Kuka muuten oli se piipertäjä Ässien kolmoskoutsi, joka ei ole eläessään laittanut ohjauspeliä kuntoon? Lisäksi aloitti henkilövittuilun ja brändin päälle kuseskelun.
Mitä Tammiselle on oikein luvattu (muuta kuin pormestarin paikka), että hän on edes lähtenyt ehdolle? Ei Tamilla ole politiikassa tarvittavaa kärsivällisyyttä tai yhteistyökykyä. Mikäli tulee valituksi, loikannee kesken kauden johonkin muuhun ryhmään. Etenkin jossain lautakuntatyössä asiat etenevät hyvin tarkan kaavan mukaan, siihen eivät Aurinkokuninkaan ohjauspeli tai priinsiipit sovi sotkemaan.Onnea sinne politiikkaan tuolla asenteella.
Julkisuutta ja näkyvyyttä. Siitähän toi elää.Mitä Tammiselle on oikein luvattu (muuta kuin pormestarin paikka), että hän on edes lähtenyt ehdolle? Ei Tamilla ole politiikassa tarvittavaa kärsivällisyyttä tai yhteistyökykyä.
Mitä Tammiselle on oikein luvattu (muuta kuin pormestarin paikka), että hän on edes lähtenyt ehdolle? Ei Tamilla ole politiikassa tarvittavaa kärsivällisyyttä tai yhteistyökykyä. Mikäli tulee valituksi, loikannee kesken kauden johonkin muuhun ryhmään. Etenkin jossain lautakuntatyössä asiat etenevät hyvin tarkan kaavan mukaan, siihen eivät Aurinkokuninkaan ohjauspeli tai priinsiipit sovi sotkemaan.
Toivon todella, ettei Tami ole saanut päähänsä yrittää eduskuntaan. Uutta Velttoa ei tarvita.
Vai sittenkin tuleva mister President takemyword.Mä näen tässä nyt mahdollisuuden. Mahdollisuuden johonkin suureen. Kunnallispolitiikka on vaan väliaskel, matkalla suoraan todelliseen ytimeen. Tami käy ensin laittamassa Turun asiat kuntoon ja sit vuonna 2024 "räjähtää". Eurovaaleihin ehdokkaaksi ja heittämällä Brysseliin. My god.
Missähän toi 7 peli ois niinku pitäny pelata sit? Ja perseestähän systeemi tosiaan on kun toisella on kotietu. My GOD.
Suomi 2024:Vai sittenkin tuleva mister President takemyword.
Montakos päivää veli Niilo on valmentanu? Typerät kysymykset suosiolla pois. Peli ois pitäny pelata Pohjanmaalla, my god!
No itseasiassa olen ollut mukana ihan sarjatason ( oisko ollu 5 tai 6 divari maakuntasarja ) peleissä, tosin huoltopuolella. Mut lisenssin liitolle maksoin. Eli kokemusta on vaihtoaitiosta...
Kaukalosta varmaan 12 vuoden kokemus, on pakkina ja hyökkääjänä sekä maalivahtina. Tosin höntsää 1 - 2 x vko, mut satoja kertoja.... Olin ihan yhtä paska joka paikalla..
Mutta lähteekö lämäri parkkipaikalta 159 km/h, kuten EX Maajoukkuekapteenilla???No itseasiassa olen ollut mukana ihan sarjatason ( oisko ollu 5 tai 6 divari maakuntasarja ) peleissä, tosin huoltopuolella. Mut lisenssin liitolle maksoin.
Tässä kohtaa meikäläinen muuttaa Kööpenhaminaan ja anoo Ruotsin kansalaisuutta.Suomi 2024:
Presidentti: Juhani Tamminen
Pääministeri: Paavo Väyrynen
Pistetään ohja...asiat kuntoon.
Veli @Fiftie vois tullakkin käymään. Laitatko saunan kuumaksi. Mä tuon kukot ja vähän grillattavaa. Sisäfilettä ja kasviksia?
Veli @Pottakameli ei lähde 159 kmh lämäri. Oisko 154 tjsp. Pitäs treenata.
Lisäksi: Tami Tammisen vaimo:" hän on hyvä rakastaja".
100% Totta!! Take My word!!
Kuusamakujalta ei tosiaan erillistä aamuraporttia ole tänään tullut, mutta tunnelma vaikuttaisi olevan kaikkea muuta kuin rauhallinen. Tami on jo pariin otteeseen jakanut eilen tässäkin ketjussa postatun haastattelunsa ja antanut kommenteissa hieman esimakua siitä, miten hän suhtautuu luultavasti poliittisella urallaankin tarkentaviin kysymyksiin, joissa kaipaillaan yksityiskohtien perään:Perjantai ja kello on jo yli 12. Nukutaanko kuusamakujalla edelleen vai onko siellä todella rauhallista. Viikonloppu kuitenkin ihan aluillaan, kai sitä ny nopeen pisto, kasto ja ravistuksen voi konttorilla käydä tekemässä.
Sit lepiä koko vkl
Onko Mari ollut jutuissa erään leveälanteisen kiekkotoimittajan kanssa kun noin asian tietää ja tuntee...Lisäksi: Tami Tammisen vaimo:" hän on hyvä rakastaja".
100% Totta!! Take My word!!
No löytyyhän esimerkiksi tuolta rapakon toiselta puolen sellainen ns. "Amerikan Tami" eli Donald J. Trump, joka on ollut kolmesti ehdolla presidentiksi (2000, 2016 ja 2020) tullen kerran jopa valituksi ja hänessä on erittäin paljon samaa kuin tässä kotimaisessa versiossa. Voisin kuvitella, että hyvin samantyyppistä persoonallisuushäiriödiagnoosia tulisi ulos, mikäli heidät sama alan asiantuntija tai asiantuntijatiimi arvioisi.Nyt kun järjellä alkaa funtsiin,niin mitä toi Tamin "toiminta on", niin voiko vaaliehdokas olla oikeasti tuollainen joka provosituu suht helposti.
Olen luullut, että vaaliehdokas hakeutuu luottamustehtävään. Ei siinä voi vittu olla mikään pelle. You can't be b3llë, when You put 90 minutes press and fix Turku.
Onkohan ne ny Turussa ollu oikeasti tietoisia mitä tässä ollaan tekemässä. Itse jos asuisin Turussa, todellakin ääbestäisin Tamia. Ihan vittuilun vuoksi. My GOD mitä siellä valtuustossa tapahtuisi. Jos Tami sinne pääsee, pitää selvittää, et voiko niitä kokouksia katsoa miten netissä. Oishan se varmaan ihan huikeaa settiä
Löysin jonkun Ässien fanisivun (EUROTAM.CO...ei kun siis patahistory.com) ja ynnäilin kaikkien seitsemän pelin jäähyminuutit:Edit. Tuolla karsintasarjan videolla Tami tilittää jäähyistä. Yritin löytää ko. sarjan otteluista tilastoja, en löytänyt. Voisko joku kaivaa ne esiin, joka osaa etsiä. Et miten se meni niinku oikeasti.