Perusteluja lisää, kiitos!
Turnaus, jossa on joka maalta parhaat pelaajat ja huippukoutsit, on ehdolla kaikkien aikojen turnaukseksi. Tämä sulkee heti pois MM-kisat, eikö niin.
Maailmancup 2004 vai Torino 2006 vai Vancouver 2010, mikä on paras Leijona-saavutus?
Kaksi ensin mainittua on minun papereissani suht tasan. 2004 pelattiin viimeiset kahvakiekkosääntökisat ja 2006 Leijonien pelikirja suli pahasti kisojen loppua kohti. Noista miinukseni noille Leijona-suorituksille. 2004 suoritus oli Saksa-peliä lukuunottamatta tasaisen vahva.
Minun silmin: maailmancup > Torino Leijonilta.
Maailmancupissa pelattiin eri jääkiekkoa kuin Vancouverissa. 2010 kaikkien hyökkäyspelisuunnitelmat olivat eri tolalla kuin 2004. Peli oli modernisoitunut 2010 paljon ja pitkälti nollatoleranssi pakotti tähän nykyaikaistumiseen.
On hieman makuasia, että maailmancup vai Vancouver?
Liputan niukasti Vancouverin puolesta, koska siellä - tietyistä pelillisistä ongelmista huolimatta - pronssi perustui monipuolisempaan hyökkäyspelisuunnitelmaan verrattuna maailmancupin kakkossijaan.
Tällä palstalla yritetään nyt toden teolla laittaa Sihvosta tiukoille, mutta Petteri ei tästä suuremmin provosoidu. Ja minun mielestäni Petteri voi ihan hyvin tituleerata itseään "Johtavaksi Analyytikoksi", nimenomaan kun puhutaan pelitapaan liittyvästä analysoinnista. On nimittäin pitkälti "Johtavan" ansiota, että pelitapa-asioista puhutaan nykyään ihan tämmöisten tavallisten MattiMeikäläistenkin kotisohvalla. Esimerkiksi vuonna 1995 puhuttiin mediassa paljon pelaajista ja psyykkauksesta, ei juurikaan pelitavasta.
Mutta yksi asia minua on mielipiteissäsi kummastuttanut, varsinkin kun perustelet asian hatarasti ja tavalla, joka ei ole tyylillesi ominaista: Miten millään mittarilla Vancouverin olympialaisten pronssimitali voidaan nostaa ohi Torinon olympiahopean? Eikö pelin tulisi kertoa kaikki, ei tilastojen tai valmentajan nimen?
Tähän asti olet perustellut Olympiapronssia todella hatarin perusteluin. Juu, on mahdollista, että pelaajarosteri oli noissa kisoissa kaikkien aikojen kovin ja jos emme olisi nähneet otteluita, voisimme pitää saavutusta kovana: Ollaan heti Pohjoisamerikkalaisten joukkueiden jälkeen kolmanneksi kovin jääkiekkomaa ja tulosluettelossa päihitettiin Venäjä,Ruotsi ja Tsekki. Mutta mehän tiedetään, miten todellisuudessa kävi: Suomi voitti kisojen alussa kaksi helppoa maata odotetusti, jonka jälkeen tuli umpisurkea Ruotsi-peli, jossa paistoi läpi varsinkin konkareiden otteissa se, ettei pelissä ollut panosta ja että ylimääräinen extraottelu vältettäisiin tappiollakin, kunhan maaliero ei ole liian suuri. Tässä mielessä Suomella oli tuuria lohkojaossa. Leijonat pääsivät sitten levänneenä Tsekkiä vastaan, jolla oli extrapeli takana ja tärkein lenkki eli Jagr oli saanut kovan kolauksen päähänsä Venäjä-pelissä. Itse pelissä Suomi ei ollut äärimmäisen dominoiva, ja itse asiassa Kipper piti joukkuetta hetkittäin yksin pelissä mukana. Yksi yv-tilanne sitten ratkaisi ottelun ja siinäkin tsekkipelaajalla oli epäonnea. Välieräottelu oli sitten kaikin puolin surkea ja pronssipelissä hienot yksilösuoritukset (Jokinen, Pitkänen, Kipper) ja huikea taisteluilme ratkaisivat. Pelillisesti sekään peli ei ollut mielestäni mitenkään erinomainen. Siinäkin ottelussa lopussa Kipper joutui seisomaan käytännössä päällään ja konkarit osoittivat hienoa taisteluilmettä. Eli summa summarum, vaikka turnaus oli pelaajalistoiltaan kaikkien aikojen kovin, niin todellisuudessa Suomen ei tarvinnut voittaa yhtään huippuvireessä ollutta joukkuetta matkalla olympiapronssiin ja Suomella oli mukana myös paljon onnea. Tiedetään sekin, että pelkällä onnella ei voiteta olympiamitalia, mutta kyllä se voi tuoda sen tarvittavan marginaalin lisää suoritukseen.
Torinon olympialaisissa Suomi kohtasi käytännössä kaikki huippumaat ja pelasi olympiafinaaliin asti kiistatta turnauksen parasta jääkiekkoa. Matkalla finaaliin kaatui kaikki kovimmat maat, joiden joukossa Kanada,USA ja Venäjä. Tämä turnaus on minun näkemykseni mukaan ainoa, jossa Suomi pelasi koko turnauksen parasta jääkiekkoa ja oli kiistatta turnauksen paras joukkue finaalitappiosta huolimatta, jos lasketaan mukaan ainoastaan turnaukset, joissa on ollut mukana maailman kaikki parhaat pelaajat. En voi millään mittarilla pitää Ruotsia turnauksen parhaana joukkueena: Hannu hanhethan kompuroivat alkupeleissä ihan urakalla ja yhden Slovakia-pelin Ruotsi hävisi todennäköisesti taktisesti. Tappiollahan Ruotsi hankki vastaansa Sveitsin, joka oli väsyttänyt itsensä jo alkupeleissä, joissa voitti sensaatiomaisesti muun muassa Kanadan. Ruotsihan voittikin helposti puolivälierissä Sveitsin ja lähes yhtä helposti Tsekin, jonka peli oli välierässä täysin sekaisin. Näin ollen Ruotsin pelaajat pääsivät finaalin selkeästi helpompaa reittiä kuin suomalaiset, jotka kaatoivat kovien pelien jälkeen sekä jenkit että Venäjän. Energiataso oli korkeampi Ruotsilla finaalissa ja se oli nähdäkseni se ratkaiseva marginaali Ruotsin hyväksi. Sinun mukaasi pelikirja suli loppua kohden, minun mukaani pelaajat "sulivat" loppua kohden.
Et tunnu koskaan edes pitävän sitä mahdollisena, että pelaajien energiatasot voisivat millään muotoa ratkaista otteluita. Pelaajat ovat huippukuntoisia, mutta eivät mitään robotteja, jotka liikkuvat aina samaan tyyliin ja samalla temmolla eivätkä rasitu koskaan. Jossakin mielessä ajattelusi pelistä tuntuu olevan aika yksitoikkoista: pidät jääkiekkoa pelikirjojen taisteluna, jonka toki ratkaisevat pelaajat, mutta esim. joukkueen vireystilalla ja tahtotilalla ei ole kirjoitustesi mukaan juuri minkäänlaista merkitystä itse suoritukseen.
Eli kun esität noin kovan väittämän, niin voisitko antaa myös hyvät perustelut sille etkä jauhaa pelkästään pelaajalistoista ja Jalosen huippuhyvästä pelikirjasta, jonka toteutus taisi itse kisoissa jäädä etenkin konkareiden toimesta teoriatasolle?