Dissonanssilta hyvä kirjoitus edellä.
Kaksoisstandardeista puhuttaessa on syytä muistaa, miten KKO asemoituu oikeusjärjestelmässä. Kyseessä on ennakkopäätöstuomioistuin, joka itse päättää, mitä juttuja se ottaa tutkittavakseen. KKO ei siis lähtökohtaisesti ota juttuja sisään sillä perusteella, että HO:n tuomio on ollut "virheellinen", vaan sillä perusteella, että jutulla on tulevaa lain soveltamista ajatellen ennakkopäätösarvoa tai se yhtenäistää sekavaa tai olematonta oikeuskäytäntöä. On hyvin tyypillistä, että ennen KKO:n antamaa ratkaisua oikeuskäytäntö on ollut hyvinkin ristiriitainen tai vähintään hajanainen. Tyypillistä on myös se, että KKO:een pyritään saamaan yksi juttu (koska yleensä eivät edes useampia samasta asiasta ota) ja tämä juttu valitaan siten, että se on faktoiltaan mahdollisimman yksinkertainen (helpottaa valitusluvan saantia) tai muutoin esimerkiksi julkisuuden takia kiinnostava (helpottaa valistusluvan saantia).
Nykyään on erittäin tyypillistä se, että juttuja karsitaan resurssi- tai kustannussyistä jokaisessa vaiheessa, kun juttu oikeusjärjestelmässä pyörii tai edes sinne menee. Jos joku elää siinä harhakuvitelmassa, että juttu menee järjestelmään ja jatkuu järjestelmässä aina siinä tapauksessa, että joku asianosaisista katsoo jonkin ratkaisun olevan virheellinen, niin tämä on täydellinen harhakuvitelma. Käytettävissä olevan varat ja resurssit ratkaisevat. Suomi on täynnä "vääriä" tuomioita, joihin asianosaiset tyytyvät kuka mistäkin syystä. Ainoa jokaisessa jutussa käytettävä varma mittari on kustannuslaskenta ja siihen liittyvä riski. Panos / tuotos ajattelu on arvossaan: epävarmoja ja runsaasti resursseja muutoin vaativia juttuja ei kannata ajaa ellei niiden merkitys ole aivan poikkeuksellisen suuri.
Tätä taustaa vasten on täysin hedelmätöntä keskustella ja jankuttaa siitä, mitä juttuja on ajettu eteenpäin ennen KKO:n tuomiota tai millaisia lopputuloksia niihin on saatu. Sitten voi aloittaa järkevän keskustelun kaksoisstandardeista, kun käy ilmi, että juttuja ei ajeta, vaikka faktat ovat samat kuin KKO:n antamassa aikaisemmassa ratkaisussa. Ajattelu menee myös siten, että ennakkopäätöstä edeltävissä jossakin määrin samankaltaisissa tapauksissa ei ole tarkoituksenmukaista kaivaa tulkinnanvaraisia vanhoja juttuja, vaan annetaan mahdollisuus muokata käytöstä KKO:n ratkaisun jälkeen, jolloin kaikilla on tiedossa, mikä on ennakkopäätöksen linja ja sen pystyy omassa toiminnassaan huomioimaan. Niin kuin ennakkopäätöksissä hyvin usein on tilanne, joku taho joutuu aina ensimmäiseksi pölkylle ja muilla on mahdollisuus tulevissa toiminnoissaan ottaa tämä huomioon. Yleensä pölkylle joutuu se räikein ja yksiselitteisin tapaus, johon on helpointa saada valituslupa ja jolle saadaan mahdollisimman suuri julkisuus ja sitä kautta ennakkopäätösvaikuttavuus. Tämän tietävät lähtökohtaisesti myös riskialttiissa ympäristössä toimivat: työttömän hitsarin tekemiset Isomäen seisomakatsomossa eivät ehkä ole aivan samanlaisen luupin alla kuin merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa olevan henkilön tekemiset.
Vainoharhaisimmat täällä ovat vakuuttuneita oikeusjärjestelmän käyttämisestä poliittisten tavoitteiden apuvälineenä. Tällaisia väitteitä on tietenkin helppo esittää, mutta esittäjästään se osoittaa lähinnä tietämättömyyttä. Jo pelkästään sotasyyllisyysoikeudenkäyntien oikeusjärjestelmälle aiheuttama historiallinen painolasti on edelleen sen verran vahva, että tälläisen menettelyn ilmeneminen tai edes varteenotettava epäily siitä johtaisi rikosoikeudellisen vastuun lisäksi tällaisen tahon kivittämiseen oikeusjärjestelmän toimijoiden sisällä. Samalla se myös osoittaisi kyseisen toimijan unohtaneen lähes kaiken tiedekunnassa suorittamistaan perusopinnoista. Riippumattomuus on järjestelmässä aivan ensiarvoisen tärkeä peruspilari. Juuri tästä syystä kolmijako-opin korostaminen on hakattu myös poliitikkojen päähän niin syvälle ettei se edes tunnekuohussa unohdu.
Tämä ketju on hyvä esimerkki jankkaavasta ja henkilökohtaisuuksiin menevästä paskanjauhannasta, jossa oletukset ja faktat menevät suloisesti sekaisin eikä peruslähtökohtia edes haluta selvittää. Tyypillinen kesäketju siis. Tämä on kuitenkin valitettavaa, koska aihe on mielenkiintoinen ja siitä löytyisi juurta asiallisellekin diskurssille, josta esimerkkinä dissonanssin kirjoitus edellä.
Oikeuslaitos tuottaa prosessuaalista totuutta, joka ohjaa toimijoita jatkossa. Parhaassa tapauksessa lopputulos saattaa joskus myös yksittäistapauksessa olla oikeudenmukainen ja kohtuullinen ainakin toisen osapuolen näkemyksen mukaan.