Mainos

Juhlat Tallinnassa 27.08 Kello 15.00 !

  • 84 339
  • 714
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Olkku kirjoitti:
Maalivahdin suojien koko, on tarkkaan määrätty säännöissä, kuten pelaajan mailan käyryys. Näitä turenkilaiset tulevat käyttämään häikäilemättömästi hyväkseen, jollemme hommaa puolueetonta mittamiestä, sekä maalin siirtelyn ehkäisyyn erikoistunutta tuomaria.

Tarkoittaako tämä nyt sitä että joka portille olisi saatava oma tarkkailija, mikäli Turenkilaiset ovat mukana.Mikäli olisi mahdollista haluaisin voimaa enemmän tuomarityöskentelyyn, onkohan Le Branner valmis liittymään tuomaristoon, samoin Olkun vastausta mittatehtäviin (nyt en tarkoita sitä mittausta)odotetaan. Eveluen voisi suorittaa ensin mittauksen muilta osilta. Mutta mielellään muualla kuin kenttäalueella. Lisäksi kysyisin kisahymnistä, kuka on valmis laulamaan sen ennen turnauksen alkua, ja toisiko joku Antti tuiskun cd,n tullessaan? Täällä ne on kaikki poltettu. Viralliseksi kisahymniksi olen ajatellut sävelmää "Laps suomen ällös vaihda pois sä maatas ihanaa", mikäli vielä saisimme Jacsin mukaan kirjanpitoon niin silloin voisimme olla illan tappeluista hieman varmemmalla pohjalla ! Suora kysymys TOJ oletko valmis ?
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
veinikretski kirjoitti:

Turenkilaiset ovat turenkilaisia, vähän niinkuin jalkoja kuksivat koirat... Paitti isompia. Huoletonta porukkaa kunhan ei tule omaa jalkaa tökkimään:)

Niin, kysyisin nyt suuresti herralta väyne retski, että kuinka monen päivän tsempalot näistä nyt sitten olisi tulossa, kun ei ainakaan hän itse elikäs mä, viittisi vaan yhden päivän ränniä ikuna vetää kun niistä tulee krapula.

Käsittääkseni 27. pvä on lördag, eli pitäisikö sitä piru vie pamahtaa paikalle jo perjantaina? Vai miten on herra suurmestari asiaa ajatellut? pelkästään lauantai? ... Onko kyllä paljon pyydetty, tosin voisihan sitä tenuttaa perjantaina sitten vaikka Helssinkissä ja siittä parannella sitä rapulaa Virussa. On nämä kuulkaa vaikeita asioita...
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
masaman kirjoitti:

Joo, tilanne on vaikea. Monet ovat vielä perjantaina duunissa jotka ehkä tulisivat muuten perjantaina, jos tulee nopealla laivalla lauantaina vetää kokopäivän aamusta ja jatkaa sitä vielä takaisin mennessä sunnuntaina niin kulkisi suht mukavasti. Siirtyminen kisa-alueelle satamasta (Tallinna) kestää tavasta riippuen viikosta viiteentoista minuuttiin, kunhan ensiviikolla saamme järjestelytoimikunnan kanssa selvyyden asioihin päätämme koska kannattaa itse kunkin alkaa vetämään viinaa naamaan!

Mikäli itse asuisin vielä Sepänkadulla, lähtisin fillarilla neljänaikoihin yöllä (tunnin varaisin mahdolliseen ruuhkaan Kukonkadun risteystä varten), siitä kurvaisin Huittistentielle ja antaisin palaa niin että kumit sauhuaisivat, laskettelisin Helsinkin tielle ja kyyristyisin kovaan poljentaan. Kello kymmenen lauttaan pamauttaisin suoraan peräportista , noin 11.45 olisin Tallinnassa. Jonka jälkeen vetäisisin laivasta suoraan ulos. Sivulaukut ottaisin mukaan mahdollisia virvokkeita varten. Ja sunnuntaina sitten takaisin.
 
masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
veinikretski kirjoitti:
Siirtyminen kisa-alueelle satamasta (Tallinna) kestää tavasta riippuen viikosta viiteentoista minuuttiin, kunhan ensiviikolla saamme järjestelytoimikunnan kanssa selvyyden asioihin päätämme koska kannattaa itse kunkin alkaa vetämään viinaa naamaan!

.

Jälleen vaivaan ... Missäs päin Tallinnaa nämä tsempalot sitten on? Onko matkaa kilometri vaiko 10? Vai kenties vähemmän.... Jos siis suunnistettaisiin ihan selevinpäin...?
 
Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
masaman kirjoitti:
Jälleen vaivaan ... Missäs päin Tallinnaa nämä tsempalot sitten on? Onko matkaa kilometri vaiko 10? Vai kenties vähemmän.... Jos siis suunnistettaisiin ihan selevinpäin...?

Luetaan niitä...Juurihan ysiysi sanoi muutama viesti aiemmin, että järjestelytoimikunta pohtii asiaa tällä viikolla ja ilmoittaa päätöksensä pikimmiten. Lauantai (ja sunnuntai) riittävät meikäläiselle oikein hyvin. Jos joku kukkopoika/tyttö päättää silti lähteä jo perjantaina niin minut voi laskea mukaan.
 
Jomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
veinikretski kirjoitti:
Tarkoittaako tämä nyt sitä että joka portille olisi saatava oma tarkkailija, mikäli Turenkilaiset ovat mukana.Mikäli olisi mahdollista haluaisin voimaa enemmän tuomarityöskentelyyn, onkohan Le Branner valmis liittymään tuomaristoon, samoin Olkun vastausta mittatehtäviin (nyt en tarkoita sitä mittausta)odotetaan. Eveluen voisi suorittaa ensin mittauksen muilta osilta. Mutta mielellään muualla kuin kenttäalueella. Lisäksi kysyisin kisahymnistä, kuka on valmis laulamaan sen ennen turnauksen alkua, ja toisiko joku Antti tuiskun cd,n tullessaan? Täällä ne on kaikki poltettu. Viralliseksi kisahymniksi olen ajatellut sävelmää "Laps suomen ällös vaihda pois sä maatas ihanaa", mikäli vielä saisimme Jacsin mukaan kirjanpitoon niin silloin voisimme olla illan tappeluista hieman varmemmalla pohjalla ! Suora kysymys TOJ oletko valmis ?

Suosittelen hankkimaan, joka portille vähintään yhden tarkkailijan/vartijan. Sillä nämä portit häviävät alta aikayksikön heti, kun silmä välttää. Kaikki tietenkin ohi kirjanpidon ja pelkällä talkootyöllä.

Onko parempi, että pidämme näitä krokettimailoja mukanamme koko illan? Ainakin veinin puheiden perustella voi olettaa, että venäläiset yrittävät ryöstää meidät noin 23 kertaa. Samalla saataisiin järjestettyä päähänlyönnin YYA-maaottelu.

Niin, voisit veini laittaa yv:tä noista eri majoitusvaihtoehdoista.
 
Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jomppa kirjoitti:
Niin, voisit veini laittaa yv:tä noista eri majoitusvaihtoehdoista.

Tai vielä parempi, jos laitat suoraan tänne ketjun jatkoksi niin saadaan kaikille halukkaille jotain majapaikkaa...
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
masaman kirjoitti:
Jälleen vaivaan ... Missäs päin Tallinnaa nämä tsempalot sitten on? Onko matkaa kilometri vaiko 10? Vai kenties vähemmän.... Jos siis suunnistettaisiin ihan selevinpäin...?

No moi, kyllä ajatus on aivan keskustaan ne sijoittaa, käyn tänänään tutkimassa erään mukavan puiston minne voisimme radan rakentaa. Elikkä jos pidetään virua kiinnekohtana niin siitä kilometrin säteellä toimitaan, yritän saada tänään niitä hotelleja ym, saako ne tähän ketjuun kirjoittaa vai pamahtaako ongelmia ?
 
Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Meikäläisen ikäinen vanhus potee ns. Kalliovuorten Kamalaa Kostajaa ainakin KOLMEN VUOROKAUDEN AJAN kunnon pämppäysehtoon jälkeen, joten olen melko tyytyväinen että työtehtävieni takia en pienessä aivossani pysty tätä Tallinnan reissua suunnittelemaan - en edes vahingossa.

Matkaan lähteville ehdottaisin kuitenkin että hylkäätte tuon edellä esitetyn idean krokettikisoista. Krokettihan on siis niin ultimateväkivaltainen kontaktilaji, että sitä kisatessa tulee ihan selvinpäinkin suukopua ja kaikenlaista pittoreskia päähänlyöntikisaa.
Mites olisi kroketin sijaan vaikkapa kunnon tikanheittokisat? Valkoselkätikka on ainakin täällä Suomessa rauhoitettu lintu, joten sitä on turhaa yrittää muiluttaa mukanaan Viroon. Sen sijaan tikkalinnuista suurin ja komein, palokärki, on periaatteessa vapaasti muilutettavissa. Se kieltämättä on iso ja komea, mutta saattaa osoittaa nurjamielistä suhtautumista siihen, että sitä kukaan pyrkisi heittelemään yhtään mihinkään. Tuollaisen tylyn, teräväkyntisen ja terävänokkaisen tikan heittosessiossa olisi siis itse heittäjälle haastetta huomattavasti keskivertotikan heittelyä enemmän.

Heitetäänhän kääpiöitäkin, tosin tämä laji ei ole enää "in".
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ihan vaan tarkentaisin tuon kroketin sääntöjä, simppeli ja hurskas ihminen kun olen. Onko siis tarkoitus saada se puinen maila portista sisään ja jättää pallot ulkopuolelle, vai toisinpäin? Ensimmäisessä vaihtoehdossa ymmärtäisin ainakin turenkilaisen kanssaveljeni hartaan toivomuksen saada käyttää pelkästään omaa mailaa.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Predator kirjoitti:
Matkaan lähteville ehdottaisin kuitenkin että hylkäätte tuon edellä esitetyn idean krokettikisoista. Krokettihan on siis niin ultimateväkivaltainen kontaktilaji, että sitä kisatessa tulee ihan selvinpäinkin suukopua ja kaikenlaista pittoreskia päähänlyöntikisaa.
Mites olisi kroketin sijaan vaikkapa kunnon tikanheittokisat? Valkoselkätikka on .

Hienoa kuulla myös Predatorista, tervetuloa joukkoon. Mitä tulee tikanheittoon, harkitsin vakavasti vaihtoehtoa, mutta sitten tuli mieleeni vanha lause "kysykää tuolta tikkasilmäiseltä mieheltä", niin että Kroketti on ja pysyy, varsinkin nyt kuin saimme David Kroketin kypärä neuvot matkaan.

Ps. Tupakan vihaajat älkää unohtako kaasunaamaria !
 
Evenuel

Jäsen
Suosikkijoukkue
ö-ö-ö
No niin, katsotaanpas kuinka hyvin jatkiksen miesväki osaa organisoida tällaisen tapahtuman. Minä olen viikon pois linjoilta, sunnuntai-iltana tulen katsomaan missä jamassa kroketti-cupin ja kupin ottamisen suunnittelu on.
Veinihän voi vaikka pistää tilannerapoprttia jos jotakin mullistavaa tulee, eikö vain?

Jatkakaa, pojat.
 
Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
veinikretski kirjoitti:
yritän saada tänään niitä hotelleja ym, saako ne tähän ketjuun kirjoittaa vai pamahtaako ongelmia ?

Miksi pamahtaisi? Anna tulla vaan jos jotain löytyy...
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Tervis, olen selvitellyt asioita ja nyt alkaa tietoa tulemaan. David Kroket kappi tullaan pelaamaan Lempitun parkissa , elikkä puistossa kello 16.00 alkaen, kokoontuminen tapahtuisi Olympia hotellin pääoven edessä kello 15.00 Eestin kroketti liiton edustaja veinikretski olisi siellä teitä odottamassa, silloin kaikki olisivat ehtineet majoittumaan ja saapumaan Tallinnaan. Kello 15.00 siirtyisimme tervetuliais oluille jonka Eestin Kroketti liitto tarjoaa(matka 1 minuutti), tervetuliais seremonian aikana olisi mahdollista tutustua Eestiläisiin sääntöihin (eestinkielellä 1 minuutti) jonka jälkeen siirtyisimme peliareenalle jälleen noin minuutti. Puisto sijaitsee noin 500-600 metrin päässä Viru-Hotellista. Eestin Krokettiliitto sallii omat mailat mikäli ne vastaavat eestiläisiä kriteereitä, ja ne kriteerit määrään minä. Kun joku haluaa että tulen vastaan kello 12.00 olen valmis, tietoa vaan yv.llä, samoin annan puhelinnumeron josta voi tiedustella asioista. Pyrimme myös rakentamaan lasten radan, mikäli joku tulee lasten kanssa, olen ajatellut että turnaukseen menisi noin viisi tuntia jonka jälkeen olisi palkintojen jako ja mahdollisuus kuunnella Rocn Rollia ja siemailla mitä haluaa, (saatana maksatte itse). Varaamme mailat ja teemme kentän valmiiksi, paikka on sikäli hyvä että matka erinlaisiin paikkoihin on lyhyt. Muista asioista kuten pelitavasta ja järjestyksestä päätämme paikan päällä kun näemme kuinka monta on paikalla.

Illalla on myöskin tarkoitus järjestää seka-haku tanssit, palkitsemme parhaan krokettikypärän ja tietenkin kilpailijat. Itse pidän puheen, ja yleensä myöskin laulan vaikkei kukaan sitä haluakkaan.

Sitten tietoa hotelleista, tosi vaikea tilanne oli varausten osalta, jotakin kuitenkin löysimme. Sen sanoan aivan välittömästi että kannattaa varata niin aikaisin kuin mahdollista. Biata 2henk. huone 750 kruunua noin 48 euroa elikkä jaetaan kahdella. 10 ihmisen huone sama paikka per nokka 270 kruunua elikkä noin 18.00 euroa (hinnat pyöristetty ylöspäin) sijainti sataman lähellä. Puhelin suomesta soitettaessa 990 372 6411171 osoite uus 35 .

Sitten seuraava, Dzingel Hotelli matka keskustasta noin 10 minuuttia taksilla maksaa noin 100 kruunua suunta Hotelli on ihan ok, ei kuitenkaan mikään huippu. Ja hinnat 2 henkenhuone 760-kruunua elikkä noin 49 euroa ja lälleen jaetaan kahdella.

Kolmenhenken huone 960 kruunua ja euroissa 62 euroa ja jälleen jako kolmella.
5 ihmisen huone (perhe) 1440 kruunua ja 92 euroa ja jako viidellä. Puhelin 990 372 6105 00 ja osoite männikutee 89.

Etsimme vielä erivaihtoehtoja ja olemme pyytäneet tarjouksia eripuolelta . Sitten on vielä yksi ilmainen mahdollisuus johon vastaan yv,nä koskee telttailua. Siinä sitä tietoa nyt alkuun.
 
Viimeksi muokattu:

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
VIISI TUNTIA KROKETTIA??

... entäs jos SATAA KAATAMALLA? Onko puisto katettu? Onko yleisölle varattu istumakatsomo? Entäs tanssitytöt? Delfiinit? Uuniperunat? Ilmatorjunta? Sorsapaisti?

Eikä kukaan ole vieläkään kertonut selkeästi tässä Tallinnan turnauksessa voimassa olevia krokettisääntöjä. Pelataanko ammattilaisten, amatöörien vai Britannian intialaisen currydivisioonan säännöillä? Saako oman mailan moottoroida? Kuka kantaa pelikentällä pelivälineitä ja pelaajien viinoja portilta toiselle - ei kai nyt pelaajat itse ainakaan (onko vuokrattavissa Viron siirtomaista kotoisin olevia kantajia?)? Jos portti sattuu olemaan vesilätäkössä, niin siirretäänkö porttia lätäkön keskipisteestä laskien vasemmalle vai oikealle ja kuinka paljon?
 
duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tulossa ollaan

Tottahan tämmöinen Tallinnan turnee aina kiinnostaa. Erilaisista majoitus vaihtoehdoista tietävät voivat ottaa yhteyttä. Itselleni sopisi parhaiten lähteä jo perjantaina, että olisi ajoissa pelipaikoilla. Siirtymä taipaleilla saattaa tulla AT-pisteitä ja ne eivät ole hyväksi mailaa porttiin lyödessä.

ps. veini, pelataanko krokettimatsi pelipaidat päällä?
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
duud kirjoitti:

Mikäli paitoja löytyy niin ilman muuta, itselläni on ehkä yksi Lukon kamalimmista paidoista 70-80 luvun tienoilta. myöskin Lukko-logolla oleva lippalakki ja aion niitä kyllä itse käyttää. (Siis Lukko-logolla ei kettu).
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Predator kirjoitti:
... entäs jos SATAA KAATAMALLA? Onko puisto katettu? Onko yleisölle varattu istumakatsomo? Entäs tanssitytöt? Delfiinit? Uuniperunat? Ilmatorjunta? Sorsapaisti?

Eikä kukaan ole vieläkään kertonut selkeästi tässä Tallinnan turnauksessa voimassa olevia krokettisääntöjä. Pelataanko ammattilaisten, amatöörien vai Britannian intialaisen currydivisioonan säännöillä? Saako oman mailan moottoroida? Kuka kantaa pelikentällä pelivälineitä ja pelaajien viinoja portilta toiselle - ei kai nyt pelaajat itse ainakaan (onko vuokrattavissa Viron siirtomaista kotoisin olevia kantajia?)? Jos portti sattuu olemaan vesilätäkössä, niin siirretäänkö porttia lätäkön keskipisteestä laskien vasemmalle vai oikealle ja kuinka paljon?

Mikäli luit viestini , eestinkielisiin sääntöihin on mahdollisuus tutustua minuutin ajan, mikäli sataa perkeleesti niin silloin ei tarvitse laittaa drikkeihin plandista ollenkaan, pelaajille on varattu jokaiselle "sateenvarjonkantaja" joka on aidossa Geisha asussa,(suoraan Piritalta, 1000 kruunua). Siis mahdollisuus tilata. (jokainen maksaa Geishan itse). Mahdollisen portin siirtoyritykseen ollaan varauduttu, olemme palkanneet Siera Leonesta neekerin kumauttamaan kyseistä henkilöä mailalla päähän.Viinapullot on piilotettu ja kaivettu maahan ympäri puistoa niin ettei "ns, kuolleita kulmia pitäisi tulla". Mitä tulee ilmatorjuntaan niin olemme varuautuneet päästämään kilpikaasun ilmaan joka muodostaa suojakalvon kentänyläpuolelle, mitä tulee katsomoratkaisuihin niin kuljetamme kisojen ajaksi laululavan katsomoineen kisaalueelle (Piritalta). Siinä asiallisiin kysymyksiin hieman vastauksia :) Mitä tulee delfiineihin ja uuniperunoihin, niistä olemme tehneet pataruuan, nimeltään Delfiniä ja karttuleita. Rosmariinin jätimme kuitenkin pois.

Edit, Unohdin vastata sorsapaistia koskevaan kysymykseen, koska Kalevi ei enää ole käytettävissä, katsomme jonkun muun demarin josta paisti valmistetaan.
 
Viimeksi muokattu:

Jomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yöpymisestä

Kannattaa katsoa myös Tallinkin sivuilta niiden tarjoamia hotellipaketteja. Näyttäisi matkat+hotellihuone irtoavan alle 60 €. Ei paha, kun pelkät laivamatkat maksavat yksinään jo sellaiset 40-50 €. Tuossa vielä linkki Tallinkin sivuille http://www.tallink.fi
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Saavuin juuri neuvotteluista, Baltig Guide lehti on lupautunut kisojen suojelijaksi ja lupasi tehdä myös jutun, lehti ilmestyy Suomen ja Eestin välisessä liikenteessä lisäksi sitä jaetaan lentokentillä ym, levikki on melkoista luokkaa, niin että tulemme ylittämään uutiskynnyksen reippaasti. David Kroget kappi on saamassa arvoisensa kansainvälisen kiinnostuksen, ja luulenpa sen vielä paisuvan ennenkuin on elokuun loppu. Uskoisinkin voittajan olevan melkoinen tähti, olen myöskin kuullut että kansainväliset tarkkailijat ovat saapumassa paikalle. Niinpä voikin olla että monet ammattilais-sopimus neuvottelut alkavat Tallinnassa.

Terveisin veini .
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei kai suomalaiset ole siellä Vironmaalla joku yleinen vitsailun ja huumorinaihe? Meinaan, suomalaisista tuntuu etenkin humaltuneista sellaisista riittävän jutun juurta ja naurun aihetta loputtomiin. Olisi joskus kiva seurailla ikään kuin puolueettomin silmin, toisen maan kansalaisena ja suomen kieltä sekä kulttuuria ymmärtämättömänä, tätä toilailua. Voi olla nimittäin aika surrealististakin.

Edelleen toivon että olisi mahdollisuus liittyä sakkiin, mutta ei voi tässä vaiheessa vielä lupailla mitään. Yritetään.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Ted Raikas kirjoitti:

Vastaus Tedin kysymykseen on etten ole koskaan joutunut häpeämään suomalaisuuttani, joka kansassa on omat tohelonsa, jos ajatellaan turistimääriä niin esimerkiksi englantilaiset ovat täällä paljon huonommassa huudossa. Ei meillä ole mitään häpeämistä nokka ylös. Kyllä näin on !
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itselläni olisi mahdollista saada duunin kautta epäsuorasti Tallinkin paketeista alennuksia, mutta silloin pitäisi lähteä itse mukaan, enkä vielä voi vahvistaa kyseistä ajankohtaa, mutta suosittelen liittymistä Tallink Clubiin. Ei maksa paljoa ja sillä saa myös hyviä alennuksia. Jäsenyys on voimassa muistaakseni 2 vuotta.
 
Riesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Lukko, Sex Pistols, Kärpät, Chicago BH
Täh ? Tallinnaan ? Joku Cuppi ? Joo !

Siis jos jotenkin pystyy töistä irtautumaan. Oisinko ees kaikista kauimpaa ? No eihän tästä tuu kuin n. 1000 km...
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Niin että marssijärjestys ja kellon ajat alkavat olemaan kunnossa, samoin eri majoitusvaihtoehtoja on olemassa, lisää kuitenkin haetaan kokoajan, mikäli lisäkysymyksiä on tai epäselvyyksiä niin tänne vaan kysymyksiä. Yritän luoda tapahtumasta viimisen päälle mukavan samoin neuvottelemme vielä kaikenlaisista sbonsori-sopimuksista niin että täällä ollaan ihan tosissaan. Teen myöhemmin vielä aika-ajoin yhteenvedon kun asiaan tulee lisää jotakin mielenkiintoista. Pelipaikkaa ja kellonaikoja ei enää muutella, ne on tässä ketjussa olemassa. Koko turnauksen ajan on mahdollisuus syödä ja myöskin tietenkin juoda. Niin että eipä mitään ihmeitä, kaikki on työn alla!

Terveisin veini !
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös