JYP kaudella 2021–2022

  • 593 652
  • 4 307

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En nyt edelleenkään jaksa negaketkuun kirjoittaa vaikka nyt sukellettiinkin kauden ensimmäiseen kunnon tappioputkeen ja samalla tiputtiin sarjataulukon hännille. Kai tälläinenkin oli odotettavissa ennemmin tai myöhemmin ja nyt pitää vaan tämäkin käydä läpi ja ottaa oppia.

Mutta sen verran negaa kyllä pitää noista aloituksista antaa. Tänään ei taidettu voittaa ainoatakaan tärkeää(!) aloitusta, joten siihen on pakko löytyä parannusta jos tiukat pelit meinataan voittaa. Viitanen saisi nyt taikoa vaikka jonkun pätevän KHL dropoutin tuohon vahvistamaan keskikaistaa, mutta realistisemmin ajateltunta se taitaa valitettavasti olla vasta ensi kauden asioita että tuohon saataisiin mitat täyttävä ykkösentteri hommattua.

Mietin itsekkin kumpi ketju, mutta negatiivinenkin palaute voi joskus kehittää ja negatiivistakin tänään nähtiin, joten päädyin ensin negaketjuun. Vaikka eipä tuo kirjoitukseni nyt mitään ranteet auki tasoa ole. Uskoa löytyy edelleen.
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Tällä hetkellä ja todennäköisesti käytännössä koko kausi pitää peleissä tehdä 4-6 maalia (ei TM), jotta voidaan taistella voitosta. Yhtä kahta poikkeusta lukuun ottamatta…
 
nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lambertin voisi vaihtaa Immoseen, koko joukkueen yhteenlaskettu aloitusprosentti nousisi plussalle ja tehoissakin voitettaisiin.. Superjunnusta ei ole kasvattajakorvauksen lisäksi juuri nyt mitään hyötyä.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Joulu on aikaisessa JYPin vastustajilla tällä hetkellä. Seuraavan pelin voisi vaikka koko puolustus pelata joulupukkiasuissa niin josko se lahjoittamisen into sitten laantuisi loppukaudeksi. Jos joku pelasi tänään juomapeliä jossa jokaisesta JYPin alueella tapahtuneesta kiekonmenetyksestä otetaan huikka, niin voimia sinne keskussairaalalle suolihuuhteluun ja tulevaan megakrapulaan. Mutta isketään nyt vähän pakotettua positiivisuutta kehiin, vaikka vituttaa kun pientä jyrsijää lumihangessa. Parhaimmillaan tuo hyökkäysten käynnistely ja viisikon kokoaminen on kaunista katseltavaa, mutta Ahvenjärven porukan pelikirjan sivuista täytyy myös löytyä kohta jolloin kiekko vaan pelataan varmasti oman viivan yli. Tyytyväinen olen siihen että tänään pelattiin keskialueella jo tiiviimmin ja vastustajaa ei päästetty niin helposti tulemaan hyökkäysalueelle. Eka erä oli viisikkopuolustuksen näkökulmasta varmaan kauden paras. Sitten peli rupesi leviämään mitä enemmän maaleja saatiin tehtyä.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toki pian se voittokin pitää alkaa tulla, mutta jos tänään oli melkeinpä voitosta voittoon marssinut ja ärsyyntynyt sarjakärki vastassa, niin tyytyväinen pitää olla että kuinka tasaväkisesti pystyttiin TPS haastamaan ja jopa pelaamaan voitosta. Eli edelleenkään ei ole tällä kaudella tullut peliä missä JYP olisi ollut aivan telineissä ottavana osapuolena, joka on mielestäni jo ihan positiivinen saavutus tässä vaiheessa matkaa.

Samaa mieltä. Tämä tappioiden ja negakokemusten trendi olisi hyvä saada poikki mahdollisimman pian. Joukkue on kuitenkin osoittanut tällä kaudella pystyvänsä pelamaan myös voitokkaasti ja tarjonnut upeitakin suorituksia. Tämä nuori joukkue on enemmän kuin menossa oleva tappioputki.

Nythän niitä joukkueen arvoja mitataan toden teolla. Siinä on roolinsa ihan jokaisella pelaajalla, valmennuksella ja johdolla. Kausi etenee, taso ja vaatimus kasvaa ja JYP tarvitsee kaukaloon pelaajia, jotka on valmiita, kun kiekko tippuu ja oltava valmiita kamppailemaan jokainen vääntö loppuun saakka. Tänään tätä ei nähty kaikilta.

Jusu ja kumppanit on saaneet tuotua sitä punaista lankaa joukkueen toimintaan, mutta onhan se lanka vielä lyhyt ja ohut. Uskon kuitenkin, että se lanka kasvaa ja vahvistuu, vaikka välillä turkasen hitaasti, mutta kuitenkin.
 
Vino

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voisiko tuon OB-Ottavainen pakkiparin hajottaa? En tiedä miten pakkiparit menisi, mutta nyt tuntuu siltä että nämä on aina omissa vaikeuksissa ja seikkailevat milloin missäkin. Tuo TPS:n 1-1 tasoitus, missä oli pakit? 2 miestä itsekseen maalilla ja pakit huitelee jossain..
 
Vois ehdottomasti! Ja ottaa vaikka Malisen junnuista. Edes kokeilemaan miten tällä kaudella sujuu.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Voisiko tuon OB-Ottavainen pakkiparin hajottaa? En tiedä miten pakkiparit menisi, mutta nyt tuntuu siltä että nämä on aina omissa vaikeuksissa ja seikkailevat milloin missäkin. Tuo TPS:n 1-1 tasoitus, missä oli pakit? 2 miestä itsekseen maalilla ja pakit huitelee jossain..

Siinä oli mielestäni vähän rajatapaus pitkästä kiekosta ja muu viisikko taisi odotella vihellystä. Ei sitä kerennyt edes katsomosta kunnolla tajuta sen 1-0 maalin jälkeen.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Voisiko tuon OB-Ottavainen pakkiparin hajottaa? En tiedä miten pakkiparit menisi, mutta nyt tuntuu siltä että nämä on aina omissa vaikeuksissa ja seikkailevat milloin missäkin. Tuo TPS:n 1-1 tasoitus, missä oli pakit? 2 miestä itsekseen maalilla ja pakit huitelee jossain..
Olisiko niinkin pieni muutos mitään, kuin Honka ja Ottavainen keskenään? Scotka-Ottavainen ja O'Brien-Honka.

Pienestä oli tänäänkin tilanteenluku kiinni, mutta kun joka pelissä tapahtuu näitä molempien pelaajien yhtäaikaisia väärin sijoittumisia, joista vastustaja rankaisee.
 
Luistin11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En sitten tiedä näkyykö tässä tavallaan kaikki, mutta lopusta katsottuna viidensiä ollaan. Tällä htekellä on sama sarjasijoitus.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Todellakin löytyy. Nuorelle joukkueelle oli odottettavissa myös näitä synkkiäkin jaksoja matkalle, mutta kun edelleen roikutaan tuossa säälipaikan tuntumassa eikä jumbona, niin toistaiseksi kausi on kumminkin mennyt ihan odotusten ja tavoitteiden mukaan. Joten ei tässä kannata nyt vielä ihan liikaa masentua vaikka häviäminen ei kivaa olekkaan. Antaa joukkueen nyt oppia ja kasvaa, kautta on vielä paljon jäljellä.

Toki pian se voittokin pitää alkaa tulla, mutta jos tänään oli melkeinpä voitosta voittoon marssinut ja ärsyyntynyt sarjakärki vastassa, niin tyytyväinen pitää olla että kuinka tasaväkisesti pystyttiin TPS haastamaan ja jopa pelaamaan voitosta. Eli edelleenkään ei ole tällä kaudella tullut peliä missä JYP olisi ollut aivan telineissä ottavana osapuolena, joka on mielestäni jo ihan positiivinen saavutus tässä vaiheessa matkaa.
Puhut täyttä asiaa. Tästä joukkueesta saa olla ylpeä, vaikka nyt vaikeampaa jaksoa mennäänkin. Jokaisessa pelissä on roikuttu mukana ja taisteltu voitosta. Virheitä tulee, mutta se on ihan odotettua ja normaalia nuorelle joukkueelle.

Tänään oli Liigan alkukauden paras joukkue vastassa ja se myös pelasi hyvän ottelun. Ei todellakaan hävitty huonolle ja taisteltiin voitosta ihan loppuun saakka.

Vaikka kuinka yritettiin muistutella ennen kauden alkua, että tämän joukkueen kanssa tarvitaan malttia, niin monilta se tuntuu unohtuvan heti kun on vaikeampaa. Ymmärrettävää toki, kun tunteella eletään mukana, mutta olisi ihan hyvä, jos ei anna niiden negatiivisten tunteiden viedä liikaa mukanaan.

Omalta osalta valmistauduin kauteen sillä ajatuksella, että vaikeaa tulee varmasti välillä olemaan - ja olen tämän myös muistanut, niin eipä tälläkään hetkellä tarvitse repiä pelihousuja, vaan pystyy suhtautumaan tilanteeseen kohtalaisen hyvin, vaikka tottakai tappiot aina harmittavat. Kuten edellisenkin matsin jälkeen totesin, niin sisulla on mentävä eteenpäin. Ihan turha jäädä tuleen makaamaan, kun voi suunnata katsetta eteenpäin.

Lauantaina otetaan se voitto!
 
Jarzki

Jäsen
Minusta tämä kausi on ollut aivan täysin sellainen kuin ennen kauden alkua odotin. Raikasta ja viihdyttävää peliä, mutta tulosta se ei välttämättä vielä tällä kaudella tuo. Pelien sisällä tulee pahoja virheitä, kuten näin nuorilta pelaajilta valitettavasti voi vielä odottaakin. Näistä vastustajat ovat ratkaisseet ehkä vielä kovemmin kuin olisin odottanut. Ja jos nyt Ruusua haluaa hieman moittia, niin noista paikoista olisi muutaman enemmän voinut ottaa kunnon gamesaverilla kiinni. Ei Ruusu kuitenkaan ole mitenkään se suurin syypää tappioihin, ei todellakaan. Minun silmiini kausi on ollut hyvin tyypillinen nuoren joukkueen kausi ja siihen pitää pystyä asennoitumaan oikein.

Kemellin onnistumiset lämmittävät mieltä todella isosti. Mahtava bonus alkukauteen. Vaikka nyt on vaikeampi jakso menossa koko joukkueella, yksittäiset onnistumiset ovat aina tervetulleita.
 
manageri6969

Jäsen
Suosikkijoukkue
Osaavat Jääkiekko-organisaatiot, Jypinkylä
Saas nähdä, tuleeko tuohon vielä pakki, se varmaan on todennäköinen hankinta rosteriin, Puistolan poistuttua siellä on euroja jonkin verran. Kalaputaan pelaaminen on mennyt eteenpäin ja toivottavasti Heinz aukeaa kunnolla
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saas nähdä, tuleeko tuohon vielä pakki, se varmaan on todennäköinen hankinta rosteriin, Puistolan poistuttua siellä on euroja jonkin verran. Kalaputaan pelaaminen on mennyt eteenpäin ja toivottavasti Heinz aukeaa kunnolla
Ei näitä pelaajien poistumisia voi tällä hetkellä nähdä siten, että jää ylimääräistä rahaa käyttöön. Veikkaan että lipputuloissa on jääty siitä mitä ennakoitiin, joten voi hyvinkin olla, että budjetissa ei ole yhtään tilaa vahvistuksille.

Toki on minut aiemminkin vahvistuksilla yllätetty, mutta aika näyttää.
 
-pasi-

Lisäksi voi olla että Brodecki jo hankittiin sillä että pelaajia oltiin ulostamassa (Puistola, Lahtista myös huhuiltiin). Eli mitään ylimääräistä ei välttämättä ole syntynyt. Melkein tässä saa olla tyytyväinen jos kovin moni pelaaja ei kauden aikana lähtisi pois. Ehkä tässä jotain pienempiä hakuja voi U20 kisojen aikana tulla joukkueeseen.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei näitä pelaajien poistumisia voi tällä hetkellä nähdä siten, että jää ylimääräistä rahaa käyttöön. Veikkaan että lipputuloissa on jääty siitä mitä ennakoitiin, joten voi hyvinkin olla, että budjetissa ei ole yhtään tilaa vahvistuksille.

Varmasti JYP kuten muutkin seurat on tyytyväisiä, että yleisöä saa ottaa halleihin, mutta onhan nämä yleisömäärät todella alhaisia. Kyllä tämä rokottaa myös JYPin kassaa. Syitä alhaisiin yleisömääriin on enemmän kuin yksi, mutta jotain pitäisi keksiä, että tähän saataisiin muutos.

Keskisuomalainen sivusi samaa aihetta eilisessä otteluraportissaan seuraavasti:

"Nyt väkeä kaivattaisiin halleihin jo ihan tosissaan. Yleisökadon syyt ja seuraukset ovat oman juttunsa aihe, mutta 2241 katsojaa oli kauden toiseksi heikoin noteeraus JYPin kotiotteluissa. Se heikoin, 2042, nähtiin niin ikään TPS:aa vastaan kauden alkuhämärissä.

Hurrikaaniorganisaation tämän kauden tavoite on 3000 silmäparia ottelua kohden. Nyt ollaan keskiarvossa 2538. Runkosarjassa jäljellä on 21 kotipeliä. Kolmen tonnin tavoite vaatisi loppukauden Hippoksen vääntöihin keskimäärin 3198 katsojaa per kerta.

Ettei vaan olisi tekemätön paikka?"
 
Kai se on tämä korona-autismi vielä joka rajoittaa kahdellakin tapaa, toiset eivät uskalla tai halua tulla paikan päälle viruksen takia ja toiset ovat sulkuaikana keksineet muuta tekemistä. Toisaalta tuntuu että JYP voisi markkinoida enemmän Kemellin ja Lambertin kautta. Mutta tosiaan minusta 2500 on sangen hyvä keskiarvo kun ottaa huomioon koronan ja sen että joukkueen meno ei varsinaista lentoa ole ollut nyt eikä varsinkaan viime kaudella.
 
Hexa

2500 on ihan kohtuullinen keskiarvo tässä tilanteessa ja näinä korona-aikoina ja se olisi ollut realistisempi yleisötavoite tälle kaudelle kuin 3000.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
2500 on ihan kohtuullinen keskiarvo tässä tilanteessa ja näinä korona-aikoina ja se olisi ollut realistisempi yleisötavoite tälle kaudelle kuin 3000.

Toisaalta tuommoinen tavoite olisi varmasti tiennyt isoja leikkauksia budjeteihin joten yleisöä saattaisi olla entisestään vähemmän jos mentäisiin ihan hupijoukkueella.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
2500 on ihan kohtuullinen keskiarvo tässä tilanteessa ja näinä korona-aikoina ja se olisi ollut realistisempi yleisötavoite tälle kaudelle kuin 3000.

Kun ajat on olleet ja ovat edelleen vähän mitä ovat, niin meillä jokaisella on varmaan henkilökohtainen näkemys siitä luvusta mikä on juuri tällä hetkellä se realistinen yleistötavoite. Henkilökohtaisesti pidän JYPin asettamaa 3000 katsojaa ihan realistisena tavoitteena ja onhan tämäkin luku melko alhainen.

Jos JYP olisi lähtenyt kauteen tavoitteella, että yleisöä saadaan 2500 per ottelu, niin en tiedä minkä verran paukkuja olisivat uskaltaneet laittaa tämän kauden joukkuueseen ja miltä joukkue mahtaisi näyttää.

Voin kertoa kokemuksia vain omasta lähipiiristä mitä olen kuullut syistä miksi hallille ei tule lähdettyä. Sulkuaika opetti osan katsomaan kotona matseja ja siihen on tykästytty. Joudun myös henkilökohtaisesti toteamaan, että se hinta jolla näkee kaikki Liiga-pelit ja sen kaiken saa helposti näkyviin kotisohvalle, tai missä ikinä meneekin, niin se on pirun houkuttelevaa ja helppoa. On tämä myös hektisessä arjessa ajankäytännöllinen asia. Aika on arvokas resurssi.

Lisäksi lippujen hinnat koetaan liian kalliksi suhteessa siihen millä tasolla Liigassa pelataan, pelejä on paljon ja kenties joukkueita on jollekkin liikaa, ei riitä mielenkiinto kaikkiin kohtaamisiin.

Joku sanonut syyksi myös koronatilanteen ja ymmärrän senkin, varsinkin jos lähipiirissä on riskiryhmää niin halutaan madaltaa riskiä, että veisi tartunnan mukanaan. Jos ei pelkää itsensä vuoksi, saattaa ajatella jotain rakasta lähimmäistä.

Nämä on ne syyt joita itselle on omasta lähipiiristä tullut vastaan.
 
Paljon samoja syitä tullut omassakin tuttavapiirissä vastaan. Noiden edellä olevien lisäksi, tullut vastaan kommenttia että "ei kiinnosta a-junnujen peliä lähteä katsomaan". Ja onhan toki joukkue aikalailla juniori pitoinen ja prospekteja täynnä, tasonsa näyttäneitä pelureita ei juurikaan.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän se nopeasti käy selväksi, että hallilta puuttuvalle väelle JYP ei yleensä merkitse yhtä paljon kuin se meille aktiivisemmille kannattajille merkitsee. Tämän vuoksi näitä "selittelyjä" on vähän hankala ymmärtää, kun itse näen JYPin ja jääkiekon yleisesti hyvin eri tavalla.

Siinä missä minun on varsin helppo innostua tulevien supertähtien ensiaskeleista kohti ammattilaisuutta, niin kaikki eivät osaa nähdä asiaa samalla tavalla.

Mielestäni Liigan taso ei ole merkittävästi laskenut niistä vuosista, kun halleilla kävi eniten porukkaa. Yksittäiset suurimmat syyt yleisökadolle on kuitenkin helppo löytää: TV-tuote, lippujen hinnat ja korona. Kaikki muut tuohon päälle heiteltävät selittelyt ovat juuri sitä - selittelyjä.

Kynnystä pitäisi saada madallettua ja tehokkain keino siihen on laskea lippujen hintoja merkittävästi. Mitä kauemmin tämän suhteen viivytellään, niin sitä vaikeammaksi tilanne menee.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kynnystä pitäisi saada madallettua ja tehokkain keino siihen on laskea lippujen hintoja merkittävästi. Mitä kauemmin tämän suhteen viivytellään, niin sitä vaikeammaksi tilanne menee.

Juuri tämä aihe oli tänään isosti esillä, kun kahvipöydässä keskusteltiin, ketkä lähtee yrityspakettiin kuuluville paikoille katsomaan matsia. Totesin keskustelun lomassa ihan samaa, että nopein keino joka olisi syytä toteuttaa, lasketaan lippujen hintoja ja mielellään merkittävästi, jotta kynnys lähteä poistuu tai ainakin madaltuu. Tärkeintä olisi, että saisi kipinän syttymään matsiin lähtemisestä.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Itsellä syyt hallille menemättömyydestä ovat ihan puhtaasti saamattomuutta ja elinpiirin kaventumista, jota pikkulapsiarki aiheuttaa. Nyt kuitenkin ensi lauantaina olen saapumassa paikan päälle hyvän ystäväni kanssa. On helevetin hienoa päästä taas pitkästä aikaa paikan päälle!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös