Mainos

Juhani Tamminen – Aurinkokuningas

  • 1 611 489
  • 7 270
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen ollut kallellaan mutuun, että Tami on Juhani Tammisen toimenkuva, jonka ympärille on rakennettu ja osin ihmisten suullisessa traditiossa rakentunut legendaarisia aineksia, joiden todenperäisyyteen on yhtä vaikea uskoa kuin neitseestäsyntymiseen. Mutta ei se taidakaan olla. Juhani Tamminen nimittäin asioi tässä taannoin työpaikallani, jossa hoidetaan viranomaistehtäviä ja pystyin tekemään hänestä omakohtaisia havaintoja ja vertaamaan niitä ainakin osin legendana pitämääni Tamiin.

Oli käynyt niin, että Juhania oli lähestytty kirjeellä, joka oli luonteeltaan pelkästään ohjeistava varsin vähämerkityksellisessä asiassa. No Juhani halusi selvittää asian "face to face" kirjeen lähettäjän esimiehen kanssa, koska ei pitänyt sen epäkunnioittavasta sävystä. Hyvin lyhyen, mutta äänekkään ja yksipuolisen keskustelun aikana Juhani tosiaan toi esiin ihan samat asiat kuin Tamikin olisi tuonut: leijojakapteeniuden, 100 000 fb-kaveria, vaikutusvaltaiset veljet keskeisissä asemissa sekä muistutuksen siitä, että hänen kanssaan ei seurauksitta pelleillä. Juhani siis on kuin onkin Tami, Don Tami ja Aurinkokuningas.

Se oli muuten hieno hetki. Melko epäseksikkään työurani ehdottomia kohokohtia.
@Tollanen Kiitos viestistä,, viimeistään tämä osoittaa Espanjalaisen sananlaskun : " Häristä puhuminen ja areenalle meneminen ovat kaksi ( 2) eri asiaa!! " pitävän paikkansa!! Silloin kun Lion # 79 kokee tulleensa kaltoinkohdelluksi , hän ei ainoastaan sano ottavansa pääkonttoriin yhteyttä vaan liikkeelle myös lähtee puhelua / mailia Otsikolla: " 227 A maaottelua, tehot niissä 105 pistettä-nykyään kirjeenvaihtajana seuraavissa : Hockey, Le Hockey ; Nouvelliste , Le Equipe , Journal De Sierre , Ice Hockey Magazine " to name a few"- Tee perässä- simple as that!!" oli vastaanottajana sitten Jaguarin pääkonttori ( HQ) tai Yocosta International " to name a few"!! Simply Great, sanon minä!!
 
D.Santon

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga.

Tuohon mukaan vielä tasavertainen maajoukkueen päävalmentajuus Rauno Korven kanssa, sekä ne puuttuvat 50 syöttöpinnaa maajoukkueuralta, kiitos unisten "veljien".

Jaguarin pääkonttorilla varmasti ollaan huolissaan, kun automerkin tunnetuimmalla käyttäjällä koko maailmassa (damn right, my friend!) on kulkupelin kanssa ongelmia. Antaahan se huonon kuvan koko firmasta- luulisi Birminghamista ja Lontoosta (autotehtaat) sekä pääkonttorilta (Whitley) olevan suora yhteys (gsm) Kuusamakujalle, ykkösasiakkaalleen.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jethro Rostedtin väitän olevan jonkinlainen mantelinperijä, kun Tami joskus taustalle jää. Sen verran ylimielinen tuokin tapaus on. Jetillä ei lätkämeriittejä, mutta osaa kehittää itselleen kaikkea tärkeää.

Suomalainen julkisuusskene tuntee paljon hahmoja, jotka jäävät ikään kuin imagonsa oravanpyörään. Moni näistä putkahtaa julkisuuteen jostain satunnaistapahtumasta ja kun media heidän tekemisiään ja usein substanssiltaan heikkoa sanomaa tarpeeksi tukee, on ruljanssi valmis. Se ilmentyy itsensä tyrkyttämisellä julkisuuteen, omien arkisten asioiden paisuttelulla, huomion hakemisella ja osin jopa tarkoitushakuisella vastahankaisuudella yleistä mielipidettä kohtaan.

Ylläoleva ei liity millään tavalla Juhani Tammiseen - hänellä on todennetut meriitit jääkiekon saralla.
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
@hemmo_1973
Kenties luettelet ne meriitit vielä?
Kuinkas monta ohjauspeliä Veli Individual tai Jethrot on laittaneet kuntoon.
Kuinkas monta hattua on teidän ja heidän saavutusten takia heitetty ilmaan.
Kuinkas monta maalia on tehty 1971 Lusnikissa.
Kuinkas monta turneeta on pelannut Leijonajoukkueen kapteenina.
Kuinkas monta jäähyä haettu Rauman Lukolle liian käyrästä mailasta.
Ylläolevat ovat vain to name a few!!!
Jos kaikeen Zero to none, niin tiedät missä sinun pitää olla...Take My Word!!!
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Suomalainen julkisuusskene tuntee paljon hahmoja, jotka jäävät ikään kuin imagonsa oravanpyörään. Moni näistä putkahtaa julkisuuteen jostain satunnaistapahtumasta ja kun media heidän tekemisiään ja usein substanssiltaan heikkoa sanomaa tarpeeksi tukee, on ruljanssi valmis. Se ilmentyy itsensä tyrkyttämisellä julkisuuteen, omien arkisten asioiden paisuttelulla, huomion hakemisella ja osin jopa tarkoitushakuisella vastahankaisuudella yleistä mielipidettä kohtaan.

Ylläoleva ei liity millään tavalla Juhani Tammiseen - hänellä on todennetut meriitit jääkiekon saralla.

My GOD, onneksi tarkensit, että tuo ei liity mitenkään Tammiseen. Kun tekstiäsi luki, siitä olisi joku tasalakki niin aluksi päätellä... Mutta kyllähän sen heti havaitsi että totta se ei voi olla... Otetaan apuun ranskalaiset viivat, onhan Tamminen luonut buumin to France ( to name one Country )

- Imagon oravanpyörään jääminen: Mitä vittua, Tamminen on niin kiireinen mies, että hänen ei jää paikalleen. 150 keikkaa / vuosi, 80 tkm / vuosi to name a few takaavat sen, että vieriväkään kivi ei sammaloidu. Lisäksi Monzan ajot, kun tyttären lapset Ella ja joku muu, ovat paikalla takaavat aktiviteetit. Lisäksi Airiston kalojen narraaminen.... Siinä ei oravanpyörää nähdä

- Tamminen ei satunnaisesti "putkahda" julkisuuteen, jostain satunnaistapahtumasta. My GOD. Tammisen kaltainen, bisnessvelho on 24/7 365 päivää / vuosi liikkeellä. Et sä voi businestä tehdä jostain, tyhjyydestä. Ei sitä turhaan oltais yksi myydyimmistä kirjailijoista / vuosi tai pidettäisiin seminaareja, useita / viikko. Jos sä vetäydyt julkisuudesta / business koulutus, sä oot heti historiaa.

- Heikko sanoma: kuules nyt. Sä siis väität et Tammisen sanoma on heikkoa. My GOD. Mitä sä tarkoitat. Mun mielestä ja uskon et MONI veli
on täällä samaa mieltä, että Tamilla on sanottavaa. Mistä luulet et Legendaarinen Karpo, Hannu Karpo ammensi metodinsa. Kyllä, aivan. Hannu kävi kanssa Tamin kurssilla ja loppu on historiaa...

- Vanhat meriitit: Siis MITÄ. Mitkä ovat SUN, Meriitit. Vaikka nyt pelatut pelit ja tehopisteet, missä sä oot pelannut, ootko ollu maajoukkue, ulkomaat jne. Ootko luonut buumeja useisiin eri maihin, jopa maanosaan? Ootko nostanut 3 ( KOLME ) joukkuetta Suomessa liigaan ?!?!?! Ootko kaatanut Neuvostoliiton, yksin Moskovassa.. Sitä minäkin. Jos Legenda kertoo tarinaansa jälkipolville, se ei ole vanhan kertaamista tai paisuttelua. My GOD

- Huomion hakemista: Kun on tehnyt vaikka noi yllä olevat asiat, montakin kertaa. EI se ole huomion hakemista. Se on kuulkaas undulaatit, elettyä elämää. Me "Jonnet" ei näitä asioita ymmärretä. Kyllähän se on fakta, että Tamminen on tehnyt niiin paljon asioita, että kukaan meistä ei sitä ymmärrä. Vaikka tässä on itsekkin sortunut hassutteluun ja silleen niin onhan Tamminen ihan legenda. My respect to him.

Meillä on omalla kylällä ollut jo useita, useita vuosia keväisin jääkiekon saralla höntysyturnee. 6 joukkuetta pelaa yhtenä päivänä turneen, jossa ratkaistaan "kylän" mestaruus. Taso nyt kovin usein huikea ole, mut pidetään hauskaa ja silleen. Jengit saunoo ja ryyppää sit illalla. On käynyt mielessä, et pitäisi ihan pokkana soittaa Tammiselle ja kertoa turneesta. Sanois et me maksetaan sun polttoaineet ja sun hotelli. Ostetaan sulle viinaa niiin paljon, että ei oo ikinä nähnytkään. Sun tehtävä on vetää ihan alta lipan vaatetus ja varmemmat meitä sen yhden päivän.
Takaan että se on varmasti ikimuistoinen, ihan meille kaikille

Mutta joo painun nyt saunaan mökillä parkumaan
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Hassun hauskaa perjantaita kaikille. Taas mennään...

Hieno, rauhallinen perjantaiaamu ( 20.08.2021) Turun Kuusamakujalla !! Aamun lehdet ( TS & HS) pikakäsittelyssä ja " urheilu edellä" mennään- take my word!! Pääkirjoitus -" Hellekaudet muuttavat viljelyä" - kuuluu minun rankingissa nelosketjuun, joten urheilusivut esiin ja " ready to go" !! Siellä ( TS sivu 16) TPS ( jalkapallo) menetti todellisen momentumin konttaamalla kotona ROPS:ille ( 2-3) ja jo hyppysissä ollut potentiaalinen nousu parrasvaloihin näyttää - taas kerran - jäävän haaveeksi!! Useamman joukkueen nostamisen ( HC Sierre , TUTO HOCKEY, Kärpät, Sport, Ranskan Maajoukkue etc.. ) antamalla kokemuksella ja expertiisillä, tiedän, -en luule- että se- nousu- on vaikeusasteeltaan tosi kova ja hikinen keikka, - take my word!! Erityisesti TPS:n kaltaisille legendaarisille organisaatioille, joka on todellinen " The Target" jonka kaikki , niin vastustajat, tuomarit, lehdistö etc.. haluavat meidän kulttuurissa kampittaa ahdingossa ja paineessa keinolla millä tahansa!! Coach " Tintti" Johansson luo uskoa päivän lehdessä- aivan oikein- mutta sarjataulukkoa vilkaisemalla Tintin " mental coaching" kuuluu " daydream" osastoon mielestäni!! Yksinkertaisesti " TOO BAD" - take my word!! Mutta se on urheilua ja vielä kerran kaikkien palloilusarjojen kolme ( 3) kovaa high lightia on kas tässä: 1 : Mestaruus 2 : Playoffs ( jääkiekko) ; Euroopan kentät ( jalkapallo) , 3: Nousu / putoaminen!! Suomen jääkiekko ( huippukiekko) on jo aikaa sitten lähtenyt pelkäämisen ( suljettu sarja ) tielle ja tulokset nähtävissä!!Mestis on kuihtunut kääpiösarjaksi vailla tavoitteita ja päämäärää ja useimmilla paikkakunnilla hienoissa halleissa on hädin tuskin 300 -500 katsojaa , useimmat heistä jonkin vapaa / tuomari/ juniorikortin kautta sisään tulleita entusiasteja!! Jalkapallo on pitänyt ovet auki sarjojen suhteen- - siitä MY RESPECT- ; ja siksi on TOSI SÄÄLI , että legendarinen " Meidän Tepsi" konttaa alasarjoissa hetkellä, jolloin Turun jalkapallo huutaa eurooppalasta joukkuetta - ala HJK - täyttämään hienon Veritas Stadionin!! Siinä - paremman " TPS Jalkapallon " hengessä: " Winner never quits- quitter never wins" !! Niin se vaan menee joka busineksessa - take my word!! Br Tami, Lion # 79, CEO Eurotam OY , useamman nousun ( as player & coach) tehnyt kiekkomies Suomen Turusta!! Keep rocking & have Ab Great Day" !! JT
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Satoja mahtavia saavutuksia ja maailman pätevimpiä (rip) moniosaajia päivitykset täynnä, mutta nostiko Tami Tuton ja Sportin liigaan? En jaksa tarkistaa, enkä muista, eikä edes kiinnosta. Take my work.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
”Hellekaudet muuttavat viljelyä" - kuuluu minun rankingissa nelosketjuun, joten urheilusivut esiin”

Olisiko Juhani kirjoittanut näin ja ilmaissut mielipiteensä heinäkengistä, jos olisi päässyt Keskustan listalta kaupunginvaltuustoon?

Rehellisenä miehenä hän olisi tietenkin paukauttanut mielipiteensä, jos olisi kieltokylttien repimiseltään ehtinyt.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Hassun hauskaa perjantaita kaikille. Taas mennään...

Hieno, rauhallinen perjantaiaamu ( 20.08.2021) Turun Kuusamakujalla !! Aamun lehdet ( TS & HS) pikakäsittelyssä ja " urheilu edellä" mennään- take my word!! Pääkirjoitus -" Hellekaudet muuttavat viljelyä" - kuuluu minun rankingissa nelosketjuun, joten urheilusivut esiin ja " ready to go" !! Siellä ( TS sivu 16) TPS ( jalkapallo) menetti todellisen momentumin konttaamalla kotona ROPS:ille ( 2-3) ja jo hyppysissä ollut potentiaalinen nousu parrasvaloihin näyttää - taas kerran - jäävän haaveeksi!! Useamman joukkueen nostamisen ( HC Sierre , TUTO HOCKEY, Kärpät, Sport, Ranskan Maajoukkue etc.. ) antamalla kokemuksella ja expertiisillä, tiedän, -en luule- että se- nousu- on vaikeusasteeltaan tosi kova ja hikinen keikka, - take my word!! Erityisesti TPS:n kaltaisille legendaarisille organisaatioille, joka on todellinen " The Target" jonka kaikki , niin vastustajat, tuomarit, lehdistö etc.. haluavat meidän kulttuurissa kampittaa ahdingossa ja paineessa keinolla millä tahansa!! Coach " Tintti" Johansson luo uskoa päivän lehdessä- aivan oikein- mutta sarjataulukkoa vilkaisemalla Tintin " mental coaching" kuuluu " daydream" osastoon mielestäni!! Yksinkertaisesti " TOO BAD" - take my word!! Mutta se on urheilua ja vielä kerran kaikkien palloilusarjojen kolme ( 3) kovaa high lightia on kas tässä: 1 : Mestaruus 2 : Playoffs ( jääkiekko) ; Euroopan kentät ( jalkapallo) , 3: Nousu / putoaminen!! Suomen jääkiekko ( huippukiekko) on jo aikaa sitten lähtenyt pelkäämisen ( suljettu sarja ) tielle ja tulokset nähtävissä!!Mestis on kuihtunut kääpiösarjaksi vailla tavoitteita ja päämäärää ja useimmilla paikkakunnilla hienoissa halleissa on hädin tuskin 300 -500 katsojaa , useimmat heistä jonkin vapaa / tuomari/ juniorikortin kautta sisään tulleita entusiasteja!! Jalkapallo on pitänyt ovet auki sarjojen suhteen- - siitä MY RESPECT- ; ja siksi on TOSI SÄÄLI , että legendarinen " Meidän Tepsi" konttaa alasarjoissa hetkellä, jolloin Turun jalkapallo huutaa eurooppalasta joukkuetta - ala HJK - täyttämään hienon Veritas Stadionin!! Siinä - paremman " TPS Jalkapallon " hengessä: " Winner never quits- quitter never wins" !! Niin se vaan menee joka busineksessa - take my word!! Br Tami, Lion # 79, CEO Eurotam OY , useamman nousun ( as player & coach) tehnyt kiekkomies Suomen Turusta!! Keep rocking & have Ab Great Day" !! JT
MY GOD!! Sittenhän TPS:n taantumukselle ja henkiselle alennustilalle on äkkiä saatava piste (point)!! Tämä viesti oli selvästi tietynlainen vihje uniselle seurajohdolle - tiedätte kehen ottaa yhteyttä (contact) !!
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Asiat tärkeysjärjestykseen. Kyllähän nyt jonkun paikallisen potkupallojoukkueen alennustila menee ilmastomuutoksen ja maaseudun tulevaisuuden edelle. Simple Great!
Tami on tuonut palloilukulttuurin Suomeen, ilmastonmuutosta ei. Tässäkin nähdään, kuinka merkittävä ja hyvä mies Juhani on, winners never quit, quitters never win.
 
Bat79

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erityisesti TPS:n kaltaisille legendaarisille organisaatioille, joka on todellinen " The Target" jonka kaikki , niin vastustajat, tuomarit, lehdistö etc.. haluavat meidän kulttuurissa kampittaa ahdingossa ja paineessa keinolla millä tahansa!!

Tää Manun ajatusmaailma on kyllä synkkä, kaikki on minua tai meitä vastaan ja haluavat vain pahaa. Mutta niinhän se on kuten Manu taannoin sanoi, on olemassa niitä oikeita ja sitten ne väärät.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Tää Manun ajatusmaailma on kyllä synkkä, kaikki on minua tai meitä vastaan ja haluavat vain pahaa. Mutta niinhän se on kuten Manu taannoin sanoi, on olemassa niitä oikeita ja sitten ne väärät.

My GOD, sä siteerasit oikeita ja vääriä. Tästä linkistä voi kuunnella ne väärät, löytyy noin 1 min 10 sek kohdalla. Ja muutakin shaibaa.
Linkki menee legendaariseen Ässät vs Sport sarjaan. Me kaikki tiedämme et järjestelmä esti sensaation

Linkin sisältö on Youtubessa
 
Glory Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Club de hockey Canadien
Rauhallinen la aamu nyt vielä Kuusamakujajan verkkaisessa rytmissä!! Aamukahvi, päivän TS menossa ja siitä kohti viikonloppua!! Homman nimi: " Slow and steady- gets You ready- hyvä niin!! Eilinen hieno dinner kaupungilla sukulaisten kanssa , mukavaa vaihtelua take my word!! Samalla - taas kerran - tulen todella toteamaan : Kyllä Turku on hieno kaupunki , jokiranta erityisesti!! Kun oma ura on vienyt asumaan muihin metropoleihin eri puolille maapalloa vuosikausiksi ( over 20 years) , viimeistään silloin tämän " Meidän Turun" hienous korostuu- take my word!! Lisaksi erityisesti Aurajoen rannan kohentunut ravintolararjonta terasseineen ja näköaloineen on tehnyt rakkaasta Turustamme todellisen keitaan , erityisesti kesäaikaan!! Kun lisäksi ilmsasto lämpenee ja sen myötä ulkona liikkuminen jalan, pyörällä etc.. lisääntyy , nousee em hieno " jokimaisema " kokonaan uuusiin sfääreihin- take my word!! Nyt päivän TS:n kimppuun ja menoksi; koulutusyrittäjän " The High Season " on ovella joten kirjast Jaguarin takakonttiin , äänentoistolaittteet ja projektorit testaukseen ja ja menoksi- tänään onneksi lähelle kotikulmia Varsinais Suomen hulppeissa maisemissa!! Joten siinä - kotiseutuhengessä: " Lets make Turku great again" !! Br Tami, Lion # 79, CEO Eurotam OY, Heidekenillä syntynyt " oma poika" !!

Noniin eli manun mukaan ilmastonlämpeneminen tekee Turusta entistä paremman paikan. Damn Right!!

E.
Lets make Turku great again. Onko Tami tekemässä Turusta pääkaupunkia jälleen? Kaikkihan sen tietävät että Helsinki on vain nimellinen pääkaupunki.
 
Viimeksi muokattu:

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Me kaikki tiedämme et järjestelmä esti sensaation

Ensivaikutelma tuolta pätkältä on se, että siinä joku hävinnyt hiirulainen parkuu metsän laidassa. Tarkemmin ajateltuna ja puhuja huomioiden siinä on kuitenkin vääryyden vastavirtaan uiva uljas jalokala.

Miten voi olla, että playoff-ottelusarjat edelleen tuonkiin jälkeen alkaa toisen joukkueen kotiottelulla? Eikös niiden pitäisi alkaa sen toisen joukkueen kotiottelulla?
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Veli @Glory Hunter tossa jo avasikin päivän epistolan. My GOD over 20 years maailmalla. Jos laskin oikein, vuosia olisi 17 ? Katsoin eliteprospect. Saattaa olla että laskin myös väärin
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
My GOD over 20 years maailmalla. Jos laskin oikein, vuosia olisi 17 ? Katsoin eliteprospect. Saattaa olla että laskin myös väärin
My God, Tami oppi jo Heidekenilla 26. toukokuuta 1950, että 17 pyöristyy 20!! Kertonet pian mitä puutteita on metsänlaidassa niin tiedän ostaa kaupasta, i assume!?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös