Joukkueen rakennus kaudelle 2013–2014

  • 820 432
  • 3 265
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Joku Erikssonin otteita enemmänkin seurannut voisi kommentoida paremmin, mutta minulle tulee mieleen pelkästään ikääntynyt rahastaja, joka pyrkii tekemään itselleen muutamia pisteitä, joilla voidaan taas seuraava kausi rahastaa. Ei enää kehitystä odotettavissa. Ei lämmitä. Mieluummin laitan Heinon kakkosketjuun kasvamaan korkoa seuraavaa kautta varten.

Mutta tuleeko kenties sellainen mieleen, että tämän ikäisten kokeneiden sotaratsujen ei tarvitsekaan enää pelillisesti juurikaan kehittyä vaan riittää, että he suorittavat ja pelaavat oletusarvoisesti palkkansa edellyttämällä taitotasolla illasta toiseen? Ikä tosin tuo aina pelaajille oman kysymysmerkkinsä hivenen suurempana loukkaantumisriskinä, eritoten iäkkäämmillä maalivahdeilla, jollaisen Ässätkin hankki maalivahtiosastolleen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Bullshittiä on huudella joidenkin hyökkäysvoittoisten kikkailijoiden perään.

Sinulla on joku oma käsitys missä Heinon pelipaikka pitäisi ensi kaudella olla ja pidät sitä ainoana oikeana totuutena. Valitettavasti päävalmentaja Virta päättää lopullisesti kuka pelaa ja missä paikassa.

Se onko aloittava kolmossentteri Heino vai Sillanpää ratkeaa varmasti viimeistään syyskuussa.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Mutta siis, siirtämällä Elo ykköseen ja Elon tilalle joku velho, on ketjut paperilla hyvät.
Tottakai mikä vaan koostumus voi loppupeleissä toimia, syksy sen sitten näyttää. .

Valitettavasti niitä Maven kaltaisia kiekollisia velhoja ei kasva ihan joka toisellakaan oksalla. Itseasiassa sellaisen löytäminen on kokolailla mahdoton tehtävä. Suomalainen juniorivalmennus on hyvin pitänyt huolen siitä, ettei uusia teemuselänteitä ja markokivenmäkiä ole enää tullut. Enemmän löytyy näitä kulmapeleissä nyhjääviä savinaisia sinne kolmos- ja neloskentiin. Asennetta ja voimaakin löytyy yleensä ihan hyvin mutta kiekonkäsittelytaito ja maalivainu ovat sitten ö-luokkaa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Dixon oli kyllä hyvä ylivoimapelaaja. Ässien tapa pelata ylivoimaa vaan ei ollut kovin kaksinen...

Tuo nyt vaan alleviivaa omaa pointtiani eli tiettyä team building-ajattelua tulisi harjoittaa myös tulosyksiköitä koottaessa ja erityisesti ylivoimalla. Sen takia vähän karsastan näitä "koodinimiä" jotka yleensä vielä perustuvat yksipuoliseen tilastojen luentaan. Kuten jo aiemmin kirjotin, ominaisuuksien tulisi ratkaista ja jos Dixonia käytetään vielä esimerkkinä, niin hän ei ollut ominaisuuksiltaan mikään ideaali yv-pelaaja.

Mä haluaisin nähdä kerrankin joukkueessa sellaista ylivoimaosaamista viivamiehellä, että osaisi perkele laukoa! :D Meillä on ollut näitä hyviä kiekollisia pelaajia viivalla esim. Heshka, mutta ei Heshkankaan laukaus mikään todellinen uhka ollut.

Minä taas näkisin mieluiten sellaisen ylivoiman jossa pelaajille rakennettaisiin sellaisia laukaisupaikkoja josta vedon ei edes tarvitsisi olla niin ihmeellinen. Kun semmoistakin näkyy aika paljon liigassa ja ylivoimissa parhaimmillaan. Tämmöiset superlaukojat ovat katoavaa kansanperinnettä, toki ei minullakaan mitää sellaista vastaan olisi.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Oma mielipiteeni on, että Ässät tarvitsee 2. ketjun keskelle pelintekoon pystyvän peliälyltään syöttötaitoisen sentterin ja mm. ylivoimaketjun moottoriksi, joka kuitenkin hoitaa velvoitteensa myös puolustus-suuntaan ja on tasaisen hyvä muillakin osa-alueilla. Siksi otin huhu/mutuketjussa esille ruotsalais-sentteri Joakim Erikssonin, tämäntyyppisiä pelaajia kun ei suomalaispelaajien kuivilta pelaamarkkinoilta tahdo löytyä.

Jos ifk-fanien juttuja on uskominen, Erikson oli viime kaudella joukkueen ylipalkatuin pelaaja ja se oli jo aika paljon siinä rosterissa. Ei Ässien profiilin näköinen pelaaja eikä niin hyvä sentteri kuin tehopisteistä voisi luulla. En nyt muista mitä Eriksonin palkka juttujen mukaan oli, mutta käsittääkseni jotain 200 keuroa. Tuon hintaluokan pelaajia Ässät voi hankkia ehkä yhden enkä usko että sitä rahaa käytetään Eriksoniin.

Tuosta pelinrakentamisesta sen verran että se on paljon muutakin kuin syöttöpisteet ja siksi hyväksyisin edelleen myös Heinon pelaamisen kakkosessa ja Sillanpään kolmosessa.
 
Sinulla on joku oma käsitys missä Heinon pelipaikka pitäisi ensi kaudella olla ja pidät sitä ainoana oikeana totuutena.
Väärin. Minulla ei ole tuollaista käsitystä. Minulla ei ole myöskään sellaista käsitystä, missä Heinon pelipaikka ei missään nimessä saa olla. En rakentele mielikuvissani raja-aitoja pelaajille.

Valitettavasti päävalmentaja Virta päättää lopullisesti kuka pelaa ja missä paikassa.
Onneksi näin on. Vaikka olisihan sekin mielenkiintoista nähdä pari matsia, kun JA:n Ässät-osio rakentaa kokoonpanon ja paikoille X haetaan pelaajat eliteprospectsin tilastojen perusteella.

Jack of Spades kirjoitti:
vaan riittää, että he suorittavat ja pelaavat oletusarvoisesti palkkansa edellyttämällä taitotasolla illasta toiseen?
Riittäisihän tuo. Olen vain melko skeptinen sen suhteen, että he suorittaisivat palkkansa edellyttämällä tasolla. Edes Dixon ei onnistunut tuossa.
 

Anonymous

Jäsen
Valtteri Parikka

Tällanen kaveri olisi tulossa Ässiin. Juniorisopimuksella ilmeisesti. 99% tieto.
 

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Valtteri Parikka

Tällanen kaveri olisi tulossa Ässiin. Juniorisopimuksella ilmeisesti. 99% tieto.

Onko miehestä kertoa tarkempaa tietoa? Nimim. JuhaZ noita juniori-raportteja KalPan puolella kirjoittaa, niistä pääteltynä pelasi hyvin ja oli jopa kärkkymässä pelejä edustuksessa, mutta jotain pientä loukkaantumista taustalla. Virralla voi olla hankinnassa näppinsä pelissä, vaikkei samaan aikaan Parikan kanssa Kuopiossa ollutkaan.
Tervetuloa Valtterille jos tulee, junnuissa varmasti vastuuta tarjolla, mutta liigaan on kivisempi tie kuin Kuopiossa.

Eiköhän sieltä kuitenkin tule vielä joku lähtökohtaisesti Parikkaa valmiimpi liigapelaaja 7. pakiksi. Vaikka periaatteessa huutavaa tarvetta ei ole.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eiköhän sieltä kuitenkin tule vielä joku lähtökohtaisesti Parikkaa valmiimpi liigapelaaja 7. pakiksi.

Joo, taitaa Parikka mennä junnupuolelle ensisijaisesti. Sinänsä positiivista että tällaisiakin hakuja tehdään ja pelaajat ovat tähän halukkaita, ei ole Ässien maine pelaajia kasvattavana organisaationa sentää kokonaan mennyt vaikka senkin piti mennä jo viime talvena ;)
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Eiköhän sieltä kuitenkin tule vielä joku lähtökohtaisesti Parikkaa valmiimpi liigapelaaja 7. pakiksi. Vaikka periaatteessa huutavaa tarvetta ei ole.

Tarvettahan olisi ainakin kauden jossakin vaiheessa, sillä olen ymmärtänyt että Parkkonen menisi harmaisiin ja tämä aina vaikuttaa miehen kuin miehen pelaamiseen jollakin tavalla, eikä yleensä ainakaan positiivisesti. Lisäksi paikka mitä ilmeisimmin on Lahti, jossa sotaväen urheilijat treenailee.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eli Tuomas Huhtanen Try-outille maanantaista lähtien eli taitaa markkinat todella olla joko kuivat tai sitten ylihintaiset. Kokenut pelaaja toki nelosketjuun ja kunhan unohtaa turhat koukerot ja neppailut ja ajaa sinne maalille ryminällä niin ehkä hänestä on Ässille oiva apu. Palonen vielä tuohon toiseen laitaan hämmentämään niin meillä on energinen nelosketju kasassa.
Eiköhän tuo kesäkuun alku taas avaa uusia ovia ja alkaa kärkihankintojakin tulemaan.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Oliko tää tän päivän SK:n lehtijutusta? Oliko jutussa mitään muuta mainitseminen arvoista?

NettiSK24.fi näyttää myös olevan. Ei muuta mainittavaa. Ässät saa Raannastakin 107 000e, rahaa kirstussa on mutta isot kalat eivät nyt näytä tarttuvan Toivolan koukkuun.
 

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
NettiSK24.fi näyttää myös olevan. Ei muuta mainittavaa. Ässät saa Raannastakin 107 000e, rahaa kirstussa on mutta isot kalat eivät nyt näytä tarttuvan Toivolan koukkuun.

Oletan, että paperiversiossa on enemmän mm. Toivolan kommentteja. Voin toki olla väärässä.
 

struumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja HIFK
rahaa kirstussa on mutta isot kalat eivät nyt näytä tarttuvan Toivolan koukkuun.

Vaikka KHL:n tilanne on se suurin syy SM-liigan vetovoiman puutteeseen, niin kyllähän väkisin sitä miettii että onko P.Virta pelaajien keskuudessa kumminkin jonkin sortin antimagneetti joka nyt sitten näkyy osaksi täydellisenä tiedotushiljaisuutena ja Tuomas "en osu edes jalkapallomaaliin metrin päästä" Huhtasen kokeelle tulona. Aikaahan joukkueen rakentamiseen on ollut pitkä tovi valmentajan nimen kyllä ollessa tiedossa.

No liiga-avaukseen mennessä ollaan viisaampia.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Vai että Huhtasen tryoutilla mennään, voe voe.. odotetaan nyt vielä että kuuluuko tässä niitä kahta sopimusta, joiden viime viikon lausunnon mukaan pitäisi kait olla tällä viikolla julkaisukunnossa. Enkä oikein tällä haavaa edes keksi, että mitä roolia ajatellen Huhtanen edes otettiin tryoutille? Kolmosen laidat ovat jo varatut, on Lähteenmäki ja Pihlman, ja nelosessa on Mutanen ja sitten joku tästä meidän laajasta junnuringistämme.. missä Hupia aiotaan peluuttaa?? Hänhän alunperin lähtikin sitä varten, koska joutui istumaan turhan paljon katsomossa rotaatiomiehenä. Mutta kun mitään muuta ei edelleenkään ole tarjolla, etenkään kun mies ei ole reissuillaan edes kehittynyt vaan joka paikassa jossa hän on yrittänyt niin homma ei ole ottanut tuulta alleen yhtään sen paremmin kuin ennenkään.. "edes" Joensuun reissusta ei voi puhua minään huikeana onnistumisena. En käsitä.. ja millainen nöyryytys sen toisaalta täytyy Hupille itselleenkin olla, että tulee takaisin kasvattajaseuraansa hakemaan pelipaikkaa tryoutilla. Onneksi silti ilmeisesti suhtautuu siihen ammattimiehen elkein, siitä pisteet..

[sarkasmi alkaa]muihinkin liigaseuroihin on nyt viime aikoina ollut puheissa tulossa näitä omia kasvatteja paluumuuttajina, esimerkiksi tänne Hämeeseen tulonpäällä saattavat olla vaikkapa Antti Miettinen ja Niko Kapanen, kuka tietää. Että on se hienoa, kun Poriinkin saadaan takaisin näitä omia poikia..[/sarkasmi päättyy]
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Aikaahan joukkueen rakentamiseen on ollut pitkä tovi valmentajan nimen kyllä ollessa tiedossa.

Tämä mielessä olikin hieman yllättävää, ettei Toivola ollut kesken kauden muista jengeistä saanut napattua hyökkääjistä kuin Heinon. Aikaa toki kauden alkuun on reilusti, mutta katseet pitää jo kääntää pääsääntöisesti ulkomaille. Ainakaan Virta ei tähän vaikuta, koska tuskin on hirveän tunnettu persoonana vaikkapa rapakon takana....

Ei muuta kuin 3 kanukkia ja loput 2-passin miehiä tai sitten nippu EU-pelaajia rosteriin!
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Oletan, että paperiversiossa on enemmän mm. Toivolan kommentteja. Voin toki olla väärässä.

Siinä mielessä olet oikeassa, että Toivola ei vahvista Hupin paluuta. Vaitonainen sopimusasioista, mutta toteaa asioiden nytkähtäneen eteenpäin. Niin ja Hagman miettii ensi kauden pelipaikkaa.

Olihan siinä jo kolme Toivolan kommenttia.

Eipä juuri mainitsemisen arvoista, mutta ei järjestetty lehdistötilaisuuttakaan tällä kertaa.
 

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
rahaa kirstussa on mutta isot kalat eivät nyt näytä tarttuvan Toivolan koukkuun.

Jossain määrin virheellinen ajattelutapa. Ässien pelaajabudjetti oli 9. suurin viime kaudella, eikä se ole nousemassa ensi kaudellekkaan. Hyvä niin.
Tottakai Ässät voisi ostaa kaikki Puustiset ja Vihkot ja lähteä vaikka 4me suuruisella budjetilla ja ei mitään konkurssiuhkia tulisi. Ei välttämättä olisi edes eniten tappiota tekevä seura, ei siinä mitään. Mutta Ässät on voittoa tekevä/tavoitteleva seura jolla on vielä suuri halliprojekti tai remontti edessä. Ei sitä rahaa ole tuhlattavaksi.
Toivolan mukaan kun kerran ykköspakkiakin etsitään, niin haussa on kuitenkin 2-3 kärkilaituria, tuo pakki ja kärkisentteri (+ oletetut Mäkilä&Huhtanen). Vaikka Ässillä olisi budjetin mukaankin raameja vaikka kolmeen 200ke pelaajaan, niin kyllä silti kaikkien ristien täyttäminen on taloudellisestikin haastavaa.
Kuten olen sanonut, viime kauden Armian tai Savinaisen palkoilla ei saa samantasoisia pelaajia, Ryankin saattoi olla halvahko 20maalin mieheksi.

PataJaskalle sen verran, että itse näen Huhtasen mahdollisen paluun sellaisena "tuhlaajapoika" palaa kotiin -tyylisenä. Muualla on selvinnyt, ettei isompaa roolia välttämättä liigassa ole tarjolla ja Mestiksessä ei ole niin hyvä, että sillä itsensä elättäisi. Realiteetteja kuitenkin pelata liigassa alakentissä ja nyt tuttuun ympäristöön ja kaikki peliin. Jos Huhtanen sopimukseen pääsee, niin uskon täyttävän paikkansa hyvin. Onhan se joskus tehnyt 10maaliakin liigassa, tuo on työnteon kautta mahdollista edelleen.


Eipä juuri mainitsemisen arvoista, mutta ei järjestetty lehdistötilaisuuttakaan tällä kertaa.

Noniin! Jossain asioissa ollaan sentään menty eteenpäin.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Sen verran Sk:n jutussa vielä oli, että Hagman miettii ensi kauden seuraansa. Pelaajarintamalla asiat ovat muutoinkin Toivolan mukaan nytkähteneet eteenpäin.

Huhtasen otan hyvillä mielin takaisin ja uskoisin Hupin oppineen, että taidot eivät yksinkertaisesti riitä liigassa kärkiketjuihin mutta kovalla työnteolla ja luistelulla on kuitenkin mahdollisuus saada mediaaniansioita kovempaa liksaa ja vielä kotikylän joukkueessa. Parhaassa tapauksessa vielä kymmenkunta vuoden ajan.

Mitä tulee Mäkilää, en näe Ässillä minkään sortin tarvetta tälle kaverille. Ei hyötyä kolmos -nelosvitjoissa ja kärkiketjuihin ei taidot ja pelikäsitys riitä. Mestiksessä tulevaisuus.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Väännöt ovat ilmeisesti käynnissä Hagmanin ja Marko Anttilan (kuulemani mukaan Virta haluaa joukkueeseensa) kanssa ja sitten tuohon vielä ne kolme pohjois-amerikkalaista ja Huhtanen sekä omat junnut eli kyllä tuosta joukkue saadaan aikaseksi ennen pitkään. Huhtanen varmaankin on rotaatiopelaaja siinä kuin nämä omat junnutkin. Luulisi Huhtasella reissulta tarttuneen ainakin nöyryyttä eli uusi tuleminen Ässissä on ihan mahdollinen kunhan vaan omaksuu omat vahvuudet. Ja kyllä Pihlmannista odotetaan nyt enemmän kuin nelosen tai kolmosen laituria.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vai että Huhtasen tryoutilla mennään, voe voe.. odotetaan nyt vielä että kuuluuko tässä niitä kahta sopimusta, joiden viime viikon lausunnon mukaan pitäisi kait olla tällä viikolla julkaisukunnossa. Enkä oikein tällä haavaa edes keksi, että mitä roolia ajatellen Huhtanen edes otettiin tryoutille? Kolmosen laidat ovat jo varatut, on Lähteenmäki ja Pihlman, ja nelosessa on Mutanen ja sitten joku tästä meidän laajasta junnuringistämme.. missä Hupia aiotaan peluuttaa??...

Mielestäni kolmosen tai nelosen laidat eivät ole missään vaiheessa varattuja. Minusta täällä lukitaan pelipaikkoja turhan hanakasti, osalle porukasta ei anneta mahdollisuutta.

Meillä oli viime kaudella hyvin toimiva kolmonen, Mutanen - Sillanpää - Brodin. Nyt täällä ollaan sitä mieltä, että Mutasen ja Sillanpää eivät riitä kolmoseen. Itse antaisin Heinolle ja Lähteenmäelle näyttömahdollisuuden kakkosessa, kokoaisin kolmosen Sillanpään ympärille.
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Meillä oli viime kaudella hyvin toimiva kolmonen, Mutanen - Sillanpää - Brodin. Nyt täällä ollaan sitä mieltä, että Mutasen ja Sillanpää eivät riitä kolmoseen. Itse antaisin Heinolle ja Lähteenmäelle näyttömahdollisuuden kakkosessa, kokoaisin kolmosen Sillanpään ympärille.

Tuosta kolmosketjun rakentelusta heitän oman epäilykseni. Viime kaudella Brodin oli lähes ylivertainen pelaaja kolmos-nelosketjuun ja hän kannatteli pitkälti omalla panoksellaan ketjua varsinkin hyökkäyspelin suhteen. Nyt meillä tuskin on tarjolla Sillanpään ketjuun noin huikeaa peluria, joten näkisin parivaljakon Sillanpää-Mutanen roolin sopivan lähtökohtaisesti neloseen täydennettynä sitten jollain Hupin tyylisellä pelaajalla. Jos kärkiketjuihin satsataan niin, että Heino vetäisi kolmosen keskellä niin meillä olisi kyllä kasassa nippu, jolta on lupa odottaa menestystä.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuosta kolmosketjun rakentelusta heitän oman epäilykseni. Viime kaudella Brodin oli lähes ylivertainen pelaaja kolmos-nelosketjuun ja hän kannatteli pitkälti omalla panoksellaan ketjua varsinkin hyökkäyspelin suhteen...

Brodin teki ketjun maalit, mutta kyllähän tuo ketju oli enemmän osiensa summa kuin yhden pelaajan osaamsita. Sillanpää on liigaan hyvä kolmossentteri ja av-pelaaja. Tästä syystä en ymmärrä Heinon hankintaa kolmossentteriksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös