Mainos

Jukurien kannattajatoiminta – miten liigatasolle?

  • 135 098
  • 520
No onpa olleet hurjan pahat ja asiattomat huudot. Olen sen aiemminkin @Vasen pakki #4 todennut, että jos v***taa, niin näytä se ja anna sen kuulua. Sen allekirjoitan edelleenkin. En tiedä niistä 60-luvuista ja muista, joihin aikoinaan viittasit. Se kuuluu minusta tähän päivään. Jos vanhempien ja isovanhempien aikana on niin toimittu ja se on ollut silloin yleisesti hyväksyttävää, niin helvetin hienoa!

Perjantaisesta voitosta ei paljon lämpöjä saa loppukaudelle. Tämän päivän umpisurkean, mutta voittaneen Kerhon esityksen jälkeen toivon todella, että liiga olisi auki ja karsintapeikko käväisisi heiluttelemassa meille karvaista häntäänsä. Se olisi tälläkin kaudella ainoa mittaus siitä, olisiko kannattanut panostaa johonkin. Meillä kun ei suljetussa sarjassa ole tyhjennysmyytäviä.

No, onhan tuo hui kauheaa, kun tunaroiduille kahden minuutin viis-kolmosille, "yv-av-kaikki käy" luottopakki Jaatisen jäykkyydelle ja löpön loppumiselle huudellaan ja lauletaan niin valitettavia totuuksia. Puhumattakaan idiootti-karjalaisille. Oli se sitten ohi vasemmalta tai oikealta, pakin peräänkuuluttaman korrektiuden.
 
Nyt kun tarkemmin muistelen illan huutoja, lauluja, kaikkea: taisin kuulla jopa hui kauheaa, tuon edellisessä viestissäni sensuroimani naisen sukupuolielimen rumemman yleiskansallisen välimerkin käyttöä useampaan otteeseen. Menkää itseenne veljet, kun tuollaisia kauheuksia suustanne päästätte!
 
paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Toisekseen ei kuulosta hyvältä - vaikka kuinka olisi läpällä heitetty - kun faniryhmä (virallinen tai epävirallinen) laulaa pelin jälkeen ”mä olen mikkelin mies, me ei koskaan voiteta ketään”
Ei tietenkään kuulosta hyvältä. Mutta mikä on totuus? Voittaako Jukurit koskaan?

Jukurit voitti viimeksi kotiyleisön edessä 30. syyskuuta. Siitä on 56 päivää - kaksi kuukautta.

Kohtuuttoman usein toistuvat tappiot aiheuttavat kannattajissa täysin oikeutettua turhautumista, joka tänään on ilmennyt VV:n kohdalla näin.

Yhtäältä joukkueelle uskollisuus, toisaalta seuran riippumaton kritisointi - juuri näin kannattajaryhmän minusta pitäisi toimia. Nämä viralliset yhdistykset, kuten myös JSC, ovat usein johtohenkilöineen pelkkiä seuran toimiston ja markkinoinnin jatkeita. Ei siellä ole huonoinakaan hetkinä mahdollisuutta kritiikkiin, vaan toiminta keskittyy vastoinkäymisten peittelyyn ja joidenkin vitun heimotarinoiden pakottamiseen.
 
Tämä. Allekirjoitan. Rakkaus on sinikeltainen, mutta marionettius on silkkaa typeryyttä.
 
Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Yhtäältä joukkueelle uskollisuus, toisaalta seuran riippumaton kritisointi - juuri näin kannattajaryhmän minusta pitäisi toimia. Nämä viralliset yhdistykset, kuten myös JSC, ovat usein johtohenkilöineen pelkkiä seuran toimiston ja markkinoinnin jatkeita. Ei siellä ole huonoinakaan hetkinä mahdollisuutta kritiikkiin, vaan toiminta keskittyy vastoinkäymisten peittelyyn ja joidenkin vitun heimotarinoiden pakottamiseen.
Tässäpä meikäläisenkin mielipide aikalailla kiteytettynä. Jokainen seppo seilaa tavallaan, mutta onhan se kieltämättä välillä(lue: aina) hauskaa seurailla juuri tätä "jatkeiden" heimohuorausta, jos sen näin voi ilmaista.

#tunnesemyötähäpeäntunne
 
Tuusa

Kiitos tästä. Näillä viesteillä te vv:t saatte yhteistyön päädyssä kukoistamaan aivan uusiin sfääreihin. Nythän olette saaneet sieltä väen vain kaikkoamaan, ehkäpä tälläisillä kommenteilla alkaa parempi huominen..... Kieltämättä hauska lukea, kun tekeydytään palstalla pekkaperuskatsojaksi, ja ladellaan kauniita sanoja. (Koskee montaa kirjoittajaa.)

#tunnesemyötähäpeäntunneitsekehusta
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, SaPKo, Dallas Stars
Kuten tuolla edellä on jollain tapaa todettu, kannustaa saa jokainen omalla tavallaan. Olkoon se yltiöpositiivista ongelmien peittelyä, tai realiteetteihin nähden ylikovaa kritiikkiä. Tärkeintä on että kannustetaan. Minua huolettaa eniten se, että katsojamäärät koko hallissa vähenevät.
Voittoja tarvitaan, jotta saadaan väkeä hallille - kuten viime kausi osoitti, huikea tunnelma ja kannustus syntyy parhaiten, kun tunnelman luo fanijoukkojen johdolla täpötäysi halli. Kaikkia tarvitaan, niin Sarvista ja VV:tä, kuin itseni kaltaista normikannattajaa sekä satunnaista pelissä kävijää.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
...teksti...
Yhdessä viestissä onnistuit sekä loukkaamaan seksuaalisia vähemmistöjä että julistamaan, että jääkiekko ei ole naisten eikä lasten laji. Luuletko oikeasti, että kentällä pelaava joukkue ja sen ympärillä oleva organisaatio, jota väität kannustavasi, rakentaa sääntönsä ja päivittäisen toimintamallinsa rääväsuisen äijämyytin ympärille tai että on ok käyttäytyä noin julkisella paikalla? Teiniperseilyn perustelu intohimolla ei ole missään eikä koskaan validia. Toivottavasti tyhmyys ei tässä tapauksessa tiivisty hupparipukuisessa joukossa.

Mitä tulee heittoon nimimerkkien takana huutelusta, se on tämän keskustelupalstan default -ominaisuus. Ei minulla ole mitään ongelmia ilmaista moraalista ja eettistä kantaani asioihin nimellä ja omilla kasvoilla. Muiden ihmisten ja erityisesti lasten huomioon ottaminen, peruskäytöstavat ja tasa-arvo niin sukupuolen kuin vähemmistöjen suhteen ohjaavat omaa tekemistäni. Jääkiekko tai jääkiekkokatsomo ei ole mikään muusta maailmasta irrallinen sikailukupla. Mutta Sokratesta lainatakseni ”minä mitään mistään tiedä”. Eikö niin. Katso googlesta, mitä tuo tarkoittaa.
 
Viimeksi muokattu:

Anyukov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Kiitos tästä. Näillä viesteillä te vv:t saatte yhteistyön päädyssä kukoistamaan aivan uusiin sfääreihin. Nythän olette saaneet sieltä väen vain kaikkoamaan, ehkäpä tälläisillä kommenteilla alkaa parempi huominen..... Kieltämättä hauska lukea, kun tekeydytään palstalla pekkaperuskatsojaksi, ja ladellaan kauniita sanoja. (Koskee montaa kirjoittajaa.)

#tunnesemyötähäpeäntunneitsekehusta
Ilmeisesti laitat myös minut VV:n nimen alle? Rakas Tuusa, haluan tehdä muutaman asian selväksi. Itse en kuulu Veljeksiin, vaikka satunkin tietämään/jollain asteella tuntemaan osan aktiivijäsenistä siviilielämän suhteiden takia. Itselläni ei kuitenkaan niin kovaa paloa tämänkaltaisen harrastuksen harjoittamiseen ole, joten näen paremmaksi seurata ottelut joko sivukatsomosta taikka kotisohvalta.

Vaikka en kuulu VV:n jäsenistöön (onko heillä edes "jäsenyyttä"), seison kyllä edelleen mielipiteitteni takana. Arvostan heitä ketkä uskaltavat antaa seuran toiminnalle kritiikkiä huonoina hetkinä. Mielestäni kannattajilla on siihen oikeus, olipa sitten virallisen tai epävirallisen faniryhmän jäsen, tai peruskatsoja. Jotkut voivat nähdä tämän asian vääränlaisena kannatuksena ja huonona asiana, mutta se on heidän asiansa ja arvostan sitä. Itse kuitenkin päällisin puolin näytän peukkua Viikinkiveljille ja heidän toiminnalleen. Uusi raikas tuulahdus tekee hyvää Kalevankankaan kannustustoiminnalle.

En myöskään ymmärrä sitä, että Veljesten tekemiset olisivat syy päädyn väljyydelle..? Kaitpa sekin on tunteenpurkauksen vallassa helppo laittaa epävirallisen faniryhmän syyksi, kun seurallehan ei voi antaa tästä kritiikkiä. Eikö se jo kerro jotain päädynkin väljyydestä, jos hallissa on vain rapiat 2700 katsojaa? 1500 vapaata paikkaa jäähallissa, väkisinhän se näkyy myös kotipäädyn täyttöasteessa. Jos todella olet sitä mieltä, että Veljien tekoset ovat syy päädyn tyhjyydelle, niin avaa ajatuksiasi vielä lisää.

Seuran toimintaa aikoinaan ja hieman myös nykyään läheltä seuranneena satun myös tietämään seuran henkilökunnan mielipiteitä Kalevankankaan katsomotoiminnasta. Aika monet mielipiteet iskevät yhteen omieni kanssa. En nyt tarkemmin viitsi niitä tässä ruveta avaamaan, mutta lisää kunnon meininkiä sielläkin on kaivattu ihan seuran eri valmentajista toimistoon saakka.
 
Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Yhdessä viestissä onnistuit sekä loukkaamaan seksuaalisia vähemmistöjä että julistamaan, että jääkiekko ei ole naisten eikä lasten laji. Luuletko oikeasti, että kentällä pelaava joukkue ja sen ympärillä oleva organisaatio, jota väität kannustavasi, rakentaa sääntönsä ja päivittäisen toimintamallinsa rääväsuisen äijämyytin ympärille tai että on ok käyttäytyä noin julkisella paikalla? Teiniperseilyn perustelu intohimolla ei ole missään eikä koskaan validia. Toivottavasti tyhmyys ei tässä tapauksessa tiivisty hupparipukuisessa joukossa.

Mitä tulee heittoon nimimerkkien takana huutelusta, se on tämän keskustelupalstan default -ominaisuus. Ei minulla ole mitään ongelmia ilmaista moraalista ja eettistä kantaani asioihin nimellä ja omilla kasvoilla. Muiden ihmisten ja erityisesti lasten huomioon ottaminen, peruskäytöstavat ja tasa-arvo niin sukupuolen kuin vähemmistöjen suhteen ohjaavat omaa tekemistäni. Jääkiekko tai jääkiekkokatsomo ei ole mikään muusta maailmasta irrallinen sikailukupla. Mutta Sokratesta lainatakseni ”minä mitään mistään tiedä”. Eikö niin. Katso googlesta, mitä tuo tarkoittaa.
Komppaan Vasenta pakkia #4 aivan täysin. Alun varovaisen positiivisten odotusten ja pöhinän jälkeen VV-meiningistä on kuoriutunut juuri se, mitä vähän alkuun pelkäsi mutta toivoin olevani väärässä - keskenkasvuisten, käytöstavattomien jullien porukka, joka herättää toiminnallaan lähinnä myötähäpeää. Se, mitä VV-jannut kutsuu "kannatuskulttuuriksi", ei ole tätä päivää (eikä ole oikein ollut mitään päivää), vaan suurimmalta osin epäkypsää ja lapsellista meuhkaamista. Keskarien heiluttelu ja hävyttömyyksien huutelu katsomosta on noloa, piste. Myönnän, että itsekin tein jotain tuollaista back in the day 2-divariaikoina - kun olin about 14. Sitten tajusin, miten tyhmää se oli, kasvoin ihmisenä, ja lopetin hölmöilyn. Jos ei pysty innostusta, intohimoa ja kannatusta muilla tavoin ilmaisemaan, olisi ehkä syytä mennä itseensä.

Ja lauantaina itse Pride-kulkueessa mukana kulkeneena ja kyseiseen tapahtumaan osallistuneita paljonkin tuntevana voin kertoa, että ei ole kovin hermoheikkoa porukkaa se, päin vastoin. Siellä oli kymmenittäin, ellei jopa sadoittain vahvoja ihmisiä, joilla on vahvoja mielipiteitä. Mutta tuollakin kommentilla, Anyukov, vain osoitit keskenkasvuisen tasosi. Ehkä sinäkin jonain päivänä kasvat aikuiseksi, lapsukainen.
 
Savon Poika

Jäsen
Suosikkijoukkue
1970, Keni Karalahti
Itse toivoisin näiltä Viikinkiveljiltä kunnon kannanottoa joukkueen toimintaan tällä hetkellä, kun hyväveli-Sarvis ei siihen pysty.
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
@Jayzon mitä pride kuuluu katsomokeskusteluun? Olipas sekava ja tunteellinen kannanotto Mikkelin ohuesta ja nuoresta katsomokulttuurista. Minun mielestä parasta mitä fanipäädyssä on tapahtunut pitkään aikaan. Way to go! VV.

Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan! Eiks je;)
 
Nimim. Anyukov oli tuossa ylempänä kommentoinut Prideen viitaten. Kommenttini liittyi siihen.
 
Maalin takaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, UuKoo
Faniryhmien tarkoitus on kannustaa ja kannustuksellaan luoda ottelutapahtumaan tunnelmaa. Siihen ei keskarit kuulu, mutta ei myöskään perinteikkään toisen faniryhmän jatkuva provosointi ja syyllistäminen seuran organisaation kritiikittömiksi hännystelijöiksi. Eilen taas paikan päällä touhua seurasin ja pohdin, että mitä Viikinkiveljet ovat oikeasti tähän yhtälöön tuonut, niin ison hälyn, erilaisten ristiriitojen ja keskareiden lisäksi eipä juuri muuta. Puolikkaan bussin porukalla lauletaan ja huudetaan lurituksia, joiden tekijänoikeudet ovat huonomaisella Jokereiden eteläpäädyllä ja joiden coverit kaikuvat aika monen hallin lehtereillä vastaavien uuden allon faniryhmien loitsuina. Ei perinteitä eikä mitään omaa. No yhden asian tai ilmiön Viikinkiveljet ovat tuoneet tähän yhtälöön eli faniryhmän fanittamisen, mutta tämänkin ilmiön sisäsiittoinen piiri on lopulta onnettoman pieni. Vaikka tämä "ilmiö" oli alkujaan parasta J Vesalaisen syksyssä, niin toistaiseksi on pakko todeta, että suoritus on ollut Jukureiden peliesityksiäkin pahempi floppi. Se joka muuta väitää valehtelee tai kuuluu itse ryhmään. Jääkiekon indefioiminen rääväsuisten miesten peliksi on täysin onneton vääriä motiveeja puolustava tulkinta. Tätä voi testata vaikka kävelemällä erätauolla hallin ympäri ihmisiä katsellen ja tuota kyseistä väitettä hokien. Siinä voi tosin tulla tunne, että on väärässä paikassa.
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Miellyttävää huomata kuinka silmät aukeavat Mikkelissä. Erinomaisia kirjoituksia mm. nimimerkeillä @Jayzon ja @Maalin takaa vain muutamia mainitakseni.

Viikinveljien toimintaan tyytyväisiä taitavat olla lähinnä ryhmän jäsenet itse, muut näkevät kyllä että lisäarvo hommalle on 0. Oikein käyty ikätovereita kannustamassa parin hengen voimin - my god, uskomatonta kiekkokulttuuria hei.

Sarviksen venettä nämä pojat eivät keikuta ja hyvä niin. Vorwärts, sano saksalainen kun bemaria hinattiin.
 
2 asiaa Maurilla totaalisen väärin.
1. VV:n reissu Imatralle oli uskomattoman hieno teko, josta kyseisen Jukuri joukkueen juniorit olivat todella otettuja. Kun kuulet 13-vuotiaan juniorin suusta, kuinka oli hieno pelata kun heilläkin oli "kuudes kenttäpelaaja" katsomossa, niin kyllä toiminta silloin tuo mittaamattoman suurta lisäarvoa.
2. On todella harmillista nähdä ja kuulla katsomossa, kuinka Sarviksen ääni hiljenee peli peliltä. Molempia ryhmiä tarvitaan, mutta VV on nyt se joka fanipäädyssä ääntä luo. Valitettavasti Sarviksen vene heiluu ja pahasti (mittarina kotipelien kannustuksen taso), toivon todellakin ettei se uppoa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kieltämättä hauska lukea, kun tekeydytään palstalla pekkaperuskatsojaksi, ja ladellaan kauniita sanoja. (Koskee montaa kirjoittajaa.)

#tunnesemyötähäpeäntunneitsekehusta

Ei voi olla totta Tuusa leikittelee nimimerkkien henkilöllisyyksillä. Tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut.
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Taitaa Jukureilla olla enemmin draamaa katsomossa kuin kentällä. Kumpikohan faniryhmä jatkaa alimmissa sarjoissa kannattamista. Sinne nimittäin Jukurit, Sport ja Kookoo on jossain vaiheessa päätymässä näillä kannattaja määrillä, valitettavasti
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Minä menen vain ja ainoastaan pelin takia otteluun. Väitän, että joka muuta väittää, niin joko valehtelee tai pelikokemus on vaan muuten kieroutunut.

Kaikki pelin tukitoiminnot mitä VV:kin on ansioituneesti katsomoon tuonut on vain lisäbonus ottelutapahtumaan.

Keskustelu on oire ja sivuraide Jukureiden todellisesta ongelmasta.
 
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Sokratesta lainattu! Täällä on ilmeisesti Juujärvi, Myyry, Pesso tavattu kannesta kanteen, vai peräti Rest toiminut moraalis-eettisen pohdiskelun primäärilähteenä? Tuskin Sokrates, nimi vaan näytti fantsulta tekstissä.

Se että jääkiekkojoukkue ulospäin kannattaa sovittuja yhteiskunnallisia arvoja ja esiintyy hyveellisenä, jotta ei joutuisi sosiaalisen median suvakkien ikitielle, ei vie sieltä piilonormeja. Ne elävät vahvasti tässä äijien lajissa ja hyvä niin.

Musta on kestämätöntä tulla tänne pikkurilli pystyssä opastamaan kuinka kaikki pitäisi tasapäistää samankaltaiseen unelmaan, jota itärajan takana harrastettiin miehen ikä sitten. Silloin vietiin lopulta henget, nyt punavihreät inkvisiittorit nollaavat ihmisen henkisesti.

Enää puuttuu Pride-lippu fanipäädystä.
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Joku on pahoittanut mielensä, kun fanikatsomosta huudeltu Dufvalle potkuja! Näin Mikkelissä! Onhan tuo nyt kummallista, kun tuollaista huudellaan ja reilusti tuodaan mielipide esille. Joukkueen peliesityksetkin olleet varsin mallikelpoiset, joten huonosti kannatettu.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Eikös tämän pitäisi olla tällä hetkellä jo itsestäänselvyys, kun etenkin Vaasassa ja muutamassa muussa paikassa on jo isosti huudeltu valmentajan eron puolesta?

Missä tuo fanikatsomon huutelu muuten tuli esille?

Joukkueen johtoportaan pitäisi aina muistaa se, että maksavalla asiakkaalla on oikeus kertoa oma mielipiteensä. Oleellisinta on se, miten tuohon mielipiteeseen reagoidaan, vai reagoidaanko mitenkään.
 
Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
^Totuuden nimessä asiahan on noin. Joukkueen ja varsinkin joukkueenjohdon julkiset esiintymiset on kuin bensaa liekkeihin. Nämä toimii silloin kun sarjataulukko kiittää.

JSC:n sisäpiiri on reagoinut ja pahoittanut mielensä moisesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös