Juhani Tamminen – Turusta Tokioon

  • 149 857
  • 1 412

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Voi helvetti, näitä viestejä lukiessa tuntuu että Tami olisi kuollut, samanlaista muistelua ja fiilistelyä ukkelista kuin mitä jonnekin RIP-ketjuun tulee kun joku julkimo on kupsahtanut. Vielä kun tosiaan aika kummallisesti tuli lukko Tamin edelliseen ketjuun, ja päivityksiä ei kuulemma somessa ole ollut, niin sitä tosissaan jo alkoi valmistautumaan elämään maailmassa, jossa ei ole Juhani Tammista. Onneksi sen aika ei kuitenkaan ole vielä!

Haluaisin ilossani kirjoittaa tähän joitain Tammisen itse itselleen lanseeraamia hokemia, mutta en uskalla koska herra Jatkoaika saattaa kokea senkin taas vanhuksen kiusaamiseksi. Sen sijaan kirjoitan: Hyvä Juhani Tamminen, minä pidän sinusta ja toivon sinulle kaikkea hyvää! Corey Elkins ja jääkiekko, siinä vasta pari!
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näitä päivityksiä kannattanee hieman selventää, että jokainen tajuaa kyseessä olevan aito oikea päivitys Tamilta. Vaikka lainausboksiin tuo teksti. Muuten modesedät pian suuttuu tähänkin ketjuun.
Kenenkään ei pitäisi joutua palstan sääntöjä noudattaakseen kertomaan, onko hän itse Tami vai ei. Se on erittäin vakavasssa ristiriidassa sääntöjen kymppipykälän kanssa.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Jatkoajassa on muuten 32 ketjua, jonka otsikkoon Tami on päässyt. Taitaa olla aivan ylivoimaisella kärkipaikalla tässäkin tilastossa?
Selänteellä on yli 50 ketjua hakusanalla "Selänne". Eli Teemu on tässäkin suhteessa Suomen merkittävin jääkiekkopersoona.

Tami käynyt Köpiksessä synttäreillä, kiva juttu! Toivottavasti Jaguar on toiminut hyvin, sillä yrittäjälle auto on useimmiten tärkein työväline.

Maltillinen päivitys tällä kertaa.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Kiusaamisvapaasti ilmoitan seuraavaa:

- olipa hieno päivitys Tamilta

- Konovalenko ja reikäjuusto

- Keep rockin' !!
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Simply Great sanon minä veljet!! Alle vuorokauden ollut Tamin reborn-ketju pystyssä ja nyt jo kolme sivua täyttä asiapohjaista ja kiusaamisvapaata keskustelua par excellence. Tässä, kun koneet alkavat hiukan lämmetä niin ei mene kauaa, kun ollaan jo eellä vanhaa ketjua.
 

Alejandro

Jäsen
Itse voin ainakin tunnustaa, että luin ja kirjoittelin edellisen ketjun viestejä silkasta mielenkiinnosta että kunnioituksesta Tamia kohtaan. Kyseessä on erittäin karismaattinen, viihdyttävä ja ennen kaikkea ainutlaatuinen yksilö. Mainitkaa joku muu julkisuuden henkilö, jonka kirjoitustyyli on välittömästi tunnistettavissa? Tamin teksti on taidetta, koska sitä voi lukea vain Tamin ominaisella tunteikkaalla äänensävyillä. Maailma ja jääkiekko kaipaa persoonia, Tami on persoona. Jos saisin tilaisuuden poseerata jonkun suomalaisen kiekkovaikuttajan kanssa, niin Tami olisi aivan kärjessä.

Chapeau!
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Kylöähän tuo veli @Fiftie jakama Tamin aito facepäivitys oli taas sitä perus Tamia. Ja todellakin se on kopioitu itse mestarin seinältä. Kävin sen sieltä varmistamassa.
Tällä kertaa se oli jopa ihan asiallinen, siinä oltiin perus asioiden äärellä, vanhaan, menneisyyteen viitattiin ns. ainoastaan lastenlasten menolla Monzassa. Ei nostettu framille omia saavutuksia, eikä muisteltu vanhoja ketjukavereita. Lyhyt ja ytimekäs päivitys.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KuPS, MI6, Supo. Inhokki: KGB, CCCP
Siirrän tämän @nummenkallio :n viestin vastauksen tänne:

Ja Tamihan nimenomaan valitsee. Sopimustarjouksia on nytkin iso pino pöydällä. Artukainen ja Isomäki eivät ole ehkä edes kisan kärjessä.
Minkähän verran Tamilla muuten oikeasti on viime vuosina ollut niitä vaihtoehtoja pöydällä? Puhutaan nyt siis siitä ajasta kun ei ole enää valmentanut missään eli vuodesta 2013 eteenpäin. Olisiko siellä ollut pestejä pöydällä mutta Tamia ei ole sitten ihan aikuisten oikeasti napannut lähteä johonkin ulkomaille, vai onko näissä tarinoissa sitä lapinlisää jonkin verran mukana? Eikai siitä loppupeleissä ole kovinkaan kauan kun Tami ihan tosissaan puhui siitä että vaihtoehtoja on ollut ja madame Tammisen kanssa keskustellaan...
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Jos Ässät vaihtaa päävalmentajaa, toivottavasti nimesi on korvaajien listalla!! Liiga tarvitsee väriä harmauteen.

You hit the point, nykyisten " Tauno Tasalakkien " aikakautena ei kohta ole paikalla kuin pelaajat, tuomarit ja muutama uninen järkkäri!! Tähän on tultu- take my word!! Keep rocking; Br JT
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo - Olli Salo Sexy Hockey - Team Ukraina
Minkähän verran Tamilla muuten oikeasti on viime vuosina ollut niitä vaihtoehtoja pöydällä? Puhutaan nyt siis siitä ajasta kun ei ole enää valmentanut missään eli vuodesta 2013 eteenpäin.
Veikkaan, että sopimustarjouksia oli enemmän pöydällä kuntavaaleissa. Kepu teki sitten tarjouksen, josta ei voinut enää kieltäytyä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KuPS, MI6, Supo. Inhokki: KGB, CCCP
Veikkaan, että sopimustarjouksia oli enemmän pöydällä kuntavaaleissa. Kepu teki sitten tarjouksen, josta ei voinut enää kieltäytyä.
Olisin halunnut Tamin Turun valtuustoon. Missään nimessä en haluaisi Tamia Kuopion valtuustoon, mutta ehdottomasti Turun valtuustoon.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Pepen parta
Olikohan sattumaa että tuo toinen ketju meni melkein heti lukkoon kun Sveitsiläinen hammaslääkäri lähti IIHF:stä. Nyt kun johdossa on vähemmin uninen veli niin todennäisesti sieltä pirautettu jatkoaikaan että henkilövittuilu loppuu nyt. Fasel antoi kaiken tapahtua.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kylöähän tuo veli @Fiftie jakama Tamin aito facepäivitys oli taas sitä perus Tamia. Ja todellakin se on kopioitu itse mestarin seinältä. Kävin sen sieltä varmistamassa.
Tällä kertaa se oli jopa ihan asiallinen, siinä oltiin perus asioiden äärellä, vanhaan, menneisyyteen viitattiin ns. ainoastaan lastenlasten menolla Monzassa. Ei nostettu framille omia saavutuksia, eikä muisteltu vanhoja ketjukavereita. Lyhyt ja ytimekäs päivitys.
Damn right my friend, tämä pistää nyt oikeasti minut käärimään rosvopaistille tarkoitettua foliota pääni ympärille täällä metsänlaidassa, sillä alkuperäisessä ja aidossa Tamin ketjussa peräänkuulutettiin maestrolta lyhyempiä ja ytimekkäämpiä päivityksiä Facebookiin?! Ei kai vaan...
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Olikohan toi alkuperäisen ketjun lukitseminen viisas ratkaisu, jos ajatellaan Tammisen mainetta? Nyt tulee aika monelle selväksi, että parodiaa ei ole ollut. Älä huomioi, tuo julkisuuden hallinnan keskeissääntö pääsi vissiin unohtumaan mutta keneltä, se on vähän arvoitus.

Mutta onneksi metsän laidassa on tilaa vaikka vähän kylmää jo onkin. Heinätkin kastuivat kengissä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KuPS, MI6, Supo. Inhokki: KGB, CCCP
Olikohan toi alkuperäisen ketjun lukitseminen viisas ratkaisu, jos ajatellaan Tammisen mainetta? Nyt tulee aika monelle selväksi, että parodiaa ei ole ollut. Älä huomioi, tuo julkisuuden hallinnan keskeissääntö pääsi vissiin unohtumaan mutta keneltä, se on vähän arvoitus.

Mutta onneksi metsän laidassa on tilaa vaikka vähän kylmää jo onkin. Heinätkin kastuivat kengissä.
Onhan se hyvä lukita alkuperäinen ketju että voidaan avata vastaava ketju uutena tänne. Sisältö toki ei ole muuttunut mihinkään, edelleen täällä on keskiössä #79:n sanomiset.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämä lienee siis se asiaketju Manu Juhani Tammisesta? Mainiota.

Juhani Tamminen oli pelaajana Suomen kärkitasoa. Ei nyt lähellekään paras koskaan, mutta kyllä siellä kärkipäässä. Eurooppalaiselle mittapuulla lieni keskitasoa. Valmentajana suomalaisella ja eurooppalaisella tasolla keskitasoa.

Henkilö Juhani Tammisessa itseäni nyppii muutama asia. Ensinnäkin jatkuva valehteleminen. Lisäksi ajoittain esiin tuleva moukkamainen käytös, sekä usean ihmisen tai ammattikunnan pitäminen alemmassa kastissa . Samaan kastiin myös kyky kommunikoida, jos vastapuoli esittää vaikka kritiikkiä. Lisätään nyt ainakin vielä itsensä pitäminen jonkinlaisena auktoriteettina milloin mihinkin asiaan.

Joskus sitä ihmettelee, että miten noin paljon maailmaa kiertänyt ihminen voi ymmärtää niin vähän muita kuin itseään.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onhan se hyvä lukita alkuperäinen ketju että voidaan avata vastaava ketju uutena tänne. Sisältö toki ei ole muuttunut mihinkään, edelleen täällä on keskiössä #79:n sanomiset.
Sisältö on tosiaan samantyyppistä, mutta muotoasioissa on sentään tapahtunut muutos. Nykyään kun nuo Tammisen FB-päivitykset ja -kommentit on merkitty lainaukseksi, niin ei jää modeille sellaista virheellistä kuvaa, että nuo olisi jotain vanhan miehen kustannuksella ilkeilyä. Tokihan tuokin on sellainen muutos, josta olisi voinut viestittää vanhassa ketjussa ketjunootilla, mutta näillä mennään.

Toki myös tamismien käyttö on vähentynyt sellaisissa viesteissä, jotka eivät ole suoria lainauksia miehen alkuperäisestä tuotannosta. Itsekin tuossa mietin, että uskallanko päättää erään ketjun aiemman viestini kahteen huutomerkkiin, joka on #79:lle ominainen tapa päättää virke. No en sitten päättänyt, etten omalta osaltani riskeeraa tämän ketjun lukotonta tulevaisuutta.

Henkilö Juhani Tammisessa itseäni nyppii muutama asia. Ensinnäkin jatkuva valehteleminen. Lisäksi ajoittain esiin tuleva moukkamainen käytös, sekä usean ihmisen tai ammattikunnan pitäminen alemmassa kastissa . Samaan kastiin myös kyky kommunikoida, jos vastapuoli esittää vaikka kritiikkiä. Lisätään nyt ainakin vielä itsensä pitäminen jonkinlaisena auktoriteettina milloin mihinkin asiaan.
Itse lisäisin vielä tuohon listaan Tamin 1800-luvulta peräisin olevat näkemykset ja tietämyksen seksuaalivähemmistöistä.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kultaisen keskitien violetin-vihreän-oranssit
Itse lisäisin vielä tuohon listaan Tamin 1800-luvulta peräisin olevat näkemykset ja tietämyksen seksuaalivähemmistöistä.

Tällaisten takia en tiedä, miten herrasta olisi ollut valtuutetuksi. Ne ”luvaton palloilu kielletty” -kyltit olisi varmasti lentänyt, mutta se muu anti. Olisi puuttunut lähinnä siihen, onko toinen syntynyt Heidekenissä.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tällaisten takia en tiedä, miten herrasta olisi ollut valtuutetuksi. Ne ”luvaton palloilu kielletty” -kyltit olisi varmasti lentänyt, mutta se muu anti. Olisi puuttunut lähinnä siihen, onko toinen syntynyt Heidekenissä.

Olisi ollut muuten mielenkiintoista tietää mitä muita ajatuksia Tamilla noiden kylttien (Onko niitä jossain?) ja heinäkengät vittuun Turusta-teemojen lisäksi. Jälkimmäinen jatkuu tuon öykkärin päivityksissä edelleen, mutta mitään järkevää vaaliteemaa tuolta hupiukolta ei kyllä tullut.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisi ollut muuten mielenkiintoista tietää mitä muita ajatuksia Tamilla noiden kylttien (Onko niitä jossain?) ja heinäkengät vittuun Turusta-teemojen lisäksi.
Vaalikonevastauksista on ainakin jäänyt mieleen seuraavaa:

  • Tami vastustaa maksuttoman ehkäisyn tarjoamista alle 25-vuotiaille nuorille (koska se on turhaa paapomista) ja on valmis tarjoamaan seksuaalivalistusta sellaisille nuorille, joiden vanhemmat eivät sitä osaa opettaa
  • Tami vastustaa ruuhkamaksujen käyttöönottoa jyrkästi, koska kyseessä on fillarivassareiden ja heidän hallitsemiensa tiedottomien ja elämänkokemuksettomien medioiden "skeida", hän ei ole itse eläessään istunut ruuhkassa
  • Tami vastustaa homo- ja lesboparien yhteneviä avioliitto- ja adoptio-oikeuksia heteroparien kanssa, perusteena se, että hän kuuluu niihin, jotka ottavat vastuuta yhteiskunnassa ja näytöt on annettu (homo- ja lesboparit eivät ota vastuuta yhteiskunnassa??)
  • Kouluissa tulisi suosia perinteisiä luokkahuoneita avoimien ja muunneltavien tilojen sijaan, perusteena se, että hän oppi pitkällä lehtorin urallaan keskittymisen olevan kaiken A&O (muunneltavissa ja avoimissa tiloissa ei voi keskittyä?)
  • Jonkin verran vastaukset myös heittelivät laidasta laitaan vaalikoneiden välillä ja jopa samankin vaalikoneen sisällä (esim. ilmastonmuutoksen torjunta ja tiedostaminen taisi olla tällainen teema)
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kultaisen keskitien violetin-vihreän-oranssit
Olisi ollut muuten mielenkiintoista tietää mitä muita ajatuksia Tamilla noiden kylttien (Onko niitä jossain?) ja heinäkengät vittuun Turusta-teemojen lisäksi. Jälkimmäinen jatkuu tuon öykkärin päivityksissä edelleen, mutta mitään järkevää vaaliteemaa tuolta hupiukolta ei kyllä tullut.

Itse asiassa nyt kun kysyit, linkitän löytämäni mielipidekirjoituksen. Tosin tunnustan, etten ole kylttejä itsekään bongannut, vaikka Kupittaalla olen koko ikäni liikkunut. Tami ei ole ainoa tällä asialla!

 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Olikohan sattumaa että tuo toinen ketju meni melkein heti lukkoon kun Sveitsiläinen hammaslääkäri lähti IIHF:stä. Nyt kun johdossa on vähemmin uninen veli niin todennäisesti sieltä pirautettu jatkoaikaan että henkilövittuilu loppuu nyt. Fasel antoi kaiken tapahtua.
Monen muun tavoin olet tyystin hakoteillä. Tietänet, että niin suomi-kiekossa kuin kansainvälisessä kiekossa on oikeat ja väärät. Manu Juhani Tamminen kuuluu kateellisten heinäkenkien toimesta vääriin kaikkialla. Edellisen ketjun sulkeminen oli sveitsiläisen hammaslääkärin masinoima ajojahti kun on jäänyt tyystin Heidekenin pojan taka-alalle. Foorumin moderaatiotiimi paskoi painostuksen alla housuunsa ja meni sulkemaan ketjun. Kuusamakujalla reagoitiin, jysäytettiin nyrkki pöytään ja komennettiin moderaatiotiimin hiirulaiset metsän reunaan parkumaan elämän kovuutta. Ilmeisesti eksyneet, kun jäsen @Turha Kaukalo ei ole raportoinut heidän läsnäoloaan.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Myös YLEn kiekkostudiossa hän kuului yhdessä Mertarannan, Tapio Suomisen ja Laura Ruoholan kanssa ns. kalustoon. Oli tuolloin parhaita studion asiantuntijoita, kunnes sitten maikkarilla hänestä kuoriutui tämä Don Tami, joka on ihan eri hahmo.

UrhoTV:kin osui jossain oikeaan. Huomatkaa Tamin rauhallisuus ja asiapitoinen argumentointi. Ei huutamista tai itsensä nostamista jalustalle.

Tamminen taisi uskoa Don Tamiin liikaa itsekin, eli kävi juuri kuten esikuvalle. Rooli nappasi vallan miehestä, ja kun Tammiselle huomio selvästi kelpaa, hän heitti itse bensaa liekkeihin. Slow and steady, gets you ready muuttui rapid fireksi. Nyt kukaan ei halua Tammista palkata, tai no ehkä jos AlfaTV alkaisi näyttää jääkiekkoa, ehkä mies vielä televisioon palaisi.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Oikein "roolitettuna" Tami oli viihdyttävä ja asiapitoinen studiovieras, kuten hän oli YLE:n MM-Studioissa. Ongelma liiton puolelta taisi vain olla siinä että Tamikin erehtyi välillä kritisoimaan Leijonien pelitapaa. MTV-puolella studiovieraat olivatkin sitten Aran kaltaisia hymistelijöitä joille oli taottu takaraivoon että joka välissä on luotava uskoa siihen maailmanmestaruuteen ja Tami siirrettiin omaan sirkuspellenurkkaan.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Tami vastustaa maksuttoman ehkäisyn tarjoamista alle 25-vuotiaille nuorille (koska se on turhaa paapomista) ja on valmis tarjoamaan seksuaalivalistusta sellaisille nuorille, joiden vanhemmat eivät sitä osaa opettaa
.
.
.
Jonkin verran vastaukset myös heittelivät laidasta laitaan vaalikoneiden välillä ja jopa samankin vaalikoneen sisällä (esim. ilmastonmuutoksen torjunta ja tiedostaminen taisi olla tällainen teema)
Damn right my friend !! Mestarilla oli juurikin tähän alle 25-vuotiaiden ilmaiseen ehkäisyyn liittyen, "hieman" eriäviä näkemyksiä vaalikoneissa:

Vastasi nimittäin IS:n vaalikoneeseen näin:
Täysin samaa mieltä: "Turvallisuus ja terveys menee kaiken edelle!!"

HS:n vaalikoneeseen oli taasen eksynyt tällainen vastaus:
Täysin eri mieltä: "Menee paapomisen puolelle ja sitä - paapomista vihaan sydämeni pohjasta!! Jos vanhemmat eivät osaa opettaa tätä "peruspeliä" nuorilleen , tarjoudun coachiksi!!"

Liekö Maestro yrittänyt kerätä mahdollisimman suuren äänimäärän vastailemalla eri vaalikoneisiin eri tavalla - I assume?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös