Jukka Jaloselle kenkää!

  • 439 363
  • 1 848

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Typerä kysymys. Kumpaa Suomi tarvitsee enemmän, seuraavaa päävalmentajaa vai NHL-pelaajia? Niinpä niin.

Oma vastauksesi on typerä, sori vaan. Pysyn vakaasti kannassani, että jos Jalosen läsnäolo karkoittaa pelaajia, niin voi ihan asiallisesti heittää mainitsemani kysymyksen.

Ei se välttämättä kerro yksioikoisesti Jalosen epäonnistumisesta, se voi kertoa siitä, että hän on tällä hetkellä väärässä paikassa.

Ei ole edelleenkään epäilystä, etteikö Jalonen olisi hyvä koutsi. Se, että onko hän oikea mies maajoukkueen peräsimeen on huomattavasti suurempaa pohdintaa vaativa asia.

Toiminnan kannalta erittäin oleellista on, että oikeat ihmiset ovat oikeassa paikassa. Ei militaristi sovi sivareista koostuvan pasifistijoukon johtajaksi kärjistettynä.

On jo tuhat kertaa sanottu, että näitä valintoja kannattaisi pohtia vähän laajemmassa skaalassa. Ok, yht'äkkiä Jukka Jalonen kuulosti loistavalle valinnalle. Tuntuu vaan entistä enemmän, että valinta on tehty intuition valloissa myös kiekkoliiton johdossa. On ajateltu vain, että kylläpä tuon miehen jengi pelaa jatkuvasti iloista ja hienoa sekä tehokasta peliä, hänet me haluamme. Ei olla kuitenkaan nähty sinne verhon taakse, enkä voi kun sanoa, että en ole nähnyt itsekään ja olisin varmaan valinnut jopa samoin.

Jälkiviisaudesta sanotaan, että se on helppoa. No niin on, mutta erittäin viisasta silti. Jos tehdään virhe, siitä pitää kantaa vastuu. Jos Jalonen ei ruoriin istu, miksi hänet siellä pitää pitää. Hänen itsensä takiako?

Ymmärrän, että on siellä Hämeenlinnassa jonkin sortin ikoni, mutta koittakaa nyt hyvät kiekkoveljet nähdä avoimin silmin asioita. Jalonen itse sanoi aikoinaan Lehkosesta, että on hyvä kakkonen koska uskaltaa kritisoida asioita. Nyt kun sitä kritiikkiä on tullut Jaloselle vähän enemmän, pitää ne kalsarit pestä, tulee ne sitten puhtaaksi tai ei. Fakta on se, että Jalosen puolustajista prosentuaalisesti valtaosa tällä palstalla tulee sieltä HPK-leiristä, jos Jalosesta esittää vähänkin kritiikkiä, rynnätään sieltä huutamaan ilman mitään argumentteja, että väärässä olet, kun Jukkaa kritisoit.

Suomen maajoukkueen peräsimessä pitää kestää arvostelua, ei se voi olla koskematon posti. Westerlund sai paskaa ja hoiti homman hienosti, Shedden sai aivan valtvasti paskaa ja hoiti homman hyvin, Rami ei saanut ja sai paskaa, mutta hoiti johtamisen huonosti, Lindströn ei saanut kritiikkiä tarpeeksi ajossa, kun meni voittamaan sen mestaruuden. Aravirta oli omien miehiensä kanssa hyvä, mutta ei erinomainen. Pitää kestää ja saa kritisoida!
 
Viimeksi muokattu:

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
OJ:lla esimerkiksi on sen verran meriittejä pelaajana pisteiden valossa sekä ollut kuitenkin kapteenina änärissä, että en nyt lähtisi pronssijukkana hirveästi isottelemaan tälläisille kavereille. En nyt tarkoita, että Jalosen olisi pitänyt olla marionetti, mutta joku kirjoitti viisaasti, että maajoukkueen päävalmentajan tehtävä on luoda raamit pelaamiselle ja valmistaa joukkue. Luulisi nyt, että meidän miehistä olisi saanut vanhat toimivat Selänne-Koivu-Lehtinen, Ruutu-Koivu-Miettinen, Hagman-Filppula-Jokinen ja Ruutu-Kapanen-Peltonen järkeviksi koostumuksiksi ihan katsomostakin käsin. Mitään ketjua ei olisi tarvinnut opettaa pelaamaan vaan kaverit olisivat luultavasti löytäneet toisensa ihan itse ilman devariakin.

Koskaanhan päävalmentajien ja joidenkin pelaajien kemiat eivät natsaa täydellisesti. Silti voidaan tulla toimeen maajoukkueen tapahtumissa. Mm. Aravirta totesi kirjassaan, että aika OJ:n kanssa oli koko ajan eräänlaista miekkailua, kun Ara kirjassaan analysoi valmentamiaan pelaajia. OJ:lla on ollut reiluja mahdollisuuksia nousta maajoukkueessakin johtavaan rooliin: mm. Salt Lake Cityssä olisi ollut ykkössentterin paikka tarjolla, kun Saku oli pois kuvioista. Toki OJ:lla on maajoukkueesta hyviäkin esityksiä, se on ihan selvää. Selkeä menetyshän OJ:n lähtö on.

Jalosen virheeksi saattoi muodostua se, että hän jankkasi pelitapaa pelaajille liiankin kanssa, kun yksinkertaisempi lähestymistapa olisi voinut olla valttia. Tätä mm. IS:n videotuomarit pui Vancouver-yhteenvedossaan. Samoin Rantanen/Nyholm mainitsee, että Suomessa ollaan jakauduttu pelikirja-leiriin ja sitten se toinen leiri sanoo, että ilman tunnetta on sama, millaisella pelikirjalla mennään. Ilman tunnetta ei pelistä tule mitään, oli pelikirja millainen vaan ja nyt tuntui, että Suomen pelaajilta oli välillä suurin tunteen palo kadoksissa.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Ei ole edelleenkään epäilystä, etteikö Jalonen olisi hyvä koutsi. Se, että onko hän oikea mies maajoukkueen peräsimeen on huomattavasti suurempaa pohdintaa vaativa asia.

Jälkiviisaana voi heittää, että Suomen olisi pitänyt koota Vancouveriin kokonaan erillinen johtoremmi Kekäläisen johdolla. Koutsiksi sellainen, jolle sekä NHL pelaajat(myös vastustajat) ja pelit ovat tuttuja sekä osaa niitä oikealla tavalla arvostaa. Jos auktoriteettia ei ole, niin sitten ei ole.

Jalonen, Lehkonen & Dufva olisivat sitten voineet jatkaa EHT-pohjalta omia pitkäjänteisiä MM-kisaprojektejaan omilla luottomiehillään. Tosin turnausvalmennusta nekin ovat, vaikka jonkinlaista runkoryhmää noissa on enemmän mahdollista peluuttaakin.

Mutta nämäkin voi perustellen torjua, koska pronssia tosiaan tuli. On tämä kritisoiminen vaikeaa :)
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
OJ:lla esimerkiksi on sen verran meriittejä pelaajana pisteiden valossa sekä ollut kuitenkin kapteenina änärissä, että en nyt lähtisi pronssijukkana hirveästi isottelemaan tälläisille kavereille. En nyt tarkoita, että Jalosen olisi pitänyt olla marionetti, mutta joku kirjoitti viisaasti, että maajoukkueen päävalmentajan tehtävä on luoda raamit pelaamiselle ja valmistaa joukkue. Luulisi nyt, että meidän miehistä olisi saanut vanhat toimivat Selänne-Koivu-Lehtinen, Ruutu-Koivu-Miettinen, Hagman-Filppula-Jokinen ja Ruutu-Kapanen-Peltonen järkeviksi koostumuksiksi ihan katsomostakin käsin. Mitään ketjua ei olisi tarvinnut opettaa pelaamaan vaan kaverit olisivat luultavasti löytäneet toisensa ihan itse ilman devariakin.

Ensin sanot ettei Jalosen pitäisi alkaa isottelemaan OJ:lle ja melkein heti perään olet siirtämässä häntä laituriksi. Eiköhän se nyt selvää kaikille, että OJ:lle on haastava löytää ketjukavereita jopa NHL:ssä. Ja eiköhän tämä vanha toimiva Selänne-Koivu-Lehtinen olisi pitänyt hajoittaa?

Selvää on että vain muutamalle henkilölle koko Suomen joukkueesta olisi voinut antaa kiitettävän arvosanan, joten ihan turha kaataa kaikkea paskaa yhden miehen niskaan. Jalonen olisi voinut jättää alusta lähtien jättää kommentoimatta kritiikkiin. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Ensin sanot ettei Jalosen pitäisi alkaa isottelemaan OJ:lle ja melkein heti perään olet siirtämässä häntä laituriksi. Eiköhän se nyt selvää kaikille, että OJ:lle on haastava löytää ketjukavereita jopa NHL:ssä. Ja eiköhän tämä vanha toimiva Selänne-Koivu-Lehtinen olisi pitänyt hajoittaa?

Selvää on että vain muutamalle henkilölle koko Suomen joukkueesta olisi voinut antaa kiitettävän arvosanan, joten ihan turha kaataa kaikkea paskaa yhden miehen niskaan. Jalonen olisi voinut jättää alusta lähtien jättää kommentoimatta kritiikkiin. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.

Mitä vittua sä nyt selität? Mitä tekemistä Jalosen johtamistavalla Jokiseen nähden on sillä, että pelaako hän keskellä vai laidassa? Kai nyt mies voi pelata laidassa, jos se ketjuun esim. muuten sopii. Vai meinaatko, että tarkoitin jotta Jalosen olisi pitänyt ylentää Olli automaattisesti ykkössentteriksi?

Minusta pelaajiakin voi kritisoida vapaasti, mutta valmennus kantaa suuremman siivun siitä, että pelin kuva oli kokonaisuudessaan hengetöntä paskaa. Tai ainakin siltä se mulle näytti, sitä ei yksi kolmas erä pelasta.

Edelleen, jos Jalonen ei saanut noita jätkiä pelaamaan, jossakin on vikaa. Voihan se sitten olla, että nuo meidän NHL-ammattilaiset on vaan itsekeskeisiä mulkkuja...
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Voihan se sitten olla, että nuo meidän NHL-ammattilaiset on vaan itsekeskeisiä mulkkuja...

...jotka ovat esittäneet taistelevaa joukkuepeliä edellisten ja keskenään hyvin erilaisten maajoukkuvalmennusten käsissä. Olisi pitänyt arvata, että silmänlumettta kaikki! Onneksi Kiva-Jukka paljasti lopulta kuinka mätää sakkia nämä rikkaat NHL miehet ovat! Ehkä vihdoin seuraavaksi kisoissa nähdään pelkkiä virtasia, järvisiä, töppösiä ja löppösiä, jotka ymmärtävät EHT-pelikirjan "erilaisia NHL pelaajia" paremmin.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Voihan se sitten olla, että nuo meidän NHL-ammattilaiset on vaan itsekeskeisiä mulkkuja...

Tämä on kun palaisi takaisin 80-luvulle, kun nyt yht'äkkiä kukaan ei tiedä miten NHL-miehiä tulisi käsitellä, miten pelata pienessä kaukalossa...
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
On se uskomatonta, että joillekin -öh- kehäkolmosen takaa tuleville merkitsee maajoukkueessa edelleen eniten oman kylän pojan onnistuminen valmentajana tai pelaajana. Dufva, Lehkonen ja Jalonen tulevat tietääkseni kehäkolmosen takaa, siksi kyseessä ei ole katteeton yleistys. Itse erottelen täysin SM-liigan seuraamisen kansainvälisistä turnauksista. Niillä ei ole keskenään mitään tekemistä. NHL:ää kannattaa sen sijaan seurata, jos haluaa nähdä tulevien suurkisojen parhaat pelaajat ja valmentajat. Millä ihmeen logiikalla Suomi-nimisessä perslävessä ensin kuitenkin pitkin hampain hyväksytään, että meidän liiga ei ole kovin kummoinen ja muinainen slogan "maailman toiseksi paras kiekkosarja" on jo kalmanhajuinen vitsi - ja sitten oletetaan, että SM-liiga ei kuitenkaan anna tasoitusta valmentajista? Voi herraisä sentään!

Rautalankaa:
-SM-liiga ei ole maailman mittakaavassa merkittävä jääkiekkosarja. Kalenterit nykyaikaan, 90-luvun loppu meni jo.
-SM-liigassa ei enää pelaa merkittävän tason pelaajia, kun otetaan mittariksi kansainvälinen taso. Kalenterit -lause edellisen kohdan lopusta tähän.
-SM-liigan erotuomarit eivät ole yhtä tasokkaita kuin maailman parhaiden kiekkosarjojen ammattituomarit.
-SM-liigan valmentajat eivät myöskään ole kansainvälisessä mittakaavassa huippuja.

Kun jääkiekon kerma (pelaajat) menee NHL:ään, KHL:ään etc, miksi tässä olisi sellainen epäloogisuus, että koutsien kerma ei menisi muihin liigoihin? Paskat tässä mitään sellaista epäloogisuutta olekaan. Totta helvetissä myös huippuvalmentajat riivitään huippuliigoihin. Joku Kari Heikkilä pesee Jukka Jalosen aivan 6-0, mikäli haetaan koutsia, joka on nähnyt muutakin kuin Hämeenlinna-Helsinki tietä. Yleiseksi vitsiksi haukuttu Shedden riivittiin Sveitsiin, samoin Summanen. Meidän Dufvat, Nenä ja Jukka Jaloset , Rautakorvet ja kumppanit ovat vielä mailikaupalla perässä Kanadan, USA:n ja Venäjän koutseja. Sehän näkyi jo siinä, että Suomen tuppukyläosasto luuli liikuttavalla lapsenuskolla olympiakisojen menevän SM-liigan säädöillä! Ei muuta kuin pelikirjat kainaloon, kyllä ne Crosbyt sillä kaatuu ! Efekti on ihan sama kuin jos Mestisvalmentaja tulisi suorin jaloin kilpailemaan SM-liigan playoffeihin. Vaikka hän saisikin hyvät pelaajat, ei hän osaisi tehdä heille sen kummempaa kuin mikä Jukureissakin on toiminut. Kyllä sieltäkin voisi silti pronssi lohjeta parin kelvon erän ja hyvien yksilöiden ansiosta. Pronssikortilla ei kyllä mitenkään päästä ulos siitä, että jäällä Jalosen Suomi oli todella sekaisin.

Turha tehdä yksinkertaisista asioista vaikeita. Jos ja kun Jalonen jatkaa, hänen kannattaisi viettää suurin osa ajastaan NHL:ää ja KHL:ää seuraamassa. Oppimassa pelinvirtauksista olosuhteissa, joissa neloskentän sällit ovat nopeampia kuin meidän ykköskentän kaverit. Jalonen sai aika kovan oppitunnin ensinnäkin jalkojen merkityksestä. Joukkue, jolla on USA:n veroinen luisteluvoima, kaataa kumoon nerokkaankin pelikirjan omaavan lauman, joka ei yksinkertaisesti pysy perässä eikä ole myöskään valmistautunut siihen, että vastahyökkäys lähtee nanosekunnissa. Ei ne menekään oman maalin taakse venttailemaan vaihtoa ja funtsi lähtisikö puolinopeasti, nopeasti vai viiveellä. Ne menee jo - ja jokainen hyökkäys päätyy vähintään laukaukseen maalia kohti.
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Tämä on kun palaisi takaisin 80-luvulle, kun nyt yht'äkkiä kukaan ei tiedä miten NHL-miehiä tulisi käsitellä, miten pelata pienessä kaukalossa...

Iksäkli, kun ne pelaajat osaa pelata siellä pienessä kaukalossa, olisi Jalonen voinut tuoda vain vähän maustetta hommaan ja yrittää ajaa intoa ja tunnetta hyökkäyspelaamiiseen.

Se on vaan vitun vaikeaa tällä hetkellä osalle tunnustaa, että Suomi pelasi paskasti ja pärjäsi lähinnä säkällä näissä kisoissa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ihmettelen kyllä minäkin miten Kummola ja GM Kurri kehtasivat lähteä Vancouveriin tuollaisella kyläsarja-valmennuksella, jossa ei ollut mukana ollenkaan erityylistä tietotaitoa, esim. NHL:stä. Kyllä sitä voi sitäpaitsi kouluttautua vähen kokeneempanakin valmentajana, kuten on tehnyt Ruotsin ensi kauden päävalmentaja Pär Mårts, 56v, joka on ollut Ruotsin nuorten maajoukkueen kanssa innokas vaikutteiden ottaja kanadalaisesta kiekosta, unohtamatta Ruotsin oman lätkän parhaita puolia. On mielenkiintoista nähdä millaista kiekkoa Ruotsi esittää kaudella 2010-11.

Suomi sai nyt pronssia Vancouverista, joka takaa päävalmentaja Jaloselle työrauhan, varmaan kevääseen 2012 saakka. Se ei tarkoita sitä, etteikö valmennusryhmää olisi uusittava muilta osin ja "herranjumala" alettava opettelemaan nykylätkän oikeita menestyskeinoja. Parasta lätkää pelaavat juuri nyt Kanada ja USA ja sieltä on haettava niiden joukkueiden menestystekijöitä mausteeksi meidän Jalosen pelitapaan. Kun katseli eilistä finaalia Kanada-USA, niin erityisesti näiden joukkueiden kyky pelata maalinedustojen peliä oli aivan huikeaa luokkaa verrattuna esim. Suomeen. Peliväline voi lätkässä olla vallan väline, mutta jos vastustajan valta-alue on molempien maalien edusta, niin kyllä se kiekko toimitetaan turhan usein Suomen maaliin ja me pyöritään itse edestakaisin vastustajan maalin takana. Pitää voittaa itselle vallan alueet, eikä vain kiekotella sillä vallan välineellä pelin ulkopuolella.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä vaiheessa olisi minusta sulaa hulluutta vaihtaa valmentajaa. En pidä Jukka Jalosta tyhmänä kaverina ollenkaan, joten on todennäköisesti on tämän kokemuksen jälkeen huomattavasti viisaampi. Yhteistyö on voimaa :)

Enkä usko että valmennus- tai johtoportaaseen pukumiehiä lisää tarvitaan, päinvastoin. Yksi Kekäläinen hoitaisi ainakin kahden miehen hommat.
 
Suosikkijoukkue
Pelikaanit ja Nastolan Kiekko
Jhag

Suomella ei ole olemassa tätä luisteluvoimaista ja pelitaitoista reserviä, jota kaipailit kovasti Jalosen käyttöön.

Muutenkin heikommalla materiaalilla pelaavan on parempaan vastaan oltava ylivertainen taktisesti voittaakseen.

Tiedän, että Rantanen-Nyholm -koulukunta on tullut siihen tulokseen, että jääkiekossa pärjää nuoleskelemalla NHL-tähtiä ja jollain abstraktilla taistelutahdolla ( jota on kaikilla muillakin joukkueilla).

Mutta eihän se niin mene.
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Iksäkli, kun ne pelaajat osaa pelata siellä pienessä kaukalossa, olisi Jalonen voinut tuoda vain vähän maustetta hommaan ja yrittää ajaa intoa ja tunnetta hyökkäyspelaamiiseen.

Se on vaan vitun vaikeaa tällä hetkellä osalle tunnustaa, että Suomi pelasi paskasti ja pärjäsi lähinnä säkällä näissä kisoissa.

Helppo on tunnustaa, että Suomi ei pelannut tasollaan ja pärjäsi paljolti myös helpohkon ohjelman vuoksi. Mutta syyt huonoon pelaamiseen eivät johdu pelkästään Jalosesta. Lisäksi olen sitä mieltä, että tuota materiaalia ei olisi yksikään valmentaja tässä maailmassa saanut väännettyä loppuotteluun.
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Helppo on tunnustaa, että Suomi ei pelannut tasollaan ja pärjäsi paljolti myös helpohkon ohjelman vuoksi. Mutta syyt huonoon pelaamiseen eivät johdu pelkästään Jalosesta. Lisäksi olen sitä mieltä, että tuota materiaalia ei olisi yksikään valmentaja tässä maailmassa saanut väännettyä loppuotteluun.

Yhdyn tässä mielipiteeseesi. Mutta suuremmassa kuvassa olisin halunnut nähdä Suomelta aivan erilaista jääkiekkoa.

Nyt se oli erittäin varovaista pelaamista, josta puuttui se tunne.

Yksi nyanssi tässä hommassa muuten pitää tuoda esiin. Tarkkailin erityisesti kisojen aikana, joka joukkueen osalta hyökkäysalueella puolustajien pelaamista. Miksi ihmeessä Suomen pakit eivät uskalla ajaa sisään alueelle, kun sieltä on saatavissa helposti irtokiekko omalle joukkueelle? Ymmärrän, että on tietyntasoinen riski poistua omalta pelipaikalta, mutta monesi kiekko tuli päädystä laitaan, jonne pakki olisi ehtinyt ennen vastustajaa ja voinut pelata takaisin syvään. Useimmiten meidän valinta oli kuitenkin lähteä peruuttamaan ja päästää vastustaja vastaiskuun? Minä en tätä ymmärrä, koska esim. Kanada, Usa ja Venäjä ja muutkin jopa Suomea heikommat maat pelasivat paljon aggressiivisempaa peliä ja laittoivat vastustajan rakentelun ihan eri tavalla ahtaalle.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Ei tällaisia koutseja ole Suomessa.

Enpä ole varma tuosta. Westerlundilta homma sujui. Aralla ja Summasella oli ongelmansa johtamisessa, mutta ainakin jäällä peli oli usein taistelevaa myös NHL pelaajien kanssa. Ja jos ei Suomesta sopivaa johtajaa löydykään, niin silloin tälläisiin superturnauksiin voisi aivan hyvin harkita myös ulkomaisia apuja. Ei siinä mitenkään mystisesti Suomikiekkoa tuhottaisi, kuten joku Sihvonen kuvittelee. Jotenkin perverssejä sellaiset ajatukset, että maajoukkue on joku koelaboratorio, missä kehitetään jotain pitkiä tulevaisuuden linjoja. Sinne pitää valita valmiit osaajat voittamaan projektiluontoisesti menestystä ja edetä kisat kerrallaan. Pitkäjänteiset kehitysprojektit kuuluvat liigoihin sekä junioripuolelle.

Mutta nyt jätän tämän Jalosen ja muun valmennuksen arvostelun vähäksi aikaa, kun sama levy alkaa jo itsellänikin soimaan korvissa. Pronssi oli näistä kisoista tuloksena hyvä suoritus - myös Jaloselta, vaikka en sitä kykene hänen ansioksi laskemaan.
 
Viimeksi muokattu:

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Haluan muistuttaa että yleisin argumentti Summasen ulostamiselle maajoukkuetehtävistä aikanaan taisi oli se, ettei tule ihmisten kanssa toimeen. Summasen takia maajoukkueesta lähti Niinimaa, Jalosen takia lähdössä on puoli joukkuetta. Miksi samat argumentit pitäisi nyt hylätä?

Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä että valmentaja kantaa vastuun, joten jos Jalosen tyyli ei NHL-pelaajia säväytä, niin sitten mennään näillä Dufvan euroroboteilla jatkossa. Kummola sitten päättää kuinka kauan haluaa tätä katsella.
 
Suosikkijoukkue
Pelikaanit ja Nastolan Kiekko
@Gags

Moni näistä pelaajista on poistumassa biologisen kellonsa takia. Jokinen on poikkeus.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
kerta kiellon päälle

Miksi ihmeessä Suomen pakit eivät uskalla ajaa sisään alueelle, kun sieltä on saatavissa helposti irtokiekko omalle joukkueelle? Ymmärrän, että on tietyntasoinen riski poistua omalta pelipaikalta, mutta monesi kiekko tuli päädystä laitaan, jonne pakki olisi ehtinyt ennen vastustajaa ja voinut pelata takaisin syvään.

Siksi koska pitää pysyä pelikirjassa, vaikka se olisi kuinka paska. Myös Sihvonen antaa ymmärtää olevansa sitä mieltä, että jäällä pitää näkyä vain valmennuksen suunittelemia kuvioita ja kaikenlainen luovuuden ja pelikirjan vastainen tilannereagointi on perseestä.

Ja jos Salolla on kova ja lähtökohtaisesti hyviä ripareita sylkevä tykki, niin tottakai ylivoimat pelataan orjamaisesti Salon laukausen kautta, vaikka kaverin kaikki vedot menisivät päin helvettiä. Ja koska slovakiamatsin oikeastikin tärkeä avausmaali tuli Salon lavasta, osoittaa se tietysti YV-pelikirjan toimivuuden. Mitäs väliä niistä kymmenista muista hukatuista ylivoimista.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Eipä Aravirtakaan aina täysin onnistunut. Kotikisoissa 2003 hukattiin selkeä 5-1 johto puolivälierässä ja hävittiin Ruotsille lopulta 6-5. Lähes samaa luokkaa Vancouverin olympiakisojen USA tappion kanssa. 2002 Salt Lake Cityn olympialaisissa Suomi oli 6., 2002 MM-kisoissa 4. ja 2003 MM-kisoissa 5.

Summasen aikana Suomi oli 2004 MM-kisoissa 6. ja World Cupissa 2004 2.

Westerlundin ensimmäisissä MM-kisoissa päävalmentajana 2005 Suomi oli 7.
 
Haluan muistuttaa että yleisin argumentti Summasen ulostamiselle maajoukkuetehtävistä aikanaan taisi oli se, ettei tule ihmisten kanssa toimeen. Summasen takia maajoukkueesta lähti Niinimaa, Jalosen takia lähdössä on puoli joukkuetta. Miksi samat argumentit pitäisi nyt hylätä?

Voisiko olla niin, että Summanen ei tullut toimeen merkittävien henkilöiden kanssa, mutta Jalonen tulee?
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
On se uskomatonta, että joillekin -öh- kehäkolmosen takaa tuleville merkitsee maajoukkueessa edelleen eniten oman kylän pojan onnistuminen valmentajana tai pelaajana
Jaksoin lukea viestiäsi tähän asti. On se kumma, miten paljon tuo kehäkolmonen joillekin merkkaa.

Mutta jos nyt jankkaamisen sijaan summaisin hiukan ajatuksiani tästä jupakasta. Päällimmäisenä on Jukka Jalosen pelitapa näissä kisoissa. Tai itse asiassa näissä ja seuraavissa, jotka lienevät Saksan MM:t. Näihin kisoihin oli tuolla materiaalilla aivan turha lähteä pelaamaan iloista hyökkäyspeliä, jota monet täällä Nagano silmissään peräänkuuluttaa. Tappiovalinta, jos minulta kysytään. Tuolla joukkueella ainoa realistinen tapa menestyä on a) kaikki hyökkäysmunat yhteen koriin ja kolme koria pelkkää puolustusta b) nyt nähty puolustusvoittoinen taktiikka vahvalla roolituksella hyökkäystä unohtamatta. Jos joukkue olisi valittu pelkästään hyökkäysvoima mielessä, immoset, kapaset ja varmaan peltosetkin olisi jätetty telkkarin ääreen kisoja seuraamaan. Peli oli tylsää, mutta tuliaisina oli mitali. Jalosen ääneen mainitsemaa tavoitetta himmeämpi, mutta se olikin utopistinen tavoite. MM-kisoihin voidaan lähteä takki auki, kun vastus on paljon lähempänä Suomen tasoa. Mutta ei näin kovatasoiseen olympiaturnaukseen.

Jos Jalonen onnistuu vastoin kaikkia odotuksia saamaan 20 pelaajaa mukanaan Saksaan, siellä nähdään sellainen pelisysteemi, jota sillä materiaalilla kannattaa peluuttaa. Ennustamaan en lähde, mutta tuskin noin passiivista Suomea toista kertaa peräkkäin kuitenkaan nähdään.
 
Viimeksi muokattu:

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Haluan muistuttaa että yleisin argumentti Summasen ulostamiselle maajoukkuetehtävistä aikanaan taisi oli se, ettei tule ihmisten kanssa toimeen. Summasen takia maajoukkueesta lähti Niinimaa, Jalosen takia lähdössä on puoli joukkuetta. Miksi samat argumentit pitäisi nyt hylätä?
OJ ei ole puoli joukkuetta, vaikka hän itse niin ajatteleekin. Se massalähtö aiheutuu samasta syystä, minkä takia Suomeen vapautuu muutaman vuoden päästä aimo kasa työpaikkoja. Ja se syy ei ole heidänkään kohdalla J. Jalonen.
 

HemmoP

Jäsen
Voihan se sitten olla, että nuo meidän NHL-ammattilaiset on vaan itsekeskeisiä mulkkuja...

Voihan se vaan olla, mutta todnäk yksi isoimpia syitä miksi pelaavat NHL:ssä.

Jos tyytyy kaikki pelaa ja kaikilla on kivaa linjalle, niin JJalosen pronssi kavalkadi, seitsemänkö sillä niitä nyt on eri jengeissä (?) saa jatkoa. Tulosten puolesta Aravirta tasoa:tsägä kulta, loput hopeaa ja pronssia kaapit täyteen. Ei sillä ihan kivojahan ne mitalit on, mutta kun voittaa pitäisi kun kerran pelistä on kyse.

Niin ja itse topicin aiheeseen, niin en näe syytä erottaa Jalosta ennekuin seuraava vaihtoehto taustoineen on kartoitettu ja hyväksi havaittu. Voisi olla aika kokeilla jopa kokeneempaa NHL-valmentajaa koko maajoukkueen valmentajana joka vetää pelilliset suunnat jo junioreille joista kasvetaan luontevasti miesten joukkueeseen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös