Mainos

JYP kaudella 2021–2022

  • 601 311
  • 4 307

Hexa

Jäsen
Toisaalta tuommoinen tavoite olisi varmasti tiennyt isoja leikkauksia budjeteihin joten yleisöä saattaisi olla entisestään vähemmän jos mentäisiin ihan hupijoukkueella.
Pitäähän jotkut jopa jo nyt joukkuetta liian A-junioripitoisena. Voihan sitä budjetoida hieman yläkanttiin. Eihän sitä tiedä vaikka sieltä olisi vielä joku kustannustukipaketti tulossa. Mutta joka tapauksessa nyt on melko paljon kirittävää yleisötavoitteessa loppukaudeksi.

Kun ajat on olleet ja ovat edelleen vähän mitä ovat, niin meillä jokaisella on varmaan henkilökohtainen näkemys siitä luvusta mikä on juuri tällä hetkellä se realistinen yleistötavoite. Henkilökohtaisesti pidän JYPin asettamaa 3000 katsojaa ihan realistisena tavoitteena ja onhan tämäkin luku melko alhainen.
2500 on tietysti aika varman päälle pelattu määrä. 2750 voisi olla hyvä kompromissi. JYPhän on mennyt aiemmin vuosia pienellä riskillä budjetin suhteen, ei enää Korpelan aikaan kuitenkaan. Kuitenkin siinä menee oma aikansa ennen kuin päästään taas koronaa edeltäviin katsojalukuihin. Sama ilmiö on kuitenkin varmaan jokaisella liigapaikkakunnalla havaittavissa. Siinä voi mennä jopa kausi tai parikin, että päästään takaisin ”normaaleihin” lukemiin pysyvästi.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Olipahan taas lopputulos. Hyvää työtä joukkueelta, sitten yksi nukahdus, tepsi tasoittaa, aloitustappio, tepsi tasoittaa, ylivoima, tepsi tasoittaa jne.

Paljon hyvää pelissä, mutta tulos karttaa.

Kuka oli se pakki, jota ei näkynyt mailla halmeilla Tepsin ekassa maalissa? OB? Lambert oli ehtinyt omiin (hävityn) aloituksen jälkeen, mutta haki paikkaansa.

Aloitukset. Kalapudas vetää 21 aloitusta pelissä 33% teholla. Alanen 38%, Lambert 46% ja Heleniuksella suonenvetona 77%. Karmeasti annetaan eteen tuolla sektorilla, ja tänään(kin) se(kin) maksoi pisteet.

Tepsillä 24 laukausta maalia kohti ja 4 menee sisään. En tiedä olisiko Hasekkikaan torjunut niitä, mutta toiveissa olisi joku poikkeuksellisen hyvä ilta Ruusulle joskus.

Kemell on mahtava, mutta ei riitä yksinään. Turkulainen heräilee, mutta on edelleen maalintekijänä tuhlaajapoika. OB ampui 9 kertaa, tuloksetta. Alasen maali oli hyvä veto.

Jos seuraavassa pelissä Christoffer voittaa pari aloitusta, Ruusu torjuu yhden normaalia enemmän, puolustus tekee yhden virheen vähemmän niin voitetaan. Ei se ole paljosta kiinni, tsemppiä vaan.
 
Viimeksi muokattu:

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Välipäivän pyörittelyä pakkipareista perinteisen hikisesti vailla pelisilmää:

O'Brien - Scotka
Scotty jutteli edellisen pelin ennakossa, että rooli on vähän toinen, mitä aiemmin. Hyväksyy roolinsa, mutta olisiko ennen ollut hyökkäävämpi pakki? No kokeillaan OB:n kanssa! Tämän päivän Laurila*-Gudas. Samat ukot kakkosylivoimaan. OB toimii viivalla tai "Virolaisena" maalin edessä. Jos viivalla, niin Christoffer maalin eteen Norjan vuosien tapaan.

Salonen-Honka
Honka jatkaa hyviä otteita ja Sählä varmistaa. Kunhan eivät omissa liikaa kikkaile.

Kakkonen-Ottavainen (Peltola)
Kakkonen on hyvä peruspakki ja Ottavainen pääsee näyttämään arvostelijoilleen (ml. minä), että suoriutuu hienosti, vaikka kippari ei ole parina. Peltola sitten tähän, jos jommalla kummalla ei kulje.

*) Laurilan Hate. 90-luvun teinille se #44, vaikka kovempikin on sittemmin nähty.
 

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
V
Kakkonen-Ottavainen (Peltola)
Kakkonen on hyvä peruspakki ja Ottavainen pääsee näyttämään arvostelijoilleen (ml. minä), että suoriutuu hienosti, vaikka kippari ei ole parina. Peltola sitten tähän, jos jommalla kummalla ei kulje.
Ehkä huomautan tähän vain, että Ottavainen ei ole pelannut peliäkään kipparin parina. Kippari joutuu varmistelemaan honksua.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
*) Laurilan Hate. 90-luvun teinille se #44, vaikka kovempikin on sittemmin nähty.

Hate oli kova. Just viime viikonloppuna tuli muisteltua, että muistaako sitä vielä suosikkipelaajien numeroita. Osa on unohtunut, mutta Haten numero ei. Samoin hyvin on muistissa mm. #16, #17, #25 ja tätä en unohda ikinä, #29. Vähän kauemmaksi jos menee niin #15, #20, #30, ei voi unohtaa.

Sori ot:sta.
 

Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hate oli kova. Just viime viikonloppuna tuli muisteltua, että muistaako sitä vielä suosikkipelaajien numeroita. Osa on unohtunut, mutta Haten numero ei. Samoin hyvin on muistissa mm. #16, #17, #25 ja tätä en unohda ikinä, #29. Vähän kauemmaksi jos menee niin #15, #20, #30, ei voi unohtaa.

Sori ot:sta.
Anteeksi omastakin puolesta: Dolezal, Lius, Lindroos, Haanpää, Lehikoinen, Kanervo?, Kurkinen.

Tuohon vielä aiemmin mainittu 3 sekä 6, 8, ja ehdottomasti 21.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Anteeksi omastakin puolesta: Dolezal, Lius, Lindroos, Haanpää, Lehikoinen, Kanervo?, Kurkinen.

10 pinnaa, ainakin minulta.

#17 tosin viittaa Grant Martin nimiseen pelaajaan. JYP onnistui hankkimaan ulkomailta vahvistuksen, Grant oli suosikkejani sillä kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pakko nostella esiin plusmiinus-saldoja:

Kemell +3
Koskela +2
Helenius 0
Kakkonen 0
Valkeejärvi 0
(...)
Christoffer -7
O'Brien -7
Siikanen -9
Gardiner -10

Voihan noita selitellä monella tavalla. Esim. ykköskentät pelaa ykköskenttiä vastaan, joten vastus on aina kova. Niin tai näin, jostakin syystä nuo oman kylän pojat ovat tällä listalla eri päässä kuin ulkomaalta tulleet. Brodeckillakin -5. En tiedä mistä tässä on oikein kyse. Liigan metkut vielä vähän hakusessa vai mitä?
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Pakko nostella esiin plusmiinus-saldoja:

Kemell +3
Koskela +2
Helenius 0
Kakkonen 0
Valkeejärvi 0
(...)
Christoffer -7
O'Brien -7
Siikanen -9
Gardiner -10

Voihan noita selitellä monella tavalla. Esim. ykköskentät pelaa ykköskenttiä vastaan, joten vastus on aina kova. Niin tai näin, jostakin syystä nuo oman kylän pojat ovat tällä listalla eri päässä kuin ulkomaalta tulleet. Brodeckillakin -5. En tiedä mistä tässä on oikein kyse. Liigan metkut vielä vähän hakusessa vai mitä?

Kyllähän tuosta näkee miten ketjujen kemiat toimineet, mutta myös miten valmennus juurikin roolittaa ja matchaa tiettyjä pelaajia ketjuineen.

Crisun esimerkiksi pitää alkaa suorittamaan kiekolla kuten kärkisentterin eikä vain yrittää kivasti ja näyttää tehopisteillä hyvältä.
 

Kahjupappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nosmokingteam
Pakko nostella esiin plusmiinus-saldoja:

Kemell +3
Koskela +2
Helenius 0
Kakkonen 0
Valkeejärvi 0
(...)
Christoffer -7
O'Brien -7
Siikanen -9
Gardiner -10

Voihan noita selitellä monella tavalla. Esim. ykköskentät pelaa ykköskenttiä vastaan, joten vastus on aina kova. Niin tai näin, jostakin syystä nuo oman kylän pojat ovat tällä listalla eri päässä kuin ulkomaalta tulleet. Brodeckillakin -5. En tiedä mistä tässä on oikein kyse. Liigan metkut vielä vähän hakusessa vai mitä?
Kun tuota +/- listaa katsoo, niin tulee mieleen, että onko meidän ulkomaalaiset vahvistuksia? Nyt näyttävät keskimääräistä kehnommilta rivimiehiltä.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Nyt näyttävät keskimääräistä kehnommilta rivimiehiltä.

Tuoltahan nuo on näyttäneet pitkin kautta. Brodecki tosin vaikuttaa pelimieheltä, kun saa pakettinsa iskuun. Muut on tämmösiä liigan syvyyspelaajia, joita voi käyttää kärkiketjuissa, mutta ihan sinne ei taidot riitä, että pitäisi olla pysyvä paikka siellä. Mutta näillä mennään, kun muuta ei voi.
 

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Olenko se vain minä vai onko se niin että sarjataulukossa meidän alapuolella olevat joukkueet ovat saaneet juonesta kiinni ja kärkkyvät nyt ylempiä sijoja. Ei siinä muuten mutta jos JYP vielä meinaa hävitä kovinkin monta peliä niin paikka on ennen pitkää kellarikerroksessa. Huomenna olisi heti hyvä tilaisuus näyttää että vielä osataan voittaa.
 

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
ykköskentät pelaa ykköskenttiä vastaan, joten vastus on aina kova.
Tai sanottakoon niin, että vierasjoukkueen ykköskentta menee aloitukseen kotijoukkueen valitsemaa ketjua vastaan. Ja aika usein JYPkin käyttää kotona jotain muuta esim Salmioita tai jarruketjua tms kaverin parasta vastaan. Vieraissa voikin noin meidän ”ykkösellä” olla, ainakin mä peluuttasin mielelläni ihan parhaita noita vastaan. Itse en pidä tuosta ilmaisusta kun jarrumiehet ei parasta ole. Mutta jos he olisivatkin pelanneet vain parhaita vastaan, niin on helppo päätellä,ettei pojat riitä alkuunkaan Liigan ykköskenttiä vastaan. Voi kun olisikin että oli ”vain” ykköskenttiä vastassa…
 
Viimeksi muokattu:

koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valmennukselta hyviä muutoksia kentällisiin tämän illan Lukko-matsiin. Meinasinkin juuri kirjoittaa ennenkuin näin kenttäkoostumukset, että eikö valmennusjohto näe että pakkipari O'Brien - Ottavainen ei vaan yksinkertaisesti toimi ja kannattais kokeilla Kakkosta siinä Ottavaisen paikalla. No tuo muutos on nyt tehty ja nyt sitten katsotaan miten yhteinen ajatus toimii. Mielestäni turhan kauan kuitenkin viipyi kyseinen vaihdos sillä eihän tuo pakkipari ole toiminut pitkään aikaan!
Lisäksi mm. Lambert kakkosketjun laitaan, sekä varsin hyvältä vaikuttaa kolmonen Siikanen - Helenius - Kemell, ehkäpä JYPin paras ketju tänään.
Hyvä että valmennus reagoi puutteet huomatessaan ja yrittää ottaa kaiken irti tästä nuoresta rosterista!
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On kyllä hyvät kentälliset tänään. Melkein voisi sanoa, että tuossa asennossa kokoonpano on parasta mahdollista, mitä tästä nipusta irtoaa. Kolmosen pakkipari hivenen hirvittää omissa. Harmi, että Seppälän taso on vielä niin kaukana viime kauden tasosta.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On kyllä hyvät kentälliset tänään. Melkein voisi sanoa, että tuossa asennossa kokoonpano on parasta mahdollista, mitä tästä nipusta irtoaa. Kolmosen pakkipari hivenen hirvittää omissa. Harmi, että Seppälän taso on vielä niin kaukana viime kauden tasosta.

Kakkosketju ehkä hieman hirvittää ennakkoon omassa päässä pelaaminen, mutta ehkä ei tarvitse pelata kun vastustajan maalia.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Harmi, että Seppälän taso on vielä niin kaukana viime kauden tasosta.

Sepi ainakin treenaa ja tekee hulluna töitä kehityksen eteen. Siitä ei jää kiinni.

Nyt tarvittaisiin mielellään useampi kuin yksi peli, että nähdään miten alkaa kulkea, kun ollut muutamia pelejä poissa kokoonpanosta.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tulos on kiinni siitä, kuinka ehjästi joukkue kykenee luodun pelitavan toteuttamaan. Tässä on se kivi joka kengässä on hiertänyt. Valmennuksella on selvästi olemassa luotu pelitapa, vielä ei vaan joukkue ole siinä kyennyt 60 minuuttia pysymään.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Maalivahti kiitos!! Ei tätä Ruusun imuttamista jaksaa kukaan katsoa!!
 

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt alkaa se oikea paikka löytymään, alkukauden kuherruskuukausi ja once-in-a-lifetime comebackit antoi liiankin hyvän kuvan. Fakta on edelleen se, että iso osa joukkueesta ei vaan kyvyiltään riitä ja kovat joukkueet kuten Lukko pitää ralleja meidän omassa päässä, ja kun sitä 60min kestää niin väistämättä tulee virheitä, kuten tänään. Kuten joskus aikaisemmin kirjoittelin, 80% jengistä ei kuulu playoff-tason joukkueeseen. Kemell on toki Liigan paras, tai ainakin top-3 ja sen lisäksi Scotka ja Jerry voisi mitalijoukkueeseen mennä. Kenties OB. Loput sitten onkin bottom tai Mestis kamaa.

Aloitukset, kamppailupelaaminen, yksilötaito ja pelinopeus. Niissä ollaan bottom-osastoa joukkueena, niitä ei korjata Jusun pelikirjoilla tai muilla poppaskonsteilla kun materiaali on tuossa. Se todettakoon, että Jusuun on luotto koska materiaali ei anna parempaan myöden. Ruuskin riittäisi jos olisi parempi jengi edessä.

Toivottavasti Kemellin ei käynyt pahasti, ja palaa pian.

edit. Ulkkari-hyökkääjät. Ihan tosinaosastoa. Huomasko joku tänään Christofferia tai Gardineria? Brodecki tekee UFO-maaleja mutta ihan lapanen noin muuten. EI jatkoon nämä.
 
Viimeksi muokattu:

jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Aika vaikea on uskoa, että tää tappioputki tulisi katkeamaan vielä pitkään aikaan. Ilves on todellakin saanut pelin kuntoon, Ässät ei toki mut ähh ja HPK näemmä on myös saanut pelinsä kuntoon. Silloin kun osataan taas puolustaa voidaan piste(itä) ottaa mutta todnäk siihen menee piiiiitkä aika.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös