Joukkueen rakennus kaudelle 2008-2009

  • 1 684 042
  • 5 074
Tila
Viestiketju on suljettu.

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kankaanperä ehkä, mutta hänkin on vain peruspuolustaja, ei maalitykki joka on kuitenkin se kaikista tavoitelluin pelaajatyyppi. Tämä on myöskin se pelaajatyyppi joka tuo yleisöä.
Kankaanperä ei toki ole mikään pistelinko ja vaikka moni miehen hankintaan olikin tyytyväinen, niin silti mielestäni on edelleen hieman aliarvostettu pelaaja. Kankaanperä on kuitenkin liigaympyröissä kokenut pakki, joka oletusarvoisesti hoitaa ensi kaudella ns. isäntämiehen roolin puolustuksessa, joka antaa nuorille hyvää itseluottamusta ja samalla esim. Heikkinen voi keskittyä enemmän vahvuuksiinsa, jotka kuitenkin on kiekollisessa pelissä, vaikka mies ei kovaakaan peliä pelkää.

Mielenkiinnolla odotan myös sitä, minkä verran Kankaanperä saa kiekollista vastuuta. Jos kaikki natsaa, niin en pidä 20 tehopisteen rajaa mitenkään mahdottomana.

Lisäksi ihmettelen sitä, miksi esim. Ilvekseen mennyt Troy Milam on niin ehdoton kärkipakki SM -liigaan, joka olisi pitänyt saada meille, mutta viime kauden pakkipörssin nelonen ja edelleen hyvässä kehitysiässä oleva Ilkka Heikkinen ei voisi olla ensi kauden pakeistamme ykköspistelinko?
 

Stigu

Jäsen
Viime kausi viimeistään opetti, että joukkueita voidaan rakentaa kahdella tavalla: Joko Narrien tyylillä (paljon huippupelaajia, valmennus ei aivan huippua) tai Bluesin tyylillä (vähän huippupelaajia, valmennus huippuluokkaa)

Itse toivon, että lähikausien IFK tulee muistuttamaan olemukseltaan viime vuoden Blyysereitä. Bluesin pelille ominaista oli viime vuonna nimenomaan iloinen, aktiivinen ja fyysinen joukkuepelaaminen. Pelejä oli ilo seurata, ja joukkue menestyi erittäin hyvin, ja mm. jyräsi Baxterin IFK:n mennentullen pleijareissa, kuten kaikki muistamme. Mistä tällainen tasonnosto johtui? Oma arvioni (prioriteettijärjestyksessä, vertauksena IFK:n tämän kauden joukkue)

1. Bluesilla taustalla määrätietoinen, pitkäaikainen työ niin valmennuksen kuin joukkuen kokoamisenkin suhteen- IFK:ssa tämä on toivon mukaan alkamassa
2. Bluesilla hyvä valmentaja Petri (sukunimeä vaikea kirjoittaa) - niin meilläkin
3. Bluesilla sopivan leveä kärkimateriaali ilman yhtään ns. huippunimeä- niin meilläkin
4. Bluesilla SM-liigatason TOP3-vahti- meillä ei ehkä ihan TOP3-veskaria
5. Bluesilla sopiva sekoitus omia junnuja ja kokemusta- meillä tarpeeksi omia poikia, kokemusta puuttuu
6. Ulkkarit (Bruckleria lukuunottamatta) hankittiin aika myöhässä (Keller heinäkuussa, Eaves Marraskuussa, Szwez Tammikuun lopulla) - meillä ei siis ole vielä hätää, mutta hankintojen on osuttava kohdalleen.

Eli onhan nyky-IFK.ssa jo paljon noita viime vuoden Bluesin elementtejä olemassa.
 

Animal

Jäsen
1. Bluesilla taustalla määrätietoinen, pitkäaikainen työ niin valmennuksen kuin joukkuen kokoamisenkin suhteen- IFK:ssa tämä on toivon mukaan alkamassa

En tiedä meneekö tämän otsikon alle vai ansaitsisiko jopa oman otsakkeen, mutta varmaan tärkein asia mihin Bluesin menestys parina viime kautena on perustunut on se, että junnut ainakin B:sta lähtien pelaavat samalla pelitavalla kuin edustusjoukkuekin. Jos Bluesin A:sta nostetaan jätkä Bluesin kolmoseen, tietää tuo A -junnu perusperiaatteet mitä pitää tehdä. Kiitokset tästä menevät muuten aika pitkälti Raimo Summaselle.

Itse toivoisin, että valmennusduo Jalonen-Rautio antaisi vähintään jotkut kehykset pelitavalle, miten 16+ vuotiaat junnujen HIFKissä pitäisi pelata.
 

vehhhmanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Viesti2
Juurikin näin. Eiköhän Nybondas ole ilmoittanut Laaksoselle, "että meillä ei juuri nyt ole käyttöä sun tyyppiselle pelaajalle."

Ykkösen laitaan pitäisi löytää huomattavasti erityyppinen pelaaja kuin Antti Laaksonen. Ja vielä Vesceäkin kovempi tekijä.

Lukkoa voisi kyllä kyykyttää hankkimalla Lukosta J-M Yli-Junnilan tuomaan leveyttä meidän sentterikalustoon ensi kaudeksi. Tämän jälkeen se sniper ykköseen ja hyökkäys olisi kuosissa.

J-M Yli-Junnila hakee kuulemma pelipaikkaa ulkomailta... Olisi kyllä hyvä lisä sentteriosastolle.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Maalintekijä Tsekeistä

Extra liiga 07-08 maalintekijät top 10

o m s p
1 Balaštík Jaroslav 52 29 11 40
2 Ton Petr 50 27 16 43
3 Bednář Jaroslav 40 25 11 36
4 Tomík Róbert 52 23 11 34
5 Sýkora Petr 42 23 8 31
6 Reichel Robert 51 23 7 30
7Hruška David 52 22 13 35
8Divíšek Tomáš 52 21 14 35
9Procházka Martin 52 21 8 29
10Martynek Rostislav 47 21 4 25


No niin Nybäri ja kumppanit. Siitä lista käteen ja Lentoaseman kautta hakemaan meille maalintekijä. Makso mitä makso. :)
 

DreamHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehdottomasti JB takaisin punanuttuun. Näyttää edelleen olevan jäätävä viimeistelijä. Parhaimpia ikinä meillä pelanneista. Veikkaisin että aika moni itkijäkin saataisiin tällä hankinnalla hiljaiseksi. EHKÄ!!!
 

Jim Beam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No niin Nybäri ja kumppanit. Siitä lista käteen ja Lentoaseman kautta hakemaan meille maalintekijä. Makso mitä makso. :)

Taitaapi olla maailman meno mullistunu niin, ettei enää Suomeen noin vaan maalintekiljöitä haetakaan niin vain pistepörssitaulukko kädessä.
Pelkäänpä, että S/M -liigan houkuttelevuus ja maksukyky on nykyään sitä luokkaa että Nybari taitaisi jopa "makso mitä makso" asenteellakin palata lentoasemalle yksinään.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Ehdottomasti JB takaisin punanuttuun. Näyttää edelleen olevan jäätävä viimeistelijä. Parhaimpia ikinä meillä pelanneista. Veikkaisin että aika moni itkijäkin saataisiin tällä hankinnalla hiljaiseksi. EHKÄ!!!

Tästäpä tulikin mieleeni, että mitähän mahtaa kuulua Jan Calounille ja Ville Peltoselle? Olisivatkohan kiinnostuneita palaamaan HIFK:hon? Mielestäni heitä kannattaisi ehdottomasti kysyä HIFK:hon pelaamaan jääkiekkoa. Voisivat nimittäin muodostaa aika vaarallisen ykkösketjun Bednarin kanssa: Caloun-Bednar-Peltonen, NAM!! Onkohan Nybondas tullut ajatelleeksi tätä mahdollisuutta?
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Ehdottomasti JB takaisin punanuttuun. Näyttää edelleen olevan jäätävä viimeistelijä. Parhaimpia ikinä meillä pelanneista. Veikkaisin että aika moni itkijäkin saataisiin tällä hankinnalla hiljaiseksi. EHKÄ!!!

Jep. Numero 91 selkään ja tää jätkä lähtis KSB-Sporttiin paitaostoksille.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Jep. Numero 91 selkään ja tää jätkä lähtis KSB-Sporttiin paitaostoksille.

Samaa mieltä. JB Hifkiin olisi kyllä lottovoitto, mutta toisaalta en kyllä tiedä hänen nykykunnostaan, vaikka Tsekeissä tuollaiset pisteet tekikin. HIFK:ssä on ammottava aukko JB tyyppiselle pelaajalla ja voi olla, että itsekin lähtisin paitakauppaan saman tien tai vähintäänkin muutamat kuperkeikat voisi heittää.

Nykyistä joukkuetta kun katsoo, niin ei tuolla kovin montaa pelaajaa ole kenen paidan voisin ostaa, oikeastaan Petrell ainoona. Ehkä tämäkin kertoo jotain meidän tämän hetken tilanteesta.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Nykyistä joukkuetta kun katsoo, niin ei tuolla kovin montaa pelaajaa ole kenen paidan voisin ostaa, oikeastaan Petrell ainoona. Ehkä tämäkin kertoo jotain meidän tämän hetken tilanteesta.

Menee ehkä vähän off topic, mutta täysin samaa mieltä. Melkein jo harmittaa kun tekisi mieli se uusi paita jo tilata mutta ei todellakaan osaa valita näistä nykyisistä pelaajista kenen paidan haluaisi. Kuhta oli ennen kova ja kaksi hänen paitaa jo on joten ei taas viitsisi samaa ottaa. Lennu... siinä ne sitten onkin. Ei vaan ole tossa jengissä sellasta tyyppiä joka ei ole Narri ja joka sytyttäisi. Mutta kait se on joku pakko ottaa jos sen uuden paidan haluaa. omaa niemä en kuitenkaan viitis ruveta niihin painattamaan. Täytyy olla nykyisen rosterin jannu.

No joo, tällasta ruikutusta tähän väliin.
 

Dale Cooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Mother Nature Hockey
Caloun-Bednar-Peltonen, NAM!! Onkohan Nybondas tullut ajatelleeksi tätä mahdollisuutta?

Heh. Eikä maksais paljon.. Mutta mikäs siinä? Saahan sitä unelmoida.

Itse olisin helvetin tyytyväinen jo yhteen hankintaan yllämainituista nimistä. Sikäli mikäli yksikin noista nimistä (tai edes heidän tasoisista) saataisiin hankittua, olisi se ykkössnaipperin paikka täytetty.

Itse olen kuitenkin luottavainen jo nykyjoukkueeseen. Toki niitä aukkoja löytyy, kärkipäässä se rightin pakki...
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisivat nimittäin muodostaa aika vaarallisen ykkösketjun Bednarin kanssa: Caloun-Bednar-Peltonen, NAM!! Onkohan Nybondas tullut ajatelleeksi tätä mahdollisuutta?

Ei ole, koska Nybari ei ole edistystä Pentin jälkeen - täten edellä mainittu ei ole mahdollista. Nybari epäonnistui jo. Onko JB oikeasti tulossa???? Mailat jo nähty?????

Oma näkemys HIFK:n ensi kauden joukkueen rakentamisesta ja sen edistyksestä/pysähtyneisyydestä/takaperoisuudesta on edelleen, että jo tässä vaiheessa ollaan edellä Pentin aikakautta. Pelkästään se, että organisaatio sai ammatimaisen kehyksen ympärillee tehdyillä muutoksilla (vahva henkilö tj:ksi, utj ja muu sälä), on valtava hyppäys eteenpäin ja tämä tulee pitkässä juoksussa näkymään myös joukkueen rakentamisessa. Tässä maassa on jo liikaa pyöritty näiden junttilätkäjätkien amatöörimeiningillä, jolla edistyksen saavuttaminen on mahdotonta. Ammattimaisuus korostuu tulevaisuudessa.

Tämä joukkue näyttää mielestäni erittäin solidisti rakennetulta ja aivan varmasti tulee vielä tuosta muuttumaan. On oikeastaan aivan turhaa meuhkata kuinka tämä on täysin samaa kuin ennenkin. Tai no ei ehkä sittenkään, sillä tämä suomalaisen lätkäjätkäpiirin amatöörimäisyys on valitettavasti luonnut valtavan arven punaisiin sydämiin.

Edit. asiattomuus poistettu
 
Viimeksi muokattu:

Hextall

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sunderland, NHL
No niin Nybäri ja kumppanit. Siitä lista käteen ja Lentoaseman kautta hakemaan meille maalintekijä. Makso mitä makso. :)

Kannatetaan! Samalla tässä Nybarille skouttausta uudesta "Marekista". Tässähän alkaakin olla jo ikävä tuittuilevia Tsekkejä.

Václav Benák - http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=57032

Jan Snopek - http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=24055

Jakub Grof - http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=56980

Lukas "Blues" Zib - http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=48140

David Nosek - http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=57077

Michal Dobron - http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=57041

Edit. Itse kallistuisin Václav Benákiin ihan jo sukunimen puolestakin.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harmi JA:sten kannalta on, että Nybari on luultavasti kussut jonkun tietäjän muroihin, eikä välttämättä entisenlaistä reaaliaikatietoa vuoda rakkaalle keskustelupalstallemme.

Ihme paskan jauhamista. Mä luulin, että IFK-osiossa osataan lukea, mutta ei näemmä osatakaan. Kukaan ei ole Nybaria dissannut täällä, ainoastaan koittanut hieman hillitä sitä hulvatonta hypetystä, mikä miehen ja uuden organisaation päällä leijuu. Toistaiseksi ovat vain nimet vaihtuneet toimiston ovissa, mitään muuta ei ole tapahtunut. Se mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään jää nähtäväksi. Ai niin, kun oma poika on pelannut IFK:n junnuissa 12 vuotta on toi Nybarikin hieman tutumpi kuin tuo entinen päällikkö.

Edit:
Tämäkään lause ei perustu mihinkään muuhun kuin oletukseen:

Pelkästään se, että organisaatio sai ammatimaisen kehyksen ympärillee tehdyillä muutoksilla (vahva henkilö tj:ksi, utj ja muu sälä), on valtava hyppäys eteenpäin ja tämä tulee pitkässä juoksussa näkymään myös joukkueen rakentamisessa
 

Animal

Jäsen
Edit:
Tämäkään lause ei perustu mihinkään muuhun kuin oletukseen:

Pelkästään se, että organisaatio sai ammatimaisen kehyksen ympärillee tehdyillä muutoksilla (vahva henkilö tj:ksi, utj ja muu sälä), on valtava hyppäys eteenpäin ja tämä tulee pitkässä juoksussa näkymään myös joukkueen rakentamisessa

Oma olettamus on se, että finanssipuolesta vastaava tj + urheilupuolesta vastaava utj on huomattavasti tehokkaampi kombinaatio kuin pelkkä tj. Tähän kun vielä lisätään kaksikko Kautonen ja Kuitunen sekä selkeät näytöt Suomesta omaava valmennustroikka Jalonen, Hakkarainen ja Rautio, niin ei se nyt niin suurta haihattelua ole, jos väittää muutosten pitkässä juoksussa parantavan organisaation toimintaa.

Ja kuten tuossa tekstinpätkässä väitetään, kehys on ammattimaisempi, joskaan se ei takaa vielä sitä että itse "taulu" olisi jotenkin erikoisempi.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Lisäksi ihmettelen sitä, miksi esim. Ilvekseen mennyt Troy Milam on niin ehdoton kärkipakki SM -liigaan, joka olisi pitänyt saada meille, mutta viime kauden pakkipörssin nelonen ja edelleen hyvässä kehitysiässä oleva Ilkka Heikkinen ei voisi olla ensi kauden pakeistamme ykköspistelinko?

Minä tässä vissiin eniten olen Milamia hehkuttanut, joten kai pitää vastata. Ei Milam välttämättä enempää pisteitä tekisi kuin Heikkinen, mutta ykkösparin jätkä sillä tekisi luultavasti enemmän kuin Walsh tai Pikkarainen. Suurin syy miksi hänet olisi pitänyt hankkia, on hänen kätisyytensä. Noin hyvää rightin pakkia, joka SM-liigaan suostuu tulemaan, saa oikein etsimällä etsiä. No, toivotaan että Nybari löytää meille yhtä hyvän tai vielä paremman rightin pakin.
 

scholl

Jäsen
IFK:han oli julkisesti kiinnostunut Ville Niemisestä, joten miksi ei olisi ollut saman pelaajatyypin Antti Laaksosesta, vaikka molemmat edustavatkin sitä pelaajaprofiilia, jota IFK:lla on ennestäänkin.

Sen takia, koska Nieminen on iso nimi. Antti Laaksosesta sen sijaan lätkäniilojen lisäksi ei ole kukaan koskaan kuullut ja mies on lisäksi yhtä värikäs kuin Antti Kalliomäki. Markkinointimielessä siis huikea ero.

Pleijareissa ovat hyytyneet mm. Salmelainen, Pärä ja Caloun finaalisarjassa. Tämä johtuu mielestäni myös siitä että muutama peli on kuitenkin aika lyhyt jakso kertomaan pelaajan tasosta.

Pleijareissa voi käydä niin kuin 1998, jolloin joukkueesta kasvoi yhtenäinen, menestykseen uskova ryhmä tai sitten löytyy riittävästi voittamiseen tottuneita pelaajia. Siinä mielessä 1-2 Suomen mestarin hankkiminen olisi voinut olla ihan hyvä juttu.

Tästäpä tulikin mieleeni, että mitähän mahtaa kuulua Jan Calounille ja Ville Peltoselle?

Vuoden päästä voisi olla ihan realistista se, että IFK kotiuttaa Peltosen ja Söden.

Kausikorttien markkinointi on alkanut näemmä isolla näkyvyydellä. Suuria kadunvarsimainoksia on ainakin pysäkeillä. Voi mennä panostus aika hukkaan, kun samanaikaisesti ihmisten mielenkiinto kohdistuu Pekingiin, eikä IFK:sta puhuta julkisuudessa mitään.
 

enigma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuusKi, Nikerit
Mäkiaho hifkiin? http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1566532

Useana vuotena huhuiltu hifkiin huhuiltu Mäkiaho on siis vapailla markkinoilla ja kaveri etsii seuraa etelä-suomesta niin, että perheen kodista kauniaisilla olisi lyhyt matka töihin. Kerhoon ei mahdu, rauma on liian kaukana joten ehkäpä sitten hifk? Ainakin uutisen mukaan vielä keskusteluitakin on käyty (mikä ei tosin tarkoita välttämättä yhtikäs mitään).

Olisiko käyttöä miehelle?
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kukaan ei ole Nybaria dissannut täällä, ainoastaan koittanut hieman hillitä sitä hulvatonta hypetystä, mikä miehen ja uuden organisaation päällä leijuu.

Mä näen tämän niinkin päin, että mitään hulvatonta hypetystä asian tiimoilta - ei lähellekkään - ole edes täällä virtuaalimaailmassa tapahtunut. Tosiasia on se, että organisaation muutos nimenomaan tj omaksi postikseen ja utj omaksi, on hyppäys nykymaailman ja vastaa yhä kovenevan urheilubusineksen tarpeita. Ja loppujen lopuksi siellä pisteessä b on joukkueen rakentaminen. Tottakai näytöt pitää antaa, mutta raunioiden jälleenrakennus ei ole pala kakkuu. Tosin Pentti Perusmummon poistuminen stagelta antoi aihetta omaan subjektiiviseen hypeen ja todennäköisesti tulee edistämään stadilaisen kiekkoilun nousua tulevina post-pena aikoina.

Edit. kävin läpi tätä ketjua, enkä edelleenkään löytänyt mitään hypeä tai kiitosta nykyiselle organisaatiolle jostain mitä ei olisi vielä tapahtunut
 
Viimeksi muokattu:

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisiko käyttöä miehelle?
Omasta mielestäni ehdottomasti ehkä, jos:

a) palkkapyyntö on kohtuullinen
b) pystyy pelaamaan sentterinä
c) sopeutuu "perusjyrärooliin" 3-4 kenttään, jossa peliaikaa tulee se 10-15 min

Todennäköisesti homma kariutuu jo kohtaan a), ellei sitten Mäkkäriltä tule HIFKn suuntaan jotain "sukulaisalennusta". Sentterinä mies ilmeisesti ainakin Jalosen HPKssa pelasi (?), joten siinä mielessä toisi sille osastolle arvokasta kokemusta. Vastuuta mies kuitenkin halunnee enemmän kuin mitä HIFKssa olisi tarjolla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Useana vuotena huhuiltu hifkiin huhuiltu Mäkiaho on siis vapailla markkinoilla ja kaveri etsii seuraa etelä-suomesta niin, että perheen kodista kauniaisilla olisi lyhyt matka töihin. Kerhoon ei mahdu, rauma on liian kaukana joten ehkäpä sitten hifk? Ainakin uutisen mukaan vielä keskusteluitakin on käyty (mikä ei tosin tarkoita välttämättä yhtikäs mitään).

Olisiko käyttöä miehelle?

Ai McVävy meille? No olisihan tuo rightin pelaaja ja toisi ihan kivasti kokemusta, vaan siihen ne neuvotteluvaltit melkein jäävätkin. Viime kausi Kerhossa ja Sveitsissä pistettä/peli -mittarilla mitattuna ihan kelvollinen, ja toissa kausi suorastaan hyvä, mutta aika iso kysymysmerkki tässä on. Jos tyytyy paikkaan kolmosketjussa, eikä palkkatoive ole turhan kova, niin miksei ehkä sitten voisi harkita.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Extra liiga 07-08 maalintekijät top 10

o m s p
1 Balaštík Jaroslav 52 29 11 40
2 Ton Petr 50 27 16 43
3 Bednář Jaroslav 40 25 11 36
4 Tomík Róbert 52 23 11 34
5 Sýkora Petr 42 23 8 31
6 Reichel Robert 51 23 7 30
7Hruška David 52 22 13 35
8Divíšek Tomáš 52 21 14 35
9Procházka Martin 52 21 8 29
10Martynek Rostislav 47 21 4 25


No niin Nybäri ja kumppanit. Siitä lista käteen ja Lentoaseman kautta hakemaan meille maalintekijä. Makso mitä makso. :)

Kyllä tosiaan kelpais joku noista, monella ois myös sitä paljon kaivattua kokemusta, ihan NHL- ja MM-jäiltäkin. Eri asia onko siellä pöytälaatikossa tarpeeksi pätäkkää yhteenkään noista?


Joo ei nämäkään pahalta näytä, onkohan joku näistä vielä vapaana? Ois kiva kans tietää onko Elitserienissä aika hyvin vetäneet Nick Angell, Johan Åkerman tai Andreas Holmqvist vapaana.. Etenkin toi Åkerman vaikuttais ihan hyvältä.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Mä näen tämän niinkin päin, että mitään hulvatonta hypetystä asian tiimoilta - ei lähellekkään - ole edes täällä virtuaalimaailmassa tapahtunut.

Tästä voi olla tietysti jokainen omaa mieltään, mutta lukemalla ketjua taakse, niin kovin saa nykyinen organisaatio kiitosta, jostain mitä ei ole todellisuudessa edes vielä tapahtunut. Ei tosin ole syytä myöskään moittia, koska mitään näkyviä virheitä ei myöskään ole tapahtunut. Toki olisin halunnut joukkueeseen monien muiden tavoin lisää kokemusta, mutta vielähän se on mahdollista hankkia. Samalla on myös todettava, että mitään syytä antaa kehuja ei ole, joukkue on edellisen vuoden vastaavaa heikompi tällä hetkellä ja valmennuksen hankkiminen ei ilmeisesti ole Nybondaksen suuri saavutus. Ei siis juuri ole näyttöjä suuntaan tai toiseen, uusi puolustaja on arvoitus, joka saattaa olla tasoa Penan löydöt, mutta sen vasta aika näyttää. Monen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että hiukan väritön on HIFK:n joukkue ja tästä ei ole monesti tarvinnut valittaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös