Joukkueen rakennus kaudelle 2011-2012

  • 1 104 470
  • 2 736

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaksi pakkia pitää hankkia vähintään, jos/kun Vallin, Kovanen ja Kurvinen poistuvat takavasemmalle.

Mun on pakko kysyä, mihin te olette Kurvista viemässä? Jos ja KUN Mikko Kurvinen on ollut yksi Mestari-IFK:n runkopakkeja kaudella 2010-11, miksi ihmeessä IFK hänestä luopuisi? Okei, kaikkia ei voida tietenkään pitää ja sieltä on Melart tulossa, mutta onhan meillä pakko olla näitä tasonsa illasta toiseen pitäviä pakkeja jatkossakin, koska Jere katoaa ja on pelikiellossa kuitenkin jossain vaiheessa kautta ja loukkaantumisia tulee aivan varmasti. Junnuja pitää tietenkin ajaa sisään, mutta näkisin, ettei välttämättä näiden "varmistelijoiden kustannuksella". Ja Kurvisesta todellakin tiedetään, mitä saadaan. Taso on kuitenkin aikalailla sama illasta toiseen (juu, on myös pelannut aivan päin helvettiä, tiedän). Hintalappu ei ole varmasti kovimmasta päästä ja tarvittaessa on aivan varmasti helppo saada vaikka vuokralle jonnekin, jos ei millään mahdu kokoonpanoon.

Kousa, Söde ja Järventie pitävät kyllä huolen kiekollisesta pelistä ja hasardeista (S&M-kaksikko). Jere korvaa Vallinin ja that´s it, Melart korvaa itsensä ja tarvittaessa Kovasenkin tilalle voidaan hankkia joku corymurphy. Tämä tosin tarkoittaisi sitä, että Maralta menisi kiintiömesta ykkösessä. Mutta ehkä tulevalla valmentajalla on Kojosta poikkeavat kiintiöt...

Rony Ahosen breikkaamiseen en jaksa uskoa. Ainakaan meillä. Valitettavasti, -ko,-kö?.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Hirso - ei ollenkaan mahdoton paluumuuttaja. Yhteyksiä on pidetty.

Jos on pientäkään mahdollisuutta saada Hirso takaisin, niin sen eteen tulee officen niin paljon vääntää, että hän Nordikselle palaa ... ja piiiiiitkällä diilillä.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Mun on pakko kysyä, mihin te olette Kurvista viemässä? Jos ja KUN Mikko Kurvinen on ollut yksi Mestari-IFK:n runkopakkeja kaudella 2010-11, miksi ihmeessä IFK hänestä luopuisi? Okei, kaikkia ei voida tietenkään pitää ja sieltä on Melart tulossa, mutta onhan meillä pakko olla näitä tasonsa illasta toiseen pitäviä pakkeja jatkossakin, koska Jere katoaa ja on pelikiellossa kuitenkin jossain vaiheessa kautta ja loukkaantumisia tulee aivan varmasti. Junnuja pitää tietenkin ajaa sisään, mutta näkisin, ettei välttämättä näiden "varmistelijoiden kustannuksella". Ja Kurvisesta todellakin tiedetään, mitä saadaan. Taso on kuitenkin aikalailla sama illasta toiseen (juu, on myös pelannut aivan päin helvettiä, tiedän). Hintalappu ei ole varmasti kovimmasta päästä ja tarvittaessa on aivan varmasti helppo saada vaikka vuokralle jonnekin, jos ei millään mahdu kokoonpanoon...

Samaa mieltä, että Kurvinen kannattaa pitää, etenkin jos hinta on edullinen, kuten olen saanut täältä ymmärtää. Peruspakki, tiedetään, mitä saadaan.

Mites sä BOL noin varmasti puhut, että Jere tulee? Eikös Bluesilla oo nimenomaan seuraoptio? Ja kovin negatiivisesti suhtaudut Jereen. ;) No, sä oot täällä aiemmin jo kertonut syistä, miksi et usko Jeren parantaneen tapojaan, mut eihän se tälläkään kaudella oo kadonnut. Ainakaan vielä... :)

Ja doupin kanssa yhtä mieltä siitä, että Hirsolle on tarjottava riittävästi, että haluaa palata. Jos menee KHL:ään, sille ei voi mitään, mutta Elitserienin palkkojen kanssa täytyy pystyä kisaamaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos on pientäkään mahdollisuutta saada Hirso takaisin, niin sen eteen tulee officen niin paljon vääntää, että hän Nordikselle palaa ... ja piiiiiitkällä diilillä.

Eiköhän tästä ole pidetty huolta ;).

Mikäköhän mahtaa olla The Master Plan maalivahtien suhteen? Juuso on kuitenkin taas vuoden vanhempi eli tässä tapauksessa raihnaisempi. Ei kai meinata veisata samaa saagaa ensi vuonnakin?
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jere-Söde
Mara-Kanki
Kousa-Melart/Kurvinen
+junnut ketä voi stuntata/sisäänajaa.

Ihan kelpo liigapakisto. Alotetaan tolla ja vahvistetaan tarvittaessa.

Kaksi rightia yyveelle. Kaksi isäntää aaveelle. Löytyy myös hasardi-elementtiä kaikille Nordiksen elinkautisille, heh.

Mulle kelpaa.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Mä oon elänyt olettamuksessa, että te kaikki olette väärässä. Sekä ne jotka luulee maran sopparia yksivuotiseksi ja ne jotka luulee sitä kaksivuotiseksi. Mulla on joku tosi syvälle iskostunut muistikuva että se olis 1+1, mutta ehkä se oli sitten niin että se alkuperäinen oli 1+1 ja tuon toisen kauden soppari muutettiin samantien 2v soppariksi. No, jos se nyt sitten on ens vuonnakin messissä, tuo Red Machinen yllä esittämä on se pakkirosteri, jonka itsekin tänne olisin rustannut.

Hirso ilman muuta takas, mutta jos Timrå ei tipu, se tuskin tulee, koska sillähän on 2v soppari.

EDIT: Itse asiassa Hirso takas jo ens kaudeksi vain jos menetetään joko Mikke tai Ramu. Mä uskon että ne riittää jo tällä kaudella 1-2 senoiksi, joten miksen uskoisi niiden riittävän ens kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Hirso ilman muuta takas, mutta jos Timrå ei tipu, se tuskin tulee, koska sillähän on 2v soppari.

Vähän olisi sellainen kutina, että tässä koko huhussa on nyt taas menneet sekaisin jonkun päiväunet ja todellisuus.

Vaikka tämä kausi ei pisteiden valossa putkeen ole Kimillä mennytkään (osasyynsä toki koko joukkueella), miksi ihmeessä hän palaisi kotiin vasta 28-vuotiaana, kun rahakkaampia tarjouksia tulee muualtakin.

PS. Apology accepted, no hard feelings, check your inbox =)
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Jere-Söde
Mara-Kanki
Kousa-Melart/Kurvinen
+junnut ketä voi stuntata/sisäänajaa.

Aamen!

Boldatuilla sopparit, sis. JHagin Tiedote - Siim Liivik

Peltonen-Granlund/Hirso-xxx
Wärn-Hirso/Ramstedt-Haataja
Nyholm-Wirtanen/Ramstedt-Petrell
Tallberg-Liivik-Piiparinen
Paljon riippuu Miken tilanteesta. Jos jää ja Hirso sisään, pitäisin Wirtasen. Jos lähtee, pitäisin PW:n ja Ramstedtin. Mutta ei liene aikaa venyttää asiaa niin pitkällle.

Nuorille näyttöpaikka, sitten jos ei toimi, niin "hämilttoni" ja "hyvönen" sisään. xxx on yksi hyvä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Eihän tuota Hirsoa kannata pitää edes kovin realistisena vaihtoehtona ensi kauden senttereissä, hänellä on kuitenkin voimassaoleva sopimus Timrån kanssa ja aika harvoin niitä puretaan. HIFK joutuisi maksamaan jotain kompensaatioita tuosta. Ei tule Hirso ensi kaudella HIFKiin, ehkä sitten 2012, mutta silloin tuleekin maailman loppu joulukuussa, joten ihan turhaa sekin...

Aika vajaa on tuo meidän hyökkäys tällä hetkellä ja ainoa nimies on Peltonen, kaikki muut sopimuksenalaiset pelaajat ovat marginaalipelaajia. On kyllä mielenkiintoista nähdä, mitä keväällä ilmoitetaan? Haatajalle liputtaisin kyllä jatkoa. Mutta suurin kompastus tulee tapahtumaan senttereiden osalta, jos kaikki kolme MG, PW ja Ramu häipyvät ensi kaudeksi pois, niin lirissä ollaan...
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika vajaa on tuo meidän hyökkäys tällä hetkellä ja ainoa nimies on Peltonen, kaikki muut sopimuksenalaiset pelaajat ovat marginaalipelaajia.

Täytyy kyllä sanoa että tämä nimimies onkin sitten niin vetovoimainen, että oksat pois. Kukapa ei haluaisi pelata samassa joukkueessa Kapteenin kanssa?

Jälleen kerran meillä on tarjota etuja, joita ei muualta saa :)
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Täytyy kyllä sanoa että tämä nimimies onkin sitten niin vetovoimainen, että oksat pois. Kukapa ei haluaisi pelata samassa joukkueessa Kapteenin kanssa?

Olette kyllä hyvinkin oikeassa tässä asiassa. Peltonen tulee olemaan varmasti se suurin magneetti, kun pelaajia kartoitetaan ja kositaan ensi kauden joukkueeseen. Siinä on Matikainen aika statistin roolissa verrattuna vilsoniin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mikäköhän mahtaa olla The Master Plan maalivahtien suhteen? Juuso on kuitenkin taas vuoden vanhempi eli tässä tapauksessa raihnaisempi. Ei kai meinata veisata samaa saagaa ensi vuonnakin?

Mitähän ajat tällä takaa? Riksman kilometritehtaalle vai kakkoseksi toinen ykkönen? Tuskinpa HIFK tulee ostamaan uutta ykkösveskaria, ellei Juuson pelaajaura lopu äkillisesti vaikka tuohon selkävaivaan? Norja saattaisi tulla ensi kaudeksi meille kakkosveskaksi, hänessä pitäisi olla potentiaalia, mitä Saken pitäisi sitten alkaa työstämään. Riksman-Norja voisi olla hyvä kaksikko ensi kaudeksi... Lunkan on aika pistää hokkari naulaan tämän kauden jälkeen tai ainakin HIFKin maalinsuulla.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Kurvinen suostuu seiskapakin rooliin, niin siinä tapauksessa kannattaa ehdottomasti pitää. Jos taas ei suostu, niin olisin valmis päästämään herran menemään. Melartia on kuitenkin pakko ruveta pikkuhiljaa ajamaan sisään ja hän on tulossa lähtökohtaisesti tuohon Kurvisen paikalle.

Karalahti - Söderholm
Järventie - Kankaanperä
Kousa - Melart/Kurvinen

Näillä lähtisin ensi kauteen ja vahvistaisin joukkuetta verorajalla, jos siihen on tarvetta. Joka tapauksessa Melartille pitää mielestäni antaa mahdollisuus ottaa paikka pelaavasta kokoonpanosta ja itse istuttaisin hänet tuohon Kousan viereen. Muutaman ottelun ovat tällä kaudella pelanneet yhdessä ja ovat olleet erittäinkin toimiva tutkapari.

Tuosta pakistosta puuttuu nyt se Zidlicky/Murphy/Sweatt, mutta odotan Kousan nousevan ensi kaudella siihen rooliin. Hänellä on kaikki edellytykset siihen ja en näe syytä miksi hän ei siihen nousisi, jos kehitys jatkuu samanlaisena.

Hyökkäyksessä on tällä hetkellä muutama paikka vapaana.

Peltonen - Granlund - xxxxxx
Petrell - xxxxxx - xxxxxx
Wärn - Wirtanen - Kuhta
Nyholm - Liivik - Pöysti/Junnut

Oletan että tuossa listassa oleville äijille tehdään jatkosopimukset. Myös Ramstedtin sellainen olisi suotavaa, mutta vähän tuntuu siltä, että meillä ei jatka.

Ykkösketjun oikeaan laitaan heitän nimi vaihtoehdoiksi Oskar Osalan ja Ilkka Pikkaraisen. Molemmat kovaan peliin kykeneviä taitavia maalintekijöitä ja täydentäisivät mielestäni ykköstä aikalailla täydellisesti. Ukkojen sopimustilanteista mulla ei ole mitään hajua. Kakkoseen tarvitaan korvaava sentteri Ramstedtille, jos on lähdössä. Nyt ei kuitenkaan tule nimiä mieleen mahdollisista korvaajista. Toiseen laitaan tarjoan Tony Salmelaista ja Ryan Kelleriä, myös Jeff Hamilton ja Juha-Pekka Haataja ovat vaihtoehtoja, jos he vain jatkavat tätä noususuhdannetta. Kolmosesta ja nelosesta: Ennen kaikkea toivon Nyholmille ja Wärnille isompaa roolia joukkueesta. Siinä on kaksi kundia jotka ovat viimeisen parin kauden aikana pelanneet erinomaisesti, mutta lukuisat loukkaantumiset ovat sekoittaneet molempien peliä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Siis molemmat nuo HIFKin entiset pelaajat, Hirso ja Pikkarainen pelaavat Timråssa 2 vuoden sopparin turvin, eivät ole tulossa ensi kaudella HIFKiin. Eli, ei kannata kauheasti niiden nimiä pyöritellä vaihtoehtoina...
 

Viuhahtaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Pittsburg Penguins, Charlestown Chiefs.
Siis molemmat nuo HIFKin entiset pelaajat, Hirso ja Pikkarainen pelaavat Timråssa 2 vuoden sopparin turvin, eivät ole tulossa ensi kaudella HIFKiin. Eli, ei kannata kauheasti niiden nimiä pyöritellä vaihtoehtoina...

Meinaatko ettei siinä sopparissa ole mitään pykälää Allsvenskaniin tippumisesta?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tietysti Hirso olisi erinomainen paluumuuttaja, mutta kuten on käynyt ilmi, niin sopimus kattaa vielä ensi kauden, joten lähdetään siitä, ettei tule. Nybarin kannattaisikin kesän aikana keskittyä löytämään uusi "remmurray", kokenut konkari, joka nurkumatta sopeutuu kauden aikana rooliinsa alemmissa kentissä, mutta pleijareissa nostaa profiiliaan huomattavasti. Kanadan tai USA:n passi olisi kiva. Nythän meillä on jo Ville Peltonen, mutta sentterimme ovat varsin nuoria, joskin erittäin lupaavia. Luulen, että joko PW tai Mikke lähtee Amerikkaan ensi kaudeksi, mutta Ramun uskon ja toivon jatkavan. Alempien ketjujen laitureita saadaan omista jätkistä, kun siellä on Nyholmia, Wärniä ja kumppaneita tulossa. Haatajalle tietysti jatkoa, eikä Ahtolaakaan kannata päästää pois, ennen kuin nähdään, keitä mahdollisesti tulee tilalle.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Meinaatko ettei siinä sopparissa ole mitään pykälää Allsvenskaniin tippumisesta?

Kai siinä voi olla vaikka minkälaisia pykäliä, mistä minä niistä tiedän? Mutta eihän nuo pelaajat ole suoraan saatavilla, vaan matkassa on monta mutkaa... Tässä sarjataulukko heidän soppareilla pähkäilevien kanssa: http://stats.swehockey.se/. Linkki Swehockeyn sivuille. Timrå on ollut aivan sukka ja suomalaiset ovat olleet tuossa joukkueessa yhtä surkeita...
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis molemmat nuo HIFKin entiset pelaajat, Hirso ja Pikkarainen pelaavat Timråssa 2 vuoden sopparin turvin, eivät ole tulossa ensi kaudella HIFKiin. Eli, ei kannata kauheasti niiden nimiä pyöritellä vaihtoehtoina...

Oletpas sinä ehdoton! Mitä sinä itseasiassa tiedät Kimin tilanteesta Timråssa, kun kerran pystyt noin ehdottomasti tyrmäämään Hirschovitsin paluumahdollisuuden?

Mitä järkeä joukkueen on pitää kallista pelaajaa joukkueessa, jos pelaaja itse olisi mielummin jossain muualla? Ideaalitilanteessahan kaikki pitävät aina sopimuksista kiinni ja kaikki sujuu kuin tanssi. Mutta toisinaan tulee tilanteita, missä kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan ja silloin etsitään muita vaihtoehtoja. Ja jos näin tapahtuu, luultavasti rahaa siirtyy toiseen suuntaan, mutta mitäs sitten. Hirschovitsin näytöt IFK:ssa ovat sitä luokkaa, että kyllä hänestä kannattaa jotain maksaakin, jos on mahdollista saada joukkueeseen. Toki on mahdollista, että Kimi siirtyisi Timråsta jonnekin muualle kuin IFK:hon. Mutta on syytä pitää myös mielessä, että Kimillä on vaimo ja 3 lasta, joten muullakin on merkitystä kuin palkan määrällä. Ei Hirschovitsien tarvitse Suomessakaan laittaa ylähuultaan leivän päälle, vaan kyllä IFK kykenee tarjoamaan tilipussin, millä 5-henkinen perhe tulee toimeen vallan mainiosti.

Periaatteessa olet siis oikeassa siinä, että Hirson ja Pikkaraisen sopimukset kattavat ensi kaudenkin ja nimien pyörittely täällä on ehkä turhaa. Asiat eivät vain aina mene periaatteiden mukaan, vaan käytännössä tulee vastaan muuttujia, jotka siis muuttavat tilanteen tai tilannetta.

Ja mitä tulee tuohon kyselemääni The Master Planiin veskareiden suhteen, tarkoitin juurikin sitä, mikä tulee olemaan Juuson "status"? Ykkösveskari vai kakkonen? Vai tasapäinen tandemkaksikko? Jollain Norjalla ei tilannetta tulla ratkaisemaan, jollei kaveri saa hyvää veskarivalmennusta ja ole oikeasti sen luokan prospekti, että pystyisi myös pelaamaan ykkösenä. Mahdollisesti jopa pitkiäkin kausia. Norjassa voi olla tulevaisuus, mutta esim. tämän hetken näytöillä paljon parjattu muumio Jan Lundell on Norjaa valovuoden edellä. Mitään ongelmaa tässä ei olisi, jos Riksman olisi ns. varma tapaus, eli pelaisi sen 90% matseista. Mutta koska Juuson selkä on mitä on, on aivan mahdollista, jopa todennäköistä, että jossain vaiheessa kautta Juuso huilaa. Ja silloin maaliin pitää heittää veskari, joka ei ole mikään harjoittelija ja kokemuksen kerääjä, vaan aidosti ykkösvahdiksi kykenevä hemmo.

Jossain muussa seurassa ongelmaa tuskin tulisi, vaan kaikki menisi ennakkoon suunnitellun mukaisesti. Mutta koska kyseessä on HIFK ja ennen kaikkea sen maalivahtiosasto, vituiksi menee ja kaikki riskit realisoituvat kuitenkin. Sen takia pitää olla olemassa tiukat suunnitelmat, minkä mukaan edetään ja jokainen riski on tarkkaan ennakoitu. Se näkyy varmasti jollain tasolla maalivahtikustannuksissa, mutta sitten näkyy. Kun kerran Juuson kanssa on tehty suora 2v. sopimus ja ekalla kaudella Juuso oli pitkät pätkät vempassa, on erittäin todennäköistä, että ensi kaudella sama tulee toistumaan. Ja vaikka Juuso on pelannutkin hyvin, hänen liikkumista katsoessaan on päivänselvää, että selkä on pelikykyinen, muttei missään tapauksessa kunnossa. Löyhässä hirressä mennään siis jatkuvasti.

Henk.koht. olen sitä mieltä, että ensi kauteen ei voida lähteä kuvitellen, että Juuso on 100% kunnossa koko kauden ja että joku nuori prospekti pelaa pelin silloin, toisen tällöin. Maaliin pitää hankkia kaveri, joka pystyy tarvittaessa pelaamaan ykkösenä vaikka koko kauden. Piste.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Jos Hirsolla on riittävästi halua palata, niin kyllähän tuollainen sopimus on mitä todennäköisimmin purettavissa. En tarkoittanutkaan, että tästä eteenpäin Hirson nimi pitäisi itsestäänselvyytenä fantasia-roooooooooostereihin laittaa, vaan lähinnä kommentoida vaan retorisesti sitä, että jos Hirsolla on halua tulla takaisin jo ennen sopimuksen päättymistä, niin officen tulisi tehdä kaikkensa sen eteen, että Hirso skrinnaa täällä kaudella 2011-12.

Karalahden tilanne on erilainen Bluesin option (ei vielä sopparin siis) takia. Mutta tuskin Blues haluaa käyttää optiotaan "vastahakoiseen" pelaajaan. Jos Karalahti puhuu suoraan halustaan palata IFK:hon, niin minä en ainakaan Blues pomon asemassa pitäisi Jeren kaltaista pelaajaa väkipakolla siellä ensi kautta. Tai muuten mahdollisuudet ovat isot siihen, että Karalahden hyöty ensi kaudella (vrt. tämä kausi) Bluesille on paljon pienempi. Hinta pysyy kuitenkin samana tai korkeampana hyvistä peliesityksistä ja "asiallisesta siviilielämästä" johtuen.
 

strava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta koska Juuson selkä on mitä on, on aivan mahdollista, jopa todennäköistä, että jossain vaiheessa kautta Juuso huilaa.

Ja vaikka Juuso on pelannutkin hyvin, hänen liikkumista katsoessaan on päivänselvää, että selkä on pelikykyinen, muttei missään tapauksessa kunnossa.

On aika mielenkiintoista, että pakonomaisesti jankutat asioita Juuson selästä, joista Juuso ei itse tiedä mitään.
 

Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U15
On aika mielenkiintoista, että pakonomaisesti jankutat asioita Juuson selästä, joista Juuso ei itse tiedä mitään.

Juuso kertoo 19.1. päivätyssä MTV3:n haastattelussa selän vaivanneen kuukauden verran joulun aikoihin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mutta koska Juuson selkä on mitä on, on aivan mahdollista, jopa todennäköistä, että jossain vaiheessa kautta Juuso huilaa. Ja silloin maaliin pitää heittää veskari, joka ei ole mikään harjoittelija ja kokemuksen kerääjä, vaan aidosti ykkösvahdiksi kykenevä hemmo.

Tässä tulee esille se asia, minkä takia HIFK:sta ei tule nuoria lupaavia veskareita liigatasolle (tämä ei ole Saken vika). Edes fanit eivät halua nähdä nuorta maalivahtia tolppien välissä, vaan siellä pitäisi olla aina jo valmis kokenut veskari. Koska ilman pelaamista, ei yhdestäkään lupaavasta maalivahdista tule yhtään mitään, pelkällä treenaamisella ei kuuhun päästä. Mistä näitä lupaavia veskareita oikein saadaan meille, jos niitä ei voi edes peluuttaa tilanteen vaatiessa? Norja on sitäpaitsi lupaava maalivahti ja en tiedä, miten pystyt vertailemaan Lunkkaa ja sitä, kun Norja ei ole pelannut vielä peliäkään SM-liigaa. Mestiksessä tällä kaudella, Norja pesi Lundellin 100-0. Ei ole kovin järkevää hommata kahta 200k:n veskaria ja sitä ei myöskään HIFK tule tekemään.

Hirsosta ei ole mitään sellaista tietoa, mitä tänne pitäisi kirjoittaa. Spekulointia, sitähän tässä osiossa piti harrastaa ja multa tulee vahva ei, viitaten Hirson ja Pikkaraisen mahdolliseen paluuseen ensi kaudeksi...
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On aika mielenkiintoista, että pakonomaisesti jankutat asioita Juuson selästä, joista Juuso ei itse tiedä mitään.

On aika mielenkiintoista, että Juuso kertoilee tällaisia juttuja "lähipiirilleen", koska se ei pidä paikkaansa. Sillä kaverilla on elinkeino kysymyksessä ja liipasimella. Tottakai hän vähättelee asiaa.

Mutta mä en nyt jaksa väitellä tästä aiheesta tämän enempää. Mikäli Juuso Riksmanin selkä on aivan 100% kunnossa ja mitään vaivoja ei ole ollut, mitä nyt huilasi pikkukrempan takia reilun kuukauden, niin OLEN ENEMMÄN KUIN ONNELLINEN!!! Jos mä saisin valita, mitä Juuso Riksmanin selkää ei olisi edes olemassa.

Omissa kirjoissani ja kansissani Juuso Riksman on kuitenkin edelleen vakavista selkävaivoista kärsivä maalivahti. Kiitos ja anteeksi.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mathias Porseland, HPK. Tässä olisi yksi vaihtoehto puolustukseen. Jos Karalahti tulisi joukkueeseen, niin meillä olisi kolme rightin pakkia. Sillä edelllytyksellä tietysti, että Kousa tekee jatkosopparin HIFKin kanssa.

Pakkiparit:

Kousa-Kanki
Karalahti-Mara
Söde-Porseland (näillä ei olisi edes kielimuuria)

Tai sitten Karalahti pois (jos ei tule HIFKiin) ja Melart tilalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös