Mainos

Jukka Seppäselle kenkää!

  • 86 302
  • 643

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En epäile, etteikö rahaa ole palanut, mutta tuo 10 miljoona kyllä kuulostaa aika yliampuvalta huomioiden esim. tilinpäätöstiedot. Henkilökohtaiset verotettavat tulot on Seppäsellä muistaakseni pyörineet siellä 700 k€:n nurkilla. Muuta tietoa minulla ei asiasta ole.
Yrityksien kauttahan se raha on kulkenut ja vaihtelevia määriä, mutta kyllä sitä 20 vuoden aikana on kertynyt.

Toisaalta on saanut paljon myös takaisin sitä rahaa, kun JYP on mahdollistanut kaikenlaisia suhteita ja kauppoja.
 
Suosikkijoukkue
JYP
jyväskyläläisen kiekkoilun todennäikösesti voi ja tulee pelastamaan putoaminen Mestikseen. Muutaman vuoden korpivaellus toivottavasti herättäisi koko seutukunnan ja yhtenäisen JYP-hengen.
Tai se voi myös syöstä seuran konkurssiin. Bluesin paluu Kiekko-Espoona Liigaan ei ollut sekään nopea juttu, vaikka ympärillä on yksi Suomen suurimmista kaupungeista.
 
Moosehead

Jäsen
Tai se voi myös syöstä seuran konkurssiin. Bluesin paluu Kiekko-Espoona Liigaan ei ollut sekään nopea juttu, vaikka ympärillä on yksi Suomen suurimmista kaupungeista.

Tämä toki. Toisaalta Jyväskylässä pelaajamassaa on sen verran, että uusi seura olisi varsin pian Mestiksen kärkitasoa. Siitä toki hyppäys Liigaan vaatisi paljon jos puhtaalta pöydältä aloitettaisiin.
 
rahor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tai se voi myös syöstä seuran konkurssiin. Bluesin paluu Kiekko-Espoona Liigaan ei ollut sekään nopea juttu, vaikka ympärillä on yksi Suomen suurimmista kaupungeista.
Kyllä se todella vaikea tie olisi Jyväskylässä, en sitä korttia haluaisi nähdä, että mennään mestiksen ja/tai konkan kautta. Minulla on käsitys, että Seppänen olisi valmis luopumaan roolistaan omistusta myöden, mutta ostajaehdokkaita ei varsinaisesti tunge ovista ja ikkunoista. Luulen että muutama miljoona pitäisi liikahtaa Seppäsen tilille ja lisäksi ostajalla pitäisi olla kykyä vastata Jypin mahdollisista tappioista jatkossa, ettei koko komeus ole ensimmäisen kauden jälkeen kontallaan. Aika rajallinen määrä tuollaisia kavereita löytyy. Vaikka rahaa löytyisikin niin onko intoa noin kalliiseen harrastukseen?

Yksi hidastava tekijä, ellei jopa este omistajanvaihdokselle on se, että tuote ei ole kunnossa. Joukkue rämpii, halli ei tarjoa kunnollisia puitteita, katsojamäärät sakkaavat, varmaan osa sponsoreistakin on lähtenyt ja monen firman talous pakottaa markkinoinnin leikkauksiin. Pitäisi jokin käänne saada aikaan, jotta positiivinen kierre voisi alkaa syntyä.
 
Tach

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mestiksestä nouseminen on karsintojen kautta niin saatanan vaikeaa ja kallista, että en voi mitenkään toivoa Mestikseen putoamista, vaikka se "uusi alku" voikin ajatuksena olla kiehtova.

Lisäksi jengiltä unohtuu, että siellä on käytännössä ainoastaan Jokerit joka voi edes liigaan nousta. Jos mestaruuden vie joku muu, niin sieltä ei nousua tapahdu vaikka ottaisi 0-4 pataan karsinnoissa.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Lisäksi jengiltä unohtuu, että siellä on käytännössä ainoastaan Jokerit joka voi edes liigaan nousta. Jos mestaruuden vie joku muu, niin sieltä ei nousua tapahdu vaikka ottaisi 0-4 pataan karsinnoissa.
Itseasiassa käsittääkseni, Jokipojat, Jokerit, TUTO ja Roki toimittamassa/toimittaneet liigalle nousuun vaadittavia dokumentteja. Nämä kun jostain syystä pitää toimittaa hyvissä ajoin etukäteen. Kiekko-Vantaalla myös liigatavoite mutta vasta noin 2030.

En tuudittautuisi, että vain Jokerit voi nousta, jos dokumentit tehty hyvin ja taustalla selvä ja realistinen suunnitelma, näen että mikä tahansa noista neljästä voisi liigassa pelata.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mestiksestä nouseminen on karsintojen kautta niin saatanan vaikeaa ja kallista, että en voi mitenkään toivoa Mestikseen putoamista, vaikka se "uusi alku" voikin ajatuksena olla kiehtova.

Hyvällä tuurilla saattaisi joukkue pysyä pystyssä kauden verran jos se aikoo rakentaa Mestikseen semmoisen organisaation jolla nousu olisi mahdollista. Liigaosakkeen rahoilla ei kauan potkita kun yli miljoonan tv-sopimus vaihtuu 40 000e. Eli jos tippuminen tapahtuisi niin se olisi melkein Game Over jos heti ei tule nousua. Toki pajatso sitten konkurssin myötä viimeistään uudistuisi, mutta Espoon esimerkki näyttää että siinä voi mennä kauankin ja olisi mennyt vielä kauemmin jos ihan nousemalla nousta olisi joutunut yrittämään.
 
Zen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
VAin omia mielikuvia, juoruja ja päätelmiä.

Seppäsen yli käveltiin ja palkattiin Rautakorpi seuraan. Seppänen sai riittävät natsat uudestaan ja piti näyttää hauista ja erottaa Rautakorpi.

Alkoi pönkittää omaa egoa, unohtaen seuran edun ja piti keksiä jotain uutta jolla saisi arvostusta. Tähän liittyen se oli ruotsalainen valmentaja. Valmentaja rekryssä oli ruotsalaisuudella todella suuri painoarvo, millä ei tietenkään pitäisi olla merkitystä.

Nyt ollaan tilanteessa että joukkue konttaa pahasti ja yleisö katoaa entisestään. Potkut valmentajalle näyttäisi todella typerälle ja media revittelisi, aikaisempien sekoilujen vuoksi. Jos potkuja ei jossain vaiheessa anneta, niin näyttää typerältä sekin. Siis mikäli pelit jatkuu näin.
 
Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jyp on ajanut itsensä tilaan josta on todella vaikea nousta. Yläkerta kaipaisi tuuletusta mikä tarkoittaisi käytännössä Seppäsen poistumista ja toimitusjohtajan vaihtumista.

Nämä ovat pakollisia liikkuja mitä pitää tehdä, sillä uusi johto voi ottaa ns kaikki kortit käyttöön ilman mainetappioita. Ts valmentajien potkut jne ja uuden suunnan hakeminen aidosti puhtaalta pöydältä. Niin pitkään kun Jukka on seurassa mielletään seura hänen seuraksi ja valinnat ovat tai koetaan tunkkaiseksi.

Fressiä starttia ja uskottavaa strategiaa toivoisin näkeväni, sitä että Jyp yhdistäisi koko keskisuomen. En usko sen toteutuvan nykyjohdolla vaikka kuinka tätä toivoisin.

En olisi 10v sitten tällaista kirjoittavani, ajat muuttuvat, pystyvätkö ihmiset muuttumaan?

Edittiä sen verran että ovatko valmentajapotkut oikea ratkaisu, niin siihen en ota kantaa. Mutta jos potkut annettaisiin nykyjohdolla olisi se melko kestämätöntä.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En nyt ymmärrä miksi täällä taas riehutaan.

Uusi kausi alkoi ja tiedossa oli, että voi olla hakemista. No, hakemista on ollut koko syksy ja huonoa tuuriakin ollut pelaajien ollessa hajalla.

Nyt sitten pitäisi antaa taas kaikille kenkää, kun vasta annettiin typerästi valmentajille kenkää. Jos nyt vaan mentäisiin ihan rauhassa tämä kausi.
 
Timeout

Totta, että huonoa tuuriakin ollut kun Lassila, Puustinen, Pulkkinen, Schnarr, Jormakka, eli ihan meidän avainpelaajat ovat kärsineet loukkaantumisista. Noiden suhteen tilanne on parempaan päin, Pulkkinen tulee takaisin ja ainoastaan mystinen The Ykkössentteri jatkaa saikulla.

Mutta ongelmana on, että peli ei oikein kehity. Se tässä huolestuttaa. Ja ei, missään nimessä ei ole aika potkia valmentajaa pois, vaan nyt pitää etsiä muita vaihtoehtoja.

Tässä urheilussa on se vaikea asia, että jollakin tavalla pitäisi pystyä pärjäämään tai ainakin kotona esiintymään uskottavasti, muuten tulee se kierre että yleisö ei tule paikalle.
 
Ukkelo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En nyt ymmärrä miksi täällä taas riehutaan.

Uusi kausi alkoi ja tiedossa oli, että voi olla hakemista. No, hakemista on ollut koko syksy ja huonoa tuuriakin ollut pelaajien ollessa hajalla.

Nyt sitten pitäisi antaa taas kaikille kenkää, kun vasta annettiin typerästi valmentajille kenkää. Jos nyt vaan mentäisiin ihan rauhassa tämä kausi.
Samaa mieltä. Joo onhan peli ollut hakemista, mutta kyllä se nyt väkisinkin sieltä löytyy. Itse pitäisin tärkeämpänä sitä, että mitään muutoksia ei tehdä

a.) Valmennukseen (lisävahvistukset lukuun ottamatta, mutta ketään ei potkita pois)

b.) Myöskään pelitapaan (kohta tulee kommentti että mihin pelitapaan, mutta sovitaan nyt niin että siellä on pelitapa.) Pitäisin tärkeänä, että siihen sovittuun pelitapaan ja tapaan tehdä asioita luotetaan, eikä muutella sitäkin nyt kovin kevyin perustein. Väittäisin, että sitten kun sovittu pelitapa ja muutkin asiat loksahtaa kohdalleen, se antaa vielä extra boostin toimintaan. Psykologinen vaikutus, kun huomataan, että perhana hyvä kun uskottiin tähän ja nyt se kantaa hedelmää.

Ja loppuun vielä huomio: Katsokaapa kaikki sarjataulukkoa. Sijoitus on toki huono nyt, mutta kun katsotaan piste-eroja ja pelimääriä niin ei tuo niin huonolta näytä.
Sijalla 13 (JYP) ollaan pisteillä 15
Sijalla 7 (Saipa) ollaan pisteillä 25, eli 10 pisteen ero.

Ja jos vielä pureudutaan pelimääriin vaikkapa Jypin ja Saipan välillä, Saipa on pelannut 17 peliä ja Jyp 14, eli Jypillä 3 peliä vähemmän. 3 peliä * 3 pistettä, niin eroa on 1 piste Saipan hyväksi. Joo, tiedän, ei voiteta tässä äkkiä 3 peliä peräkkäin, mutta ymmärtänette pointin, että ei tämä nyt niin huonolta näytä, ainakaan minun mielestä.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mutta ongelmana on, että peli ei oikein kehity. Se tässä huolestuttaa. Ja ei, missään nimessä ei ole aika potkia valmentajaa pois, vaan nyt pitää etsiä muita vaihtoehtoja.
Mielestäni pelin on kyllä kehittynyt tässäkin aikavälillä. Tulokset on tappiollisia, mutta tekeminen ollut parempaa ja voitoista on myös pelattu.

Enkä tiedä mitä tekemistä Seppäsellä on koko asian kanssa..
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Ja jos vielä pureudutaan pelimääriin vaikkapa Jypin ja Saipan välillä, Saipa on pelannut 17 peliä ja Jyp 14, eli Jypillä 3 peliä vähemmän. 3 peliä * 3 pistettä, niin eroa on 1 piste Saipan hyväksi. Joo, tiedän, ei voiteta tässä äkkiä 3 peliä peräkkäin, mutta ymmärtänette pointin, että ei tämä nyt niin huonolta näytä, ainakaan minun mielestä.
Ei tuo enää viime kaudesta oppineena itseäni huojenna, että on vähemmän pelattuja, kun niistäkään ei voi oikein odottaa nykytiedon valossa kovin montaa pistettä.
 
nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ja loppuun vielä huomio: Katsokaapa kaikki sarjataulukkoa. Sijoitus on toki huono nyt, mutta kun katsotaan piste-eroja ja pelimääriä niin ei tuo niin huonolta näytä.
Sijalla 13 (JYP) ollaan pisteillä 15
Sijalla 7 (Saipa) ollaan pisteillä 25, eli 10 pisteen ero.

Ja jos vielä pureudutaan pelimääriin vaikkapa Jypin ja Saipan välillä, Saipa on pelannut 17 peliä ja Jyp 14, eli Jypillä 3 peliä vähemmän. 3 peliä * 3 pistettä, niin eroa on 1 piste Saipan hyväksi. Joo, tiedän, ei voiteta tässä äkkiä 3 peliä peräkkäin, mutta ymmärtänette pointin, että ei tämä nyt niin huonolta näytä, ainakaan minun mielestä.

Ei se kyllä todellakaan ole noin helppoa, kyllä tässä vaiheessa kautta kannattaa ottaa jo Excel esiin ja verrata pistekeskiarvoja.

Jos kuvitellaan että kun kasassa on 30 pelä ja SaiPa pelaa nykyisellä pistetahdilla 1.47p/o JYPin pitää pelata SaiPa saavuttaakseen 1.81p/o keskiarvolla. Näyttääkö peli juuri nyt siltä että tämä olisi mitenkään realistista? Ei todellakaan. Näissä rästiottelu ajatteluissa unohtuu se että muut joukkueet myös keräävät tasaisesti pisteitä, ei riitä että itse saadaan muutama voitto jos toinen kerää samaan aikaan keskimäärin vaikka sen 1.5p/o.
 
Hiki-Pena

Ihana viesti. Tuohon kun vielä lisää, että 1.81 pistettä per peli tahti osuu tällä hetkellä Ilveksen (1.86) ja Lukon (1.73) väliin, niin voi tosiaan pohtia, näyttääkö touhu kaukalossa siltä, että voidaan puhua realismista. Tämän illan jälkeen on muuten neljäsosa runkosarjasta pelattu ja "kannan vastuun" näyttää tältä, kun tarkastellaan pistekeskiarvoja:

12. Pelicans 1.31 p/ ott
14. JYP 1.07 p/ ott

Tai maaleja per peli JYPillä:
- Tehtyjä 2.43 - huonoin
- Päästettyjä 3.57 - 3. huonoin

Aikamoiset käärmeöljyt (höhö) saa jostain löytää, että oltaisiin edes 1.4 tahdissa kauden päätteeksi.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei se kyllä todellakaan ole noin helppoa, kyllä tässä vaiheessa kautta kannattaa ottaa jo Excel esiin ja verrata pistekeskiarvoja.

Jos kuvitellaan että kun kasassa on 30 pelä ja SaiPa pelaa nykyisellä pistetahdilla 1.47p/o JYPin pitää pelata SaiPa saavuttaakseen 1.81p/o keskiarvolla. Näyttääkö peli juuri nyt siltä että tämä olisi mitenkään realistista? Ei todellakaan. Näissä rästiottelu ajatteluissa unohtuu se että muut joukkueet myös keräävät tasaisesti pisteitä, ei riitä että itse saadaan muutama voitto jos toinen kerää samaan aikaan keskimäärin vaikka sen 1.5p/o.
Näkisin, että tässä olisi tärkeää katsoa vielä pidemmälle ajalle. Meni miten meni tämä kausi, mutta kunhan saataisiin peliin rakenteet parempaan kuntoon, harjoitteluun laatua, organisaatioon sitä kautta uskoa ja lumipallo pyörimään oikeaan suuntaan, niin ensi vuonna oltaisiin jo ihan oikeasti haastamassa. Kyllä tämä tilanne ottaa päähän, mutta ei voi mitään.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Voisko palstan The Excel @Hiki-Pena nyt tehdä parit pylväsdiagrammit vai vieläkö lämpenee pelkästään sauna?

Tosissaan vaikka läpällä puhutaan usein näistä pistekeskiarvoista yms. valitettavan usein ne taitaa tuon ensimmäisen 10-15 matsin jälkeen enää nousta?

Vai oonko Pena väärillä jäljillä?
Pelicans pelasi viime kaudella ensimmäiset 12 ottelua pistekeskiarvolla 0,83. Pelicansin lopullinen pistekeskiarvo oli 1,82.

Ääriesimerkki tietenkin, mutta kyllä niitä hyviä ja huonoja jaksoja voi tulla kauden aikana mihin väliin tahansa. Joka kausi löytyy useita joukkueita, joiden pistekeskiarvo muuttuu ensimmäisen 10-15 ottelun jälkeen merkittävästi.
 
Tuotahan siinä Dufa ja Heikkilä pohti siinä podcastissa ja Dufa siinä taisi sanoa, että harvemmin sieltä pohjalta enää noustaan alkukauden jälkeen. No, toisaalta JYPillä olisi mahdollisuus parantaa, koska potentiaalia on.
 
Ukkelo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Ei se kyllä todellakaan ole noin helppoa, kyllä tässä vaiheessa kautta kannattaa ottaa jo Excel esiin ja verrata pistekeskiarvoja.

Jos kuvitellaan että kun kasassa on 30 pelä ja SaiPa pelaa nykyisellä pistetahdilla 1.47p/o JYPin pitää pelata SaiPa saavuttaakseen 1.81p/o keskiarvolla. Näyttääkö peli juuri nyt siltä että tämä olisi mitenkään realistista? Ei todellakaan. Näissä rästiottelu ajatteluissa unohtuu se että muut joukkueet myös keräävät tasaisesti pisteitä, ei riitä että itse saadaan muutama voitto jos toinen kerää samaan aikaan keskimäärin vaikka sen 1.5p/o.
Hyvä kun kaivatte faktaa niin loppuu vähäinenkin posin kautta ajattelu, se unohtuu näin Jyp-fanina, että sitä ei kannattaisi harrastaa.

Totta siis nämä pointtisi!
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Niin nyt on tonttia tehdä satumainen tarina!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös