Mainos

Jukka Seppänen liigajoukkueen toimitusjohtajana

  • 83 868
  • 650

Luistin11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
@snake70 mistä tuo 44% tulee? Itse olen nähnyt JYPin kertomana osuudeksi 42%.

Yrityksen arvoa voi määritellä eri tavoin ja asiasta kiinnostuneet voivat vaikka kokeilla verottajan tapaa. Sen on sitten toinen kysymys, suostuuko omistajat myymään.

Ei kai tuo ajatus kannattajien omistamisesta kai niin monimutkainen ole toteuttaa? Perustetaan osakeyhtiö, jonka osakkeita kannattajat merkitsee. Uusi osakeyhtiö hankkii Evellsportista osuuden (jos joku myy), jolla irtoaa hallituspaikka myös JYP Jyväskylä Oy:stä. Uuden yhtiön hallituksen valitsee yhtiökokous ja hallitus voi nimetä edustajan JYPiin. Ei kai se tuon mutkikkaampaa olisi?

Täällä nostetaan kerta toisensa jälkeen esille se, miten Seppänen on pumpannut seuraan rahaa. Tietääkös joku nyt ihan oikeasti rahoituksen määrän esim. Seppäsen firmat vs. Valtra tai Harvia?

Ihan jännä nähdä, alkaako tyhjennykset, jolla varmistellaan omistajien taloutta, mutta sponsseille kausi maksoi kuitenkin saman.
Meinaatko, että ylähaarukka on tuo 3 miljoonaa. Eli siitä lasketaan tuo 42-44%, joka olisi siis alle puolet tuosta eli 630000 - 1260000 € Seppäsen osuus? Tuhat fania silloin tuolla yläkanttiin lasketulla saisi 1260€ ostettua siis pois tuon osuuden.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

En minä meinannut valuaatiosta muuta kuin sen, että sitä voi eri tavoin määrittää ja verottajalla on omansa. En tosiaan ole tutkinut asiaa tarkemmin.

Tuossahan nostettiin ihan aiheellisesti liigaosake ja tv-sopimus, mutta pitäisi myös tietää mm. velat.

Edit: tuo skenaariosi kyllä kuulostaa kiinnostavalta.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Meinaatko, että ylähaarukka on tuo 3 miljoonaa. Eli siitä lasketaan tuo 42-44%, joka olisi siis alle puolet tuosta eli 630000 - 1260000 € Seppäsen osuus? Tuhat fania silloin tuolla yläkanttiin lasketulla saisi 1260€ ostettua siis pois tuon osuuden.
En meinaa, kuten viestissäni sanoin. Jos pitäisi arvioida. Itse veikkasin tuohon haarukkaan arvo voi olla suurempikin.

Luuletko että
löytyisi 1000 fania tuolla panoksella, ei todellakaan. Ja jos vaikka löytyisi kun. Mitäpä luulet paljonko he olisivat valmiita vuosi tasolla panostamaan. Vai luotaako fanit että Kullervo Harvia ja Esa Polas pumppaa 22% osuuksilla heidänkin edestä rahaa. Ja jos faneista löytyisi yksi kaksi tosi rahakasta niin miksi ottaa 998 muuta sekaan. Lähtisivät omilla nimillään omistajaksi.

Ai niin vanhoilla osakkailla on etuosto oikeus eli jos he tarjoavat saman mitä joku toinen tarjoaa, niin osakkeet menee heille.
 
Teoriaahan tässä pyöritellään. Varmasti tuo tulisi vastaan suht pian, että pohdittaisiin, pitäisikö omistajien rahoittaa lisää. Siihenkin on muutama muu keino kuin "Kullervo maksaa yksin".

Pari faktankorjausta:
- Harvia ja Viinanen omistavat julkisten tietojen mukaan molemmat 21% yritystensä kautta
- 42% omistaa Seppäsen ja Polaksen yhtiöt

Osakkeiden luovutuksesta sovitaan tyypillisesti osakassopimuksessa. Ihan en nyt usko, että olisit sellaisen paperin nähnyt, kun tuosta etuosto-oikeudesta kirjoitat.

Ja vielä kerran; puhut tuosta rahojen pumppaamisesta, niin paljonkos nyt sitten Seppänen on pumpannut rahaa? Vaikka edellisten kahden vuoden aikana?
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lisätään nyt sellaiset luvut vielä mausteeksi soppaan tilinpäätösdokumentista, että JYP Jyväskylä Oy:llä oli edellisessä tilinpäätöksessä pääomalainaa vajaa 1.8 MEUR. Konserniavustuksia oli tullut sisään 32 500 €.

Tuosta voi sitten pohtia, että olisiko tuo kioski kolmen miltsin arvoinen.

Ja varmistuksena vielä; nämä omat horinat on siis ihan spekulointia, enkä pidä valitettavasti kovin realistisena skenaariota, jossa jonkinlainen kannattajien yhteenliittymä saisi mitään sananvaltaa.

Edit: Edellisellä tilikaudella pääomalaina ei kasvanut. Pieneni muutamalla kymppitonnilla.
 
Viimeksi muokattu:

Jallu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta itse arvostan Jukka Seppästä aivan helvetisti (ei, en tunne häntä). Varmasti on tehnyt paljon virheitä, mutta rakastaa seuraa ja jääkiekkoa ja pumppaa omistaan rahaa enemmän kuin yhdelläkään arvostelijalla olisi varaa. Jos arvostelijoilla on varaa niin eikun ostamaan ja tekemään asiat paremmin. Minusta Seppäsen mtv:n haastattelu kuvasi hyvin tilannetta. Hän kantaa vastuun ja ottaa omaan niskaansa ratkaisut. Maksaa myös omalla kukkarollaan viime kädessä. Toivon todella, että tämä laiva kääntyy ja Seppänenkin saa huokaista ja nauttia rakastamansa joukkueen paremmista otteista.

Seppänen varmasti fiksuna ihmisenä käy tämän farssin kaikkineen läpi, löytää virheet ja etsii niihin ratkaisuja. En itsekään pidä Viitasen osuutta onnistuneena missään määrin. Hämäläisestä en myöskään tiedä riittävästi osatakseni sanoa mikä hän on miehiään. Seppänen näihin selkeästi luottaa ja se voi olla se suurin virhe koko loppusaagassa. Rautakorpea ei Seppänen olisi ottanut, kuten ei mikään muukaan liigajoukkue. Ajoitus potkuille oli huono. Vaikea tilanne pääomistajalle joka tapauksessa ja potkujen tarkoituksena oli hakea joukkueelle menestystä ja kääntää pelillinen suunta. Sitä ei valitettavasti ole vielä tapahtunut.

Fanien omistamana ei mistään tulisi mitään. Riitelyä ja arvostelua riittäisi ja mitä useampi keittäjä sopassa niin sen vaikeampi tehdä ratkaisuja. ”Fanien” hallitus olisi kaikkea muuta kuin toimiva.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Varmasti on tehnyt paljon virheitä, mutta rakastaa seuraa ja jääkiekkoa ja pumppaa omistaan rahaa enemmän kuin yhdelläkään arvostelijalla olisi varaa. Jos arvostelijoilla on varaa niin eikun ostamaan ja tekemään asiat paremmin.
”Montako kiekkobuumia oot luonu?”

Muuten samaa mieltä tekstistä, mutta rakkaus seuraa kohtaan ja raha ei tee autuaaksi. Itsekin arvostan Seppästä kovasti — oli yksi suurimpia, ellei suurin tekijä, että olemme saaneet parit kultajuhlat todistaa. Siitä syystä olen myös itse ollut varovaisempi Jukkaa kritisoidessani.

Toisin kuin menestysvuosina, nyt Jukka vaikuttaa kuitenkin valtavasti pelillisiin asioihin, mikä ei ole hyvä juttu. Ainakin jos katsoo siitä lähtien, kun Jukka alkoi puhumaan Virtasen aikana kiekollisemmasta JYPistä ja tässä sitä ollaan. Ja mitä enemmän Jukka on ollut framilla pelitavasta, sitä syvemmällä on kynnetty.

Minä olen vakuuttunut, että Veke ja KÖK ovat ne suurimmat virherekryt Jukalta ja toivon myös, että reflektion aika koittaa mahdollisimman pian, jotta näistä päästään eroon, Seppänen keskittyy bisnespuoleen ja seura voi alkaa taas tervehtyä.

Fanien omistuksesta täysin samaa mieltä. Kuvitelkaa nyt, jos samassa pöydässä on @JypFabu , @Hiki-Pena , @Köpi ja @koutsikaitsu esimerkiksi. Eihän siitä tulisi hevon helvettiä.
 
Moosehead

Jäsen
Itse koen, että Seppäseltä on puuttunut liian kauan vastavoima organisaatiossa. Dufva ja Veltsu, sekä osittain Holtari olivat jääriä, joilta löytyi omaa näkemystä ja uskallusta tuoda se julki.

Virtasen potkujen jälkeen Seppänen on haalinut itselleen lisää valtaa ja tullut vakuuttuneeksi omista kyvyistään johtaa jääkiekkojoukkuetta sillä osa-alueella mikä ei ole hänen leipälajinsa. Tämän myötä hän on alkanut puuttumaan pelillisiin asioihin, sekä pelaajapolitiikkaan ja metsään on menty ja lujaa.

Tällä hetkellä Seppäsellä on käynnissä jonkinsortin egotrippi, tai vaihtoehtoisesti lääkityksessä on menty pieleen ja narsismi iskenyt esiin.

Itselläni on häntä kohtaan valtava arvostus ja kiitollisuus kahdesta mestaruudesta. Nyt on kuitenkin otettu niin pahoja harha-askelia, että olisi aika astua hallituksen harmaisiin takariveihin ja jättää vetovastuu muille.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Fanien omistuksesta täysin samaa mieltä. Kuvitelkaa nyt, jos samassa pöydässä on @JypFabu , @Hiki-Pena , @Köpi ja @koutsikaitsu esimerkiksi. Eihän siitä tulisi hevon helvettiä.

Ajatus on mitä herkullisin, narsisiti ja kolme tomppelia :-)) Jos päästäisiinkin keskialueelle asti, niin koskaan ei löydettäisi sieltä ulos.

Oma käsitys tuosta Virtasen ajan haminoista on, että juuri silloin Seppänen otti taka - askelta ja siirtyi cäliförniään golffailemaan enämpi. Loppu on historiaa. Aiemmin, sitä menestystä tehdessä, ainakin haastattelujen mukaan, oli kantaa ottamassa myös valmennuksen kanssa pelillisiin asioihin. Toki, jos joku esittää todemman analogian, seison taas kerran korjattuna. Siitähän se alamäki alkoi, kun liian moni jästipää sai valtaa roikkua menneessä, eikä tajunnut, että aika muuttuu ja vaatimukset sen mukana. Silkkaa hupia on nyt seurata kun moron & moron vetää läppää pelin evoluutiosta kuin naisten jääkiekosta, eli mikään ei koskaan muutu, totesi jo Kaptah aikoinaan. Fabut tietää, junnut kattoo wikistä, että kuka, mutta eivät ymmärrä kun oikeasti eivät lue.

Seppänen, ihan kuten me kaikki ihmiset, on tehnyt taatusti virheen, jos toisenkin, mutta jos minä ajattelen Jyväskylää, JYPiä ja kiekkoa, niin parempaa majakkaa ja suunnan näyttäjää en keksi. Vaikka juuri nyt ja tässä hetkessä kontataankin, niin kontattiin missiossakin sen pari kolme kautta(kaiken maailman minardi läpät), kun piti puitteet saada ensin kohdalleen. Nyt on aikaikkuna himppasen tiukka ja siksi valmennuksen ryöppäys tuli äkkiseltään katsoen ihmeelliseen paikkaan. Takasi samalla että torttua lentää ja klikkihuorat parveilee, vaan minkäs teet. Man must do what man must do.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
irtasen potkujen jälkeen Seppänen on haalinut itselleen lisää valtaa ja tullut vakuuttuneeksi omista kyvyistään johtaa jääkiekkojoukkuetta sillä osa-alueella mikä ei ole hänen leipälajinsa.

Tässä kohtaa lainaan Seppästä itseään: tämä on paskaa. Selvitä ensin kuinka nuo konttausvuosien analogiat on oikeasti menneet, raflaava kommentti vailla taustoitusta ei ole synonyymi toden kanssa. Mutta en ihmettele suinkaan, kun haluaa ratsastaa aallon harjalla ajassa unohtuu peräpeiliin katselun merkitys. En siis kommentilla dumaa lainkaan, vaan ymmärrän.

Seppäsen jälkeen tuossa Virtasen aikaan alkoi säätö, jossa Virtanen halusi modernisoida JYP peli - identiteettiä, mutta organisaatiossa puhalteli jo Seppäsen jälkeiset tuulet, eikä analyysi ollut enää kohdallaan, tähän surulliseen rakoon osui luokkakokous vol.1, joka lopullisesti, vaikka tahattomasti teki JYP paatista sukellusveneen.

Nyt ollaan myös jakajalla, kun Seppänen päätti palata ruoriin. Ja kysymys kuulu, riittääkö hänen pallit paatti kääntää kurssille, vai pysytäänkö lopullisesti alakastin heilujana, jolla suunta on milloin minnekin, mutta ei menestykseen, kun se vaatii rotia, joka ei ole hetken päätös.
 
Moosehead

Jäsen
Seppänen, ihan kuten me kaikki ihmiset, on tehnyt taatusti virheen, jos toisenkin, mutta jos minä ajattelen Jyväskylää, JYPiä ja kiekkoa, niin parempaa majakkaa ja suunnan näyttäjää en keksi. Vaikka juuri nyt ja tässä hetkessä kontataankin, niin kontattiin missiossakin sen pari kolme kautta(kaiken maailman minardi läpät), kun piti puitteet saada ensin kohdalleen. Nyt on aikaikkuna himppasen tiukka ja siksi valmennuksen ryöppäys tuli äkkiseltään katsoen ihmeelliseen paikkaan. Takasi samalla että torttua lentää ja klikkihuorat parveilee, vaan minkäs teet. Man must do what man must do.

Jotenkin jäänyt Seppäsen lausunnoista se kuva, ettei hän tajua kuinka metsään juuri nyt mennään. Puheet ja ajatukset ovat harhaisia. Toisin oli mission aikana, jolloin tiedostettiin ettei hommat mene putkeen.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jotenkin jäänyt Seppäsen lausunnoista se kuva, ettei hän tajua kuinka metsään juuri nyt mennään. Puheet ja ajatukset ovat harhaisia. Toisin oli mission aikana, jolloin tiedostettiin ettei hommat mene putkeen.
Tämän kuvan voi mainiosti asioista saada, eli en ihmettele lainkaan tuota. En pidä myöskään analyysiäsi ihan tuulesta temmattuna, jonka luin, huomasin vaan, että ainakin omiin tietoihini vaikuttaisi aikaikkunat heittelevän, jotta analyysi ihan kohdillaan olisi.

Minä pahaa pelkään, että Seppänen tajuaa tasan tarkkaan missä juuri nyt mennään, Ja ihan pakko laittaa tämäkin, mikään hänen puheissaan, joita on hänen itsensä sanomana ulos tullut ei ole harhaista, vaan aivan päin vastoin. Ajatukset taas, ne on meille mahdottomat todentaa, kuinka harhaisia ovat.

Ihan tasan samoin, kuin sen missionkin aikaan, paketti ei ollut valmis tuomaan palkintoa useaan kauteen ja tasan sama tilanne on nyt. Tämä on omaa analyysiä, eli en puhu kenenkään suulla tai ajatuksilla, mutta minusta tuntuu tai vaikuttaa siltä, että aikaikkuna edessä olevien muutosten vuoksi, niin liigan rakenteen, kuin uusitun hallinkin ansiosta, on sitä missiota tiukempi. Se selittää tuota tavallaan päätöntä valmennuksen kenkimistä, mutta kun eivät tehneet sitä mitä piti ja aikaa ei ole hukattavaksi ei vaihtoehtoa jäänyt.

Missiossa oikeasti Seppänen co. tiedosti ihan tarkkaan missä mentiin, me kannattajat minä mukaan lukien, ei vaan älytty miten asiat on todellisuudessa, me nähtiin vaan minardit ja naureskeltiin suurille puheille, jotain samaa on tässäkin hetkessä, mutta koska elämä, eihän ole taetta onko tulema kruuna vai klaava kaikkien vaikuttavien tekijöiden seuraamuksena tällä kertaa, uskon asia se on uskoipa sitten mitä tahansa.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Fanien omistamana ei mistään tulisi mitään. Riitelyä ja arvostelua riittäisi ja mitä useampi keittäjä sopassa niin sen vaikeampi tehdä ratkaisuja. ”Fanien” hallitus olisi kaikkea muuta kuin toimiva.

Fanien omistuksesta täysin samaa mieltä. Kuvitelkaa nyt, jos samassa pöydässä on @JypFabu , @Hiki-Pena , @Köpi ja @koutsikaitsu esimerkiksi. Eihän siitä tulisi hevon helvettiä.
Jatkan samalla disclaimerilla, kuin ennenkin, eli en usko tällaiseen skenaarioon.

MUTTA eihän lainatuilla nyt ole mitään tekemistä Oy:n hallituksen kanssa! Jos olisikin vaikka kannattajien omistama JYP Fanit Oy, niin yhtiökokouksessa valittaisiin hallitus, joka valtuutuksellaan sitten valitsee edustajan JYP Jyväskylä Oy:n hallitukseen.

Eli eipä siellä silloin ole kuin yksi henkilö ja palstalla paska lentäisi vähintään entiseen malliin.

Eri lähteiden mukaan kannattajat omistavat enemmistön mm. Bayern Münchenistä, jossa on ihan kohtuullisesti pärjätty.

Ajatuksena pidän siitä, että olisi keino, jolla kannattajien ääni saadaan paremmin kuulumaan. JYP ei ole Jukka Seppänen.
 
nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lisätään nyt sellaiset luvut vielä mausteeksi soppaan tilinpäätösdokumentista, että JYP Jyväskylä Oy:llä oli edellisessä tilinpäätöksessä pääomalainaa vajaa 1.8 MEUR. Konserniavustuksia oli tullut sisään 32 500 €.

Tuosta voi sitten pohtia, että olisiko tuo kioski kolmen miltsin arvoinen.

Ja varmistuksena vielä; nämä omat horinat on siis ihan spekulointia, enkä pidä valitettavasti kovin realistisena skenaariota, jossa jonkinlainen kannattajien yhteenliittymä saisi mitään sananvaltaa.

Edit: Edellisellä tilikaudella pääomalaina ei kasvanut. Pieneni muutamalla kymppitonnilla.

JYP Jyväskylä Oy ei ole pörssiyhtiö joten arvon määrittäminen on hankalaa. Toisaalta jos joku osakkaista halutaan ostaa ulos, osuuden hinta on se milä omistaja suostuu niistä luopumaan. Se voi olla jotain ihan muuta kuin laskennallinen arvo. Myös osakkaan antamat osakaslainat varmasti vaikuttavat. Jos osakas olisi ajan saatossa lainannut Oy:lle vaikkapa muutaman miljoonan niin ilman pakkoa tuskin halvalla luopuu. Eli siis, hinta on tasan se millä osakas suostuu myymään..
 
Tähän vähän viittasin tuolla ylempänä, että "jos joku myy". Joku taisi huhuilla aiemmin, että HIP Invest olisi ehkä näin tekemässäkin. Itse en usko, että esim. Seppänen & Polas olisi luopumassa omistuksistaan (ostajan kannalta järkevillä ehdoilla).
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Itse koen, että Seppäseltä on puuttunut liian kauan vastavoima organisaatiossa. Dufva ja Veltsu, sekä osittain Holtari olivat jääriä, joilta löytyi omaa näkemystä ja uskallusta tuoda se julki.

Virtasen potkujen jälkeen Seppänen on haalinut itselleen lisää valtaa ja tullut vakuuttuneeksi omista kyvyistään johtaa jääkiekkojoukkuetta sillä osa-alueella mikä ei ole hänen leipälajinsa. Tämän myötä hän on alkanut puuttumaan pelillisiin asioihin, sekä pelaajapolitiikkaan ja metsään on menty ja lujaa.

Tällä hetkellä Seppäsellä on käynnissä jonkinsortin egotrippi, tai vaihtoehtoisesti lääkityksessä on menty pieleen ja narsismi iskenyt esiin.

Itselläni on häntä kohtaan valtava arvostus ja kiitollisuus kahdesta mestaruudesta. Nyt on kuitenkin otettu niin pahoja harha-askelia, että olisi aika astua hallituksen harmaisiin takariveihin ja jättää vetovastuu muille.

Eikös Rautakorpea ja Niemistä nyt voisi jonkinlaisiksi vastavoimiksi nimittää? Ja varmaan myös pienellä olettamisella päästään siihen että vastavoimina toimimisesta ne potkutkin ainakin osittain johtuivat. Seppäsellä ei pää tainnut kestää sitä että päälle 30 vuotisen uran tehnyt kehäkettu isosta organisaatiosta ei tullutkaan jees-hengessä nyökyttelemään päätään Jyväskylään, vaan tekemään sitä mitä täytyi tehdä.
 
Viimeksi muokattu:

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt kun tässä on tätä kokonaisuutta miettinyt, niin tulipa mieleen että kun jo Virtasen aikana oli näitä erikoisia kokeiluja esim. ettei taklattu ollenkaan niin mistäpä sitä tietää jos nämä olisi vaikka Seppäsen vaatimuksia?

Virtanen entinen jääkiekkoilija
niin tuntuu nyt jälkikäteen hieman erikoiselta että olisi linjattu näin. Toisaalta yhtä erikoiselta tuntuu että seuran omistaja puuttuisi pelillisiin asioihin. Mutta siltä nyt vahvasti näyttää ja kuulostaa. Eihän pöytälätkässäkään taklata ja silti voi pärjätä.

Hybridi pitkän käytön hyödyksi käytön jotenkin ymmärtää kun se oli uusi juttu silloin.

Koska parempaakaan tietoa ei ole niin pitää itse ihmetellä mistä nämä kaikki kummallisuudet kumpuaa.
 
Viimeksi muokattu:

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Itse koen, että Seppäseltä on puuttunut liian kauan vastavoima organisaatiossa. Dufva ja Veltsu, sekä osittain Holtari olivat jääriä, joilta löytyi omaa näkemystä ja uskallusta tuoda se julki.
Jos puhutaan hallitustyöskentelystä, ongelma taitaa olla pikemminkin vastavoimien ja näkemysten määrä kuin niiden puute. Hallituksessa on istunut samoja hessuja jo melko pitkään, joten mielipiteitä ja näkemystä suunnasta löytyy, eikä niitä arastella tuoda julki. Tuskin ne muut pelkkiä viinereitä syövät...

Joku (yksi tai useampi) sai hallituksessa läpi Rautakorven valinnan päävalmentajaksi ja toinen hyväksytti seuran strategian. Jälkikäteen voidaan todeta, että toinen päätöksistä oli väärä ja vesitti toisen onnistumisen, mutta spekuloidun valtakamppailun sijaan kyse oli huonosta kompromissista. Jos Seppänen olisi Il Duce, hallitus olisi kai hyväksynyt molemmat hänen nimiinsä laitetut linjaukset?

(Mediaan kerrottujen tietojen mukaan strategiatyöhön osallistui koko organisaatio ja ulkopuolisia, joten "kunnian" tästä keskitalven sotkusta saa koko hallitus ja muut seuran nokkamiehet. Vaikka Seppänen/Polas on iso omistajakaksikko ja Seppänen varmasti strategiatyön iso puuhamies ja ohjaaja, ei muidenkaan päätä voi silitellä, vaikka heidän naamansa ei julkisuudessa näykään.)

Oli Rautakorpi vastapaino tai ei, tuli hänestä kiviriippa toiseen sovittuun asiaan, uuteen strategiaan yhdistettynä. Näköjään hallitus potki mieluummin pihalle Rautakorven kuin romutti sttategian, tai ainakin siltä näyttää tällä hetkellä. Se on iso linjanveto. Emme tiedä tapahtuuko kauden jälkeen uusia suuntamuutoksia, mutta hallituksessa ja/tai omistuksissa pitäisi tapahtua muutosta. Nykyinen kombo ei toimi.

Siitä olen samaa mieltä, että Kari Tyni oli aikanaan Seppäselle hyvä vastapaino ja persoonana erilainen kuin suoraviivainen ex-autokauppias. Erityisesti viestinnässä Tynistä, ärsyttävyyksineenkin, oli iso apu. Seppäsen tyyli, asiat edellä menevä paukutus ja viestejä höystävä ironia ja sarkasmi sopivat nykyaikaan harvinaisen huonosti. Suora syöttö lapaan tahallisille ja muuten vaan väärinymmärtäjille.

Tällaisesta henkilöstä saa turhan helposti ylimielisen vaikutelman, kun media on muuten täynnä taitavia viestijöitä, jotka marinoivat sisältönsä muka-anteeksipyynnöillä tai muilla keinotekoisilla nöyristelyillä.

Ed: typofiksi
 
Viimeksi muokattu:

Partajaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Seppästä voidaan verrata Itänaapurin SKA:n omistajaan / päävalmentajaan Roman Rotenbergiin. Sekin yrittää puuttua ihan kaikkeen vaikka ei ymmärrä jääkiekosta mitään. Nyt Seppäsen kannattaisi olla vaan taustalla hiljaa ja raottaa lompakkoaan ,kun tarvitaan rahaa. Jättää kaikki muut asiat muille ammattitaitoisille henkilöille jotka ymmärtää jääkiekosta jotain.....
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jättää kaikki muut asiat muille ammattitaitoisille henkilöille jotka ymmärtää jääkiekosta jotain.....

Siis niillekö jotka tätä purtta ovat ammattitaidolla johtaneet pahnan pohjimmaiseksi?

Sori nyt vaan, tämä ei analyysinä oikeen vakuuta edes vähää alusta. Eikä kyllä mikään organisaatio tuolla perusteella tulosta tao. Kyse on aina yhteistyöstä ja osien summasta, niin kaukalossa kun seuran osaamisen tasolla. Jos vertailla haluaa, vaikka oikeasti turhaa se onkin, niin eikös se K- Espoo ole hyvä esimerkki siitä, mihin homma menee kun raha taustalla jakaa ja "ammattitaitoiset" säätää. Hyvin ymmärsivät.
 
Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Seppästä voidaan verrata Itänaapurin SKA:n omistajaan / päävalmentajaan Roman Rotenbergiin. Sekin yrittää puuttua ihan kaikkeen vaikka ei ymmärrä jääkiekosta mitään. Nyt Seppäsen kannattaisi olla vaan taustalla hiljaa ja raottaa lompakkoaan ,kun tarvitaan rahaa. Jättää kaikki muut asiat muille ammattitaitoisille henkilöille jotka ymmärtää jääkiekosta jotain.....
Hei hei, herra 1602 on tämän illan jälkeen herra 1603!
Mutta asiaan, Seppäselle on tuttavieni mukaan jotka ovat tuolla liiga JYPin otteluiden aikaan pukukopissa erilaisissa rooleissa pyörineet käynyt ajoittain antamassa palautetta myös otteluiden aikana. Tämän todennäköisesti pitäessä myös paikkansa (näitä tarinoita olen kuullut hyvinä aikoina) kertoo vähän Seppäsen hermokontrollista sekä impulsiivisuudesta. Täten olen tehnyt oman päätelmän koko tapahtumaketjusta HUHUJEN perusteella.

Allaoleva kuvitelma on yhdenlainen tarina minkä minun foliohattuni alla on muodostunut.

- Seppänen jyrättiin valmentajaa valitessa
- Veti pikku agret tästä ja päätti, että nyt sit mennään ja valmennuksen julkistuksen yhteydessä kävi pikkusen kuumana, niin piti laukoa jotain joten jyrähti tämän ”välitila loppuu nyt” jyrähdyksensä mikä lauseena on mielestäni outo, koska ei oikeastaan kuvaa mitään. Aika pohjalla oltiin jo käyty, eikä oltu välitilaa ollut vielä lähelläkään vaan oltiin edelleen pohjalla.
- Hommasi lisää osakkeita viime kesänä ja odotti tilaisuutta päästä näyttämään voimiaan. Valitettavasti muut osakkaat eivät vielä tuossa vaiheessa olleet Seppäsen kanssa samalla linjalla ja Rautakorpi sai jatkaa pestissään
- Kiukku joka oli jo keväällä yltynyt entisestään kihisi vielä raivokkaammin syksyllä 2023 kauden alkaessa
- Raumalla tapahtui jotain, joka kantautui Seppäsen korviin ja hän kutsui kapteenin sekä urheilutoimenjohtajan jutulle. Lähdettiin syömään ja Seppänen yhdessä Viitasen kanssa onnistuivat saamaan Rooban avautumaan tästä tarinasta, joka kaikesta päätellen liittyy tähän ”pelaajat eivät saaneet ansaitsemaansa kohtelua” tarinaan.
- Lounastreffien jälkeen Seppänen kutsui hallituksen koolle ja sai tällä kertaa tarpeeksi kannatusta valmennuksen erottamiseen.
- Loppu onkin sitten vielä enemmän huhua ja median märkää päiväunta, joka itselleni on kuitenkin enemmän painajaista.

Meni niin tai näin, tuolla itse kuviolla ei ole mitään merkitystä. Mulle on vain jäänyt Seppäsestä ylipäätään omituinen kuva, kun välillä huutelee mediassa ja haukkuu vähintäänkin rivien välistä muita organisaation jäseniä. Tiukkahan menestyvän pisnesmiehen täytyykin olla, mutta joskus kannattaa olla hiljaa ja antaa viisaampien (valmentajat valmentaa, tiedottajat tiedottaa, rahoittajat rahoittaa) antaa hoitaa homma. Minä en itse keksi todellista syytä urheillulliselta kantilta valmennuksen erottamiseen sillä tuskinpa sponsorit ja fanit olivat kovinkaan tyytymättömiä tulokseen ennen joulua. Ymmärrän tietyllälailla tuon näkemyseron pelitavasta, mutta todellinen syy lienee se, että Rautakorpi-Nieminen parivaljakon jääräpäisyys omaan haluun tehdä tulosta keinolla millä hyvänsä vastaan Seppäsen pitkään jatkunut ketutus jo siitä, kun ei tehty kuten hän halusi. Aikuisetkin osaa olla joskus lapsia, kun on tottunut siihen, että muut tekee kuin itse haluaa, tulee kiukku kun ei saakkaan suklaapatukkaa kaupassa.

Yhtäkaikki nyt vaan koko JYP yhteisön on alettava puhaltaa yhteen hiileen ja uskon Seppäsenkin jatkossa hillitsevän itsensä paremmin, uskon hänen olevan huomattavasti älykkäämpi mies minkä kuvan mediassa olen saanut. Tuo tietynlainen impulsiivisuus sekä suuret visiot todennäköisesti sai hänet panttamaan talonsa ja pitkälti hänen asioistaan olemme saaneet nauttia JYPin menestyksestä erityisesti 2010-luvun aikana. Uskoni parempaan huomiseen on vahva! Palkatkaa joku vaan sinne tiedottamaan asioista ja jättäkää homma hänelle, tällä hetkellä organissaatiossa ei taida sellaista henkilöä olla joka osaisi antaa haastattelun mistä ei media kehitä minkäänlaista kohua.

Toivoisin lisäksi, että kunhan tiedottaja on saatu hankittua JYP järjestää lehdistötilaisuuden kilpahallissa johon ovat tervetulleita niin fanit kuin lehdistö. Tilaisuuden ns. puheenjohtajana toimii tämä uusi tiedottaja, joka kertoo mitä on tehty väärin ja mikä on suunnitelma loppukauden osalta sekä mikä on seuran tulevaisuuden suunnitelma. Tähän perään tietysti voitaisiin kävelyttää Sami Niku estradille ja julkistaa 3 vuoden jatkosopimus!
Sitten vielä toimittajien kysymykset ja näihin jonkinlaisia vastauksia ilman kiertelyä niin ettei ainakaan vastaukset jäisi mitenkään epäselväksi.

Pahoittelut pitkästä viestistä, mutta tää palsta on nyt mun psykologi, en tiedä uskonko edes itse koko kuvitelmaan, mutta tulipahan nyt puettu se jollainlailla sanoiksi. Toivon, että JYP on suuri viimeistään toukokuussa 32 ottelun voittoputken jälkeen. Torille!
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Nyt tässä on mennyt melkein kaksi ja puoli tuntia peliä ilman maalia. Jos ei kerta valmennuksen vaihdosta enää puhuta, niin saisi nyt joukkueen toimiston primus motor tulla selittämään ihan kunnolla, sekä faneille että medialle, että mitä vitun ideaa tässä toiminnassa muuten enää on. Myös Hurrikaanisydämelle lampaanperse nöyristelystä.
 
rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Sihvonen Kiekkokiukaassa meidän hallituksen puheenjohtajasta:

"Tällä hetkellä hän on urheilun ja huippujääkiekon kannalta sietämätön mies, enkä tarkoita ihmisenä, vaan hän ei osaa johtaa jääkiekkoseuraa! Naurattaa sanoa, mutta hänellä ylivoimapeli kunnossa ja niin edelleen, mutta nyt hän vei senkin, sitä mukaa kun heitti Rautakorven ja kumppanit tuosta. Sehän on naurettava se analyysi! Senkin oli joku muu vähän sitä ennen tehnyt, että peli ei toiminut ja niin edelleen ja joku strategia..."

Analyysin tehnyt "joku muu", on podcastin perusteella mielestäni melko selvä vihjaus Hämäläiseen...

Paljon muutakin hyvää Sihvonen heitti (vaikka vähän tuntuukin oudolta olla samaa mieltä)...
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat
Nyt kun tässä on tätä kokonaisuutta miettinyt, niin tulipa mieleen että kun jo Virtasen aikana oli näitä erikoisia kokeiluja esim. ettei taklattu ollenkaan niin mistäpä sitä tietää jos nämä olisi vaikka Seppäsen vaatimuksia?

Eikös tällöinkin Seppänen nimenomaan vaatinut pelin modernisoimista ja virtaviivaistamista? Ei Virtanenkaan saanut vahvuuksilllaan valmentaa. Tämmöinen muistijälki on itselle jäänyt, mutta varma en ole.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Eikös tällöinkin Seppänen nimenomaan vaatinut pelin modernisoimista ja virtaviivaistamista? Ei Virtanenkaan saanut vahvuuksilllaan valmentaa. Tämmöinen muistijälki on itselle jäänyt, mutta varma en ole.
Muistikuvasi on sekä oikea, että väärä. Voi olla, että Seppänen sitä muutosta hakemaan oli primus motor, sitä en tiedä, vai golffasiko pääasiassa amerikan kultahammasrannikolla jo, mutta Joku taho Virtasta ylempänä paalutti yritelmät pannaan ja palattiin aina siihen pystysuunnan lätkään, jonka jo silloin näki selkeästi jääneen ajasta jälkeen, jotta sillä menestyisi, edes kohtalaisen kovalla rosterilla.

Jos tuo vaatija oli Seppälä, niin täysin oikeassa oli ja sääli, ettei viisaus organisaatiossa silloin riittänyt, eipä olisi kontattu kausikaupalla ynnä muina aivan turhan takia.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös