen menee täysin hukkaan. Vastustaja pääsee karvauksen ohi parilla syötöllä ja sitten ollaankin jo maalipaikoilla. Tässä vaiheessa aika useesti puolustajat ja hyökkääjät hiihtelee ihan jossain muualla kuin puolustamassa.

Nyt, kun tätä yltiökarvaamista ollaan harjoiteltu ja tulos on tämä, kannattaisi kokeilla jotain muuta. Ehkä sellainen kunnon keskialueen träppi ja maalit vastahyökkäyksillä voisi olla toimiva tapa tällä materiaalilla.
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Ehkä sellainen kunnon keskialueen träppi ja maalit vastahyökkäyksillä voisi olla toimiva tapa tällä materiaalilla.
Varmasti jos haetaan pikavoittoja, jos taas tarkoitus kehittää pelaajia ja joukkuetta isossa kuvassa, tuossa ei ole mitään järkeä.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos tässä ajanhetkessä käännetään katse tuohon meidän mestaruuteen (10. sija runkosarjassa), niin loppukausi pitäisi pystyä pelaamaan paremmin kuin Ässät, HPK, SaiPa, KalPa ja Jukurit. Siis kaikki nämä. Vaikea nähdä, että sieltä muut (pl. ehkä Sport) valahtaa taistelemaan 10. paikasta.

Varsinkin Jukurit on vaikean alkukauden jälkeen ihan liekeissä ja tämä on kyllä yllättänyt meikäläisen. Ilmeisesti heillä kuitenkin alkukaudesta pelit olleet suht hanskassa (se kuuluisa maaliodottama ja laukaukset maalia kohti). Nyt on ilmeisesti pelitapaakin muutettu trapinpaan suuntaan. OJ:han toitotti kauden alkuun, että mitään hidasta trappia ei tulla näkemään. Ei varmaan tällä hetkellä Mikkelissä haittaa yhtään pelitapa, kun sen verran vakuuttavasti voittoja napsitaan. Miksi tällainen muutos ei onnistu JYPiltä? Täällä on perhana sata vuotta valmennushommissa ollut päävalkku (vrt. OJ)! Jos ei ole pelitapaekspertti, niin miksi sellaista ei ole valmennustiimissä?

KalPakin tuntuu hiljalleen parantavan, eikä ole helppo vastus ollut keskinäisissäkään. Sitten SaiPa... Mitä hittoa? Edelleen vain viisi suoraa voittoa, joista kolme meistä? Lienee kuitenkin voitettavissa runkosarjassa, jos ei Virta ala saamaan enemmän irti joukkueesta. Ei liene epätodennäköistä tämäkään, joskin tällä hetkellä suolaa pelaajia julkisuudessa taas aika huolella.

Sitä minä vaan kovasti ihmettelen, että miten muualla pystytään tekemään isojakin muutoksia peliin ja kääntämään kelkkaa ja meillä tuollainen ei ole vuosiin onnistunut, vaikka vaihtuu pelaajat, valmennus ja urheilujohto. Tai sitten se on vaan itselleen tunnustettava, että porukka yksinkertaisesti on tässä Liigassa heikko, eikä muuksi muutu. Nyt kun vielä AV:kin on alkanut vuotamaan, niin eihän tämä hyvää lupaa. Tuus nyt Veikko ite selittään! Persiilleenhän tämä koko touhu menee, jos ei meno jäällä muutu. Eilenkin yleisöä vain 2300 ja risat, vaikka Hurrikaanin päädyssä (ekassa erässä) näytti olevan yritysporukkaa enemmän kuin kertaakaan tällä kaudella. En kyllä voi sanoa itsekään, että olisin eilen hallilla viihtynyt.

Ässät ja HPK sitten varmaan ihan voitettavissa. Nythän tuo viikonloppuna nähdään.
 

Hexa

Jäsen
Ehkä sellainen kunnon keskialueen träppi ja maalit vastahyökkäyksillä voisi olla toimiva tapa tällä materiaalilla.
JYP olisi sitten aivan kuten Ilves, mikä on varmaan Liigan paras ja tehokkain vastaiskujoukkue. Siitä JYP sai eilen hyvän osoituksen ja muistutuksen. Toisaalta joillekin JYPin pelaajille tuo taktiikka voisi sopiakin, kuten vaikka Lambertille joka voisi kyttäillä hieman ylempänä vastaiskun paikkaa. Silloin alkaisi varmaan tehojakin tulemaan. Nykyisessä pelisysteemissä ei oikein pääse kunnon maalipaikoille.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Varmasti jos haetaan pikavoittoja, jos taas tarkoitus kehittää pelaajia ja joukkuetta isossa kuvassa, tuossa ei ole mitään järkeä.

Jotain tuolle keskialueen pelaamiselle on tehtävä. Karvaamisestakaan ei ole mitään hyötyä, kun joka joukkue pelaa sen parilla syötöllä pois.

Ei kai tämä jatkuva häviäminenkään pelaajia kehitä?
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Käsittämätöntä reikäjuustoa on Jypin viisikon pelaaminen keskialueella ja omiin päin. Miksi helvetissä esim. Scotka ajaa vielä sisään hyökkäyssiniselle tuossa ennen Ilveksen toista maalia. Vain yksi esimerkki kymmenien vastaavien joukossa. Siihen sitten ne kymmenet kiekonmenestykset oman sinisen alla päälle, niin avot. Ehkä siellä joku Veinivehviläinen vois torjuakin pari enemmän kuin Ruusu, mutta ihmettelen jos joku pitää Ruusua syypäänä tähän(kään) tappioon. Niin repaleinen tuo Jypin paketti on.

Jotain tarttis tehrä. Perjantaina ja lauantaina viimeinen aika kääntää suunta, etenkin kun vastustajat ovat juurikin ne vielä tällä hetkellä sarjataulukossa alapuolella olevat joukkueet.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tällä hetkellä on hyvin vaikea nähdä tuossa nykyisessäkään touhussa kovin paljon järkeä...

Ei tässä nykyisessä osa-aikaisessa pelaamisessa järkeä ole, siitä ihan samaa mieltä. Onhan se harmillista, että JYP ei pysty tuottamaan eilisen ensimmäisen erän tasoista pelaamista kolmen erän verran.

Toisaalta toivoisin, että valmennus pysyy oikealla tavalla viileänä ja uskoo omaan suunnitelmaansa, mutta jos tappioputki ei katkea tämän viikon peleissä niin paine kasvaa ja suunnitelma siitä miten pelataan ja kehitetään pelitapaa voi muuttua enemmän lyhyen ajan suunnitelmaksi.
 

Hexa

Jäsen
Toisaalta toivoisin, että valmennus pysyy oikealla tavalla viileänä ja uskoo omaan suunnitelmaansa, mutta jos tappioputki ei katkea tämän viikon peleissä niin paine kasvaa ja suunnitelma siitä miten pelataan ja kehitetään pelitapaa voi muuttua enemmän lyhyen ajan suunnitelmaksi.
Jukureillahan oli myös kuuden ottelun tappioputki pisimmillään. Sen jälkeen siellä muutettiin jotain ja nyt se on neljän ottelun voittoputkessa ja voittanut lähtökohtaisesti itseään kovempia joukkueita. Saa nähdä milloin tuo liito katkeaa, vai katkeaako ollenkaan. Joka tapauksessa tylsä träppi näyttää sopivan ainakin heille ja se kilpailee tällä hetkellä Ilveksen kanssa siitä kumpi toteuttaa sitä parhaiten. Melko tylsäksi sarja kuitenkin menisi, jos kaikki joukkueet pelaisivat vain keskialueen kilpparia. Joillekin JYPin pelaajille se pelityyli voisi sopiakin kuin nenä päähän, mutta ei ehkä kokonaisuutena joukkueelle kuitenkaan. Hyökkäyspään paineistaminen sopii edelleen varmaan parhaiten nykyiselle materiaalille, kunhan jokainen pelaaja muistaa noudattaa tinkimättä pelisuunnitelmaa. Silti ei yllättäisi, vaikka jo seuraavassa ottelussa JYP kokeilisi jotain muuta pelitapaa.
 

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Ettei vaan nouse JYPin ikiaikainen selviytymiskeino eli traktorikiekko esille?. Se on meidät ennenkin "pelastanut" kunnes törmätään johonkin kiekolliseen jengiin. Se vähän kuin meidän ikioma Helm's Deep.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jukureillahan oli myös kuuden ottelun tappioputki pisimmillään. Sen jälkeen siellä muutettiin jotain ja nyt se on neljän ottelun voittoputkessa ja voittanut lähtökohtaisesti itseään kovempia joukkueita. Saa nähdä milloin tuo liito katkeaa, vai katkeaako ollenkaan. Joka tapauksessa tylsä träppi näyttää sopivan ainakin heille ja se kilpailee tällä hetkellä Ilveksen kanssa siitä kumpi toteuttaa sitä parhaiten. Melko tylsäksi sarja kuitenkin menisi, jos kaikki joukkueet pelaisivat vain keskialueen kilpparia. Joillekin JYPin pelaajille se pelityyli voisi sopiakin kuin nenä päähän, mutta ei ehkä kokonaisuutena joukkueelle kuitenkaan. Hyökkäyspään paineistaminen sopii edelleen varmaan parhaiten nykyiselle materiaalille, kunhan jokainen pelaaja muistaa noudattaa tinkimättä pelisuunnitelmaa. Silti ei yllättäisi, vaikka jo seuraavassa ottelussa JYP kokeilisi jotain muuta pelitapaa.

Jep, samaan kiinnitin huomiota. Putket kääntyi päinvastoin.

En minä niinkään mitään pitkiä voittoputkia JYPiltä odota, mutta suht tasaisesti ja riittävästi pitäisi runkosarjassa voittojakin kyetä napsimaan. No, tällainen 6 ottelun tappioputki kyllä sumentaa tuota odotusta, mutta tärkein olisi nyt saada tappioputki poikki tämän viikon peleissä, jotta tappioputken negatiivisuutta ei tarvitse märehtiä koko ensi viikkoa, kun pelejäkään ei pelata.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hexa

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jusu korosti puolustamisen epäonnistumista eilen lehdistötilaisuudessa. Katsoin vielä nuo eilisen pelin kaikki maalit ja tässä helppoa jälkiviisastelua:

1-1
Scotka ajaa omalla sinisellä vastaan ja koittaa tavoitella kiekkoa, joka on lähempänä Ilveksen pelaajaa. Ajaa itsensä pihalle ja Ilvekselle ylivoimahyökkäys. Olisi ajanut ukkoa tai sitten ei ollenkaan vastaan. Kalaputaan selän takaa ukko hiipii maalintekoon, mutta oli siinä Kalaputaalla myös keskisektorilla tuleva vihulainen seurattavana. Scotkan maali.

1-2
Tästä olikin jo kaikki varmaan sanottu. Hyökkäyssinisellä Scotkalta typerä eteen päin pelaaminen taas, vaikka omissa on vaan yksi ukko. Kiekko helposti Ilvekselle ja luistimella 1-2.

1-3
Salmio kompuroi hyökkäyksessä (ei ollut ainoa eilisessä pelissä) ja kiekko Ilvekselle. Kuitenkin vain 3-3 tilanne, kun Seve polkee oman ukon kiinni. Hongan ukko kiertää maalin ja tekee vanhanaikaisen. Olisi pitänyt Ruusun vähintään ehtiä peittämään kulma.
Seve pelasi tilanteen kuten pitää. Itse asiassa helvetin hyvin.

2-4
Hallilta nähtynä tuntui ehkä vielä vahvemmin OB:n ylipelaamiselta, mutta kyllähän tuossa voi hyvin kysyä, että miksi pakki liukuu pitkän pätkän punaisen yli peliä vastaan. Taklauksena sinänsä kiva, mutta siinä oli sitten samassa nipussa Bradikin ja kiekko se vaan jatkoi matkaa eteen päin Ilveksen kaverille, jonka alla ei sitten ollutkaan enää ketään JYPin pelaajia. Salonen toki siinä perässä, mutta Salosen takana sitten Päkkilä. Helposti annettiin Ilvekselle 2-1 tlanne omalla sinisellä, josta sitten Päkkilän nousu ja hieno veto. Oliko Christoffer, joka näennäisesti yritti vielä polkea Päkkilää kiinni. Saa vetää täysilläkin. Sanoisin, että kollektiivinen kuseminen, mutta eipä tätä tilannetta olisi tullut, jos OB olisi toteuttanut pakin tärkeintä tehtävää.

3-5
Ihan hieno ylivoimamaali, jossa Kontiolan tavaramerkki petaa paikan ja hieno one-timer. Jos tästä negaa haluaa kaivaa, niin alivoima on pettänyt viime peleissä ja tällä kertaa yhtä sarjan huonointa ylivoimajengiä vastaan.

3-6
Tyhjiin. Honka ei pärjää luistelussa ja kiekko maalin taakse. Baptiste teki JYPistä Jerryn johdolla pellen - uunotti yksin kolmea JYPin pelaajaa. Takaraudan kautta Jerry kahville ja kiekko tyhjiin. Honksi sentään yritti toista kulmaa maalilla peittää, mutta mitä helvettiä nämä kaksi muuta touhusi? Toinen kattoo maalin takana vierestä, kun Jerry tulee tuhatta ja sataa ja luistelee Baptisten ohi.

Ilman veskaa pelataessa nää on tietysti mitä on, mutta jos tuohon Jusun kommenttiin peilaa, niin kyllähän puolustuspelaaminen Ipan 1., 2. ja 4. maalissa oli ihan sitä itseään.

Edit: Scotkan ansiot lisätty Ipan toiseen maaliin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös