Jukurien yleisömäärät

  • 153 442
  • 670

Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Lippupisteen paikkakartan mukaan myynti on kyllä sujunut ihan hyvin. Lisäksi viikonlopun peleihin moni tekee päätöksen vielä ottelupäivänä. Kolmesta tonnista en tiedä, mutta eiköhän sinne kauden ennätysyleisö ole tulossa. Näin korona-aikaan pienikin steppi ylöspäin on hyvä. Mikkelissä tuntuu selvästi olevan vielä varovaisuutta tapahtumiin lähdössä.
Ei tule tupa täyteen, mutta näyttäisi kolmosella alkava määrä olevan, kun vilkuilin noita myytyjä lippuja ja vertasin muiden pelipäivien aamun myyntiin.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Reipas kolmonen oli hyvä lukema. Lisäksi vkl-pelin jäljiltä myös kioskimyynnin kanssa pystyy elämään. Näitä lisää, kiitos!
 
Tepukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Boston, sympatiat KaPa-51
Kyllä tuonne halliin väkeä alkaa valumaan.
Markkina-alue on pieni ja Etelä-Savolainen peruskansalainen syttyy hitaasti. jJ valitettava fakta on se, että Mestiksen menestys vuosien jälkeen kun ei ole esim Liigan playoff paikkaa saavutettu, niin se näkyy.
Toinen mikä näkyy, on valitettavasti korona jälkiseuraamuksineen. Osa ei edelleenkään uskalla massatapahtumiin ja parin vuoden tauon aikana on keksitty korvaavia puuhia iltoihin.

Toimistoa on moitittu tekemättömyydestä ja jos jostakin... Tässäkin on osa totuutta.
Kieltämättä torvien pitäisi soida enemmän ennen pelejä, mutta mitä me kannattajat voitais tehdä asialle?
Pitäisikö ojentaa auttavan käsi?
Hypettää itse somessa että oot menossa matsiin ja vähän kehua tunnelmaa... Pyytää kaveri mukaan...
Ja tiedän, osa tätä tekeekin, mutta tyrkätäänkö se lumipallo vielä vähän rajummin liikkeelle?
 
Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Pitäisikö ojentaa auttavan käsi?
Hypettää itse somessa että oot menossa matsiin ja vähän kehua tunnelmaa... Pyytää kaveri mukaan...
Ja tiedän, osa tätä tekeekin, mutta tyrkätäänkö se lumipallo vielä vähän rajummin liikkeelle?
Kun kyse on meidän Jukureista, niin eiköhän meidän kannata kaikkien hieman yrittää markkinoida. Somettaa, pyytää tutut hallille, avata keskustelua naamatusten jne. Toivottavasti toimisto syöttää jutunjuurta josta keskustella.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit

Liitteet

  • ScreenHunter_1787 Dec. 10 14.05.jpg
    ScreenHunter_1787 Dec. 10 14.05.jpg
    34,6 KB · kertaa luettu: 183

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Tuu sieki.... Etelä-Savosta!
Kyllähä sieki voi tulla vaikka Mäntyharjun perukoilta, muttei tosiaan Mikkelin murrealueelta kuitenkaan. Jos miä tuun ni miä tuun mutta mie ei kyllä sillon tuu.

edit. niin ja @Hoki88 tuossa kutsussa viitataan oletettavasti "taas vastustajaa hassuttaa HooPeeKoo" -hokemaan/sloganiin.
 
Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet

No sieltähän se tuli, jostain tuntui niin tutulle mutta tuohon en saanut yhdistettyä. Hyvä haku
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Mystisiä yleisömääriä teillä vaikka jengi pelaa hyvää hokia... Toivottavasti joskus alkaa mikkeliläisiä kiinnostaa.
 
Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Mystisiä yleisömääriä teillä vaikka jengi pelaa hyvää hokia... Toivottavasti joskus alkaa mikkeliläisiä kiinnostaa.
Sitten ratkaisevassa finaaliottelussa Kalevankankaalla saattaa olla 3500 katsojaa. Ehkä. Tosin näkeehän sen telkkaristakin.
 
Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Voisihan sitä toimistolla jotan kehitellä. Vaikka kertoa otteluista. Esimerkiksi viimeisin "tapahtuma" facessa on Jukureilla ollut 16.12.2020. Vuosi on vierähtänyt siitä, vaikka ihan mukava tapahtuma oli tänäänkin Ikiomalla.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mänkäähän mikkeliläiset hallille. Ei ne omistajat loputtomasti omiaan harrastuksiin pistä. Hienoa hokia on parasta katsella paikan päältä. Olen liki iloinen puolestanne (kunhan keskinäisissä häviätte, kjäh).
 
Viath

Jäsen
Tuu sieki.... Etelä-Savosta!

Ihan tätä en ymmärrä. Itselle Etelä-Savoon muualta muuttaneena ei ole ikinä selvinnyt, että mikä on Mikkelin murretta syvimmillään. Alue saa voimakkaasti vaikutteita niin Kymenlaaksosta, Pohjois-Savosta kuin Keski-Suomesta ja Hämeestä.

Eikös se ole hyvä, että viestintä herättää tunteita ja on muuta kuin pelkkää otteluennakkoa, kuten tällä palstalla aiemmin kritisoitiin?
 
Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Jotainhan tuossa olisi tehtävä. Muualla saman verran paikan päällä kuin meillä kaikki kausarit,muut liput ja ostetut mukaanlaskettuna.
 
Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Voidään joko voivotella yleisömääriä tai olla omalaatuisia, erilaisia ja pirskahtelevia. Ongelmana on se, että voimmeko vastuullisesti houkutella katsojia Ikiomalle. Varsinkin kun tartuntamäärät nousee. Halu on kaikilla, ministereitä myöten, paluuseen normaaliin, mutta kun vielä olisi jaksettava. Intoa ja intohimoa olisi silti hyvä pitää yllä.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jotainhan tuossa olisi tehtävä. Muualla saman verran paikan päällä kuin meillä kaikki kausarit,muut liput ja ostetut mukaanlaskettuna.

Ajat kun ovat nämä mitä ovat, niin melkoinen taikuri saa olla se, joka jollain hokkuspokkustempulla tuon suunnan muuttaa. Joukkue on tehnyt jo omat upeat taikansa, ja niillä olisi normaaliaikana varmasti se ainakin tuhat enemmän katsomossa, ellei enemmänkin. Markkinointikin olisi hivenen helpompaa. Niin ikävää kuin se onkin sanoa, niin tuo noin pari tonnia on se uusi normaali niin kauan kuin tää koronapaska jyllää näin rajuna. Toivottavasti kuitenkin joku kani hatusta löytyy joltain.. Joukkueen pelien jatkuminen tähän malliin on se paras "kani" tässä tilanteessa. Kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että se kantaa kevääseen ja silloin olisi jo covid tilanne parempi.
 
Joo siis joka paikassa sama. Suhdeluku kaupunkien välillä todellisissa yleisöluvuissa sama mitä pre corona. Meillä silloinkin pienin yleisökeskiarvo muistaakseni.

Se mikä olisi mielenkiintoista tietää, olisi se että ketkä ovat jääneet katsomoista pois. Noin niin kuin yleisellä tasolla. Omasta tuttavapiiristä kukaan ei ole sanonut että ei uskaltaisi käydä tapahtumissa koska korona. Väitän että osalle Sm-liiga ja kiekko yleensä on menettänyt mielenkiintonsa ainakin livenä - sieltä tulee sitä miinusta yleisömääriin.

Silti pientä rukkasta tuohon meidän markkinointiin, jotain tarvitsisi edelleen tehdä.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Se mikä olisi mielenkiintoista tietää, olisi se että ketkä ovat jääneet katsomoista pois. Noin niin kuin yleisellä tasolla.

Isoin ryhmä on varmasti ne, jotka oppivat viime kaudella telkkarikatsojiksi. Uskoisin, että niissä paljon sellaisia, joilla ei normaaliaikana edes ollut Liiga-passeja ym. Itsekin tiedän näitä aika monia. Näiden houkuttelu kotisohvalta takaisin halliin on se vaikein rasti.
 
Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Isoin ryhmä on varmasti ne, jotka oppivat viime kaudella telkkarikatsojiksi. Uskoisin, että niissä paljon sellaisia, joilla ei normaaliaikana edes ollut Liiga-passeja ym. Itsekin tiedän näitä aika monia. Näiden houkuttelu kotisohvalta takaisin halliin on se vaikein rasti.
Tämä ryhmä vaatisi juuri sen "jotain olisi tehtävä". Leipää ja sirkushuveja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös