Mainos

Juhamatti Aaltonen HIFK:ssa

  • 290 746
  • 1 315

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Lennu olisi löytänyt Aaltosen vähän aikaisemmin ja syöttänyt muualle kuin jalkoihin (taas!), olisi Aaltosen tehot hyvinkin voineet olla 1+1.

No onneksi meni myös vastavuoroisesti kerran avopaikkaan ajaneelle Lennulle Aaltosen syöttö luistimiin, sit olisi ollut 2+1 ihan kevyesti.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No onneksi meni myös vastavuoroisesti kerran avopaikkaan ajaneelle Lennulle Aaltosen syöttö luistimiin, sit olisi ollut 2+1 ihan kevyesti.
Tuskin nyt 2+1 kuitenkaan? Ehkä kirjoitin tuon huonosti, sillä tarkoituksena oli lähinnä käyttää tätä esimerkkinä siitä, ettei Aaltonen ja Petrell sovi mielestäni samaan ketjuun. Molemmat pelasivat hyvän ottelun, mutta eivät oikein löydä toisiaan. Ja samalla purin hieman turhautumista, kun koko joukkueen syötöt tuntuvat menevän suurelta osin liian taakse.
 
BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Juhi kiitteli tänään matsin jälkeen faneja jäällä kalsareisillaan, tuli mieleen Ned Braden Lämärin lopusta.
 
doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Katsoin tuossa Viikkomakasiinia ja siinä oli Juhiksen haastattelu. Vallin kysyi Juhilta, että lähetäänkö ikinä takasin Ouluun vai jäädäänkö me tänne Helsinkiin niin Juhis vastasi, että ei lähetä että kyllä me tänne jäädään. En sitten tiedä merkkaako tämä mitään, mutta voisihan tuosta päätellä, että IFK:ssa hommat jatkuu.
 
Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen
Katsoin tuossa Viikkomakasiinia ja siinä oli Juhiksen haastattelu. Vallin kysyi Juhilta, että lähetäänkö ikinä takasin Ouluun vai jäädäänkö me tänne Helsinkiin niin Juhis vastasi, että ei lähetä että kyllä me tänne jäädään. En sitten tiedä merkkaako tämä mitään, mutta voisihan tuosta päätellä, että IFK:ssa hommat jatkuu.

Ettei vaan haastattelua oltu tehty kesken säälisarjan, ja tarkoitti vain että IFK pistää sarjan pakettiin himassa? En siis nähnyt haastattelua.
 
doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ettei vaan haastattelua oltu tehty kesken säälisarjan, ja tarkoitti vain että IFK pistää sarjan pakettiin himassa? En siis nähnyt haastattelua.

Kyllä ne ihan yleisesti Juhiksen Helsinkiläistymisestä puhuivat. Totesi vielä ettei ikinä tule kutsumaan itseään stadilaiseksi, mutta tänne on jäämässä.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ettei vaan haastattelua oltu tehty kesken säälisarjan, ja tarkoitti vain että IFK pistää sarjan pakettiin himassa? En siis nähnyt haastattelua.
Ei, kyllä siinä puhuttiin nimenomaan Stadiin asettumisesta ja tällä viihtymisestä.

Voihan sitä toki pistokäyntejä perheen kanssa asettumisesta huolimatta tehdä vaikka vielä ulkomaille, eli ei tuosta nyt silti voi päätellä loppu-uran pelkästään Stadissa jatkuvan.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän tuo kelpais. Varsinkin jos huhuiltu Ramu palaisi himaan sentteröimään.

Mikä huhuiltu Ramu? Joidenkin unelmissa on esiintynyt Ramun paluu, mutta ei sille käsittääkseni mitään totuuspohjaa ole. Jääkiekko-lehdessä Ramstedt sanoo suoraan hakevansa KHL-paikkaa ja sen olevan ykkösvaihtoehto, mutta myös kolme muuta Euroopan huippusarjaa olevan mahdollisia työpaikkoja. Sanoisin, että Liiga-sopimus on sijalla 4. Eli, jos KHL:ään, Sveitsiin tai Ruotsiin hän ei kelpaa, sitten voidaan tulla Suomeen. Ramstedt odottaa todennäköisesti vieläkin viime kauden palkkojaan, hinnoittelee itsensä joka tapauksessa korkealle ja odottaa jopa syksyyn asti sopivaa tarjousta. Luuleeko joku, että HIFK voi odottaa ykkössentterin kanssa sinne asti?

Aaltonen voi mun puolestani jatkaa, kunhan liksa on kohdillaan. Nybondas voi hinkata sellaisen bonus-pohjaisen JMA:ta motivoivan diilin, missä molemmat voittaa, kun natsaa.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aaltosen saldo kahdeksaan pleijaripeliin 0+4 eli jatkaa samalla syöttöpiste keskimäärin joka toisen peliin linjalla, jolla on mennyt jo liki 30 peliä.

Samaan aikaan Aaltosella on pleijareissa joukkueen hyökkääjistä eniten peliaikaa ja YV-vastuuta ja paskin +-saldo. Aaltosen plus-saldo on neljä ja yhdeksän maalia mennyt omiin, mikä sekin on yhdessä O'Connorin kanssa koko jengin paskinta tilastoa ja hyökkääjistä selvästi eniten.

Eli vaikka Aaltosella oli muutama (3) maalin johtanutta erinomaista suoritusta, niin vastapainoksi tuli roppakaupalla paskaa pelaamista ja luokattomia ratkaisuja. Kokonaisuutta katsoen voitaneen sanoa, että jatkoon mentiin Aaltosesta huolimatta.

Tappara-sarjassa Aaltosen on nostettava tasoaan merkittävästi. Olisi tärkeää saada Aaltosesta tehoja irti ilman että omissakin kolisee vastaavalla tavalla kuin nyt. Toisaalta ei se välttämätöntä ole. Siellä on paitsi ykkösketju, niin myös Partaset & Kantolat ja oikeastaan koko joukkueellinen ratkaisuhin pystyviä hyökkäjiä.

Sitä Aaltosen potentiaalia on haettu ties kuinka pitkään koko joukkueen pelin kustannuksella, mutta nyt siihen ei enää liene varaa. Yhtään ns. ohipeliä ei saa tolla vastuulla ja tehoilla tulla ja jos sarjan ekassa pelissä Juhiksen peli ei näytä vähintään yhtä hyvältä kuin keskiviikkona Turussa, niin rotaatioon vaan. Tämä sota ei todellakaan yhtä Aaltosta kaipaa.
 
Varjagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat & Toronto Maple Leafs
On totta, että JMA on pahasti alisuorittanut about 15 matsia, mutta pahasti alisuorittaneessa joukkueessa oli kuitenkin paras pistemies runkosarjassa tehden toiseksi parhaan pistesaldonsa liigassa. Tiedettiin kyllä etukäteen mitä saadaan; maagisia hetkiä ja ei niin hyviä jaksoja. Mielestäni saldo on kuitenkin kokonaisuutena plussalla, varsinkin jos nostaa Tappara-sarjassa tasoaan. Toivon kyllä jatkoa JMA:lle niiden maagisten hetkien takia, esim. se kun JMA pyöritti yksin koko Jypin puolustuksen sekaisin. Yksi ailahteleva taiteilija mahtuu mun IFK:hon.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaksi edellistä otteluahan ovat olleet Aaltoselta playoffsien parhaat pelit, joten vaikuttaa kummalliselta, että nyt otetaan taas penkittäminen puheenaiheeksi. Juuri ne isot virheet joita nähtiin TPS sarjan alussa jäivät edellisissä otteluissa oikeastaan kokonaan pois.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
uuri ne isot virheet joita nähtiin TPS sarjan alussa jäivät edellisissä otteluissa oikeastaan kokonaan pois.

Ei riitä kuin alkuun. Jollekin Kantolalle riittäisi että pelaa nollanollaa ja tekee pisteen silloin toisen tällöin, mutta kovalla vastuulla vaaditaan kovia tehoja. Jos ei tule, niin joku muu yrittämään. Siinä mielessähän on helvetin hyvä tilanne, että niitä joitain muita mahdollisia onnistujia tossa jengissä riittää.
 
Aaltonen on ollut tuon parantuneen peruspelaamisen lisäksi vaarallinen. Vaikka pisteitä ei ole tullut kovin paljon, on paikkoja ollut. Hieno esityö Jääskän maaliin Turussa, syöttö toiseen aaltoon Heiskaselle, joka sai tehtyä itselleen lähes tyhjän maalin, mutta ei saanut kiekkoa sisään ja Petrellin jalkoihin tullut syöttö, josta lapaan tullessa Aaltonen olisi voinut laittaa kiekon käytännössä tyhjään maaliin. Ei ole kovin kaukana hyvät tehotkaan Aaltosella. Hän on osoittanut vihdoin heräämisen merkkejä eikä syyllisty enää hasardeihin, tämä sitten pitäisi palkita katsomokomennuksella. Muutama röyhkeä haastokin on nähty, joiden kaltaisella ratkaisi aikanaan Kärpille kultaa.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei riitä kuin alkuun. Jollekin Kantolalle riittäisi että pelaa nollanollaa ja tekee pisteen silloin toisen tällöin, mutta kovalla vastuulla vaaditaan kovia tehoja. Jos ei tule, niin joku muu yrittämään. Siinä mielessähän on helvetin hyvä tilanne, että niitä joitain muita mahdollisia onnistujia tossa jengissä riittää.

Nyt on kyllä ihme kritiikkiä jos olet pelejä katsonut. Aaltonenhan on nimenomaan viimeisissä matseissa luonut paikkoja, päässyt paikoille ja puolustanut hyvin. Kyllä tuon tason kaveri silloin alkaa näkyä myös tulostaululla, ja Selänteen sanoin(?) niin kauan ei ole hätää kun on paikkoja. Ei se Aaltosen vika ole, että esim. Grilli sössi täysin tyhjän maalin jonka Juhi hänelle järjesti. Vastaavanlaisia oivalluksia on näkynyt enenevässä määrin joten älkää nyt herranjumala vilttiin miestä haikailko kun se syyskauden Juhamatti alkaa vihdoin tulla esiin.

"Aaltosesta huolimatta" kohtaan pitää muuten todeta, että ilman Aaltosen täysin tyhjästä yksilösuorituksillaan loihtimia maalipaikkoja oltaisiin hyvin mahdollisesti hävitty niin ensimmäinen Oulun matsi kuin kolmas Turun peli.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hän on osoittanut vihdoin heräämisen merkkejä eikä syyllisty enää hasardeihin, tämä sitten pitäisi palkita katsomokomennuksella. Muutama röyhkeä haastokin on nähty, joiden kaltaisella ratkaisi aikanaan Kärpille kultaa.

Niin kuin kirjoitin, niin tiistaina Tampereella Juhis kehiin normaalisti, mutta heräämisen on jatkuttava. Tämä nykyinen vire on ihan ehdoton minimitaso millä pitäisi suorittaa joka pelissä. Tuntuu että Aaltosen pitkään jatkunut paskuus on hieman hämärätnyt käsityksiä siitä mitä tulisi voida odottaa. Pari edellistä peliä on siis mennyt OK-tasolla, ei suinkaan hyvällä saati erinomaisella tasolla.
 
Kyllä vähän tuntuu, että se on teikäläinen jonka käsitykset järkevistä odotuksista ovat hämärtyneet. Tajuat varmaan, ettei kyseessä ole mikään NHL-stara jolta voidaan odottaa joka ilta dominointia Liigassa. Joku Erik Karlsson tuohon kyllä kykeni, mutta siihen on syynsä miksi Aaltonen pelaa Liigaa eikä NHL:ää tai edes KHL:ää.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Aaltosesta huolimatta" kohtaan pitää muuten todeta, että ilman Aaltosen täysin tyhjästä yksilösuorituksillaan loihtimia maalipaikkoja oltaisiin hyvin mahdollisesti hävitty niin ensimmäinen Oulun matsi kuin kolmas Turun peli.

Niin ja vastaavasti kun Juhiksen tilalla olisi pelannut joku muu, niin oltaisiin hyvin mahdollisesti päästy molemmista sarjoista jatkoon vähemmällä rasituksella. On toi yhdeksän maalia omiin aika jäätävä saldo sekin. Tai Zaborskyltä voitaisiin viime pleijareissa laskea ne paikat mistä melkein meni.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin kuin kirjoitin, niin tiistaina Tampereella Juhis kehiin normaalisti, mutta heräämisen on jatkuttava. Tämä nykyinen vire on ihan ehdoton minimitaso millä pitäisi suorittaa joka pelissä. Tuntuu että Aaltosen pitkään jatkunut paskuus on hieman hämärätnyt käsityksiä siitä mitä tulisi voida odottaa. Pari edellistä peliä on siis mennyt OK-tasolla, ei suinkaan hyvällä saati erinomaisella tasolla.
Miksi sitten ottaa jotain penkittämistä edes esille parin hyvän ottelun jälkeen? Varsinkin kun ne ovat menneet parempaan suuntaan. Vähän sama kuin menisi kenen tahansa pelaajan ketjuun ja vaatisi heidän penkittämistään mikäli rupeavat pelaamaan huonosti.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ei Juhis ole korvannut Zaboa lainkaan näissä peleissä (ainakaan vielä) mitä täällä yhteen ääneen huudeltiin, omissa Juhis on huono. Toivottavasti Tapparaa vastaan saataisiin enemmän yksilösuorituksia ja olisi omissa edes jotenkin paikallaan, se syöttö Grillille viime matsissa oli sitä mitä kaivattaisiin useammin, pari äijää kebabkiskalle ja Grillille avopaikka, mutta ei maistunut. Juhiksen trendi on kuitenkin nyt ollut hieman nouseva joten toivotaan, että ensi sarjassa räjähtäisi sitten...
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä vähän tuntuu, että se on teikäläinen jonka käsitykset järkevistä odotuksista ovat hämärtyneet.

Tässä on Aaltosen tehot 13-14 kauden pleijareista. 16 8+7=15 6 +8

Ei liene kohtuutonta odottaa suurinpiirtein samanlaisia tehoja? Kun Aaltonen on kuitenkin hommattu jengiin ykköstykiksi ja vastuuta tullut sen mukaan.

Ja miksi ottaa penkittämistä esille, no miksei voisi sanoa, että Aaltosen tulisi tarvittaessa ottaa osaa rotaatioon. Siellä on parempienkin otteiden jälkeen oltu, kuin mitä lukuisat Aaltosen esitykset. Toivotaan tottakai että Juhis lyö heti tiistaina luun kurkkuun epäilijöille.
 
Nojuu, sulla nyt ei ole mitään arvostusta sen suhteen että sattumalla on rooli huippupelaajillekin, eikä esim. Mikael Granlund ole nakuttanut tämän kauden pisteitään tasaisesti, vaan teki todella heikolla tahdilla alkukaudella, ja sitten vastaavasti huikealla tahdilla myöhemmin. Ei ole myöskään päätä eikä häntää ottaa yhden pelaajan uransa aikana parhaita pleijareita vertailukohdaksi ja odottaa sen olevan minimitaso jatkossa. Kuten on täälläkin tuotu esiin, ei Aaltonen ole urallaan pleijareissa sen kovemmalla pistekeskiarvolla esiintynyt kuin runkosarjassa.

Pitääkö myös Raskiin olla vähän pettynyt kun veteli viime pleijareissa ppg:llä 0,94 mutta nyt on tehnyt pisteitä vain samaa tahtia kuin Juhis runkosarjassa (ppg 0,75) eli suorastaan surkeasti. Tässäkin varmaan käsitykset odotuksista hämärtynyt ja nykyistä Raskin tasoa tulee pitää ehdottomana miniminä. Pelaa kuitenkin joukkueen parhaassa ketjussa ja reilulla ylivoimavastuulla, joten ei liene kohtuutonta odottaa samanlaisia tehoja.

Otatko vastaan leikkimielisen palstavedon? Veikataan pelaajaa, joka tekee tästä hetkestä eteenpäin IFK:n joukkueessa näissä pudotuspeleissä eniten tehopisteitä. Minä valitsen Juhiksen, ja sinä yhden pelaajan oman valintasi mukaan. Panoksena olkoon, että jos minä voitan ja Aaltonen vielä jatkaa punaisissa, et kirjoita hänestä koko ensi kaudella poikkipuolista sanaa tänne Jatkoajan keskustelupalstalle. Jos taas sinä voitat, en samassa tilanteessa puutu tai korjaa yhtäkään Aaltosta arvostelevaa viestiäsi. Selvennyksenä tähän, että vedon voittaja on se kumman valitsema pelaaja tekee enemmän pisteitä.

Ja sanottakoon, että totta kai joku muu tekee todennäköisesti Aaltosta enemmän pisteitä, mutta kaikesta huolimatta uskon että kukaan yksittäinen pelaaja ei ole häntä todennäköisempi pistekärki loppukauteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös