Jussi Ahokas KooKoon päävalmentajana

  • 80 842
  • 330

Fanatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ydinjätejoukkue
Ahokas rankattu koutseista kakkoseksi syksyn osalta, aivan oikeutetusti. Jussin tekemisestä paistaa ammattimaisuus ja kuuleman sekä omien päätelmien mukaan on erityisen hyvä käsittelemään ihmisiä.

Ahokas on ansainnut luottonsa teoilla, ei selittelyillä. Hieno mies, meidän geeli!
 

Larry David

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Veikkaan, että Ahokkaan seuraava kotihalli löytyy perheen Espoon kodin naapurista. Ahokkaan tavoitteena on valmentaa Liigaa hieman kirkkaamissa valoissa, kuin mitä KooKoon kaltainen pieni seura pystyy tarjoamaan. Syyskuussa ennen kauden alkua Ahokas lausui näin: "KooKoo-sopimus on minulle iso asia, ja etappi eteenpäin urallani. KooKoo on minulle hyvä paikka startata liigaura."

Jos saa meidän resursseilla tällaista tulosta aikaan, niin HIFK:ssa jälki saattaisi olla aika tuhoisaa. Kelpaisi tällä hetkellä varmasti mihin tahansa suomalaiseen seuraan seuraavaksi koutsiksi. Oma veikkaukseni on juurikin tuo, että KooKoon jälkeen Nordikselle* + maajoukkueen apuvalmentajapesti siihen päälle. Siitä on sit latu auki vaikka mihin.

*en muista onko Pikkaraisella -21 vai -22 ulottuva sopimus, mutta siitä huolimatta ounastelisin näin.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Luojan kiitos meillä on sopimus Jussin kanssa vielä ensi kaudesta. Mieshän on aivan jumalainen olento: pelikirja viimeisen päälle, osaa käsitellä ihmisiä, ulosanti lehdistötilaisuuksissa asiallisinta ikinä ja on kaiken lisäksi vielä hyvännäköinenkin (no homo). Nyt sitä patsasta keskustaan ja äkkiä. Olen rakastunut.
 

Eipou

Jäsen
Luojan kiitos meillä on sopimus Jussin kanssa vielä ensi kaudesta. Mieshän on aivan jumalainen olento: pelikirja viimeisen päälle, osaa käsitellä ihmisiä, ulosanti lehdistötilaisuuksissa asiallisinta ikinä ja on kaiken lisäksi vielä hyvännäköinenkin (no homo). Nyt sitä patsasta keskustaan ja äkkiä. Olen rakastunut.
Noiden tunteiden ajamana huomaat kohta ajavasi joka päivä se 400 kilometrin reissun palvomaan pronssista Jussia. Varo vaan. :-)
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nuorisomaajoukkueita seuranneille kysymys: onko KooKoon tämän kauden pelityylissä jotain tuttuja elementtejä Ahokkaan maajoukkueista?
 

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Nuorisomaajoukkueita seuranneille kysymys: onko KooKoon tämän kauden pelityylissä jotain tuttuja elementtejä Ahokkaan maajoukkueista?

Ainakin itse näen kultajoukkueessa ja tämän kauden KooKoossa saman yleisilmeen. Kummassakaan joukkueessa ei ratkaise nimi selässä kun pistetään kroppaa likoon. Ja myös Tamin lanseeraamaa 60-minuutin paine paistaa aika selkeästi - johtoasemaa puolustetaan hyökkäämällä eikä trapilla. Ne ehkä ovat näkyvimmät. Turnauksissa nämä näkyivät tietysti hieman räikeämmin, esimerkiksi maalintekijäksi povattu Eeli Tolvanen teki järjettömän työmäärän läpi turnauksen, vaikka odotuksissa oli vain laukaisupaikan haku.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jo nyt on pakko sanoa, että Jussi Ahokas on KooKoon kaikkien aikojen paras valmentaja. Koska KooKoo pelaa kaikkien aikojen parasta kauttaan. Tämä kaunis uni voi olla lyhyt, ja siitä saatetaan herätä jo ensi syksynä, mutta nautitaan nyt. KooKoo pelaa upeaa lätkää, jolla myös voitetaan. Kiitos, Jussi! Paita kattoon!
 

IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Jo nyt on pakko sanoa, että Jussi Ahokas on KooKoon kaikkien aikojen paras valmentaja. Koska KooKoo pelaa kaikkien aikojen parasta kauttaan. Tämä kaunis uni voi olla lyhyt, ja siitä saatetaan herätä jo ensi syksynä, mutta nautitaan nyt. KooKoo pelaa upeaa lätkää, jolla myös voitetaan. Kiitos, Jussi! Paita kattoon!

Heh, itsehän tässä vaan mietin ja pelkään Tuokkolan KalPa-kautta, jolloin runkosarja oli vain pala kakkua. Mutta nautitaan nyt!
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Ja myös Tamin lanseeraamaa 60-minuutin paine paistaa aika selkeästi - johtoasemaa puolustetaan hyökkäämällä eikä trapilla.

Onneksi tätä ei sentään näe KooKoon pelissä edes niillä kuuluisilla puusilmillä. Variaatioista pelissä riittää ja yleensä koko viisikko osaa vaihtaa pelitapaa yhtä aikaa. Painetta annetaan toki, mutta mielestäni erittäin järkevästi.

Esim. tänään TPS-KooKoo nähtiin miten väärin ajoitettu paine antaa vastustajalle työkaluja nopeisiin hyökkäyksiin ja pitkiin hyviin peliä edistäviin syöttöihin. Tästä hyvänä esimerkkinä on 2.erä.

Mutta Ahokkaan KooKoolla on mahtava työkalupakki reagoida monenlaisiin tilanteisiin viisaasti ja omaa peliä edistävästi.
 

Kenneth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onkohan Jussi treenannut ulosantiaan, vai onko vain noin huoliteltu ja miellyttävä lausunnoissaan? Ei noilla lausunnoilla välttämättä ole suoraa yhteyttä joukkueen menestykseen, mutta saattaa toivottavasti auttaa yhteistyösopimusten muodostumiseen. Fanipääty vois huutaa joskus Jussin jäälle, mutta taitaa valmentaja mennä heti matsin jälkeen median eteen.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
On kyllä ollut hienoa seurattavaa Josen urakiito. En silti millään olisi uskonut näin kovaan suoritukseen ekalla kaudella liigassa, mutta niin vain hiljensi kaikki epäilijät. Hattu päästä, upeaa työtä!
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onnittelut minunkin puolestani vuoden valmentajalle Jussi Ahokkaalle! Veikkaan, että Jussi Ahokas tulee lähitulevaisuudessa valmentamaan Suomen maajoukkuetta. Kovat on näytöt vasta 39-vuotiaana. U18 MM-kultaa 2016, U20 MM-kultaa 2019 ja debyyttikaudellaan 2019-2020 valinta vuoden valmentajaksi. Voi olla kova kisa menossa jo nyt, mikä joukkue saa Jussin valmentajaksi kaudella 2021-2022. Onneksi hän on vielä ensi kaudella KooKoon päävalmentaja.


 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pitää myös kaiken tämän valmentajan ja pelaajien hehkutuksen ohella muistaa, että Jarno Kultasella on sormensa pelissä kaikissa näissä rekryissä. Onnittelut myös sinne hyvästä työstä.

Kyllä, kovia seppiä Kultanen on saanut naarattua Kouvolaan. Jo tätä ennenkin. Eli eiköhän meillä ole myös liigan parhaimmistoon kuuluva urheilutoimenjohtaja (tosin ilman tuota toimi-sanaa meillä).

Ja se on hyvä, että saamme pitää Ahokkaan vielä toisenkin vuoden. Hyvä ettei option kanssa koomailtu. Tuon jälkeen Ahokkaan pitäminen voi olla vaikeaa, varsinkin jos meno jatkuu samanlaisena, mutta onneksi on vielä ensi kausi.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vuoden parhaaksi valmentajaksi valittua Jussi Ahokasta kehutaan joka suunnasta.

KooKoon valmentaja Mikko Heiskanen kuvailee Jussi Ahokasta tiimipelaajaksi henkeen ja vereen. Heiskasen mukaan Ahokas antaa vastuuta, kuuntelee, arvostaa ja kunnioittaa tiimin muita valmentaja.

KooKoon urheilujohtajan Jarno Kultasen mukaan Jussi Ahokas on määrätietoinen ja tavoitteellinen jääkiekkovalmentaja.
Ja hyvä ihminen. Hänen kanssaan on helppo toimia ja keskustella. Olimme päivästä numero yksi lähtien samalla aaltopituudella. Kultanen vakuuttui Ahokkaan kyvyistä heti ensimmäisessä työhaastattelussa. Arvot kohtasivat. Itse asiassa puhuimme aika vähän itse pelistä. Isossa kuvassa olimme asioista samalla kartalla.

Oskari Manninen sanoo Jussi Ahokkaan edustavan uuden koulukunnan valmentajia.
Hän antaa pelaajille tilaa ja tuo heidän vahvuuksiaan esiin.
Mannisen mukaan Ahokas ei käytä keppiä, eikä johda joukkuetta tylysti ylhäältä.

Juha Pekka Haataja kertoo saaneensa Ahokkaalta jään ulkopuolelle paljon vapauksia toteuttaa pitkän uransa aikana toimiviksi koettuja rutiineja. Minulla oli olo, että Jussi luotti siihen, mitä tein. Kun valmentaja luottaa meihin vanhoihin jätkiin eikä väkisin purista kaikkia yhteiseen muottiin, tulee vuorovaikutus, jossa pelaaja haluaa olla jäällä luottamuksen arvoinen.

SaiPan päävalmentaja Tero Lehterä pitää Jussi Ahokasta määrätietoisena valmentajana.
Määrätietoinen ja työteliäs mies. Oli hienoa, että hän onnistui. Rajallisilla resursseilla toimivien seurojen onnistumiset ovat tärkeitä siinä mielessä, että Liiga säilyy uskottavana sarjana.

Lainaukset tämän päivän Kouvolan Sanomista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös