Junttimaisinta mitä tiedät

  • 2 621 314
  • 13 543

pepsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukka Seppäsen pelipaikaton fantasia
Onneksi nykyään tuota hävikkiruokaa voi myös ostaa pois.

Ai kertaalleen jonkun lautasella ollutta hävikkiruokaa?

Ei kuuna päivänä toimisi tuommoinen ruuan mukaan otto. Eri asia olisi jos nyt sattuu joku sämpylän jämä ja kaksi kurkkua jäämään, mutta mihin siinäkin sitten raja vedettäisiin. Tällöin suomalainen ottaisi aina ekstraa, koska hups, sitä nyt sattui jäämään.

Suomalainen menee buffettiin saatanan nälkäisenä, tekemään jotain ahmimisen maailmanennätystä. Kolme minuuttia ja edessä komeilee 4 tuoremehua ihan vaan jos jano yllättää (appelsiinimehu, omenamehu ja 2 sekamehua), 3 kahvia (mustana, maidolla ja kermalla), lautasellinen nakkeja ja pekonia, lautasellinen munakasta, lautasellinen jogurttia, lautasellinen puuroa, lautasellinen mysliä ja jogurttia, lautasellinen mysliä ja marjoja, lautasellinen pelkkiä marjoja, 6 sämpylää eri variaatioilla (lisukkeet on kuitenkin otettu 12 sämpylän mukaan), varmuuden vuoksi vielä muutama hedelmä (banaani, omena, appelsiini ja papaija). Puoli tuntia myöhemmin kun jokaista lautasta on sotkettu hieman lusikalla, taputellaan vatsaa ja todetaan kovaan ääneen että kyllähän jälkiruuan (marjapiirakka, 4 keksiä ja muutama suklaakonvehti) kanssa vielä yksi kuppi kahvia kauramaidon kanssa menisi! Kun nämä on jätetty vielä kesken, on hyvä lähteä huoneeseen paskalle.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Rock in the city festari. Sinne ollaan parastaikaa matkalla. Repussa pussikaljaa. Sukat ja sandaalit. Cargo shortsit jalassa. Kuuntelemaan Kotiteollisuutta. Pääsenkö listalle?

Ainiin. Kaljamaha löytyy ja wifebeater.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Veikkausliigaotteluun tuleminen Valioliigajoukkueen lippis päässä.
 
JoMe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers & 76ers. ManU. Pioneer DJ
Veikkausliiga mainittu. Ja kyllähän se niin on, että täytyy olla Ponssen tai Hankkijan lippis kuopiossa pelin aikana(kin). Kaikki muu on junttia.
 
Viimeksi muokattu:

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Lähden perjaiehtoona mujjjan kanssa Aurinkomatkojen pakettimatkalle Marmarikseen. Mennään kylille sen verran hyvissä ajoin että kerkee vetään Kulma-Alessa pari pitkää ja hakeen Rautatiänkadun Lidlistä Nobee reppuun junamatkaevääks. Paikanpäällä osallistutaan ainakin "päivä merellä"-retkelle koska hintaan sisältyy buffet johon kuuluu mm. bisset. Tulen käyttämään myös Tokmannilta ostettuja halpis-crocseja ja lippahattua reisun ajan. Kun aurinko painuu mailleen ja vauhti kiihtyy niin saataan kääntää lipan väärinpäin. Hirvittää kyllä vähän. Muijalle tämä tuo varmaan vaan nuoruusajat mieleen ja hyväksyy tämän multa nostalgian takia. Se on nääs kotosin tosta muutamankytä kilsan päästä landekylästä jossa pesäpallo ja yleisurheilu on kovaa kamaa. Vetäkää paremmaks vitun hienostelijat.

ps. Saakohan jostain halpiskaupasta viälä niitä "huumori"paitoja? Mulla oli joskus "Yökyntäjä". Saa suositella!
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker

Näin just jollain paidan jossa luki ”hyvää kesää anna pesää”. Vois olla kova. Toinen vaihtoehto on jättää kaikki vaatteet kotiin ja ostaa paikanpäältä tarvittavat halpiskojuista.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Veikkausliigaotteluun tuleminen Valioliigajoukkueen lippis päässä.

Oli muuten viime perjantaina hämmentävän monella Liverpoolin paitaa ja muuta HIFK:n matsissa päällä. Sinänsä toki
ymmärrettävää koska aika moni, kuten itsekin tein, siirtyi suoraan jonnekin katsomaan Valioliigan avausta Liverpool-Norwich.

Mutta onneksi yhtään Pukki-paitaa en nähnyt, niihin toki törmäsi sitten myöhemmin kaupungilla...
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Näin just jollain paidan jossa luki ”hyvää kesää anna pesää”. Vois olla kova.
Juu, tää on tuttu. Mutta tää on niin tuutausent änt siks. Tarttis vähän modernimpaa junttia.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Kai sinä valkoiset tennissukat varaat crocsien kanssa, tyyli on tärkein.
Ai saatana, tää ois kova. Mutta siä on ollu semmosta 35 astetta viimeaikoina että voi olla että käytännön syistä on pakko jättää välistä. Tosin pitäähän monet mimmitkin epämukavia vaatteita että näyttäs seksikkäältä, niin pitäsköhän munkin sen verran uhrautua.
 
SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Etkö vielä tuohon ikään ole oppinut, että tyyli ennnen mukavuutta?
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onhan tää nyt saatanan junttimaista, kun rekkakuskit moikkaa toisilleen vastaanajettaessa. Hahah ei helvetti mikä juntti mäkin oon, ku moikkaan takasin. Hyh, pois se minusta.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Onhan tää nyt saatanan junttimaista, kun rekkakuskit moikkaa toisilleen vastaanajettaessa. Hahah ei helvetti mikä juntti mäkin oon, ku moikkaan takasin. Hyh, pois se minusta.
Itse ylijunttina moikkailen myös moottoripyörällä kulkiessa muita motoristeja sekä kesäkäytössä olevalla ajopelillä liikkuessa muita mobilisteja. Onneksi en harrasta lentomatkailua, todennäköisesti taputtaisin miehistölle koneen laskeuduttua.

Harrastekulkineet ovat toki myös itsessään junttimaisia.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
@Sämppäri @Wiljami Mä moikkaan mökkiteillä vastaantulevia. Matkaa on 6km. Ei palan havaintoa kuka/ketkä tulee vastaan. Mut en kehtaa olla vastaamatta moikkaukseen. Naapuriakaan en enää tunne, vaihtui n vuosi sitten, taas (on siinä 100m matkaa). Edellinen - silloin rouva - tuli sylillisen raketteja kanssa vuodenvaihteessa, kun oli yksin landella, vaikka 5 lasta. Piti ne sitten ampua. Kyllä hän kuulemma pysyi viiteen aamulla, mä pääsin nukkumaan.

Kaveri oli pulassa. Mut sehän sitä rouvaa voi pimeään lumihankeen laittaa. Sai aamupalaa.
 
NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kai sinä valkoiset tennissukat varaat crocsien kanssa, tyyli on tärkein.
Minulta rosvottiin uusmuotituote eli vyölaukku aikoinaan Marrakechissä. Mainostettiin varkausvarmana, jollaiseksi pätevästi osoittautuikin.

Miksi krokseja edes kehdataan/halutaan ryövätä: jauhettuna delfiinijen ja maitovalaiden ravinnoksi? Mistä me maitotuotteet saadaan sen jälkeen, Perkele?
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
@vetti niin tosiaan, kotikylällä etenkin hiekkateitä kulkiessa on oltava aina lapa pystyssä vaikkei vastaantulijoita tuntisikaan. Toki vielä enemmän jos satun liikkumaan isäukon autolla, etteivät luule paikalliset hänen joko ylpistyneen tai dementoituneen kun ei enää tuttuja moikkaa.
 
Onhan tuo toki vittumaista ajaa saman parkkipaikan ohi kahdeksatta kertaa, että bingokaverit viimein huomaa ja viimeinkin mokikaa.
Tappara tulee villapipoineen ja tappaa koko 1980-luvun jääkiekon... mikä witun rementia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös