Fanatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ahokas rankattu koutseista kakkoseksi syksyn osalta, aivan oikeutetusti. Jussin tekemisestä paistaa ammattimaisuus ja kuuleman sekä omien päätelmien mukaan on erityisen hyvä käsittelemään ihmisiä.

Ahokas on ansainnut luottonsa teoilla, ei selittelyillä. Hieno mies, meidän geeli!
 

Larry David

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Veikkaan, että Ahokkaan seuraava kotihalli löytyy perheen Espoon kodin naapurista. Ahokkaan tavoitteena on valmentaa Liigaa hieman kirkkaamissa valoissa, kuin mitä KooKoon kaltainen pieni seura pystyy tarjoamaan. Syyskuussa ennen kauden alkua Ahokas lausui näin: "KooKoo-sopimus on minulle iso asia, ja etappi eteenpäin urallani. KooKoo on minulle hyvä paikka startata liigaura."
Jos saa meidän resursseilla tällaista tulosta aikaan, niin HIFK:ssa jälki saattaisi olla aika tuhoisaa. Kelpaisi tällä hetkellä varmasti mihin tahansa suomalaiseen seuraan seuraavaksi koutsiksi. Oma veikkaukseni on juurikin tuo, että KooKoon jälkeen Nordikselle* + maajoukkueen apuvalmentajapesti siihen päälle. Siitä on sit latu auki vaikka mihin.

*en muista onko Pikkaraisella -21 vai -22 ulottuva sopimus, mutta siitä huolimatta ounastelisin näin.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Luojan kiitos meillä on sopimus Jussin kanssa vielä ensi kaudesta. Mieshän on aivan jumalainen olento: pelikirja viimeisen päälle, osaa käsitellä ihmisiä, ulosanti lehdistötilaisuuksissa asiallisinta ikinä ja on kaiken lisäksi vielä hyvännäköinenkin (no homo). Nyt sitä patsasta keskustaan ja äkkiä. Olen rakastunut.
 

Eipou

Jäsen
Luojan kiitos meillä on sopimus Jussin kanssa vielä ensi kaudesta. Mieshän on aivan jumalainen olento: pelikirja viimeisen päälle, osaa käsitellä ihmisiä, ulosanti lehdistötilaisuuksissa asiallisinta ikinä ja on kaiken lisäksi vielä hyvännäköinenkin (no homo). Nyt sitä patsasta keskustaan ja äkkiä. Olen rakastunut.
Noiden tunteiden ajamana huomaat kohta ajavasi joka päivä se 400 kilometrin reissun palvomaan pronssista Jussia. Varo vaan. :-)
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nuorisomaajoukkueita seuranneille kysymys: onko KooKoon tämän kauden pelityylissä jotain tuttuja elementtejä Ahokkaan maajoukkueista?
 
"Unless we do something about it, in ten or fifteen years the Internet
will be monopolized by the megacorporations" -Noam Chomsky​

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Nuorisomaajoukkueita seuranneille kysymys: onko KooKoon tämän kauden pelityylissä jotain tuttuja elementtejä Ahokkaan maajoukkueista?
Ainakin itse näen kultajoukkueessa ja tämän kauden KooKoossa saman yleisilmeen. Kummassakaan joukkueessa ei ratkaise nimi selässä kun pistetään kroppaa likoon. Ja myös Tamin lanseeraamaa 60-minuutin paine paistaa aika selkeästi - johtoasemaa puolustetaan hyökkäämällä eikä trapilla. Ne ehkä ovat näkyvimmät. Turnauksissa nämä näkyivät tietysti hieman räikeämmin, esimerkiksi maalintekijäksi povattu Eeli Tolvanen teki järjettömän työmäärän läpi turnauksen, vaikka odotuksissa oli vain laukaisupaikan haku.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
45100, sympatiat 00100 ja 20100.
Jo nyt on pakko sanoa, että Jussi Ahokas on KooKoon kaikkien aikojen paras valmentaja. Koska KooKoo pelaa kaikkien aikojen parasta kauttaan. Tämä kaunis uni voi olla lyhyt, ja siitä saatetaan herätä jo ensi syksynä, mutta nautitaan nyt. KooKoo pelaa upeaa lätkää, jolla myös voitetaan. Kiitos, Jussi! Paita kattoon!
 
Sitä vähemmän ahdistaa, mitä lähempänä Kouvolaa. -Aleksanteri Hakaniemi
Me ollaan aika hyvässä kunnossa, me jaksetaan pelata. -Jussi Ahokas

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Jo nyt on pakko sanoa, että Jussi Ahokas on KooKoon kaikkien aikojen paras valmentaja. Koska KooKoo pelaa kaikkien aikojen parasta kauttaan. Tämä kaunis uni voi olla lyhyt, ja siitä saatetaan herätä jo ensi syksynä, mutta nautitaan nyt. KooKoo pelaa upeaa lätkää, jolla myös voitetaan. Kiitos, Jussi! Paita kattoon!
Heh, itsehän tässä vaan mietin ja pelkään Tuokkolan KalPa-kautta, jolloin runkosarja oli vain pala kakkua. Mutta nautitaan nyt!
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Ja myös Tamin lanseeraamaa 60-minuutin paine paistaa aika selkeästi - johtoasemaa puolustetaan hyökkäämällä eikä trapilla.
Onneksi tätä ei sentään näe KooKoon pelissä edes niillä kuuluisilla puusilmillä. Variaatioista pelissä riittää ja yleensä koko viisikko osaa vaihtaa pelitapaa yhtä aikaa. Painetta annetaan toki, mutta mielestäni erittäin järkevästi.

Esim. tänään TPS-KooKoo nähtiin miten väärin ajoitettu paine antaa vastustajalle työkaluja nopeisiin hyökkäyksiin ja pitkiin hyviin peliä edistäviin syöttöihin. Tästä hyvänä esimerkkinä on 2.erä.

Mutta Ahokkaan KooKoolla on mahtava työkalupakki reagoida monenlaisiin tilanteisiin viisaasti ja omaa peliä edistävästi.
 

Kenneth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onkohan Jussi treenannut ulosantiaan, vai onko vain noin huoliteltu ja miellyttävä lausunnoissaan? Ei noilla lausunnoilla välttämättä ole suoraa yhteyttä joukkueen menestykseen, mutta saattaa toivottavasti auttaa yhteistyösopimusten muodostumiseen. Fanipääty vois huutaa joskus Jussin jäälle, mutta taitaa valmentaja mennä heti matsin jälkeen median eteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy