JYP-huhut

  • 2 354 988
  • 11 069

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miten musta alkaa tuntua, että näitä samoja tarinoita ja selityksiä alkaa olla joka kausi.

"Ei taas menny niinkun oli ajateltu"
Ongelmat seuraa toisiaan herkästi. Eihän UTJ-tilanne olisi tämä, jos JYP olisi Veken aikana onnistunut hankinnoissa.

Vaikea on paskasta kierteestä päästä eroon, kun mitään hengähdystaukoja ei oikein ole.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä fiilis vahvasti myös itselle tullut. Oli kyse mistä vaan, niin jossain kohtaa lopputulos on tuo.

Aina. Tulee. Jotain.
Onhan se näinkin, mutta toisaalta meidän kannattajien puolella ylireagoidaan kaikkeen nyt varsin herkästi, kun ollaan niin täynnä menneiden kausien puuhastelua.

Käytännössähän tässä on kasassa yhtä hankintaa vajaa joukkue, jonka kasaaminen on edennyt nopeammin kuin minkään muun liigajoukkueen.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Näyttää siltä, että taas jätetään joku osa-alue kuitenkin aika selkeään epätasapainoon vrt. muu rosteri. Näin on jo toimittu sentterien ja pakiston osalta kertaalleen, nyt on ilmeisesti siis laiturien vuoro. Kahdella laiturilla tuohon olisi silti ollut paikkoja nuorilla murtautua, kun oletettavasti kellään ei pitäisi olla sementoitua paikkaa pelaavassa kokoonpanossa. Ensimmäisenä katse kohdistuu nimiin Siikanen, Petman, Vidgren.

Uusi UTJ tuli taloon, mutta Seppänen sanoi, että ovat yhdesä Korpelan kanssa olleet kuitenkin tukemassa joukkueen kasaamista, eli tuon asian pitäisi olla tiedossa kyllä.
Ensi vuonna ei ole varmaan maaliin heittää kuin kaksi junnua.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan se näinkin, mutta toisaalta meidän kannattajien puolella ylireagoidaan kaikkeen nyt varsin herkästi, kun ollaan niin täynnä menneiden kausien puuhastelua.

Käytännössähän tässä on kasassa yhtä hankintaa vajaa joukkue, jonka kasaaminen on edennyt nopeammin kuin minkään muun liigajoukkueen.
Varmasti osittain ylireagointiakin, kun itse kukin tunteella tässä mukana elää. Pidän kuitenkin erikoisena, että kaikista menneistä huolimatta taas lähdetään kauteen tällä tavalla.

Joo, joukkue on saatu kasaan hyvissä ajoin pääosin, mutta voiko sitä sitten pitää kuinka suurena etuna, että kuitenkin yksi osa-alue näyttää jäävän selvästi muita vajaammaksi ja hieman jopa pelottavan paljon sen varaan, että toivotaan kaiken menevän nappiin.

JYP on siinä asemassa, että tietenkään ei ole varaa kasata "varmaa" joukkuetta jokaista osa-aluetta myöten, mutta siihen pitäisi löytää myös sopiva välimuoto. Liikaa ei voi jättää toiveiden varaan.
 
En sano, että ylireagointi olisi väärin. Se on täysin ymmärrettävää, että reagoidaan voimakkaasti, kun on näin raskaita aikoja koettu.

Ilmeisesti viime kauden taloudellinen kolaus yhdistettynä siihen, että JYPin maine otti kolausta yhteistyökumppanien keskuudessa, on johtanut siihen, että pelaajabudjetti saattaa olla alkuperäistä suunnitelmaa matalampi.

Nämä on valitettavia totuuksia, joiden kanssa on nyt pakko elää. Mitään pikavoittoja ei ole näköpiirissä, että voitaisiin yhtäkkiä korjata kaikki menneiden kausien virheet ja saada iso pelaajabudjetti kasaan.

Mielestäni ensi kaudelle tehdyt hankinnat eivät toistaiseksi olisi voineet olla parempia. En ainakaan olisi valmis jättämään pois yhtäkään sentteri- tai pakkihankintaa, että tilalle saataisiin laituri.
 
Joo, pidän ylireagointia myös ihan inhimillisenä tässä kohtaa, toki tiettyyn pisteeseen asti. En siis ottanut kommenttiasi niin, että pitäisit sitä vääränä.

Taloudellinen kolaus oli varsin kova tosiaan, eikä mikään ihme, että viime kauden tapahtumien jälkeen tilanne on tuo myös yhteistyökumppaneiden suhtautumisessa JYPiin. Ehkä kuvittelin, että omistajien kuitatessa nuo tappiot ja kantaessaan vastuun viime kauden sekoilusta, se pitäisi sisällään myös sen, ettei anneta asian vaikuttaa tulevan kauden pelaajabudjettiin. Toki, jos sieltä on normaalia vähemmän irronnut rahaa yhteistyökumppaneilta, niin jossain kai se raja tuossakin menee, mitä omistajat pystyvät investoimaan.

Pikavoitoille ei ole varaa, eikä sellaisia pidä todellakaan lähteä tavoittelemaan. Tyyliin "kasataan helvetin kallis jengi ja taloudellinen tulos on ok vain, jos selvitään vähintään välieriin". Se tie on sitten todella lyhyt. Teoilla ja työllä, nimenomaan pitkäjänteisellä, nuo virheet on mahdollista järkevästi korjata.

Hankinnoista olen täysin samaa mieltä. Yhdenkään pelaajan kohdalla en olisi lähtenyt säästämään käytettyjä rahoja laituriin.

Muutenkin tämän hetken jengistä löytyy paljon mielenkiintoisia nimiä, joiden näkemistä tositoimissa odotan innolla. Esimerkiksi juuri Tieksola kuuluu niihin ehdottomasti. Lisäksi on hyvä remmi noita omia junnuja tuossa mukana, joista toivottavasti useampi tulee kasvamaan tulevaisuudessa Liigapeluriksi. Vargan ohella Huttu on omaan silmään erityisen mielenkiintoinen pelaaja. Vaikuttaa sellaiselta potentiaaliselta ns. kovanaamalta työmieheltä, raamikas jätkä ja vetää vielä visiiri ylhäällä, mikä lisää entisestään tuota fiilistä kovanaamasta.

Ja edelleen ymmärrän myös tosiaan sen, että uskoisin varmasti useamman pelaajan kohdalla seuran haluavan katsoa, miten uuden valmentajan alaisuudessa homma lähtee kulkemaan.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Miten musta alkaa tuntua, että näitä samoja tarinoita ja selityksiä alkaa olla joka kausi.

"Ei taas menny niinkun oli ajateltu"
Selittely on helpointa.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Pitäydyn edelleen tiedossa, että Thorell sieltä ainakin tulee. Liekkö ollut joku optio jota odoteltu. Luulisi kohta sopparit tulevan julki jos kerran kick-offia ei ole nyt, tai sitten oikeasti epäilyttää, että jotain tapahtunut.
@Nelfor tietää, että tämäkin jotenkin sössitty. Uskomatonta, kun monet lähteet piti varmana ja pelkän Thorellin kiinnittämällä JYPin joukkue olisi huomattavasti uskottavampi ja valmiimpi ensi kauteen.

Onhan tämä hupaisaa, jos nyt sitten jätetään laituriosasto vuorostaan vajaaksi. Selityksiä officella ja heidän hovitiedottajalla kyllä riittää... Ammattitaitoa silti toimistolla kuulemma on, vaikka tulokset ei sitä työtä seuraakaan...
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
En sano, että ylireagointi olisi väärin. Se on täysin ymmärrettävää, että reagoidaan voimakkaasti, kun on näin raskaita aikoja koettu.

Ilmeisesti viime kauden taloudellinen kolaus yhdistettynä siihen, että JYPin maine otti kolausta yhteistyökumppanien keskuudessa, on johtanut siihen, että pelaajabudjetti saattaa olla alkuperäistä suunnitelmaa matalampi.

Nämä on valitettavia totuuksia, joiden kanssa on nyt pakko elää. Mitään pikavoittoja ei ole näköpiirissä, että voitaisiin yhtäkkiä korjata kaikki menneiden kausien virheet ja saada iso pelaajabudjetti kasaan.

Mielestäni ensi kaudelle tehdyt hankinnat eivät toistaiseksi olisi voineet olla parempia. En ainakaan olisi valmis jättämään pois yhtäkään sentteri- tai pakkihankintaa, että tilalle saataisiin laituri.
Menikö Nikun, Gardinerin, Christofferin ja Turkulaisen palkka näihin hankintoihin? Ei hemmetissä. Pakko olla vielä kuvetta jäljellä laituri osastoon.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Toisaalta kuinka monella Joukkueella kaikki menee aina täydellisesti? Kuinka monta joukkuetta on aidosti tasapainossa, poisukien nuo kärkiseurat.
Kyllä minä luotan että ei ne voi kuvitella näillä lähtevänsä kauteen. Eiköhän sieltä jotain tule.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Toisaalta kuinka monella Joukkueella kaikki menee aina täydellisesti? Kuinka monta joukkuetta on aidosti tasapainossa, poisukien nuo kärkiseurat.
Harvemmin millään joukkueella kuitenkaan kokoajan vihkoon menee.. siis JYPin lisäksi.
 
Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@Nelfor tietää, että tämäkin jotenkin sössitty. Uskomatonta, kun monet lähteet piti varmana ja pelkän Thorellin kiinnittämällä JYPin joukkue olisi huomattavasti uskottavampi ja valmiimpi ensi kauteen.

Onhan tämä hupaisaa, jos nyt sitten jätetään laituriosasto vuorostaan vajaaksi. Selityksiä officella ja heidän hovitiedottajalla kyllä riittää... Ammattitaitoa silti toimistolla kuulemma on, vaikka tulokset ei sitä työtä seuraakaan...
Minä sanon kyllä, että katsotaanpa tämä vielä. On tuohon lähteet sen verran vahvat ja tiedot niin läheltä olleet, että kyllä odotan edelleen tulevan. Mutta, epäilys on jostain optiosta jota tässä vaan odotettu ja siksi ei ole vielä kuulunut. Sitten huolestun itsekin, jos ei vahvistu ennen juhannusta. Ja myös edelleen odotettu kyllä Thorellin lisäksi toistakin, mutta voihan tuo mennä lähemmäs kauden alkuakin tai alkusyksyyn, että laiturit kasassa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Menikö Nikun, Gardinerin, Christofferin ja Turkulaisen palkka näihin hankintoihin? Ei hemmetissä. Pakko olla vielä kuvetta jäljellä laituri osastoon.
Ei tietenkään mennyt. Jäljellä olevaan laiturihankintaan on käytössä sen verran rahaa, että siihen on oikeasti mahdollista saada kova nimi.

Muutoin on ilmeisesti tarkoitus jättää reagointivaraa. Tarkoitus ei ole vetää minardibudjetilla, mutta samalla yritetään välttää huonoja tai "tarpeettomia" hankintoja, koska rahaa ei ole yhtään ylimääräistä.

Pohjimmiltaan halutaan nähdä, että mitä Pennerborn saa aikaiseksi tiettyjen pelaajien kanssa (mm. Siikanen, Petman, Perttu), sekä tietysti nuorilta odotetaan tasonnostoja. Tarina kertoo, että ainakin Tohilan ja Vargan kohdalla on nähtävissä samankaltaisia lupaavia merkkejä, kuin Lassilan kohdalla vuosi sitten (kesäharjoittelua koskien).
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@Nelfor tietää, että tämäkin jotenkin sössitty. Uskomatonta, kun monet lähteet piti varmana ja pelkän Thorellin kiinnittämällä JYPin joukkue olisi huomattavasti uskottavampi ja valmiimpi ensi kauteen.

Onhan tämä hupaisaa, jos nyt sitten jätetään laituriosasto vuorostaan vajaaksi. Selityksiä officella ja heidän hovitiedottajalla kyllä riittää... Ammattitaitoa silti toimistolla kuulemma on, vaikka tulokset ei sitä työtä seuraakaan...
ET:n osalta ei ole sössitty lopullisesti mitään, vaan pyörii edelleen yhtenä vaihtoehtona. Tällä hetkellä neuvotteluita käydään ainakin kolmen eri laiturin kanssa (joista minulla on tietoa). Lähtökohtaisesti tarkoituksena on hankkia vain yksi, mutta hyvällä tuurilla neuvotteluiden jälkeen käteen jää kaksi.

Tai sitten huonolla tuurilla näistä ei tärppää yksikään. Tämäkin skenaario on tietysti edelleen mahdollinen, kun jokaisen pelaajan perässä on useampi seura.
 
Onko antaa vihiä näistä muista? Saisi kivaa tekemistä tälle päivää, vai onko hyshys hommia vielä
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Mielestäni olet aika dramaattinen tämän asian suhteen.

On ollut vaikeita kausia ja huonoja ratkaisujakin, se on selvä.
Eipä tässä ole oikein CHL mestaruus kauden jälkeen, muita kuin huonoja ollutkaan.
 
pynski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jore olisi perhanan kova. On mainettaan parempi. Katsoin keväällä paljon Jukureiden pelejä ja voin sanoa, että ihan ansiosta pääsi kisakoneeseen.
 
Ccrb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Jore olisi perhanan kova. On mainettaan parempi. Katsoin keväällä paljon Jukureiden pelejä ja voin sanoa, että ihan ansiosta pääsi kisakoneeseen.
Liigaan ihan hyvä, kisoihin ei ollut mitään asiaa. Joo joo yksi tyhjä tuli Tanskaa vastaan. Liigasta pelkästään olisi ollut ainakin 10 Jorea parempaa. Jore pääsi kisoihin nimellä, vanhoilla meriteeillä ja osaksi jopa omilla puheillaan.
 
Hiki-Pena

Kuulemani mukaan pääsi kisoihin, kun Jalosen johtama valmennus näin päätti. Huhupuheita tosin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös