Mainos

Joukkueen rakennus kaudelle 2010-2011

  • 244 822
  • 848
Tila
Viestiketju on suljettu.

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kauvosaaren hankinta olisi erittäin hyvä veto Lukolta. Joukkueeseen tarvitaan nimenomaan leveyttä sentteriosastolle, joka oli viime kaudella liian suppea.

Juurikin näin, ja eiköhän myös tuo Seitsosen hankinta siirtorajan umpeutumisen kynnyksellä kertonut siitä, että sentteriosastolla nähtiin selkeä tarve yhdelle kahden suunnan sentterille. Todennäköisesti Kauvoa yritettiin hankkia jo kesken kauden, mutta kun homma ei silloin onnistunut, niin tyydyttiin jostain syystä Seitsoseen.


Vaikka kaksi sentteriä tulisikin, niin uskon että Kangasmäki saa näyttöpaikkansa. Rajalalle ei ole sopivaa ruutua tarjolla, joten mestiksessä mennnee ensi kausi.

Kangasmäelle voisi tehdä hyvää kokonainen kausi Mestiksessä, minkä jälkeen sitten takaisin Raumalle. Pääasia kuitenkin on, että jokaisen nuoren pelaajan kohdalla on selkeä suunnitelma siitä, missä aikataulussa heitä liigaan tuodaan. Tarkoitti se sitten suoraa liigapaikkaa, Mestis-keikkaa tai A-junioreissa pelaamista. Samalla täytyy myös muistaa, että vaikka meillä onkin akatemiat sun muut, niin ei se automaattisesti tarkoita sitä että jokaisen pelaajan kyvyt riittävät vakituisen liigapaikan ottamiseen. Vahvat taloudelliset resurssit omaavana liigaseurana täytyy Lukon ensisijainen tavoite olla kuitenkin SM-liigassa menestyminen, ja tämän tavoitteen toteutumista tukevat sitten akatemiat, harjoitusolosuhteiden parantaminen ym.

En usko, että Laaksosen tilalle ostettaisiin uutta laituria, vaan Elo, Nabb, Palola ja Kivimäki taistelisivat vapaasta ruudusta sekä loukkaantumisten tuomista näyttöpaikoista. Leveyttä tarvitaan, sen varmasti opetti kulunut kausi.

Laaksosen tilalle ei tosiaan kannata hankkia ketään, vaan antaa paikka nuorille pelaajille. Samoin toimisin myös Tukosen kohdalla, jos lähtee taas Pohjois-Amerikkaan. Kumpikaan pelaajista ei kuitenkaan edusta sellaista kärkiosaamista, mitä olisi pakko lähteä ulkopuolelta hankkimaan. Itse toivon Elon ottavan paikkansa kahdesta ensimmäisestä ketjusta, koska mies omaa niin huikean maalintekopotentiaalin, että sitä ei ole varaa jättää hyödyntämättä. Toki tämän paikan ottaminen edellyttää helvetillistä työmäärää kesällä ja selkeää petraamista monilla pelin osa-alueilla. Elon lisäksi jos kahdesta ensimmäisestä ketjusta löytyisivät McLean, Morrison, Petruzalek, sekä uusi huippusentteri ja huippulaituri, niin kärkiosaamisen pitäisi olla riittävällä tasolla. Muihin ketjuihin sitten Kauvosaari ja Jasu senttereiksi sekä Nurmi, Keränen, Tuomainen, Palola, Kivimäki ja Nabb taistelemaan laituripaikoista. Toki myös Elo kuuluu tähän ryhmään, jos ei onnistu ottamaan paikkaansa ylemmistä ketjuista. Mielestäni joukkueessa pitää myös olla jatkuvaa kilpailua pelipaikkojen suhteen, eikä oikeita vahvistuksia voida jättää hankkimatta sen takia, että kaikille mahdollisille nuorille pelaajille saadaan automaattinen pelipaikka kauden alusta alkaen. Kokoonpanon ulkopuolelle jääviä pelaajia voidaan laittaa hakemaan peliaikaa Mestikseen, ja nostaa sitten näyttöjen mukaan takaisin liigajoukkueen kokoonpanoon. Loukkaantumisia tulee kuitenkin aina, ja kova taistelu pelipaikoista pakottaa pelaajat antamaan kaikkensa treeni toisensa jälkeen.

Aaltoselle en kyllä näe oikein käyttöä. On saanut mahdollisuuksia, mutta jotenkin tuntuu polkevan kehitys paikoillaan. Maisemanvaihdos voisi tehdä Nicolle hyvää.

Samaa mieltä Aaltosesta. On ollut kuitenkin Raumalla jo useamman kauden ajan, mutta ei ole onnistunut vakiinnuttamaan pelipaikkaansa missään vaiheessa. Muutenkaan Aaltonen ei mielestäni omaa mitään sellaista huippuominaisuutta, minkä vuoksi miehestä kannattaisi ehdottomasta pitää kiinni. Voisi olla molempien osapuolten kannalta hyvä ratkaisu, jos Aaltonen lähtisi hakemaan peliaikaa muualta. Ei kuitenkaan ole edes oma kasvatti, ja takaa on tulossa myös lahjakkaita omia nuoria joiden toivoisi jossain vaiheessa ottavan pelipaikan liigajoukkueen kokoonpanosta.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Pääasia kuitenkin on, että jokaisen nuoren pelaajan kohdalla on selkeä suunnitelma siitä, missä aikataulussa heitä liigaan tuodaan. Tarkoitti se sitten suoraa liigapaikkaa, Mestis-keikkaa tai A-junioreissa pelaamista. Samalla täytyy myös muistaa, että vaikka meillä onkin akatemiat sun muut, niin ei se automaattisesti tarkoita sitä että jokaisen pelaajan kyvyt riittävät vakituisen liigapaikan ottamiseen. Vahvat taloudelliset resurssit omaavana liigaseurana täytyy Lukon ensisijainen tavoite olla kuitenkin SM-liigassa menestyminen, ja tämän tavoitteen toteutumista tukevat sitten akatemiat, harjoitusolosuhteiden parantaminen ym.
Aivan loistava kirjoitus täynnä asiaa. Lainasin kuitenkin vain tämän, mielestäni sen kaikkein oleellisimman asian. Jokaisen pelaajan kohdalla tulee olla tarkka suunnitelma kuinka edetään, ja myös pelaajan itse tulee tietää se. Elon kohdalla tämä ilmeisesti toimi hyvin, ja odotuksissa (ainakin omissa) on että ensi kaudella mies nähtäisiin kakkoskentässä.

Voisi olla molempien osapuolten kannalta hyvä ratkaisu, jos Aaltonen lähtisi hakemaan peliaikaa muualta.
Olisikohan Porissa käyttöä? Vai toisiko mitään lisää kummallekaan - Aaltoselle tai Ässille?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Olisikohan Porissa käyttöä? Vai toisiko mitään lisää kummallekaan - Aaltoselle tai Ässille?

Hienoa huomata, että Raumalla ollaan näinkin kiinnostuneita kasaamaan ensi kauden Patapakkaa! :)

Mutta valitettavasti Ässillä on nyt hakusessa vain kärkiketjun pelaajia ja vaikka Nico Aaltonen onkin varmasti ihan hyvä SM-liigapelaaja niin en näe häntä kristallipallossani ensi kauden Ässien ykköskentässä. Tosin sen verran sumea näkymä vielä on, etten näe selkeästi siellä ketään... ;D

Mites, onko muuten "Kiukkua" näkynyt Äijänsuon liepeillä?
 

Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
Kangasmäelle voisi tehdä hyvää kokonainen kausi Mestiksessä, minkä jälkeen sitten takaisin Raumalle. Pääasia kuitenkin on, että jokaisen nuoren pelaajan kohdalla on selkeä suunnitelma siitä, missä aikataulussa heitä liigaan tuodaan. Tarkoitti se sitten suoraa liigapaikkaa, Mestis-keikkaa tai A-junioreissa pelaamista. Samalla täytyy myös muistaa, että vaikka meillä onkin akatemiat sun muut, niin ei se automaattisesti tarkoita sitä että jokaisen pelaajan kyvyt riittävät vakituisen liigapaikan ottamiseen. Vahvat taloudelliset resurssit omaavana liigaseurana täytyy Lukon ensisijainen tavoite olla kuitenkin SM-liigassa menestyminen, ja tämän tavoitteen toteutumista tukevat sitten akatemiat, harjoitusolosuhteiden parantaminen ym.
Näinhän asia juuri on. Se tässä vaan mättää, että pelaajien potentiaalia pelata liigassa on vaikea luotettavasti mitata päästämättä pelaajaa liigapeleihin näytille. Ensi kaudeksi nuo näytönpaikat vähenevät entisestään, ja tästä asiasta olen huolissani (ymmärtääkseni samaa asiaa tuo ilmi senilix ja vähän provokatiivisemmin myös lakaisija).

Tällä hetkellä eniten mättää tuo suunnitelmallisuuden puuttuminen. Nuoria pelaajia kyllä hankittiin moneksi vuodeksi eteenpäin monestakin suunnasta, ja ensi kaudeksi lisää pukkaa yli-ikäisinä A-junioreista. Osa näistä on jo jatkanut matkaa muualle, osa siirtyi vasta pitkän pelaamattomuuden jälkeen mestikseen, osa pelasi aivan väärällä tasolla A:ssa... Tilanne on sama kuin Lukon pelaajahankinnoissa on ollut vähän kautta aikojen. Löydettiin uusi hyvä idea, mutta pilataan se panostamalla määrään eikä laatuun.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niinpä kysyn, mitä ICE tällä tarkoittaa: "Ehdottomasti Akia ensi kaudella mukaan rinkiin, mutta sellaisessa roolissa mikä hänelle parhaiten sopii ja täsmää myös joukkueen suunnitelmaan." Mikä on se rooli ja suunnitelma, johon esimerkiksi Kangasmäki tuossa ryhmässä sopii?
Se on ihan Akista itsestään kiinni. Itse näkisin hänet mainiona nelosen laiturina. Vahva hyökkääjä, joka ei periksi anna. Kesän harjoituskaudella ja syksyn harjoituspeleissä Kangasmäellä on oiva tilaisuus osoittaa taitonsa valmennusjohdolle. Totta, että on siellä muitakin pelaajia, mutta ensi kaudella Lukon tavoite pitää olla mestaruudessa, vähintään mitalissa. Se tarkoittaa sitä, että joudutaan kokoonpanokin valitsemaan sen mukaisesti että lähtökohtaisesti parhaat pelaa, ja jos Kangasmäen taidot eivät riitä neljään ketjuun, niin sitten vauhtia on haettava esimerkiksi Mestiksestä.

Itse kyllä näen, että Akilla voi olla ihan hyvät mahdollisuudet taistella tuosta nelosvitjan paikasta. Mestaruutta tavoittelevan joukkueen kolmossentterinä en kuitenkaan häntä näe.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Tällä hetkellä eniten mättää tuo suunnitelmallisuuden puuttuminen. Nuoria pelaajia kyllä hankittiin moneksi vuodeksi eteenpäin monestakin suunnasta, ja ensi kaudeksi lisää pukkaa yli-ikäisinä A-junioreista.
Mielestäni se ei ole suunnitelmallisuuden puutetta, että pelaajia hankitaan A-junnuihin reilumminkin. A:n pitää olla kärkipään joukkueita, jotta akatemian pelaajille voidaan taata riittävät kehitysmahdollisuudet. Kaikista ei ole edes tarkoitus tehdä liigapelaajia Lukossa vaan "poimia muutamat helmet korista". Tämä käy kyllä hyvin selville akatemian tavotteista, jotka juuri postasin tähän kejuun. Jos tuo "farmihomma" vielä lähtee käymään hyvin, niin sanoisin että pullat on kyllä hyvin uunissa.
 

1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onkohan Markus Nordlund palaamassa Rauman suuntaan? Ensi kauden sopimusta ei ole ainakaan vielä julkistettu mihinkään. Masto vahvistaisi ilman muuta Lukon peräpäätä.
 

Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onkohan Markus Nordlund palaamassa Rauman suuntaan? Ensi kauden sopimusta ei ole ainakaan vielä julkistettu mihinkään. Masto vahvistaisi ilman muuta Lukon peräpäätä.
Itse olen tepsiläisiltä ymmärtänyt että maston lähtö vahvistaisi nimenomaan TPS:n peräpäätä.
 

Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Masto vahvistaisi ilman muuta Lukon peräpäätä.

Itse olen tepsiläisiltä ymmärtänyt että maston lähtö vahvistaisi nimenomaan TPS:n peräpäätä.

Ehkä tässäkin on taas kysymys siitä, että "näiden asioiden näkeminen vaatii silmää eikä onnistu kaikilta"...

Itseäni "Maston" paluu tässä tilanteessa ihmetyttäisi - molempien osapuolten kannalta.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllähän Nordlund pystyisi varmaan Cookia stunttaamaan ihan hyvin (varsinkin loppukaudesta esiintynyttä Cookia) mutta ainakin niissä TPS:n peleissä mitä minä näin, Nordlund ei kyllä erityisemmin vakuuttanut. En siis menisi sanomaan että ilman muuta vahvistaa Lukon peräpäätä. Minä toivoisin että jos sinne peräpäähän uusia miehiä hankitaan, niin olisivat astetta kovempia miehiä kuin Nordlund.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Kyllähän Nordlund pystyisi varmaan Cookia stunttaamaan ihan hyvin (varsinkin loppukaudesta esiintynyttä Cookia) mutta ainakin niissä TPS:n peleissä mitä minä näin, Nordlund ei kyllä erityisemmin vakuuttanut. En siis menisi sanomaan että ilman muuta vahvistaa Lukon peräpäätä. Minä toivoisin että jos sinne peräpäähän uusia miehiä hankitaan, niin olisivat astetta kovempia miehiä kuin Nordlund.

Näin minäkin toivoisin. Nordlund varmaankin täyttäisi loppukauden Cookin paikan, ainakin hyökkäyssuuntaan, puolustussuuntaan tekeekin sitten jo tiukkaa. Nordlund on aika hasardi vieläkin omalla puolustusalueella ja ei hänen kiekolliset avut kuitenkaan niin loistavat ole, että hän heittämäälä menisi kahteen ensimmäiseen pariin. Tietty jos Nordlund haluaa tulla tänne taistelemaan peliajasta niin mikäs siinä.

Lisäillään sen verran, että Ilves on nyt ilmoittanut ettei Kuukka eikä Kauvosaari jatka Ilveksessä ensi kaudella. Lukon ilmoitusta odotellessa...
 
Viimeksi muokattu:

Tumpula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko. Vaan ei ne huonoja ole muutkaan...
Edelliskaudella Nordlundista kyllä puhuttiin Turussa myönteisessä valossa, mutta liekö tällä kaudella sitten tehnyt sen verran virheitä, ettei enää ole ihan niitä tepsifanien suosikkeja. Tai kenen on, kenen ei.

Ehdottomasti kuitenkin edelleen tulevaisuuden pelaajia ja Lukon kasvattina tuskin olisi huono kaappaus. Alkaa vaan näitä raumalaisia potentiaalisia kavereita olla ympäri maailmaa. Jos kaikki saataisiin jotenkin koottua yhteen (esim. Niskala, Heikkinen, Nordlund), niin ei ehkä tarvitsisi niin paljoa noita ulkomaalaisia toivotaan-toivotaan-ratkaisuja tehdä.

Lisätään Kauvosta vielä, että kyllä itse aikanaan näin miehessä potentiaalia ja onhan hänen uransa sentään aika paljon kehittymään päin ollut Kuopissa ja Tampereella. Kakkos-kolmoskentän pelaaja ehdottomasti ja häntä voi pitää kuitenkin omana poikana, Uramakin tietää kyllä, mitä hänessä saa, joten tuskin huono asia.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nordlundista sen verran että alunperin pari vuotta sitten olin hänen lähtöään vastaan. Muutosta hän halusi ja sen takia lähti, vaikka muutos Toivolan Lukosta Uraman Lukkoonkin olisi minun mielestäni pelkästään muutosta haluavalle riittänyt.

Sitten tässä kahden kauden aikana kun olen hänen pelaamistaan Tepsissä seurannut, niin semmoinen mielikuva on muodostunut että aika hasardihommiin altis kaveri on kyseessä, eli ihan samanlainen kuin Lukossakin, ja mieleen on tullut että eipä sittenkään ole ikävä.

Nyt taas Lukko-TPS-sarjassa hän pelasi parasta peliä mitä häneltä olen ikuna nähnyt. Sen puolesta en taas pistäisikään hänen paluuta pahakseni, mutta ihmeelliseltä sen nyt tuntuisi jos hän ei Tepsissä jatkaisi ja jos TPS ei sopimusta tarjoaisi. Kun hänen itsensäkään mukaan hänellä ei ole enää mitään siteitä Raumalle ja Lukkoon (sanoi Uudessa Raumassa muistaakseni syksyllä 2008).
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Eli jo tiedetyt Kuukka, Pernaa ja Kauvosaari tulivat, ensin mainittu 2v ja jälkimmäiset 3v sopimuksilla. Hyvä homma, pitkistä sopimuksista plussaa. Vielä haetaan hyökkääjää, puolustajaa ja maalivahtia. Nuo haut kun onnistuvat, pitäisi materiaalin laatu, leveys ja syvyys kyllä olla kunnossa.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC

Eli ei yllätyksiä. Kuukka 2 vuoden sopimus, Pernaa ja Kauvosaari kolmivuotisilla. Vielä etsitään yhtä puolustajaa ja hyökkääjää sekä maalivahtia.
Nämä käytännössä jo tiedettiin, niin ei oikein kauhean iloista tunnelmaa nostata. Kuukka on mielestäni paras näistä hankinnoista, toivottavasti Pernaa ja Kauvosaari yllättävät positiivisesti.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Eli jo tiedetyt Kuukka, Pernaa ja Kauvosaari tulivat, ensin mainittu 2v ja jälkimmäiset 3v sopimuksilla. Hyvä homma, pitkistä sopimuksista plussaa. Vielä haetaan hyökkääjää, puolustajaa ja maalivahtia. Nuo haut kun onnistuvat, pitäisi materiaalin laatu, leveys ja syvyys kyllä olla kunnossa.
Hyvä homma nämä sopimukset kuten sanoit. Toki Pernaa mulle täysin tuntematon ja ei ole enää edes mikään junnu, joten vähän omituiselta kuulostaa tämä haku. Mutta katsotaan ennen kuin tyrmätään.

Mutta että haetaan yhtä hyökkääjää ja puolustajaa enää? Tämän jälkeen materiaali on ainakin mun mielikuvissa ihan samanlainen kuin tämän kauden alussa. Varsinkin puolustuspäässä. Jos se Kovasen korvaaja tulee, niin samanlaiset parit on jälleen koossa ja kun siihen pakkaan tulee 1-2 loukkaantumista, niin kusessa ollaan taas kerran. Vai toivotaanko sitä, että pitkässä juoksussa nallekarkit menevät tasan ja nyt on Lukon vuoro säästyä loukkaantumisilta. Tai sitten kierrätystä pitää suorittaa jotenkin paremmin, ettei ensi kaudella heitetä pari-kolme junnupakkia yhtäkkiä isoihin rooleihin playoffien korvilla.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Jos yhtä pakkia vielä haetaan, niin puolustus näyttänee tältä:

Kuukka-X
Pettinen-Tikkanen
Honkaheimo-Pernaa
Rantanen+"junnut"

Pettinen ja Tikkanen pelanneet jo kauden yhdessä onnistuneesti, joten sitä paria on turha mennä rikkomaan. Jos Pernaa osoittautuu kunnon liigapakiksi, niin tällöin kolmospari vahvistuisi selkeästi. Jos herra X on Sweatt(tai samaa tasoa), niin tällöin myös ykköspari vahvistuisi. Toki joku junnuista voi myös breikata ja pelata itsensä pelaavaan kokoonpanoon.

Joka tapauksessa jos tuon X:n hankinta onnistuu, niin pakisto tulee paranemaan huomattavasti menneestä kaudesta. Pettinen-Tikkanen oli käytännössä liigan paras pari ja siihen on hyvä nojata tulevallakin kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Mutta että haetaan yhtä hyökkääjää ja puolustajaa enää? Tämän jälkeen materiaali on ainakin mun mielikuvissa ihan samanlainen kuin tämän kauden alussa. Varsinkin puolustuspäässä. Jos se Kovasen korvaaja tulee, niin samanlaiset parit on jälleen koossa ja kun siihen pakkaan tulee 1-2 loukkaantumista, niin kusessa ollaan taas kerran. Vai toivotaanko sitä, että pitkässä juoksussa nallekarkit menevät tasan ja nyt on Lukon vuoro säästyä loukkaantumisilta. Tai sitten kierrätystä pitää suorittaa jotenkin paremmin, ettei ensi kaudella heitetä pari-kolme junnupakkia yhtäkkiä isoihin rooleihin playoffien korvilla.
Kyllä itse näen tilanteen parempana. Oletusarvoisesti Kuukka on parempi kuin Cook ja Pernaa korvaa Nevalaisen. Kun se tuleva pakki on vähintään Kovasen tasoinen, niin pakkikalusto on etukäteen ajateltuna parempi kuin kuluneella kaudella. Pitää myös muistaa että "junnut" (Vidgren ja Virtanen etunenässä) ovat myös vuoden kokeneempia. Ei tuokaan kalusto toki samanlaista loppukauden kaltaista loukkaantumissumaa kestä, mutta eipä kestä mikään muukaan pakisto liigassa.

e. Makkonen pois.
 

Kiekkomies_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Los Angeles Kings
Hyvä homma nämä sopimukset kuten sanoit. Toki Pernaa mulle täysin tuntematon ja ei ole enää edes mikään junnu, joten vähän omituiselta kuulostaa tämä haku. Mutta katsotaan ennen kuin tyrmätään.

Mutta että haetaan yhtä hyökkääjää ja puolustajaa enää? Tämän jälkeen materiaali on ainakin mun mielikuvissa ihan samanlainen kuin tämän kauden alussa. Varsinkin puolustuspäässä. Jos se Kovasen korvaaja tulee, niin samanlaiset parit on jälleen koossa ja kun siihen pakkaan tulee 1-2 loukkaantumista, niin kusessa ollaan taas kerran. Vai toivotaanko sitä, että pitkässä juoksussa nallekarkit menevät tasan ja nyt on Lukon vuoro säästyä loukkaantumisilta. Tai sitten kierrätystä pitää suorittaa jotenkin paremmin, ettei ensi kaudella heitetä pari-kolme junnupakkia yhtäkkiä isoihin rooleihin playoffien korvilla.

No ei kai Lukko voi nyt hankkia vaikka viittä uutta pakkia. Kuten täälläkin ollaan keskusteltu, niin pelaajien kierrättäminen omassa kokoonpanossa ja mestiksessä voi olla monimutkaista.

Mielestäni tämä Pernaan hankinta kertoo siitä, että leveyttä haetaan. Ja tällä hetkellä meillä on "reservissä" Pernaa/Rantanen, Virtanen, Vidgren ja ehkä Makkonen. Totta tuo tekstisi siten, että Nevalaisen korvaa periaatteessa Pernaa, mutta muista, että Vidgren ja Virtanen ovat vuoden vanhempia. Virtanen harjoitelee nyt ensimmäisen kesän edustusjoukkueen mukana ja Vidgren mahtuisi toisiin liigajoukkueisiin pelamaan, toki nyt on paha vamma mikä hidastaa hänen peliä. Mutta, jos näyttää huonolta niin voidaan sitä leveyttä hankkia ennen tammikuuta. Tämä kuulostaa tyhmältä, mutta eihän enää voi sellaista tuuria käydä että kärkipakeista 2-3 on loukkaantunut.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Myyrän kanssa samoilla linjoilla, joskin ymmärrän myös esim. Erämaan ketun pointin.

Nevalainen -> Pernaa
Kuukka -> Cook
Kovanen -> herra X
Makkonen -> ei ketään.

Nyt näyttää siis tuollaiselta muutokset pakistoon. Herra X:n hankkimiseen on kyllä asetettu aikamoiset paineet, että voidaan puhua selvästi vahvistuneesta pakistosta.

Toki sitä kuuluisaa kehitystäkin on varmasti tapahtunut nuoremmalla osastolla, ja tapahtuu edelleen, mutta kun muutkin pakit muissa joukkueissa kokevat saman ilmiön, niin se ei välttämättä ole mikään etu pelkästään Lukossa.

***

Hyökkäyksessä on siis edelleen selkeä tarve keskushyökkääjälle. Liikkuneesta huhusta Pertun suhteen en nyt sano mitään, mutta jotain hänen tasoistaan nyt ainakin tarvittaisiin, mikäli halutaan puhella laadukkaasta sentteriosastosta.

***

Maalivahtiosastolla taisi T.Tarkki olla vain harhakuvitelmaa, mikäli Kalevan uutiseen on uskomista. Sitten voisikin tehdä niin, että vanha tuttu Norrena Raumalle. Menisi hyvin Peten stunttina siihen asti, kunnes Vehanen palaa kotiin.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sitten voisikin tehdä niin, että vanha tuttu Norrena Raumalle. Menisi hyvin Peten stunttina siihen asti, kunnes Vehanen palaa kotiin.

Norrella vain on ensi kaudesta sopimus Linköpingiin. Kaikkein eniten odota vielä tuota molarihankinnan nimeä vaikka toki ykkösparin pakkikin puuttuu. Maalivahti on kuitenkin se tärkein kulmapala.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vaikka Patu hyvin loppukaudesta pelasikin, niin en häntä sen kummemmin laskisi edes näihin "menetyksiin" mukaan. Lähtökohtaisesti hän oli vain 7-8 -pakki ja nuoret pystyvät hänet korvaamaan ensi kaudella siinä roolissa. Makkonen ei edes pelannut ylhäällä yhtä tuurausta lukuunottamatta, joten hänkään ei varsinaisesti ollut mikään menetys.

Näin ollen lähtijöitä ovat siis Cook ja Kovanen, joista Cook korvattu hieman erityylin Kuukalla, mutta kyllä siinä kaupassa jo plussalle jäätiin. Näin ollen jos Kovanen saadaan korvattua ainakin samantasoisella pelaajalla, niin on tuossa eteenpäin menty. Pernaa kun toivottavasti kaappaa Rantaselta sen kuudennen pakin paikan vielä lisäksi.

Hyökkäykseen kun saadaan Lindgren, niin sekin osasto näyttää todella hyvältä. Saattaa sinne vielä lisäksi se kova laiturikin tulla, tosin sen tarvetta pitää tarkkaan harkita.

Maalivahtihankinnassa onkin nyt kaikkein suurin epävarmuus. "Wiikmanien" sijaan pitäisi kyllä kunnon nimi saada kiinnitettyä. Kyllä sitä Raantaa voi ajaa sisään reilummalla peliajalla, vaikka kaverina olisikin "kovempi seppä". Toki Vehasen mahdollinen paluu vuoden päästä voi hankaloittaa kovemman nimen hankkimista yhdeksi kaudeksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös