Junttimaisinta mitä tiedät

  • 2 637 415
  • 13 571

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Olen liekittänyt pieruja ja harrastanut tuota "kuumaa kuppia" eli olen juntti. Viimeksi syksyllä kalareissulla pieraisin kämmeneen ja yllätin frendin. Viikko samassa mökissä muutaman äijän kanssa tarkoittaa jatkuvia piloja sekä kiusoja. Kalastuskin on tosin junttia.

Ei tuohon viikkoa tarvita. Pari päivää asianmukaisessa äijäseurassa vaikkapa festarireissujen hotellihuoneiden uumenissa riittää siihen, että huumori vajoaa nopeasti suolen toiminnan tasolle. Koko päivän mahassa möyrineiden festarikaasujen tuprauttelu myrkkypilvinä huvittaa ainakin kaasun päästäjää, ja myös paskalla käymisestä yms. riittää monella juttua ja iloa. Varsinkin jos joku ehtii ensin ja käy räjäyttämässä ns. potin, jonka jälkeen seuraavilla lavatorion asiakkailla on oksennuksessa pitelemistä kun defekaation haju takertuu kurkkuun ja pönttö on sen näköinen, että siellä olisi käyty ensimmäinen maailmansota juoksuhaudoissa.

Meissä jokaisessa asuu pieni juntti, joka vapautuu tämäntapaisissa reissuissa ja kasvaa väkivahvan isoksi ja hallitsemattomaksi kuin Hulk ikään.

Täysjunttien valtakunnassa puolijuntti on kuningas.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se nyt ei ole uutinen, että Tommi Läntinen on juntti, mutta tämä remake Jari Litmasesta on todella junttia.

Jari ja minä

Tämän päiväisen HIFK-Saipa-matsin jälkeen oli sellainen olo, että ei pysty sanomaan mitään. Avasin ton linkin ja sen jälkeen tuli sellainen olo, että itseasiassa sen lätkämatsin jälkeen olinkin äärimmäisessä flow-tilassa. Mutta nyt ei ole ton videon ja kappaleen jälkeen enää sanoja.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Mausta en tiedä, mutta olen nähnyt videon jostain nuoresta jenkkipoliitikosta, jota pidettiin jonain tulevana tähtipoliitikkona ja presidenttikandidaattina. Kamerat seurasivat kaveria haastattelun jälkeen kun tämä meni autoon. Ne sitten kuvasivat kun mies istuessaan autossa tunki nautinnollisesti sormen korvaansa ja sen jälkeen suuhun. Miehen ura poliitikkona romahti.

edit. en nyt löydä sitä mutta googlehaulla kyllä löytää tarinoita vaikunsyönnistä. Meitä on moneen junaan...

Kyllähän sitä kunnon kulinaristi räkää syö. Suomalainen ruoka on ihan helvetin pahaa kuulemma mutta ai että!


Linkki menee riemurasiaan. NI.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Kyllähän sitä kunnon kulinaristi räkää syö. Suomalainen ruoka on ihan helvetin pahaa kuulemma mutta ai että!


Linkki menee riemurasiaan. NI.

Tuo pälyily ennen sormen suuhun pistämistä aiheutti kyllä totaalihajoamisen. On se ovela!
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Osataan sitä itänaapurissakin, eksyin laivalle äskettäin ja pari hyvää bongausta tuli.
Mies 1: Crocsit jalassa, ei sukkia. Kännissä kuin käki ja kuseksii pisuaarilla niin että kusi roiskuu kintuille. En mennyt ihan viereen.
Nuori mies 2: Haahuilee pimeässä yökerhossa ja näprää iPadia kävellessä. Näyttää kohtalaisen hölmöltä, nenä kiinni puolet yökerhosta valaisevassa kirkkaassa ruudussa. Taisi olla Venäjän jatkoajassa kun ei malttanut edes pöytään pääsyä odottaa.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mies 1: Crocsit jalassa, ei sukkia. Kännissä kuin käki ja kuseksii pisuaarilla niin että kusi roiskuu kintuille. En mennyt ihan viereen.

Tapahtui kerran eräässä julkisessa käymälässä:

Seinällä oli joitakin pisuaareja (ehkä 5-7kpl) ja wc:ssä tuplasti enemmän ihmisiä jonottamassa vuoroaan. No, kaveri pääsee vapautuneelle luukulle ja antaa lorottaa. Hän sanoo jotain vieressä lorottavalle "hieman päihtyneelle" herrasmiehelle joka lorottamisen koko ajan jatkuessa kääntyy oikealle ja huutaa "AI MITÄ?"

Kaverini ei pitänyt tätä jostain syystä hauskana.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Osataan sitä itänaapurissakin, eksyin laivalle äskettäin ja pari hyvää bongausta tuli.
Mies 1: Crocsit jalassa, ei sukkia. Kännissä kuin käki ja kuseksii pisuaarilla niin että kusi roiskuu kintuille. En mennyt ihan viereen.
Tuollaiselle kaverille sopii crocsit ilman sukkia varsin hyvin. Helppo huuhdella roiskeet pois, jos sattuu hoksaamaan kusseensa kintuilleen.

Tapahtui kerran eräässä julkisessa käymälässä:

Seinällä oli joitakin pisuaareja (ehkä 5-7kpl) ja wc:ssä tuplasti enemmän ihmisiä jonottamassa vuoroaan. No, kaveri pääsee vapautuneelle luukulle ja antaa lorottaa. Hän sanoo jotain vieressä lorottavalle "hieman päihtyneelle" herrasmiehelle joka lorottamisen koko ajan jatkuessa kääntyy oikealle ja huutaa "AI MITÄ?"

Kaverini ei pitänyt tätä jostain syystä hauskana.
Itselle sattui vastaava tapaus 90-luvun alussa Oulussa. Suoritin letkunpuistossa rakontyhjennystä varsin keskittyneenä, kun toimitusta tultiin häiritsemään olalle koputtamalla. Käännyin katsomaan häiriön aiheuttajaa ja kusin samalla vahingossa erään konstaapelin Pomarfinneille. Sakothan siitä tuli ja jouduin ostamaan uhrille uudet sämpylät. Silloin vitutti maksaa, mutta jälkeenpäin muisteltuna konstaapelin ilme oli siinä määrin näkemisen arvoinen, että oli kyllä rahanarvoista.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
- Kengälle menee.
- Siirrä kenkää.
- Ei kun sinun kengälle.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Kaksi humalaista pisuaarilla:

1. Hei! Miks sulla ei lorise?
2. Ei, kun mä kusen lahjetta pitkin.
1. No joo, mut eikse tunnu paskamaiselta kusta housuun?
2. Ei, ku mä kusen sun lahjetta pitkin.

Mutta joo - on junttimaista kusta toisen lahjetta pitkin - ilman lupaa...
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eckerö linen vessassa pisuaarilla kuseskelevat äijät piereskelevät kilpaa. Tämä on kirjoittamaton sääntö. Tai no nythän mä sen kirjoitin..
 

kepardi

Jäsen
Seuraavat asiat ovat ilmeisesti muotia eikä ollenkaan junttia. Eli olen varmastikin itse juntti kun en näitä ymmärrä.

Lippalakki joka menee korvien päälle. Ennen vanhaan (<-- jep, olen juntti) sellainen lippis oli liian iso.

Reinot jalassa muualla kuin roskien vienti tms. reissulla.

Collegehousut jalassa kaupungilla. Eikä minään urheiluhousuina, vaan ihan farkkujen tms. korvikkeena. Nämä kaikki kun onnistuu bongaamaan kerralla niin voidaan jo puhua melkoisesta jackpotista.
 

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
Collegehousut jalassa kaupungilla. Eikä minään urheiluhousuina, vaan ihan farkkujen tms. korvikkeena. Nämä kaikki kun onnistuu bongaamaan kerralla niin voidaan jo puhua melkoisesta jackpotista.

Olen siis juntti. Harvoin tulee kyllä collegehousuja käytettyä, mutta usein, kun lähikaupassani käyn, niin en jaksa farkkuja pukea päälle. Miksi edes pitäisi? Ei siellä minua kukaan katso, eikä kiinnosta vaikka katsoisi. Yleensä ottaen kaupungilla liikkuessani pidän kyllä farkkuja, mutta 15 minuutin kauppareissua varten viitsi hirveästi vaatetukseen panostaa.

Junttimaisinta mitä tiedän? Kyllä minun mielestäni on aika junttia jämähtää sinne vuosikymmenten taakse ja pysyä kivenkovaan oman näkemyksensä takana ja halveksua erilaisia ihmisiä. Tällaisia ihmisiä tapaa harmittavan usein, jopa nuorten (alle 30 vuotiaiden) parissa. Mielipiteitä saa ja pitää olla, mutta toisten ihmisten kunnioittamatta jättäminen ja halveksuminen näiden erilaisuuden/erilaisten mielipiteiden takia on minun mielestä erittäin junttia.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jälleen kerran saanut todistaa jotain sellaista, mitä ei ole uskonut olevan. Eli viime aikoina lentomatkoilla ja erityisesti lentoasemilla on näkynyt naishenkilöitä pukeutuneena sellaiseen kokovartalokaapuun, jossa edessä vetoketju. Siis niitä sellaisia kaapuja, jotka muistuttavat niitä kuteita, joita teatterissa käyttävät Maija Mehiläistä ja karhua esittävät hahmot. Yhtä kappaletta, löysä ja aivan saatanan mauton. Poikkeuksetta samalle lennolleen tulleet ja oheiseen vaatetukseen pukeutuneet henkilöt ovat olleet tahtomattani havaitun käytöksen perusteella äärimmäisen huomionkipeitä/egosentrisiä.

Viitaten edelliseen viestiiin, lainaan itseäni. Siis lentokoneiden lisäksi näitä näkyy jo lähikaupassakin - eikö millään tosiaan ole mitään rajaa?
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Reinot jalassa muualla kuin roskien vienti tms. reissulla.

Collegehousut jalassa kaupungilla. Eikä minään urheiluhousuina, vaan ihan farkkujen tms. korvikkeena. Nämä kaikki kun onnistuu bongaamaan kerralla niin voidaan jo puhua melkoisesta jackpotista.
Tänään oli ruokakaupan kassajonossa edelläni mies, noin 45, jolla oli reinot ja nappiverkkarit. Asun kruunasi komea 80-luvun toppatakki ja lippalakki, tietenkin väärin päin. Mies osti olutta ja norttia, näki että kaveri on lusinut kerran jos parikin.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Ja miksei kukaan paheksunut lippistä sisällä?
Evil meni totta kai ottamaan lippahatun pois juntin päästä tai vähintään kertomaan, miten hattua pidetään ulkona ja oikein päin. Vai vittuillaanko pukeutumisesta vain nuorille jolpeille, joiden nyrkki tuskin on kovin herkässä? Arjen sankarit.
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Tänään oli ruokakaupan kassajonossa edelläni mies, noin 45, jolla oli reinot ja nappiverkkarit. Asun kruunasi komea 80-luvun toppatakki ja lippalakki, tietenkin väärin päin. Mies osti olutta ja norttia, näki että kaveri on lusinut kerran jos parikin.
Olitko varma että se ei ollut peili?
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Evil meni totta kai ottamaan lippahatun pois juntin päästä tai vähintään kertomaan, miten hattua pidetään ulkona ja oikein päin. Vai vittuillaanko pukeutumisesta vain nuorille jolpeille, joiden nyrkki tuskin on kovin herkässä? Arjen sankarit.
En ota keneltäkään hattua pois. Omat lapset tietävät miten kuuluu tehdä, vieraat tehkööt mitä huvittaa paitsi työpaikallani. Aikuiset nolatkoot itsensä ihan rauhassa.

Aika usein tekisi mieli huomauttaa siitäkin, kun nuorisolla roikkuu housut niin että perse näkyy, mutta mikäpä minä olen siitä sanomaan. Jos eivät ymmärrä näyttävänsä idiooteilta, niin tuskin ymmärtävät sittenkään vaikka sata kertaa kuulisivat nosta housusi, tollo.

Olitko varma että se ei ollut peili?
Olin. Ei mulla ole ollut lippahattua päässä varmaan 30 vuoteen. Eikä tule olemaan.
 

julle-jr

Jäsen
Olen siis juntti. Harvoin tulee kyllä collegehousuja käytettyä, mutta usein, kun lähikaupassani käyn, niin en jaksa farkkuja pukea päälle. Miksi edes pitäisi? Ei siellä minua kukaan katso, eikä kiinnosta vaikka katsoisi. Yleensä ottaen kaupungilla liikkuessani pidän kyllä farkkuja, mutta 15 minuutin kauppareissua varten viitsi hirveästi vaatetukseen panostaa.
Kyllähän farkutkin on melko junttimainen asuste. Farmarihousut on kehitetty Italian laivastossa työasuksi, joka kestää vähän raaempiakin töitä. Sittemmin farkkuja kehitettiin muistaakseni herra Levi Straussin toimesta Amerikassa lehmipoikia varten. Levi tai joku hänen palkollisistaan keksi lisätä farkkuihin kupariniittejä, jotta ne kestäisivät vielä paremmin. Ja nyt ihmiset käyttävät näitä likaisiin töihin ja karjanpaimentamiseen tarkoitettuja kuteita niitteineen päivineen kaupungilla, eikö tämä ole yhtään junttia?

Pidän toki itsekin aina silloin tällöin farkkuja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös