Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä sopii tähän ketjuun, kun en oikein muutakaan paikkaa löytänyt. Kari Jalonen ilmaisi kiinnostuksensa palata Leijonien päävalmentajaksi, kun Jukka Jalosen pesti vuoden päästä loppuu. Sihvonen: Jukka Jalosen seuraajaksi ilmaantui täydellinen vaihtoehto - MTVuutiset.fi
Sihvosen Petterin mielipiteistä voi usein olla montaa mieltä, mutta tässä hän osuu napakymppiin.

Kari Jalonen on aivan ylivoimainen ykkösvaihtoehto Jukka Jalosen tilalle tällä hetkellä. Kojolla on pelikirja kunnossa, Kojolla on auktoriteettia. Hän osaa käsitellä ihmisiä ja ennen kaikkea Kojo osaa voittaa. Kari Jalonen on menestynyt käytännössä jokaisessa valmennuspestissään. Tepsissä niitti kultaa, Kärpissä niitti kultaa, IFK:ssa niitti kultaa, Bernissä niitti kultaa. Jalonen vei KHL-jenginsäkin finaaleihin asti, siihen ei ole tainnut kukaan muu suomalaisvalmentaja pystyä? Ellei sitten hullu-Summanen, ei nyt jaksa muistaa. Maajoukkueestakin Kojolla on mm-hopeaa sekä miehistä, että U20-tasolta.

Kakkosvaihtoehdon kohdallakin Sihvonen osuu oikeaan. Pekka Virta on valmentaja, joka on kokoajan vain kypsynyt ja kehittynyt. Virta ei ole tainnut maajoukkuehommissa olla oikein mitenkään mukana, mutta nyt alkaisi olemaan kypsä siihen. Liigassa Virta on tehnyt hemmetin hyvää työtä jo vuosia. Ehkä Virran kohdalla kysymysmerkkinä on, että onko hän varsinaisesti turnausvalmentaja? Majukoutsin pitää saada homma toimimaan heti. Ei ole aikaa hioa kuvioita kohdalleen. Joka tapauksessa Virta pesee mielestäni Mannerit ja Pennaset mennen tullen.

Noiden nimien ulkopuolelta ei tule yhtäkkiä ketään mieleen, kuka se Jalosen korvaaja voisi olla. Tapola on liigassa perusvarma, mutta ei hänessä ole sellaista karismaa, mitä maajoukkue vaatisi. Raipe Helmisellä taas ei mielestäni riitä edelleenkään osaaminen. Toki jos Tepsi tuosta raapaisee kultaa niin Raipen osakkeet nousee merkittävästi. Raipella kun on Leijona-ikonina aina jonkin sortin etulyöntiasema. Oli se oikein tai ei.

Sitä ihmettelen edelleen, miksei Hannu Jortikka koskaan kelvannut Leijona-koutsiksi? Jortsu oli vuosikausia aivan suvereeni valmentaja, mutta aina joku ajoi maajoukkueessa edelle. Saattaahan tietysti olla, ettei Jortsua kiinnostanutkaan?
 
Oulu - Keski-Suomen pääkaupunki

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Kojo maistuu kyllä. Toki Pennasta pidän noista nuoremmista kovimpana JJ:n seuraajana.
 
Pelaaja on valmis sitten kun on metri multaa päällä.
Suosikkijoukkue
KK
Sihvosen Petterin mielipiteistä voi usein olla montaa mieltä, mutta tässä hän osuu napakymppiin.

Kari Jalonen on aivan ylivoimainen ykkösvaihtoehto Jukka Jalosen tilalle tällä hetkellä. Kojolla on pelikirja kunnossa, Kojolla on auktoriteettia. Hän osaa käsitellä ihmisiä ja ennen kaikkea Kojo osaa voittaa. Kari Jalonen on menestynyt käytännössä jokaisessa valmennuspestissään. Tepsissä niitti kultaa, Kärpissä niitti kultaa, IFK:ssa niitti kultaa, Bernissä niitti kultaa. Jalonen vei KHL-jenginsäkin finaaleihin asti, siihen ei ole tainnut kukaan muu suomalaisvalmentaja pystyä? Ellei sitten hullu-Summanen, ei nyt jaksa muistaa. Maajoukkueestakin Kojolla on mm-hopeaa sekä miehistä, että U20-tasolta.

Kakkosvaihtoehdon kohdallakin Sihvonen osuu oikeaan. Pekka Virta on valmentaja, joka on kokoajan vain kypsynyt ja kehittynyt. Virta ei ole tainnut maajoukkuehommissa olla oikein mitenkään mukana, mutta nyt alkaisi olemaan kypsä siihen. Liigassa Virta on tehnyt hemmetin hyvää työtä jo vuosia. Ehkä Virran kohdalla kysymysmerkkinä on, että onko hän varsinaisesti turnausvalmentaja? Majukoutsin pitää saada homma toimimaan heti. Ei ole aikaa hioa kuvioita kohdalleen. Joka tapauksessa Virta pesee mielestäni Mannerit ja Pennaset mennen tullen.

Noiden nimien ulkopuolelta ei tule yhtäkkiä ketään mieleen, kuka se Jalosen korvaaja voisi olla. Tapola on liigassa perusvarma, mutta ei hänessä ole sellaista karismaa, mitä maajoukkue vaatisi. Raipe Helmisellä taas ei mielestäni riitä edelleenkään osaaminen. Toki jos Tepsi tuosta raapaisee kultaa niin Raipen osakkeet nousee merkittävästi. Raipella kun on Leijona-ikonina aina jonkin sortin etulyöntiasema. Oli se oikein tai ei.

Sitä ihmettelen edelleen, miksei Hannu Jortikka koskaan kelvannut Leijona-koutsiksi? Jortsu oli vuosikausia aivan suvereeni valmentaja, mutta aina joku ajoi maajoukkueessa edelle. Saattaahan tietysti olla, ettei Jortsua kiinnostanutkaan?
Siis mitä Kari on saavuttanut maajoukkueurallaan? Mies on hyvä seurajoukkueiden peräsimeen, mutta lyhyemmissä turnauksissa mies on lähes sulanut ratkaisun hetkillä. Ei jatkoon. Mies on kuitenkin saanut lähes parhaat mukaan mitä voi saada joukkueisiinsa, mutta ns tulosta ei ole tullut. Jukka taas saa heikostakin porukasta sen parhaan tuloksen esiin.
 
Vapaamatkustaja korona-junassa

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Itsellä jäänyt vähän vaisu fiilis Kari Jalosesta maajoukkueessa ja olisin valmis skippaamaan tämän kortin ja mielummin koittaisin uutta verta mm. Pennanen, Manner tai Virta.
Toki toisella kaudella Jalonen sai hienosti hopean, mutta muistissa on, että saatiin oikeastaan ilmaislippu välieriin kun saatiin joku Tanska vastaan ja sitten välierässä ja finaalissa oltiin aivan purjeessa. Tuurilla ei toki helposti menesty, mutta mutta... Siltä se tuntui, kun pelillisesti ei pystytty haastamaan kovia maita. On kuitenkin vähän tottunut siihen, että nykyään Suomi kykenee oikeasti haastamaan minkä maan tahansa. Jalosen pelikirjalla mentiin vähän sinne johonkin vuoteen 2005.

Seuravalmentajana Jalonen onkin sitten euroopan eliittiä.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Hurricanes
Siis hetkinen nyt. Kari Jalonen on ollut Leijonien päävalmentajana yhteensä kolmissa MM-kilpailuissa (U20 2001, MM 2015 ja 2016) ja tuonut noista valmennustiimeineen kaksi hopeaa. Vuoden 2015-kisat lienevät näistä myös pelillisesti heikoimmat, kun alkusarjassa tuli kuokkaan Yhdysvalloille 1–5 ja puolivälierässä niukasti Tšekille. Kuitenkin lopulta alkusarjasta kakkossija sekä Venäjän kaato. 2016 oli sitten kokonaisuutena varsin hyvä turnaus. Tanskan Suomi sai vastaansa palkintona erinomaisesta alkulohkosta ja erityisesti Venäjä-välierä oli loistava. Finaalissa sitten Kanada oli pelillisesti selvästi parempi eli tuo ottelu oli ehkä jossain määrin Kojolta epäonnistuminen. Kokonaisuutena Jalosen aikakausi oli kuitenkin kelvollinen ja ei hän Leijonien ruoriin väärä valinta olisi. Kuitenkin uskon, että nuoremmasta kaartista seuraaja löytyy.
 
Slovensko, Slovensko, héja héja héja, Slovensko!
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siis mitä Kari on saavuttanut maajoukkueurallaan? Mies on hyvä seurajoukkueiden peräsimeen, mutta lyhyemmissä turnauksissa mies on lähes sulanut ratkaisun hetkillä. Ei jatkoon. Mies on kuitenkin saanut lähes parhaat mukaan mitä voi saada joukkueisiinsa, mutta ns tulosta ei ole tullut. Jukka taas saa heikostakin porukasta sen parhaan tuloksen esiin.
Mm-hopeaa sekä u20 että aikuisten tasolta.
 
Oulu - Keski-Suomen pääkaupunki
Suosikkijoukkue
KK
Jos aiempi maajoukkuekulta (U20 tai miehet) on vaatimuksena, niin ei kai tuossa sitten ole kuin Kivi ja Ahokas vaihtoehtoja Jalosen seuraajaksi. Jortikka, Lindström tai Kapanen ei mahda enää lähteä.
Mies on testattu ja mielestäni voitaisiin kokeilla ns uutta verta. Mutta ole sinä vain Kari Jalosen kannalla. Kun ei ole aikaisemmin onnistunut niin annetaan muiden, modernimman kokeilla? Kari on kuitenkin Kari.
 
Vapaamatkustaja korona-junassa

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Siis mitä Kari on saavuttanut maajoukkueurallaan? Mies on hyvä seurajoukkueiden peräsimeen, mutta lyhyemmissä turnauksissa mies on lähes sulanut ratkaisun hetkillä. Ei jatkoon. Mies on kuitenkin saanut lähes parhaat mukaan mitä voi saada joukkueisiinsa, mutta ns tulosta ei ole tullut. Jukka taas saa heikostakin porukasta sen parhaan tuloksen esiin.
No parin turnauksen tuloksen perusteella ei voi valmentajan kykyjä arvioida..Samantasoinen pelillinen suoritus voi tuoda mestaruuden tai 5. sijan. Ei Jukkakaan niin ylivertainen valmentaja faktisesti ole kuin tulokset antavat ymmärtää. Pidän toki häntä "parhaimpana" suomalaisvalmentajana , muttei kukaan sitä voi vuorenvarmasti tietää, että J.Jalonen on "parempi" valmentaja kuin K.Jalonen..
 
Voihan. Jo pelkästään se, että Jalosen molemmat kullat ovat tulleet ns katastrofi-joukkueen kanssa. Toki 2011 oli parempi nippu, mutta verraten muihin maihin Suolen joukkue oli luokkaa isät vs pojat, jos katsoo rostereita. Eihän kukaan 2011 odottanut mitään, kun sinne oli menossa pörräämään vaikka ja ketä jostain mikke raanlundista lähtien. Kari taas ei saa sitä lopullista puristusts minkäänlaisesta joukkueesta lyhyessä turnauksessa. Tämä on jo nähty.

Meriitit kertoo kuka on paras. Niin kuin itsekin tiedät. Kari on saanut useamman kertaa kokeilla majun peräsimessä ja mielestäni siellä 5 valmentajaa jolle mielummin antaisin tehtävän, kun Karille.
 
Vapaamatkustaja korona-junassa

MegaForce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Itä-Helsingin Kiekko, Suomi
Voihan. Jo pelkästään se, että Jalosen molemmat kullat ovat tulleet ns katastrofi-joukkueen kanssa. Toki 2011 oli parempi nippu, mutta verraten muihin maihin Suolen joukkue oli luokkaa isät vs pojat, jos katsoo rostereita. Eihän kukaan 2011 odottanut mitään, kun sinne oli menossa pörräämään vaikka ja ketä jostain mikke raanlundista lähtien. Kari taas ei saa sitä lopullista puristusts minkäänlaisesta joukkueesta lyhyessä turnauksessa. Tämä on jo nähty.

Meriitit kertoo kuka on paras. Niin kuin itsekin tiedät. Kari on saanut useamman kertaa kokeilla majun peräsimessä ja mielestäni siellä 5 valmentajaa jolle mielummin antaisin tehtävän, kun Karille.
En täysin allekirjoita väitteitäsi. Esim Erkka Westerlund oli myös huippuvalmentaja vaikka se kruunu, eli mestaruus jäi saavuttamatta. Kun vertaa Nokkaa vaikka Marjamäkeen, niin meriitit ovat täysin toista luokkaa.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Leijonamiehistö
Kari Jalosella oli käsittääkseni NHL-pelaajien keskuudessa kova kannatus, minkä johdosta monet olisivatkin halunneet hänen jatkavan vielä World Cupiin. Liitossa kuitenkin haluttiin jo siirtyä kovassa nosteessa olleen Marjamäen taakse, jolloin tätä ei valitettavasti (?) nähty.

Jalonen on eliittivalmentaja Euroopassa, ja pelaajien myötämielisyydestä ei ainakaan haittaa ole. Erkalta ja Aralta voi kysyä tästä lisätietoja. Kelpaa ehdottomasti takaisin, jos häneen päädytään.
 
Tämä allekirjoitus tukee Marcin Koluszia.

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Siis mitä Kari on saavuttanut maajoukkueurallaan? Mies on hyvä seurajoukkueiden peräsimeen, mutta lyhyemmissä turnauksissa mies on lähes sulanut ratkaisun hetkillä. Ei jatkoon. Mies on kuitenkin saanut lähes parhaat mukaan mitä voi saada joukkueisiinsa, mutta ns tulosta ei ole tullut. Jukka taas saa heikostakin porukasta sen parhaan tuloksen esiin.
No jaa. En nyt tiedä oliko tuo 2015 joukkue mitenkään erityisen timanttinen. Jussi Jokinen, Barkov, Tuomo Ruutu, Komarov, Jokipakka ja Pekka Rinne NHL-apuina. Noista Tuomo oli huono kaikissa muissa paitsi viimeisessä ottelussa, Jokipakka tuli rotaatiopakin paikalta mukaan, Komarov taisi auttaa eniten alivoimalla. Nuoria ja nousevia pelaajia oli Donskoi ja Lindell. Sitten Kemppainen pelasi hyvät kisat ja pelasi seuraavalla kaudella ihan NHL:ssä saakka. Muuten kokoonpano oli hyvin perinteinen ryhmä kun mukana oli Kontiolaa, Aaltosta, Janne Pesosta, Immosta, Pihlströmiä, Jaakolaa yms. Muistan itse ainakin pitäneeni kyseisestä joukkueesta ja sen suorituksista. Sitten Tsekit olivat parempia neljännesvälierässä ja kisat päättyivät siihen. Kanadahan luisteli niissä kisoissa aika ylivertaisella joukkueella mestaruuteen. 2016 joukkue oli sitten oikeasti yksi nimikovimpia joukkueita toki ja voi miettiä menikö Suomen valmistautuminen finaaliin vituiksi vaan tuliko Kanada vaan sitten kunnon palolla ja "vittusaatana" asenteella finaaliin. Finaalissahan jäätiin kunnolla jyrän alle, vaikka lukemat eivät rumiksi päässeet. Ei kuitenkaan samanlainen mahalasku kuin Jukka Jalosen 2012 ryhmällä kun ei päästy edes mitaleille ja mukaan mahtui muutama todella ruma tappio.

En tiedä olisiko Kari Jalonen "oikea" valinta, mutta ei voi sanoa
 
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death"
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"It is possible to commit no mistakes and still lose. That is not a weakness. That is life."

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sitä ihmettelen edelleen, miksei Hannu Jortikka koskaan kelvannut Leijona-koutsiksi? Jortsu oli vuosikausia aivan suvereeni valmentaja, mutta aina joku ajoi maajoukkueessa edelle. Saattaahan tietysti olla, ettei Jortsua kiinnostanutkaan?
Jortikkaa ei kiinnostanut. Myös Kummola kirjassaan mainitsee asiasta. Lähimmäksi päästiin, kun Aravirralle mietittiin seuraajaa. Jortikka vetäytyi neuvotteluista tässäkin kohtaa, kun oli sopimus Jokereihin jo kaiketi valmis. Ja onhan Jortikka itsekin asiasta maininnut, kun koki, että on enemmän seuravalmentaja.

Aika lailla liitossa on nyt valta Jalonen-Pennanen akselilla. Mitähän se sitten käytännössä tarkoittaa, kun valmentajia valitaan eri maajoukkueisiin? Tuleeko valmentajat tästä "klaanista"? Kari Jalonen ei taida ihan tämän porukan sisäpiiriä olla vaikka ei nyt kovin jyrkkiä ryhmittymiä luulisi suomi-kiekossa enää olevan. Aiemmin Kummolalla oli iso ja käytännössä suurin valta päävalmentajan nimittämisessä. Kummolahan torppasi esimerkiksi Kari Jalosen World Cup-pestin 2016, josta myös kirjassa maininta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy