Mainos

Juhamatti Aaltonen HIFK:ssa

  • 290 743
  • 1 315
Jos nyt jotain positiivista, niin on ainakin jollain tasolla alkanut kiinnostamaan. Hyvä että housuissaan kesti Elkinsin maalin jälkeen.

Tämähän on ollut virheellinen päätelmä koko kauden ajan. Kyllä Juhista kiinnostaa, jos ei kiinnostaisi, ura olisi loppunut jo aikapäiviä sitten. Ihmiset reagoivat eri tavalla ja ihmiset toimivat eri tavalla, ammattitaidosta tai yleisesti ihmisestä se ei kerro vielä mitään. Loppupeleissä Aaltosen halu voittaa ei todennäköisesti häviä yhtään kenellekään tässä joukkueessa.

Viimeksi jouduin BigRedCatin hampaisiin haukkuessani Juhista, pääsyynä taisi olla omien mielipiteideni kannalta otollinen seurantaväli. Haluan nyt tarkentaa sen verran, että vilttiin en ole ollut heittämässä Aaltosta missään vaiheessa, mutta paskahan se on ollut viimeiset ~kaksi kuukautta. Edelleenkään mua ei kiinnosta mitkään koko kauden tilastot tai Aaltostakin surkeammat pelaajat hinta-/laatusuhteelta. Ja minä en arvioi pelaajia pelkästään pisteiden ja palkkapussin perusteella, vaan kokonaisvaltaisen pelin perusteella. Jos joku tekee yhtä highlight-maalia vastaan 30 virhettä kiekollisena, tuo yksi tehopiste ei merkkaa minun papereissa mitään. Ja tämä oli siis vain esimerkki, mulla ei ole mitään excelliä tehtynä tästäkään aiheesta. Vielä haluan lisätä sen verran, kun kritiikkiä tuli myös tuosta viimeaikaisiin otteisiin liittyvästä kommentista, minä arvioin jääkiekkoa niin, että viimeisten pelien painoarvo on suurempi kuin kuukausia tai vuosia vanhojen pelien painoarvo. Tapoja on erilaisia, joista jokaista arvostan. En todellakaan aio haukkua ketään, joka tulkitsee peliä eri tavalla kuin minä.

Mutta sen sijaan, että olisin täällä jatkuvasti haukkumassa Aaltosta, olen yrittänyt hakea vähän perspektiiviä jannun pelaamiseen. Pelaamista kiekottomana en ole arvostellut missään vaiheessa, koska syytä ei ole ollut. Kiekollista pelaamista olen arvostellut rankastikin - syystä. Viimeiset pari peliä olen keskittynyt pelaajakohtaisessa seurannassa lähinnä Aaltoseen.

Aaltonen tekee virheitä kiekon kanssa, mutta yksi merkittävä syy on myös muun viisikon toiminta. Kiekkoa pelataan paljon Aaltoselle, mutta miehen saadessa kiekon, muiden pelaajien tekeminen on hiipunut. Jos esimerkiksi vaikka Luttisella on kiekko, koko muu viisikko pysyy paremmin pelin sisällä. Kun taas Aaltosella on kiekko, muu viisikko tuntuu välillä vain odottavan, että mitähän se nyt keksii. Tänään tuon 5-3-ylivoiman päätteeksi (?) Aaltonen veti b-pisteen kaarelta toivotaan-toivotaan-laukauksen, joka sitten lensi vastustajan lavasta taivaan tuuliin. Aaltosella oli paikka syöttää viivaan tai laukoa. Muita pelattavia vaihtoehtoja ei ollut. Viivaan tuota kiekkoa oli hierottu jo 500 kertaa ilman mitään ratkaisua. Tämä kielii Aaltosen turhautumisesta.

Turhautumisesta kielii myös monet muut asiat. Turhautuminen on johtanut tässä viikkojen saatossa itseluottamuspulaan. Tämä taas ilmenee kiekollisissa ratkaisuissa. Aaltonen on edelleen näennäisen itsekäs ratkaisuissaan, mutta optimistisimmat ratkaisut puuttuvat. Katselin eilen runkosarjasta Aaltosen maaleja ja kyllähän tuo oli aivan eri mies, kuin tänä päivänä. Runkosarjassa Aaltonen haastoi kiekollisena rohkeammin. Nyt ratkaisut ovat röyhkeitä, mutta toisaalta runkosarjassa nähty optimismi (esim. tuo kuuluisa Kuukan kyykytys, jossa kiekonmenetys viivan tuntumassa olisi ollut ylivoimahyökkäys vastustajalle) puuttuu. Myös Aaltoselle one-timerin pelaaminen on täyttä hulluutta. Tekiköhän Aaltonen runkosarjassa yhtään maalia lämärillä suoraan syötöstä? Yrityksiä oli kuitenkin todennäköisesti jopa satoja. Paremmin homma toimi, kun Aaltonen teki itselleen tilaa ja aikaa ja pääsi suorasta luistelusta vetämään ranteelta.

Lopputulemana. Jos olisin Törmänen, kannustaisin Aaltosta vetämään ns. kunnolla vituiksi. En sen takia, että haluaisin nähdä maaleja omaan päähän, vaan siksi että henkinen takalukko olisi pystyttävä murtamaan. Jos Törmänen haluaa olla kauden päätteeksi Suomen mestari, Aaltosesta on saatava enemmän irti ja sitä kautta onnistumisia pitää hakea vaikka riskillä. Jos Törmänen haluaa hävitä kauden kunniakkaasti, voi Aaltosta suitsia.

En myöskään pidä Petrellistä Aaltosen ketjukaverina. Lennun pelikäsitys kiekollisena on käsittämättömän huono, oliko näin myös mestaruuskaudella? Puolenkymmentä kertaa Aaltonen oli pelattavissa ja naputteli mailaa, mutta Lennu se vain paineli laput silmillä kohti kulmaa. Myös Lennu on parantanut pudotuspeleissä, mutta tällä hetkellä rooli on täysin väärä.

Seuraavaan peliin Aaltoselle ehdottomasti sentteriksi Elkins. Malisen kanssa säveltä on etsitty jo yhden oopperan verran ja tuloksena pelkkää huttua. Elkinsin kanssa on veivattu kauden mittaan useammankin kerran toisiaan vapaisiin paikkoihin. Toisen laiturin löytämisessä voikin sitten jo olla vaikeuksia. Puustinen olisi ykkösvalinta muuten, mutta ykköstä en lähtisi rikkomaan. Leino laidalla myös yksi vaihtoehto, mutta keskusta ei taida kestää tuota siirtoa. Jäljelle jää oikeastaan vain Luttinen, joka on Elkinsin kanssa vanha tutkapari ja riittävän älykäs kiekollisena (+ runkosarjan corsilukemat, joiden perusteella Luttisen viisikot ovat keskimääräistä eheämpiä) tai sitten joku todellinen yllätyskortti.

Näin myöhään vähän sekava tarina, mutta tulipahan sanottua.
 

#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,Datsjuk, VPeltonen,Liverpool, RealMadrid
Tänään on Juhiksen päivä, sellainen tunne mulla on ollut aamusta asti!
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä Aaltonen on kyllä melkoinen Jeesus-pelaaja monien fanien keskuudessa. Ihan en uuteen tulemiseen ainakaan vielä tällä kaudella usko, mutta saa nähdä!
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tämä Aaltonen on kyllä melkoinen Jeesus-pelaaja monien fanien keskuudessa. Ihan en uuteen tulemiseen ainakaan vielä tällä kaudella usko, mutta saa nähdä!
No sittenhän tässä on vielä toivoa, jos nousee pääsiäisen jälkeen kuolleista. Edellyttäen, että pelit jatkuvat siihen asti.
 

Sonic Empire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kehutaan myös kun on aihetta. Nyt oli hyvä peli Juhikselta. Nyt näyttää siltä, miltä pitääkin.

Enää maali puuttuu, mutta se roikkuu selkeästi ilmassa.
 

Lasse#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, täältä sama. Nyt pelasi hyvin ja nöyrästi omissakin. Jos ei muuta voinut niin painoi kiekkoa lasin kautta ulos, eikä aiheuttanut turhia omanpäädyn ralleja. Harmi kun ei osunut tyhjiin, olisi voinut avata lukkoja.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Loistava peli Juhikselta tänään. Oli mies paikallaan omissakin, katkomassa syöttöjä jopa Lankisenkin edessä. Nöyrää meininkiä.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Nyt Juhista kiinnostaa. Pelaaminen ennen Jääskän byyriä oli nerokasta taidetta, ja oli nasta tsiigata kun Jääskä oli ihan fiiliksissä sen byyrin jälkeen ja Stadi-Matti myhäili vieressä tyytyväisenä ;)
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Käsittämätöntä. Aaltonen oli hyvä jopa omissa tänään. Mieletöntä kyllä. Kaikin puolin huippumatsi Aaltoselta. Lähtisiköhän se nyt tästä?
 

Stigu

Jäsen
Periaatteessa ihan sama tekeekö maaleja vai ei. Toi 2-2 oli sellainen osoitus kaverin taidosita, ettei mitään rajaa. Jokainen voi keskenään miettiä, kuinka moni pelaaja Liigassa olisi kyennyt moiseen pelin rytmittämiseen aika toivottamattomalta näyttävässä tilanteessa.

Mutta Perjantaina aukeaa ketsuppipullo, uskon ma.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Loistava peli Juhikselta tänään. Oli mies paikallaan omissakin, katkomassa syöttöjä jopa Lankisenkin edessä. Nöyrää meininkiä.
Toisessa erässä yritti omalla viivalla kärkkyä läpiajoa, ja aiheutti hetkellisen alivoiman omalle alueelle, mutta lopussa katsoin juuri tuota samaa tilannetta. Nöyrää peliä joukkueelle. Pelasti pahan tilanteen omissa.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kyllä, tuo 2-2 maali oli ihan mielettömän upea suoritus Aaltoselta, toivottavasti tuo onnistuminen avasi nyt jotain henkisiä lukkoja ja jatkossa nähdään dominoiva Juhis kentällä.
 

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Aaltonenkin parantaa koko ajan ja jos maalihanat vielä aukeaisivat niin sitten meitä ei pysäytä enää mikään. Ainakaan tässä sarjassa. Aikamoista apinaa kantaa mies harteillaan kun tyhjästäkin maalista vetää metrikaupalla ohi.
 

penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Kyllä, tuo 2-2 maali oli ihan mielettömän upea suoritus Aaltoselta, toivottavasti tuo onnistuminen avasi nyt jotain henkisiä lukkoja ja jatkossa nähdään dominoiva Juhis kentällä.

Siis yksi sattumaonnistuminen ja täällä kaikki on kyrvät pystyssä: ; "On se Juhis kova".
Älkää nyt viittikö, kyllä ketju Hintz-Rask-Puustinen hoiti matsin tänään.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Kyllä, tuo 2-2 maali oli ihan mielettömän upea suoritus Aaltoselta, toivottavasti tuo onnistuminen avasi nyt jotain henkisiä lukkoja ja jatkossa nähdään dominoiva Juhis kentällä.

Hienosti malttoi odottaa kahta tepsin pelaajaa, kunnes laittoi namin Jääskän lapaan. Näitä lisää, eikä maalikaan pahaa tekisi, mutta kokonaisuutena hyvää tekemistä JMA:lta.
 
Siis yksi sattumaonnistuminen ja täällä kaikki on kyrvät pystyssä: ; "On se Juhis kova".
Älkää nyt viittikö, kyllä ketju Hintz-Rask-Puustinen hoiti matsin tänään.

Tässä on malliesimerkki, kun joku on vain päättänyt pitää jotain pelaajaa paskana. Kun menee perseelleen, ollaan haukkumassa ja kun menee paremmin, ollaan kertomassa että siellä oli parempiakin pelaajia. Aaltonen oli tänään hyvä ja vaikka tuo ykkösketju olikin tänään suurin sankaripoppoo, ei tuota Aaltosen suoritusta voi kyllä väheksyä. Tiukka takaa-ajo käynnissä, yksi kavennusosuma jo tehtynä. Monella muulla saattaisi tulla tuossa tilanteessa alitajuntaisesti pieni ulospuhallus, jonka aikana kerättäisiin voimia uuteen iskuun, mutta Aaltonen pani haisemaan samantien. Ja millä tavalla? Aaltonenhan pelasi tilanteen käytännössä täydellisesti, sillä vaikka tuosta olisi tullut kiekonmenetys vaihdon ollessa kesken, vaaratilannetta ei olisi syntynyt.

Toisekseen, tämän päivän ottelussa minun papereissa juuri tuo 2-2-maali oli ottelun turning point. Ilman sitä en olisi yllättynyt yhtään, että HIFK olisi vain hakannut päätään seinään ja turhautunut. Nyt tasoitusmaali ja sen jälkeen oikeastaan kumpikin joukkue näytti siltä, että tiesivät HIFK:n vievän tämän.

Edelleen kaipaan niitä ketjumuutoksia. Yksi hieno esimerkki oli tänään, kun Aaltonen irtosi vastustajan pakista ja oli menossa takatolpalle pelattavaksi. Mitä teki kiekollisena oleva Petrell? Hyvä ettei lämännyt päin Juhista polvenkorkuisella. Tee siitä sitten maaleja. Joku on puhunut jostain Malisen ja Aaltosen yhteisestä sävelestä, mä en ole nähnyt sitä koko aikana. Kuvaavaa, että yhtä vaille kaikissa TPS-peleissä pöytäkirjassa Malinen on ollut Aaltosen sentterinä. Aaltosen tehot 0+3, mutta Malinen ei ole ollut kertaakaan kentällä, kun Aaltonen on saanut pisteen.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Siis yksi sattumaonnistuminen ja täällä kaikki on kyrvät pystyssä: ; "On se Juhis kova".
Älkää nyt viittikö, kyllä ketju Hintz-Rask-Puustinen hoiti matsin tänään.

Ei täällä kyrvät pystyssä olla, mutta olihan tuo 2-2 maali Aaltoselta todella hieno peli ja itse toivon, että tuo suoritus avaisi nyt sitä pelaamista. Parempaan Aaltonen pystyy kuitenkin ja toivottavasti sitä parempaa Juhista nähtäisiin nyt.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Kukaan ei meistä tiedä onko Aaltosella jotain loukkaantumista taustalla. Yleensä menee väleihin ja haastaa rohkeasti. Nyt selkeästi arastelee näitä tilanteita, tosin tässä on kyllä nosujohde käynnissä. Usemapi loistava oivallus kikeollisen ja kiekottomana.

Ja @penalalli itsellä on kyrpä pystyssä kun kuka tahansa IFK.sta onnistuu. Kannattaa varmaan käydä optikolla jos näkee Aaltosen pelin "sattumaonnistumisena"
 
Suosikkijoukkue
IFK
Eilen nähtiin kyllä ensimmäinen väläys tästä myyttisestä, joidenkin jo taruolentona pitämästä " kevvään miehestä"!

Viimeiset hetket heräillä, eilen oli kyllä varsin hyvä peli herralta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Tuli ihmeellinen Deja Vu ilmiö mieleen keväästä 2011. Silloin Muuan ex-Kärppä JP Haataja pelas runkosarjassa 52 matsia tehoilla 16+22 total 38 pinnaa. Kuten kaikki varmaan muistavat Haataja syttyi pellaamaan pleijareissa ja loppu oli historiaa. Stadin Matti pelas runkosarjassa 52 ottelua tehoilla 19+20 total 39 pinnaa. Nyt Juhis on alkanut löytämään sitä kaikkien rummuttamaa pleijari virettään. Ei tää vaan voi olla sattumaa. Herroilla kätisyys sama ja pelipaikka sama. Tää on MEIDÄN kevät!!!
 

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilen ei tullut niitä harhasyöttöjä ja kiekonmenetyksiä, jonka lisäksi hyvää peruspelaamista ja pari kovan luokan suoritusta. Jos Lennu olisi löytänyt Aaltosen vähän aikaisemmin ja syöttänyt muualle kuin jalkoihin (taas!), olisi Aaltosen tehot hyvinkin voineet olla 1+1. Tuo tämänhetkinen kentällinen ei tunnu toimivan kokonaisuutena. Aaltonen pelaa omaa peliään ja Lennu pelaa omaa peliään, Malinen sitten ehkä tukee heitä ja puolustaa. En ole ihan varma mitä Malinen tekee kentällä. Tämä tietysti kärjistetysti kirjoitettuna. Lennu vetää turhan paljon laput silmillä maalia kohti, että kykenisi löytämään Aaltosen ja muut kentän hyökkääjät eivät ole oikein mukana Aaltosen ajatuksissa. Älkää kuitenkaan ottako tätä väärin ja kuvitelko minun kritisoivan Lennun pelaamista, sillä hänhän pelaa kauden parasta kiekkoaan, eivät vain sovi Aaltosen kanssa oikein samaan kenttään.
 

Haas

Jäsen
Suosikkijoukkue
- HPK mutta liiga yleensä
Sorry vieraisiin pöytiin jne, mutta:
- ensinnäkin, muutamia HIFK:n playoff-otteluja nähneenä sanoisin että on pötyä ettei JMA välittäisi. Välittää liikaakin - ja tuska on paistanut läpi
- HIFK:n valmennus yrittää hieman liikahienoa. JMAlla on ainutlaatuisia ominaisuuksia, mutta niiden varaan on laskettu liikaakin
- Vaikuttaa että ohje on "tyhjentäkää Juhikselle (pitkittäissuuntaan jaettuna) toinen kenttäpuolisko ylöstuontivaiheessa". No, JMA hakeutuu sinne ja saa aika usein kiekonkin. Ajatus lienee, että JMA luo sitten osaamisellaan jotain lähes maagista. Ongelma on vaan muille on annettu ohjeeksi "älkää nyt ainakaan menkö JMA:n reitin tukkeeksi". Tästä seuraa sitten epävarmaa liikkumista: mitä sitten pitäisi oikein tehdä? Liike muuttuu epävarmaksi ja sitten tavallinen epäonnistuminen muuttuu tuskalliseksi ja kertautuvaksi
- puolustus tietenkin ennakoi tämän asetelman Juhikselta pois
- tämä ohje tuntuu toimivan paremmin hyökkäysalueella: JMA ja vaikka Johansson luistelevat välillä nätisti ristiin ja puolustus on kusessa. Joutuvat vaihtamaan äijää jne. Hyökkäysalueella ajatus hyödyntää Juhista toimii paremmin. Tällä kohtaa tietenkin jos pakki nousisi, olisi hyvä olla puolustussuuntaan paikkaava pelaaja kentällisessä. Malinen?

Itseasiassa jos IFKlla olisi joku luisteluvoimainen pelaaja, voisi sijoittaa mieluummin tämän toiselle laidalle, siten että tämä kyttäisi Juhikselta tai joltain muulta vapauttavaa syöttöä puolustuksen keskittyisi Juhikseen eli tämä liikkuisi vapaaseen tilaan, ei niinkään Juhis. Rask voisi olla mutta kätisyydet....
 

Haas

Jäsen
Suosikkijoukkue
- HPK mutta liiga yleensä
Itsekkin seurannut tarkasti jokaisessa ottelussa tätä parjattua HIFK:in ylivoimaa. Itse olen huomannut Aaltosen ylivoimassa sellaisen, että kiekko pyritään pelaamaan aina heti Aaltoselle, joka pyörii yksin toisella laidalla etsien läpisyötön paikkaa tai omaa vetopaikkaa. Muut pelaajat tuntuvat vain menevän omille paikoilleen ja jähmettyvät niille sijoilleen odottaen että Juhis taikoo jotain.

Vaikeaa se on Aaltosenkin yksin sitä ylivoimaa pyörittää.

Viitaten tuohon edeltävään tekstiini, joka pohtii siis 5-5 tilannetta. Mutta sama tilanne ylivoimassa. Antaa Juhiksen olla "tavallinen jätkä vaan, mutta semmoinen joka sitten välillä väläyttää" mieluummin kuin semmoinen jota kaikki katsovat.

Ja pahoittelut taas: vieraisiin pöytiin jne...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös