Minä olen oppinut lippalakkimieheksi vasta myöhäisellä aikuisiällä, käytännössä joskus kolmenkympin tienoilla. Lippalakki+hupullinen sadeviitta -yhdistelmä on hemmetin käytännöllinen, jos joutuu olemaan ulkosalla liikkeellä ja sataa vettä. Ja Suomessahan sataa lähes aina vettä paitsi silloin kun sataa lunta. Yllämainittu kombinaatio (tai pelkkä lippiskin) suojaa silmälaseja jatkuvalta kastumiselta ja näkökyky pysyy paremmassa jamassa kun ei tunne olevansa kuin akvaarion sisällä.
Toimii myös ulkomailla, jos lähtee hakemaan sieltä muutamaksi päiväksi vähän auringonvaloa ja sielläkin sataa luonnollisesti vettä. Viimeksi juuri heiluin pääsiäisen jälkeen Vatikaanissa ja Pietarinkirkon seutuvilla Ozzy Osbourne -lippis päässäni ja märkä sadeviitta kahisten. Vettä kun tuli kuin Esterin perseestä koko kyseisen päivän.
Jos sattuu olemaan Nooan vedenpaisumuksen vaihtoehto eli infernaalinen El Scorchio -porotus, niin lippis suojaa jälleen. Pää ei paistu, naama/otsa ei pala ja aurinko ei häikäise liikaa.
Myös alkukauden kiekkomatseissa voi käyttää kätevästi fanilippistä fanipipon sijasta. Fanipipon aika koittaa vasta myöhemmin.
Lippis on kätevä keksintö. Se on varmasti junttimaista, mutta toisaalta vain todelliset juntit eivät suojaa päätään ja seisovat kaatosateessa paljain päin synkän goottisessa junttiposeerauksessa tai paahtavat aivonsa karrelle polttavassa erämaassa.
Osittain samantapaisista syistä olen löytänyt muutama vuosi sitten myös hupparien salaisuudet. Huppari ja lippis -kombo osoittaa, että minusta tulee sitä juntimpi, mitä vanhemmaksi minä tulen. Varmaan sitten viisikymppisenä siirryn viimeistään purppuranvärisiin salihousuihin ja vaihdan ihonvärini mustaksi. U can't touch this!