Jukka Jaloselle kenkää!

  • 439 365
  • 1 848

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Jalosen tehtävä helpottuu nyt erittäin paljon, kun pelataan vain mm-kisoja isossa kaukalossa ja yksikään maa ei sa kaikkia parhaita pelaajiaaan mukaan. Vaatimustaso valmennusryhmälle mm-kisoissa ei ole paljon korkeampi kuin EHT-höntsäturnauksissa. Vancouver oli kova testi tuollaiselle amatööriporukalle kuin Jalonen/Dufva/Lehkonen, mutta lopputulos oli pronssi, joten ns. hengissä selvittiin tästä päävalmentaja-ajan tiukimmasta paikasta eli jatketaan nykymeininkiä sinne kevääseen 2012 saakka, Mitalikin on jo voitettu, joten Jalosen päävalmentaja-aika ei muodostunut totaaliseksi epäonnistumiseksi, joka oli hieman pelättävissä. Vancouverin kokemuksista ja voitetusta pronssista on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin Saksan kevään mm-kisoihin ja ehkä siellä on tilaa ja aikaa ensin harjoitusleireillä ja peleissä opetella joukkueen kanssa Jalosen pelitapa ja pelata sellaista peliä jota valmennus toivoo joukkueen esittävän, koko kisojen ajan. NHL:stä tuskin saadaan muutamaa pelaajaa enemmän "sotkemaan" peliä ja se sopii varmaan Jaloselle ihan hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Joukkueseen valitaan vuosi vuden jälkeen NHL:n kolmos/nelosketjun pelaajia, ja MM kisoissa ja olympialaisissa oletetaan heidän nousevan tuosta vain maalintekijöiksi. Ok, materiaali on rajallinen, mutta ehkä jatkossa tehottomuuteen on haettava lääketta ottamalla joukkueeseen pelaajia jotka juuri tällä kaudella/hetkellä ovat hyvässä sarjassa maalintekijän roolissa!
No, kumman lähestymistavan Jalonen sitten ottaa? Sinä olet tuota mieltä, mutta toisaalta täällä ollaan oltu vahvasti sitä mieltä, että MM-kisoihin tulisi juuri lähettää NHL:ssä 7 minuutin peliajalla pelaava laituri sentterin paikalle KHL:n pistehirmusentterin sijasta. Ja väitän, että tämä koulukunta on hyvin edustettuna Jatkoajassa ja perinteisemmässäkin mediassa.

Molemmat leirit pitävät Jalosta idioottina, koska hän ei heidän mielestään itseselviä päätöksiä. Jaloselle tämä on perinteinen "damned if you do, damn if don`t"-tilanne.
 

KJR_63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport Vaasa. LA Kings
Miten pitkä Jalosen sopimus on, päättyykö tähän kauteen? Vaikka Jalosen joukkueen hyökkäyspeli onkin toimiessaan hienoa katseltavaa, yksinkertaista ja kaunista, lienee selvää että puolustuspeli ei tule koskaan kuntoon Jalosen opeilla. Peräpään sekoilu on jo Sheddenin ajoista alkaen ollut sellaista, että tulee mieleen 70-80-lukujen Suomi kun amatöörit-palomiehet seikkailivat milloin missäkin. Isossa kaukalossa peli toimii ilmeisesti paremmin, mutta menestykseen on tulevaisuudessa vaikea uskoa ilman kunnollista puolustuspeliä.
 
Viimeksi muokattu:

Viljuri

Jäsen
Jalonen jatkaa, mutta ei varmasti minkään koelaboratorion pääkemistin tai laivaston komentajan roolissa.

Sen verran varmasti on tullut paskaa niskaan, että Jalonenkin osaa jättää toimittajien jutut sinne omaan arvoonsa, yhtä paljon (= vähän) niissä on sisältöä kuin jonkin kulmakunnan halvimman baarin kanta-asiakkaiden örinöissä valomerkin aikaan.

Jääkiekkoa on kehitettävä monella eri vauhdilla, siinä missä kabinettien roolia olisi hyvä saada pienennettyä, ja pienentyväthän ne, odotettavissa olevien konkurssien ja sen sellaisten kautta. Jalonen ei ole eturintamassa - tai edes komentopaikalla - näissä kamppailuissa, joten siinä mielessä mies voidaan jättää rauhaan.

Uutta maajoukkueen päävalmentajaa tärkeämpää on nähdä suursiivouksen tapahtuvan päättävissä elimissä, ja jos jotakin voisimme jo nyt arvata/toivoa, niin yllätyksiäkin on vielä luvassa. Päättävät elimet on puhdistettavissa, kun ruohonjuuritasolta lakaistaan liiat roskat rumentamasta ympäristöä. Niin helppoa se on.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Nyt kun tuli mitali, niin Jalosen jatkosta ei varmaan saa keskustella.

Itse olin kaikenkaikkiaan helvetin pettynyt JJ:n koko valmennustiimiin.

Varsinkin päävalmentajasta läpipaistanut ylijännitys ennen pelejä, surkea peluutus pelin sisällä, kyvyttömyys muuttaa toimimattomia kenttäkoostumuksia ja raukkamainen pelaajien suolaaminen julkisuudessa nyt heti mieleentulevina esimerkkeinä riittävät mielestäni perusteiksi heittää Jukka takaisin liigakoutsiksi.

Joukkueen kärkimies saa itseltäni näistä kisoista arvosanaksi vitosen.

Jos valmentaja saa arvosanaksi vitosen, on Suomen pronssi silloin todella kova suoritus.

Tietysti kritiikkiä ei saa antaa, kun mitali tuli jne, mutta säälittävä oli kyllä Jukan panos Suomen joukkueelle.


edit. Niin vielä se, että nyt kun muutenkin väistämätön nuorennusleikkaus on edessä, niin Suomen kiistatta parhaisiin pelaajiin kuuluva OJ sitten ilmeisesti kyllästyi urpoon päävalmentajaan ja päätti myös lopettaa maajoukkuepelinsä tähän.

OJ sai siis koko turnauksessa noin 70 minuuttia peliaikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Henk.koht olen sitä mieltä, että sikäli mikäli WC-2011 pelataan, niin Jalonen väistyköön ja valmistautuminen isoon turnaukseen alkakoon uudella valmennustiimillä, jolla on sopivasti kahdet mm-kisat aikaa ajaa oma pelitapansa maajoukkueeseen ja muutenkin tutustua pelaajiin.
Mikäli saisin päättää, niin vaihtaisin Jalosen Kai Suikkaseen nanosekunnissa. Jutila ja Kurri saavat myös lähteä ja tilalle jotain intohimoisempia tyyppejä, joilla on oikeasti jotain muutakin annettavaa kuin istua aitiossa paskantärkeän näköisinä.
Suomalaista jääkiekkoa vaivaa sama asia kuin muutakin suomalaista työelämää: mukavoituneet keski-ikäiset ukot valitsevat tehtäviin omia kavereitaan tai muuten itseään miellyttäviä tyyppejä sen sijaan, että valitsisivat parhaan.
 

tallaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Uutta maajoukkueen päävalmentajaa tärkeämpää on nähdä suursiivouksen tapahtuvan päättävissä elimissä, ja jos jotakin voisimme jo nyt arvata/toivoa, niin yllätyksiäkin on vielä luvassa. Päättävät elimet on puhdistettavissa, kun ruohonjuuritasolta lakaistaan liiat roskat rumentamasta ympäristöä. Niin helppoa se on.

Juuri näin. Suomen kiekon perustavat ongelmat ovat loppujen lopuksi jossain aivan muualla kuin maajoukkueen päävalmentajassa. Tämä on vain tätä "karjalalippisten" (juuri te rakkaat jatkoaikalaiset) huutelua, johon useimmiten kabinetti vastaakin, jotta samaa meininkiä voideen huoletta taas jatkaa kisoista toiseen, kun ollaan saatu vieritettyä vastuu muualle.

Vaaditaan vaan kovaan ääneen Jalosen eroa ja haukutaan hänet ja siinä samalla kaikki muutkin "ei nhl-tekijät". Kurri kiittää, kun oma yksinomaan nhl-pelaajauran statuksella saatu asema implisiittisesti vahvistuu päivä päivältä, ja Kummola nauraa leukaläskeihinsä, kun "kansan syviä rivejä" viedään kuin pässiä narussa.
 

tallaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kai ne ammattimiehet aikansa katsoo milloin alkaa kävelemään valmentajan yli?
Saman kaavan mukaan se taisi mennä worldcupissa Summasen aikaan case Niinimaan jälkeen. Kokeneet pelaajat sopivat keskenään miten pelataan.

Niin, tai sitten iltapäivälehtiä myy paljon paremmin inspiroiva tarina siitä, kuinka joukkueen sielu, kapteeni Koivu (lähestulkoon Captain American veroinen supersankari) johdattaa ylivertaisilla johtajan kyvyillään joukkueen vaikeuksien kautta voittoon. Mitä itse luulet?

Tarkoituksenani ei ole ottaa mitään Koivulta pois, päinvastoin, ilmeisen hienosti kapteenin roolinsa tässä vaikeassa turneessa hoiti. Varmasti puheita ja palavereita pidettiin moneen otteeseen ja monessa paikassa, ja kenties jokunen niistä on jäänyt raportoimatta lehdistön toimesta. JOTAIN mediakritiikkiä kannattaa harrastaa, ettei tule aivan jatkuvasti koijatuksi.
 

nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin, tai sitten iltapäivälehtiä myy paljon paremmin inspiroiva tarina siitä, kuinka joukkueen sielu, kapteeni Koivu (lähestulkoon Captain American veroinen supersankari) johdattaa ylivertaisilla johtajan kyvyillään joukkueen vaikeuksien kautta voittoon. Mitä itse luulet?

Tarkoituksenani ei ole ottaa mitään Koivulta pois, päinvastoin, ilmeisen hienosti kapteenin roolinsa tässä vaikeassa turneessa hoiti. Varmasti puheita ja palavereita pidettiin moneen otteeseen ja monessa paikassa, ja kenties jokunen niistä on jäänyt raportoimatta lehdistön toimesta. JOTAIN mediakritiikkiä kannattaa harrastaa, ettei tule aivan jatkuvasti koijatuksi.

Niin no kaikki nämä ovat täällä puhdasta spekulaatiota kun ei taida kenelläkään olla sisäpiirin tietoa mitä siellä on tapahtunut?
Kuitenkin pariin otteeseen myös pelaajat ovat kokoontuneet ja jotain ovat sopineet. Jotain pientä erimielisyyttä siellä on saattanut olla lehtiin tihkuneiden tietojen perusteella ja Jalonen on itsekin myöntänyt NHL pelaajien tarvitsevan hieman erilaista lähestymistapaa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Niin no kaikki nämä ovat täällä puhdasta spekulaatiota kun ei taida kenelläkään olla sisäpiirin tietoa mitä siellä on tapahtunut?
Kuitenkin pariin otteeseen myös pelaajat ovat kokoontuneet ja jotain ovat sopineet. Jotain pientä erimielisyyttä siellä on saattanut olla lehtiin tihkuneiden tietojen perusteella ja Jalonen on itsekin myöntänyt NHL pelaajien tarvitsevan hieman erilaista lähestymistapaa.

Kyllä sisäpiirin tietoa on joillakin täälläkin Vancouverin tapahtumista Suomen joukkueessa. Minulla ei sitä ole, mutta moni juttelee pelaajien kanssa ja pelaajien lähipiirin kanssa, johon kuuluu luottotoimittajia, agentteja, pelaajien omaisia, hyviä ystäviä jne. Ei maajoukkue ja pelaajat ole mikään umpio, jossa kaikki mitä tapahtuu pysyy salassa. Ei kaikkea tietenkään vuodeta mihinkään jatkoaika.com-sivustolle, mutta turha kuvitella, ettei tännekin jotain oikeaa tietoa joku kirjoittaisi, esim. Vancouverin keskusteluista ilman valmentajia, jossain vaiheessa tai on jo kirjoittanut.
 
Viimeksi muokattu:

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Minulla ei sitä ole, mutta moni juttelee pelaajien kanssa ja pelaajien lähipiirin kanssa, johon kuuluu luottotoimittajia, agentteja, pelaajien omaisia, hyviä ystäviä jne. Ei maajoukkue ja pelaajat ole mikään umpio, jossa kaikki mitä tapahtuu pysyy salassa.
Eikä myöskään kannata olettaa, että kaikki mielipiteiden ja arveluiden takana olisi pelkästään pyyteetön pyrkimys suomalaisen kiekon maksimaaliseen menestykseen. Täällä koetetaan myös ajaa tiettyä agendaa. Varsinkin maajoukkueen ympärillä tämä korostuu.

Kun täällä on puhuttu että maajoukkueen ympärillä tarvitaan kunnon putsaus, niin olen samaa mieltä. En kuitenkaan rajoittaisi sitä pelkästään maajoukkueen johtoryhmään, vaan siihen eturyhmien edustajiin jotka koettavat ravistella maajoukkueen rakenteita saadakseen itselleen ja omalle "lahkolleen" lisää valtaa.

Jatkoajan kiekkokeskustelu on Suomen merkittävin keskustelupalsta, joten tämä on luonnollinen paikka vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Karjalalippisten ohella täällä pyörii pelaaja-agentteja, toimittajia, pelaajia, seuranjohtoa yms. Osa vain lukemassa, osa osallistumassa aktiivisesti keskusteluun nimimerkin takaa.

Suosittelisin suhtautumaan Jatkoaikaan samalla tavalla kuin AP areenaan tai Kauppalehden keskusteluun. Osa koettaa puhua kursseja ylös tai alas, että saisi itselleen etua. Siksi lähdekritiikki on tarpeen eikä kaikkia "joukkueen lähellä olevan lähteen mukaan"-huhuja kannata aina uskoa.
 

nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä sisäpiirin tietoa on joillakin täälläkin Vancouverin tapahtumista Suomen joukkueessa. Minulla ei sitä ole, mutta moni juttelee pelaajien kanssa ja pelaajien lähipiirin kanssa, johon kuuluu luottotoimittajia, agentteja, pelaajien omaisia, hyviä ystäviä jne. Ei maajoukkue ja pelaajat ole mikään umpio, jossa kaikki mitä tapahtuu pysyy salassa. Ei kaikkea tietenkään vuodeta mihinkään jatkoaika.com-sivustolle, mutta turha kuvitella, ettei tännekin jotain oikeaa tietoa joku kirjoittaisi, esim. Vancouverin keskusteluista ilman valmentajia, jossain vaiheessa tai on jo kirjoittanut.

Ok. Varmasti näin on ja muotoilin vastaukseni ehkä hieman huonosti.
Pointti oli että kai tänne omia mielipiteitään voi laittaa esille vaikka ei omaa "kuumaa linjaa" suoraan pukuhuoneeseen. Jostain se tieto tuonne lehtiin on tullut ja pari pelaajaa on asiasta myös julkisesti puhunut.

Toki mielenkiinnolla asiasta kuulisi ensikäden tietoa mutta eipä niitä taida suoraan tänne kukaan raportoida. Jalonen ei 100% onnistunut tässä turnauksesta mutta ehkäpä tästä tarttui oppia koko valmennusjohdolle ja vastaavat virheet vältetään tulevaisuudessa.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Oli se jännä miten Jalonen&Dufva eivät reagoineet oikeastaan mitenkään tilanteen ollessa 0-6 USA:a vastaan. Näin toki ollut ennenkin. En jaksa käsittää miten Jaloseen ja kumppaneihin aikoinaan edes päästiin. Jalosella näytöt ovat kuitenkin melko pienet, 1 mestaruus kirkkaimpana. Kuten täällä sanottua, Sm-liigan valmennus on aivan eri asia kuin maajoukkueen. Siellä pitäisi olla mies, jolla on narut koko ajan käsissään ja reagoi joka tilanteeseen. Lisäksi pitäisi olla erittäin kovaotteinen kyykyttäjä, joka saa maailmantähdistä kaiken irti. Juuri tämmöinen on Summanen esimerkiksi.

Pronssiottelu nähtynä voi melkein väittää että jos Jalosesta ja Uimalakista olisi kiinni, mitali olisi mennyt Slovakiaan aivan varmasti.

"Koivun palopuhe 2. erätauolla sai joukkueen taistelemaan"

Paska valmennus, on ihme jos joku muutos kuvioon tulisi MM-kisoissa, paitsi että joukkue varmasti kootaan toivottavasti eri tavalla.

Suurin ongelma on koko liiton johto. Amatöörimäistä puuhastelua.
 

tallaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jalosella näytöt ovat kuitenkin melko pienet, 1 mestaruus kirkkaimpana. Kuten täällä sanottua, Sm-liigan valmennus on aivan eri asia kuin maajoukkueen. Siellä pitäisi olla mies, jolla on narut koko ajan käsissään ja reagoi joka tilanteeseen. Lisäksi pitäisi olla erittäin kovaotteinen kyykyttäjä, joka saa maailmantähdistä kaiken irti. Juuri tämmöinen on Summanen esimerkiksi.

Tartutaanpa taas tähän JalonenDufva blaa blaa- osastoon. Mitkä olivat Summasen ansiot? Joo, pelaajauraa toki, mutta noin niin kuin valmentajana, kun niin kovasti arvostat? Ettei nyt vaan olisi käynyt niin, että ansiona oli Suomen mestaruus paljon parjatussa sm-liigassa yhdessä Westerlundin kanssa materiaalilla, jota jälkikäteen voitaneen pitää parhaimpana tai ainakin lahjakkaimpana miesmuistiin?

On ilmiselvää, että et pidä Dufvasta. Itsekään en välttämättä usko, että hän olisi sopiva valmentaja maajoukkueelle. Vaativampaa valmentajaa saa kuitenkin sm- liigasta hakea, se lienee selvää, joten luulisi Summasesta pitävän myös jotain Dufvassa arvostavan. Jää nähtäväksi, oppiiko Dufva tässä vuosien varrella riittävästi ja jatkaa kehittymistään valmentajana... samoin kuin Summanen epäilemättä paljon mm. Westerlundilta oppi.

On ilmiselvää, että näiltä keskusteluilta on useimmiten turha odottaa logiikkaa tai edes säällistä argumentointia. Se kuulunee internetin perusluonteeseen. Itse aion pitää taukoa pään hakkaamisesta seinään... kunnes kirjoitan seuraavan viestin.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
O En jaksa käsittää miten Jaloseen ja kumppaneihin aikoinaan edes päästiin. Jalosella näytöt ovat kuitenkin melko pienet, 1 mestaruus kirkkaimpana. Kuten täällä sanottua, Sm-liigan valmennus on aivan eri asia kuin maajoukkueen. Siellä pitäisi olla mies, jolla on narut koko ajan käsissään ja reagoi joka tilanteeseen. Lisäksi pitäisi olla erittäin kovaotteinen kyykyttäjä, joka saa maailmantähdistä kaiken irti. Juuri tämmöinen on Summanen esimerkiksi.

Ei millään pahalla, mutta Summasen näytöt eivät olleet sen kummempia kuin Jalosenkaan kun hänet päävalmentajaksi otettiin. Yksi mestaruus Jokerien megabudjettijoukkueella vs yksi mestaruus ja useita himmeämpiä mitalleja HPK:n peräsimessä. Loppupelissä jos näytöt päävalmentajana SM-liigassa eivät riitä maajoukkuepestiin, niin mistä sitten noita maajoukkuevalmentajia otetaan? Ape Suhonen olisi noilla perusteilla ikuisesti paras vaihtoehto hommaan, onhan hän edelleenkin ainoa suomalainen ÄNHOOÄL-valmentaja.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Ei millään pahalla, mutta Summasen näytöt eivät olleet sen kummempia kuin Jalosenkaan kun hänet päävalmentajaksi otettiin. Yksi mestaruus Jokerien megabudjettijoukkueella vs yksi mestaruus ja useita himmeämpiä mitalleja HPK:n peräsimessä. Loppupelissä jos näytöt päävalmentajana SM-liigassa eivät riitä maajoukkuepestiin, niin mistä sitten noita maajoukkuevalmentajia otetaan? Ape Suhonen olisi noilla perusteilla ikuisesti paras vaihtoehto hommaan, onhan hän edelleenkin ainoa suomalainen ÄNHOOÄL-valmentaja.

Päävalmentajana Summasella oli tosiaan yksi kulta, mutta sen lisäksi kakkosena toinen ja pari hopeata. Mutta sen lisäksi entisenä maajoukkuepelaajana löytyy MM95 ja uraa NHL:stä, joten uskon että kokonaisnäkemykseltään Summanen oli paljon Jalosta edellä monessa asiassa. Summasen ongelmat oli sitten ihan muualla.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Päävalmentajana Summasella oli tosiaan yksi kulta, mutta sen lisäksi kakkosena toinen ja pari hopeata. Mutta sen lisäksi entisenä maajoukkuepelaajana löytyy MM95 ja uraa NHL:stä, joten uskon että kokonaisnäkemykseltään Summanen oli paljon Jalosta edellä monessa asiassa. Summasen ongelmat oli sitten ihan muualla.

Ura NHL:stä ja huima henkilökohtainen menestyskään ei tee ex-pelaajasta kompetenttia valmentajaa, muutenhan Phoenix Coyotes olisi Gretzkyn johdolla napannut muutamat Stanley Cupit heittämällä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ape Suhonen olisi noilla perusteilla ikuisesti paras vaihtoehto hommaan, onhan hän edelleenkin ainoa suomalainen ÄNHOOÄL-valmentaja.

Kummolalla oli muuten suunnitelma ennen SLC:n olympiakisoja 2002 ottaa Suhonen mukaan Aravirran olympiavalmennusryhmään. Tämän asian paljasti Suhonen kirjassaan "kausi sydämestäni". Kummola keskusteli asiasta moneen kertan Suhosen kanssa ja Aravirran kanssa erikseen. Aravirta ei tietenkään halunnut Suhosta mukaan SLC:n kisoihin, koska piti tilannetta itselleen kestämättömänä. Lopulta Suhonen ei mennyt kisoihin mukaan, kuten kaikki tiedämme.

Eihän Kummola luottanut Jaloseenkaan päävalmentajana kaudella 2007-08, kun mm-kisat olivat Kanadassa ja palkkasi siksi Sheddenin ykköseksi, yhden kauden ajaksi. Nyt Vancouverissa Jaloseen luotettiin ja kokemus on tietysti sellainen, jota ei voi ottaa pois ja jos esim. pelataan WC-turnaus syksyllä 2011, niin Jalosen on tottakai paljon helpompi Vancouverin kokemusten jälkeen valita sopiva joukkue ja sille pelitapa pieneen kaukaloon kuin ennen Vancouverin kisojen valintoja ja tapahtumia kisojen aikana.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ura NHL:stä ja huima henkilökohtainen menestyskään ei tee ex-pelaajasta kompetenttia valmentajaa, muutenhan Phoenix Coyotes olisi Gretzkyn johdolla napannut muutamat Stanley Cupit heittämällä.

Näin on, Jari Kurri olisi Suomen päävalmentaja ja valmennusryhmään kuuluisi varmaan Esa Tikkanen, jos peliura korreloisi valmennusosaamisen kanssa.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kannattaa palstaveljet ja siskot lukea tämän viikon Veikkaajasta Vesa Rantasen kiihkoton kirjoitus aiheesta. Allekirjoitan Rantasen tekstin lähes sanasta sanaan.

Ei Jukka Jalonen ole huono valmentaja, mutta näissä kisoissa hänen auktoriteettinsa oli vähäisempi kuin kokeneimmilla pelaajilla ja se ei luonnollisesti ole hyvä asia. Kakkosvalmentaja oli tuossa seurassa lähinnä ulkopuolinen tekijä. Olen Rantasen kanssa samaa mieltä siitä ettei se ole Jalosen syy ettei tästä maasta löydy korkeamman profiilin omaavaa valmentajaa.

Näissä kisoissa valmennus ei missään nimessä onnistunut pelitilanteen reagoinnissa, eikä myöskään peluutuksessa. Tuolla peluutuksella saattoi olla kova hinta jos se lopullisesti sinetöi meidän tulevien kisojen ykkös/kakkos-sentterin leijonauran.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Ura NHL:stä ja huima henkilökohtainen menestyskään ei tee ex-pelaajasta kompetenttia valmentajaa, muutenhan Phoenix Coyotes olisi Gretzkyn johdolla napannut muutamat Stanley Cupit heittämällä.

Ei tietenkään tee. Ainoastaan pienestä osasta entisiä huippupelaajia tulee edes kelvollisia valmentajia. Mutta valmentaja, jolla ei ole omaa huippupelaajataustaa, joutuu toisaalta tekemään isomman työn saavuttaakseen arvostuksen varsinkin kokeneempien pelaajien silmissä. Jukka Jalosen kokemus pelaajana taitaa olla varsin köykäinen, eikä tuo valmennuskokemuskaan mikään huikaiseva ole. Siinä vaiheessa kun Vancouverin kokeneimmat pelaajat olivat olleet jo lähemmäs 10 vuotta maajoukkueen runkopelaajia, valmensi Jukka Jalonen jossain Englannissa, joten ei mikään ihme, että Jalosta vähän katseltiin, että mikä mies tämä on ja ihan kaikkea ei tuosta vain nielty pureksimatta. Niitä huippupelaajia joilla on pidempi kokemus Jalosesta ei yksinkertaisesti ole paljoa, tästä joukkueesta ainoastaan Kapanen ja Miettinen.

Yksi sudenkuoppa Jaloselle oli myös suhde joukkueen kapteeniin Saku Koivuun. Molemminpuolista luottamusta esim. pelitavasta ei selvästikään ollut tarpeeksi, eikä tämä luottamus hirveän paljoa turnauksen aikana tainnut syventyä. Edellisten valmentajien kanssa, Sheddeniä lukuunottamatta, on tilanne ollut ihan eri, kun mm. Aravirran mukana Koivu itse kasvoi maajoukkuepelaajaksi, Summasen kanssa pelattiin pitkään samassa joukkueessa jne. Tätä taustaa vasten joukkueen sisäiset ristiriidat ei lopulta ole mikään yllätys.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Aika iso jälkipyykki on luvassa. Nostan hattua joukkueelle, joka taisteli pronssin, mutta Jalosen & änärimiesten välille jäi paljon skismaa. Ihan perustavaa laatua olevaa suomalaisuutta on nyt hakata toisiaan selkään pronssin takia ja todeta, että missään ei ole tai ollut vikaa. Ilman änärimiesten henkilökohtaista panosta ja voitontahtoa pronsseja ei olisi kaulaan ripustettu, siinä ei ollut J. Jalosella paljon tekemistä. OJ, Selänne, Salo, Ruudut, Filppula ja kumppanit halusivat voittaa ja pelikirjat jäivät syrjään.

Se on masentava totuus, että Jalosta parempaa vaihtoehtoa ei ole. Siltikin tässä huvittaa joiden HPK-kannattajien sokeus. Kukaan ei ole ottamassa Jaloselta pois hänen saavutuksiaan SM-liigassa. Tässä ketjussa keskustelen itse ainoastaan hänen maajoukkueajastaan ja olen kaukana vakuuttuneesta. Jos Jalonen vaihtuisi meidän Nenä Jaloseemme, olisin täysin yhtä kriittinen. Maajoukkue on maajoukkue. Jalosessa on liikaa kompromissintekijän vikaa. Hän haluaa oikeasti olla yhtä aikaa Kummolan, Jutilan, Kurrin, nhl-pelaajien ja eurooppalaisten pelaajien kaveri. Ei onnistu. Erkka ja Rami osasivat keskittää tekemisensä pelkästään joukkueeseen ja Kummolat & kumppanit osaavat kyllä pysyä poissa jaloista, jos heiltä sitä vaaditaan. Jalonen ei ole vaatinut. Olen tyytyväinen pronssiin, mutta pettynyt Jaloseen. Hänen SM-liiga / EHT -pelikirjallaan ei tehdä hevonpersettä tämäntyyppisissä lyhyissä turnauksissa. Uskon jopa, että Jalonen itsekin tämän tajusi, mutta riittääkö se? Jos siellä hengailee edelleen samat naamat joukkueenjohdossa, on Jalosen osana yksinäinen sissitaktiikka malliin Summanen - tai sitten taipuminen osaksi koneistoa. Veikaan jälkimmäistä. Hän on viimeisen päälle yhtiön mies.

Näistä S.Koivusta, Selänteestä, OJ:sta ja kumppaneista voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta totuus on se, että he mahtuvat joukkueeseen heittämällä ja heidän yhtäaikainen menetyksensä on kohtuullisen järisyttävä. Vain idiootti jättää huomioimatta esimerkiksi OJ:n päätöksen, johon vaikutti olennaisesti olympiajoukkueen yleinen tunnelma. Jukka Jalonen on niin paljon Olli Jokista / Toni Lydmania / Valtteri Filppulaa etc. pienempi tekijä kansainvälisessä jääkiekossa, että sanat eivät riitä kertomaan. Jalosen kannattaisi tehdä kaikkensa, jotta mahdollisimman moni kuitenkin jatkaisi, eikä nakella neitimäisesti niskojaan. Vain käsilaukku puuttuu. Euroopan sällit eli Immoset, Hirsot ja kumppanit eivät ole sillä tasolla, millä nykylätkä menee. Vaikka niin moni näiden kaverien fani toista haluaisi. Moni menneessä elävä toivoisi, että finaalissa kohtaisivat Tsekki ja Ruotsi ja täällä voitaisiin taas naureskella NHL / Pohjoisamerikka -yliarvostukselle. Huh. Pohjoisamerikka on rykäissyt lisää etumatkaa.

Kiitokset avainpelaajille pronssista! Kyllä lämmitti, ihan oikeasti.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Presiis. Tässä on nyt sellainen 'virtahepo olohuoneessa' -fiilis, kaikki tietävät että se on siellä, mutta siitä ei puhuta. Toivottavasti keskustelu aukeaa vielä kuluvan kevään aikana, olkoon sitten julkista tai ei.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskon, että julkisen kritiikittömyyden aika jatkuu. Ollaan iloisia pronssista ja korostetaan, että ollaan paras eurooppalainen maa. Tähän samaan ansaan näytti menneen myös osa iltapäivälehdistä. Totuus peittyy mielikuvien alle ja syyllisiä välierätappioon assosioidaan niistä ahneista NHL-pelaajista, joilla ei ole samanlaista maajoukkuesydäntä mitä Jutilalla ja Raipella oli. Keskusteluohjelmassa Aravirta ja Curre Lindström puhuu valmentamisen syväfilosofiasta paineen alaisena ja Olli Jokisesta, 'Pomosta' tehdään antisankari. Diiva kun lopettaa jos ei saa haluamaansa roolia...

Suomalainen jääkiekkokeskustelu maajoukkueesta pyörii valitettavasti hyvin pitkälle absoluuttisen sijoituksen ja YLE:n välittämän mielikuvan harmaassa rajamaastossa. Olin olympialaisten aikaan monesti erittäin hämmentynyt, miten pihalla Mertaranta oli arvostellessaan eräitä NHL-pelaajia. Montahan NHL-matsia on kauden aikana katsonut? Kurri-Selänne-Jutila - ollaan sankareita joo, mutta entisiä sellaisia. Ruotsista ja Yhdysvalloista löytyy paljon kopioitavaa tulevaisuutta varten. Työ kannattaa alkaa heti tai muuten ei tavata torilla vaan Paavo Lipposen sanoin nahkurin orsilla.

Haluaako joku lyödä vedon, että lähipäivinä on jossain lehdessä gallup jossa kysytään: " Kumpi Suomen jääkiekkomitali (miesten vai naisten) oli kovempi juttu?"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös