JYP-huhut

  • 2 355 709
  • 11 070

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
On kyllä melkoinen pettymys ihan jo tuokin, että kickoffia ei ole tulossa. Katastrofaalisen juhlakauden jälkeen olisi kiva aloittaa puhtaalta pöydältä ja siirtää pettymykset sivuun, ja mikäpä siinä toimisi paremmin kuin aiempien pettymysten häivyttäminen tulevan kauden mehustelulla. Melkein jokaisella muulla joukkueella on ollut jonkinlainen uuden kauden lanseeraus, joko perinteisellä livetapahtumalla tai sitten striimattuna lähetyksenä.

Viime vuonna kickoff oli 14.6. ja siitä kerrottiin yleisölle 1.6. eli kaksi viikkoa ennen. Sitä edeltävä kickoff oli 31.8. (ilmeisesti viimeistenkin koronakuumottelujen poistuttua kesän aikana?) ja tieto ulos viikkoa ennen. Voiko näistä vetää jotain johtopäätöksiä? Kuka tietää. Juhannuksesta porukka jää koko heinäkuun mittaisille lomille, joten silloinkaan ei voida kauden avauksia vetää. Aika lyhyeksi jää aikaikkuna, ellei sitten pitsiturnauksen yhteydessä ole jotain.
 
Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Outoahan tämä touhu on. Täällä ei oo niin justiinsa nuo asiat miltään osin ja ku tuotehan myy (ei myy) itsensä tuosta vaan.
 
Wraith

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Esim siihen että Jypillä on tällä hetkellä 4 tai 5 liiga tason pakkia + nuoret pakit päälle.
Vähintään yhden tarvitsee lisää.
Kyllä siellä on ihan liigatason pakkeja 6-7. Todennäköisesti näillä lähdetään ja aletaan täydentää myöhemmin. Sekä katsotaan, että Pulkkinen jää varmasti eikä lähde P-Amerikkaan vielä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Esim siihen että Jypillä on tällä hetkellä 4 tai 5 liiga tason pakkia + nuoret pakit päälle.
Vähintään yhden tarvitsee lisää.
Kyllä siellä on 7 liigatason pakkia tällä hetkellä.

Eronen
Vainio
Jonsson
Pulkkinen
Peltola
Liikonen
Tumanovs

Minkkinen, Jokinen ja Vuontisvaara sitten taustalta tulossa olevia nuoria.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Valitettavasti luulen kanssa, että nämä nimet ovat olleet neuvotteluissa, mutta niitä sitten syystä tai toisesta ei ole saatu maaliin. En ole kuitenkaan huolissani, koska nähdäkseni joukkueeseen riittää yksi mitallinen laituri ja ensi kausi voi alkaa. Hyviä laitureita on markkinoilta löydettävissä yleensä huomattavasti helpommin kesken kauden tai kesän kuin hyviä senttereitä, joten katsotaan rauhassa.
Laitureita on YLEENSÄ huomattavasti helpommin löydettävissä, kuin muita pelureita, mutta kyllä minä olen sillä tavalla huolissani, että Espoo tulee lisäksi markkinoille, eli kilpailu kovenee. Ne kovimmat nimet pitäisi olla jo papereissa...ja nyt kärki laituri, tai jopa kaksi, näyttää vielä puuttuvan.
Kyllä siellä on 7 liigatason pakkia tällä hetkellä.

Eronen
Vainio
Jonsson
Pulkkinen
Peltola
Liikonen
Tumanovs

Minkkinen, Jokinen ja Vuontisvaara sitten taustalta tulossa olevia nuoria.
Liikosen ja Tumanovsin liigatason perässä on vielä kysymysmerkki...Vaikka minunkin mielestäni kyllä voidaan tällä pakistolla lähteä kauteen.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Esim siihen että Jypillä on tällä hetkellä 4 tai 5 liiga tason pakkia + nuoret pakit päälle.
Vähintään yhden tarvitsee lisää.
Miten hitossa niitä nuoria ajaa sisään jos niille ei anneta peliaikaa ja näyttää kykynsä, eikös se ole tarkoitus pidemmällä tähtäimellä että joukkue olisi omavarainen.

Se että jonkun kannattajan mielestä joukkue tarvisee sitä sun tätä. Ei tarkoita omistajiston tms. mielestä että joukkueesta puuttuu X määrä pelaajia.
Silloinhan niitä pelaajia puuttuu jos ei saa kokoonpanoa täyteen ja lähtee otteluihin vajaa pelaajistolla. ja käsittääkseni siihenkin JYP.llä on riittävä määrä pelaajia. SE on täysin eri asia mihin mihin tuo tämän hetkinen materiaali riittää sarjassa tai mikä on johdon asettama tavoite lyhyellä tähtäimeellä eli ensi kausi.

Joka vuosi joku joukkue ylisuorittaa ja tulos on hyvä. Myös joka vuosi se nimekäskin joukkue alisuorittaa että kaudesta tulee fiaskosta pannukakkuun.

Kyllä tuolla nykyhetken rosterilla on täydet mahdollisuudet parantaa viime vuosien runkosarja sijoitusta. mitä lienee se ensisiainen pyrkimys.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan tuohon pakko tulla ihan minimissään se yksi, mielellään kaksi kärkipään laituria vielä. Ainakin, mikäli tarkoitus on lähteä muutakin kuin vain osallistumaan ja ihmettelemään. Siihen JYPillä ei mielestäni ole varaa viime vuosien, erityisesti viimeisen reilun puolen vuoden jälkeen.

Nyt pitäisi luoda uskoa kaikkiin ja erityisesti vielä suureen yleisöön, joka ei välttämättä eksy paikalle ns. aina riippumatta tilanteesta. Kyllä, myös nuoria tulee ajaa sisään, mutta tällä hetkellä 14 hyökkääjästä olisi siis samaan aikaan 2 pelaavan kokoonpanon ulkopuolella. Tarkoittaen sitä, että esimerkiksi nelikosta Siikanen, Huttu, Tohila ja Huovila, olisi kaksi varmasti pelaavassa. En pidä kovin kestävänä lähtökohtana, kun Siikasen loukkiherkkyyden tietää kaikki. Kolme muuta vielä isoja kysymysmerkkejä Liigassa, joskin uskon kyllä, että voivat jokainen vielä murtautua pysyvästi pelaavaan kokoonpanoon.

Näiden lisäksi sitten löytyy esim. Petman, joka voi olla siinä ja tässä, kulkeeko riittävän hyvin. Ehkä nyt sitten uuden koutsin alaisuudessa paremmin, toivottavasti. Odotin kovasti, kun tänne tuli, mutta vähän ehkä jäänyt piippuun.

Vargan ehkä osa laittaisi vielä enemmän kysymysmerkiksi myös, mutta oli noista nuorista mielestäni kyllä selvästi paras viime kaudella. Toki, nyt on ensimmäinen täysi kausi Liigan mukana tulossa, että sikäli perusteltua vielä pitää kysymysmerkkinä.

Onneksi nämä puutteet on laituripuolella, koska sinne uskoisi olevan tosiaan helpompaa löytää niitä pelaajia. Sentteristö on nyt sillä mallilla, että kauteen voi lähteä ihan luottavaisin mielin. Samoin sitten pakisto ja veskarit.
 
koutsikaitsu

AMEN !!!
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Jos on sopimuksia olemassa, ja jos halutaan myydä kausareita, niin ei noita sopimuksia ole mitään järkeä pantata. Eli todennäköisesti mitää varmaa ei ole olemassa.
 
Jarzki

Jäsen
Minäkään en puolustuksesta ole huolissani. Hyviä liigatason suorittajia useampia ja myös nuoria lupauksia.

Hyökkäys on ilman huhuttuja nimiä pelottavan heikko laitureiden osalta ja tarvitsee ehdottomasti sen 2 vahvistusta. Kahdella hyvällä laiturivahvistuksella hyökkäys nouseekin jo ihan ok tasolle ja silloin jää myös tilaa läpimurroille, mutta ilman hyviä hankintoja ollaan toivotaan toivotaan osastoa. Siinä tapauksessa esimerkiksi Tieksolan olisi pakko onnistua, jos JYP haluaa edes jotenkin menestyä.
 
Timeout

Juurikin näin, sentterit ovat oikein hyvät, puolustus on ihan ok tasoa, maalivahti hyvä. Mutta muutamaa, takuuvarmasti suorittavaa laituria joukkue kyllä huutaa. Pitää muistaa myös, että loukkaantumisia tulee aina, eli ainakin yksi laadukas laituri pakko tulla.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos odottelee useampaa vahvistusta ennen kauden alkua, niin erittäin todennäköisesti tulee pettymään. Sen verran suoraan on sanottu, että ennen kauden alkua haetaan yhtä laituria, mutta muuten joukkue on valmis.

Laitureita on kuitenkin helpoin löytää lisää kesken kauden, jos sille nähdään tarvetta. Yksi täsmävahvistus laituriosastolle on ollut aktiivisessa haussa ja sen löydyttyä rosteri on valmis kauden alkuun.
 
jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Olisi kyllä hupaisaa, jos jättäisivät nyt vuorostaan laituriosaston selkeästi vajaaksi.

Jotenkin tuntuu, että tämä on seuraavan kauden trendi. Kyllähän näitä olisi jo uutisoitu, jos jotain varmaan olisi.
 
jakke-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikäli yksi (kärki?)laituri on tulossa, laitetaan se varmaan alustavasti Schnarrin ja Ojantakaisen kanssa ykköseen.

Liekkö Tieksolaa sitten ajateltu tuohon Turkulaisen paikalle kakkosketjuun?
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Jos odottelee useampaa vahvistusta ennen kauden alkua, niin erittäin todennäköisesti tulee pettymään. Sen verran suoraan on sanottu, että ennen kauden alkua haetaan yhtä laituria, mutta muuten joukkue on valmis.

Laitureita on kuitenkin helpoin löytää lisää kesken kauden, jos sille nähdään tarvetta. Yksi täsmävahvistus laituriosastolle on ollut aktiivisessa haussa ja sen löydyttyä rosteri on valmis kauden alkuun.
Eli edes Thorellilla ei ole nimeä paperissa.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eli kohtalaisen isolla riskillä lähdetään kuitenkin siis. No, toivottavasti reagoidaan ajoissa, mikäli tarve ilmenee.

Ojantakanen - Schnarr - X
Puustinen - Lassila - Tieksola
Siikanen - Mäkinen - Varga
Vidgren - Perttu - Petman

Tohila, Huttu, Huovila, Aliranta

Toki se on myös sanottava, että todennäköisesti tässä halutaan myös katsoa, miten nämä täällä jo pelanneet pelaajat toimivat uuden valmennuksen alla. Siis esim. Vidgren ja Petman.

Siikanen tässä lähtökohdassa on varmaan se suurin riski, mutta niin on jossain määrin myös Tieksola. Ei kulkenut Raumalla kovinkaan hyvin, nyt olisi sitten onnistuttava. Kärpissä toki ihan kelvollisesti onnistui, eli jos pääsee sille tai mielellään vielä napsun tai pari paremmalle tasolle, niin on oikein hyvä. Mielenkiintoista nähdä, miten lähtee kulkemaan, kun maiseman vaihtaminen voi tehdä ihmeitä. Hyvät vibat kuitenkin Tieksolasta tässä kohtaa.

Vargasta tuli eilen jo kirjoitettua, mutta tosiaan nyt alkaa ensimmäinen täysi kausi Liigan mukana. Eli ei voida pitää varmana korttina, vaikka itselläni on kova luotto siihen, että tulee lyömään läpi tulevalla kaudella.
 
Janilzki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Forza Azzurri
Opittu missä mielessä?

Tässä ei varmasti ole helpottanut, että Veke oli lähtökuopissa jo pitkään, kun joukkuetta piti kasata, sekä lopulta sitten lähti pois kesken rakennuksen. Ei mennyt ideaalilla tavalla tämä UTJ:n vaihdos.
Siinä mielessä, että varmoina pidetyt Thorell ja Ratcliffe ei haaviin tartukaan, eikä backup plääniä ole.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Opittu missä mielessä?
Näyttää siltä, että taas jätetään joku osa-alue kuitenkin aika selkeään epätasapainoon vrt. muu rosteri. Näin on jo toimittu sentterien ja pakiston osalta kertaalleen, nyt on ilmeisesti siis laiturien vuoro. Kahdella laiturilla tuohon olisi silti ollut paikkoja nuorilla murtautua, kun oletettavasti kellään ei pitäisi olla sementoitua paikkaa pelaavassa kokoonpanossa. Ensimmäisenä katse kohdistuu nimiin Siikanen, Petman, Vidgren.

Uusi UTJ tuli taloon, mutta Seppänen sanoi, että ovat yhdesä Korpelan kanssa olleet kuitenkin tukemassa joukkueen kasaamista, eli tuon asian pitäisi olla tiedossa kyllä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös