Joukkueen rakennus kaudelle 2008-2009

  • 1 684 038
  • 5 074
Tila
Viestiketju on suljettu.

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
torpeedolle ja ikuisille miinaharavoille...

... voi todeta muutaman havainnon viimeisten (neljän)kymmenen vuoden ajalta:
1. Sadomasokistiliigan nykytaso on huomattavasti alhaisempi kuin pelaamisen taso vuosina 1997-1999. Liiga on tyhjennetty terhakkaasti pelaajista, joilla on ollut nostetta. Jopa Oskari Olematon on siirtynyt/siirretty rapakon taakse. Ainoastaan yksittäiset pelaajat ovat sillä tasolla, jolla koko IFK-joukkue oli kaudella 1997-98. Piste torpeedolle.
2. Eräissä viesteissä esiin nostetut, nimeltä mainitut, IFK:n ohi menneet pelaajat, ovat Elorantaa lukuun ottamatta olleet kaikki sellaisia, jotka olisivat mahtuneet joukkueeseen hyppien kiljuen. Piste uneksijoille.
3. IFK:n maalivahtitilanne on parantunut verrattuna viimeisten viiden vuoden aikaan. Suurin harppaus on ollut Längellin ulkoistaminen minne tahansa. Piste uneksijoille.
4. IFK-puolustus on kenties vielä viimekautistakin kehnompi. Ainoa plussan arvoinen muutos on Löysä-Lassen siirtyminen mustaa makkaraa ahmimaan. Tasapeli 0-0.
5. IFK-hyökkäykseen on hankittu ns. ykkössentteriksi luopio, todellisten IFK-kannattajien halveksinnan ansaitseva jokeri. Kakkossentteriksi hankittu Loppi on nykyajan Krykov: ei säväytä eikä vakuuta. Hyökkäyksestä puuttuu paljon käsiä ja maalintekotaitoa. Tasapeli 0-0.
6. Ulkomaalaistilanne on tässä vaiheessa vielä auki ja pari hyvää täsmähankintaa voisi ehkä muuttaa tilannetta positiivisempaan suuntaan. Henkselit voi kuitenkin rauhassa jättää kotiin tänä vuonna: ei ole mitään tarvetta paukutteluun. Tasapeli 0-0.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Niinno, jokainen noista yo. kavereista Elorantaa lukuunottamatta on kovempi pelimies kuin yksikään jannu IFK:n nykyrosterissa.

Ei meinaa joillekuille mennä millään jakeluun että en ole vertaamassa joukkueiden rostereita. Pointtina on ollut koko ajan vain ja ainoastaan sm-liigan (peli- ja palkka-)taso verrattuna muihin liigoihin. Moni on mennyt ohitse ja se pitää ottaa huomioon kun haaveilee signattavista pelureista, varsinkin ulkomaanelävistä.
Sm-liigalla ei ole riittävästi tarjottavaa potentiaalisille, junnuvaiheen ohittaneille koville pelimiehille.

Ja noista potentiaalisista pelaajista: Muista että junnuja ei lasketa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
4. IFK-puolustus on kenties vielä viimekautistakin kehnompi.
Paskapuhetta. Enkä ole virmasmasa. Lähtijöinä Korhonen, Kovanen, Laakso, Cook/Ustrnul. Tulopuolella Kankaanperä, Walsh, Honkanen. Heikkinen & kumppanit entistä kokeneempia ja valmennuksesta löytyy osaamista yllin kyllin, lisäksi pakkien ei tarvitse enää pelätä Lundellin touhuja, joten kyllä pakisto on paremmalla mallilla kuin vuosi sitten. Riittävä se ei vielä ole, mutta parempi kuin vuosi sitten, väitän. Uskon Walshin olevan profiilipakki, vaikka monet flopiksi povaavatkin. Jos osoittautuu hutihankinnaksi kaikesta huolimatta, myönnän olleeni väärässä.

5. IFK-hyökkäykseen on hankittu ns. ykkössentteriksi luopio, todellisten IFK-kannattajien halveksinnan ansaitseva jokeri. Kakkossentteriksi hankittu Loppi on nykyajan Krykov: ei säväytä eikä vakuuta. Hyökkäyksestä puuttuu paljon käsiä ja maalintekotaitoa.
Olet osittain oikeassa, mutta mielestäni suurimmaksi osaksi kujalla. Väitän, että ykkössentterin paikka on tarjolla sille, joka osoittautuu sen arvoiseksi. Loppi saattaa hyvinkin olla ykkönen. Ja vaikka moni varmasti allekirjoittaa sen, että Hirso on narriluopio, ei se välttämättä tarkoita sitä, etteikö hän osoittautuisi hyväksi hankinnaksi. Hirson on oikeastaan pakko onnistua, muutoin tulee kuumat paikat, kun fanien inho kasvaa. Loppi/Krykov -vertaus on mielestäni ontuva, koska Loppi on odotusarvoltaan liigan parhaita senttereitä, taitava syöttelijä. Kovat ovat toki odotukset hänenkin kohdallaan. Se pitää kyllä paikkansa, että hyökkäyksessä näyttäisi olevan selkeä taitovaje ja maalintekijän paikka avoinna. Toisaalta laatuhyökkääjiä riittää, eikä sekään olisi ihme, vaikka näillä hyökkääjillä tehtäisiin runsaasti maaleja. Tässä kohtaa vedän taas valmennuskortin esiin, sen verran luottoa löytyy K. Jaloseen.

Kuten on tullut jo aiemmin todettua pariin otteeseen, en jaksa käsittää näitä kitisijöitä, jotka manaavat jo nyt IFK:n nykymiehistön pohjasakaksi. Selkeästi heikkoja lenkkejä (Korhonen, Nielikäinen, Lundell) jengissä ei ole ja lisäksi valmennus on parasta A-ryhmää. Supertähtiä ei ole, ainakaan vielä, mutta mieluummin näen tiivistä joukkuepeliä menestyksen kera kuin värikkäitä staroja ja tappioita. Sitä paitsi joku Liivik saattaa hyvinkin olla melkoinen väriläiskä ja fyysinen pelitapa lukuisten voimahyökkääjien olemassaololla höystettynä on jo itsessään varsin värikäs tekijä.
 

scholl

Jäsen
Mistä Lopin oletettu fleguus johtuu? Siitäkö että pelannut pikkuseurassa, joten ei ole päässyt julkisuudessa esille ja kukaan ei oikeasti tiedä, miten on menestynyt vai siitä, että mies näyttää tytöltä ja pelaa pakin numerolla? Sen olisi ehkä kannattanut käydä parturissa ja ottaa joku isompi numero niin olisi saanut paremman alun ja ei yritettäisi lannistaa heti alkuun fleguilupuheilla.
 

-Mazzi-

Jäsen
Saa olla aivan järkyttävän helvetinmoinen taikuri että jostain vielä taikoo puolustukseen Milam -tason jätkän ja hyökkäykseen Vesce/Kariya/Jacina -tason sällin.

Heh heh, no eipä pitäisi olla kovin vaikeeta saada Jacinan tasoista pelimiestä rosteriin. Jacinan piste-ennätys AHL:ssä on 35. HIFK:lla ei olisi ollut mitään käyttöä Jacinalle, paitsi ehkä kolmossentteriksi. Jacinan edelle menevät lähtökohtaisesti Kariya, Tenute(AHL:ssä 67 pistettä), Platt(AHL:ssä 66 pistettä), Johnson(AHL:ssä 58 pistettä) ja Bellissimo.

Steve Kariya oli toissa kaudella Frölundan paras maalintekijä 23 maalilla ja Tomi Kallio jäi 18 maaliin. Ei tämän tason kavereita kovinkaan usein SM-liigaan saada. Nybari ei ollut hereillä.....
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lähinnä junioriaikojen treenausinnosta mielestäni. Mieshän on itsekkin myöntänyt että alkoi treenaamaan tosissaan vasta Aravirran alaisuudessa Lahdessa.

Näin on. Kehitystä tapahtui asteittain kolmen edellisen kauden aika, mutta vieläkään Loppi ei ole (ollut) valmis laittamaan parastaan likoon illasta toiseen. En tiedä mistä moinen johtuu, mutta mm. kevään play offit olivat kohtuullisen surkeat Lopilta (ja ei nyt katsota niitä tilastoja, vaan esityksiä kentällä). Ainakaan vielä ei pää kestänyt isoja pelejä. Korvien välissä on jotain ongelmia ja kaiken maailman lennokkikurssitkin on vieneet keskittymistä jääkiekkoon.

Ainesta olisi todella hyväksi kiekkoilijaksi, mutta taso heittelee helvetisti huikeasta taikurista onnettomaan, aivan pihalla olevaan liukujaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Steve Kariya oli toissa kaudella Frölundan paras maalintekijä 23 maalilla ja Tomi Kallio jäi 18 maaliin. Ei tämän tason kavereita kovinkaan usein SM-liigaan saada. Nybari ei ollut hereillä.....

Säkö tiedät, että IFK oli kiinnostunut, mutta Nybari jäi päivystämään sähköpostiin ääreen odottamaan Kariyan omaa yhteydenottoa ja kiroaa nyt omaa tyhmyyttään, kun ei ollut itse aktiivisempi ja ottanut itse yhteyttä? Entäpä jos Kojo ilmoitti suoraan, että Kariyan kaltaiselle pelaajalle ei juuri nyt ole käyttöä, vaan valmennusryhmä uskoo omissa pojissa olevan riittävästi maalintekopotentiaalia? Tai että Kojolla itsellään/valmentajaporukalla on kiikarissa jokin toinen palanen, joka sopii rakenteilla olevaan palapeliin Kariyaa paremmin?
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
No juuri tätähän minä yritin sanoa. Nyt sm-liigan taso on sellainen että täällä saa stara-statuksen tuollaiset kaverit joilla ei ole enää mitään asiaa koskaan mihinkään kovempiin liigoihin.
No eikös nämä kaverit juuri SM-liigaa tule pelaamaan ja ovat varmasti kovia tekijöitä täällä? Eihän sillä ole mitään merkitystä tässä yhteydessä että SM-liigan taso on laskenut, koska nämä luetellut pelaajat tulevat olemaan siinä profiilipelaajia riippumatta siitä mikä heidän kansainvälinen taso on. Ihme logiikka sulla!

Ja viisastelijoille tiedoksi, että en tarkoita sitä että Hifkin olisi pitänyt hankkia nämä kaikki - todennäköisesti Kariyaa lukuunottamatta yksikään heistä ei ollut oikeasti edes saatavilla Hifkiin mutta esim. Kariyan tasoista pelimannia Hifkin ykköseen tarvitaan.
 

-Mazzi-

Jäsen
Nyt sm-liigan taso on sellainen että täällä saa stara-statuksen tuollaiset kaverit joilla ei ole enää mitään asiaa koskaan mihinkään kovempiin liigoihin.

Ai jos Kariya voittaa tulevan kauden pistepörssin ja maalipörssin, niin hänellä ei ole mahdollisuutta saada sopimusta esim. Venäjälle joka on kovempi liiga kuin SM-liiga?

Kapasella, Niemisellä, Laaksosella ja Elorannalla olisi aivan varmasti ollut ottajia Ruotsissa, Sveitsissä ja Venäjällä, mutta kyseiset pelimiehet halusivat palata Suomeen pitkän ulkomaan kierroksen jälkeen.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Ai jos Kariya voittaa tulevan kauden pistepörssin ja maalipörssin, niin hänellä ei ole mahdollisuutta saada sopimusta esim. Venäjälle joka on kovempi liiga kuin SM-liiga?

Kapasella, Niemisellä, Laaksosella ja Elorannalla olisi aivan varmasti ollut ottajia Ruotsissa, Sveitsissä ja Venäjällä, mutta kyseiset pelimiehet halusivat palata Suomeen pitkän ulkomaan kierroksen jälkeen.

Ainahan kaikki on mahdollista, muttei välttämättä kovin todenäköistä. Stevelläkin on jo ikää yli 30v ja kauden jälkeen taas yksi vuosi lisää.

Näillä jäähdyttelijöillä on tapana palata kotiseuraan kun ura on ehtoopuolella ja urhelu-ura ei ole enää se kaikkein tärkein asia. Lapset, perhe, suku yms. normaali toiminta toimii usein parhaiten kotipuolessa. Siinä samassa voi kuitata suolarahoja höntsäämällä kasvattaseuran nutussa. Ei tarvitse puristaa itsestään ja perheestään niin paljon ulos kuin uran prime-aikana. Silloin kun vielä ajatteli että uraa voi saada ylöspäin.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Ainahan kaikki on mahdollista, muttei välttämättä kovin todenäköistä. Stevelläkin on jo ikää yli 30v ja kauden jälkeen taas yksi vuosi lisää.

Näillä jäähdyttelijöillä on tapana palata kotiseuraan kun ura on ehtoopuolella ja urhelu-ura ei ole enää se kaikkein tärkein asia. Lapset, perhe, suku yms. normaali toiminta toimii usein parhaiten kotipuolessa. Siinä samassa voi kuitata suolarahoja höntsäämällä kasvattaseuran nutussa. Ei tarvitse puristaa itsestään ja perheestään niin paljon ulos kuin uran prime-aikana. Silloin kun vielä ajatteli että uraa voi saada ylöspäin.

Ajattelit, etta nyt kun ei oman joukkueen hankintaosasto ole mitenkaan vakuuttava, niin puhut muitten hankinnat sitten huonommiksi kuin ovatkaan? Kylla omien kritisointi on ihan ok.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Säkö tiedät, että IFK oli kiinnostunut, mutta Nybari jäi päivystämään sähköpostiin ääreen odottamaan Kariyan omaa yhteydenottoa ja kiroaa nyt omaa tyhmyyttään, kun ei ollut itse aktiivisempi ja ottanut itse yhteyttä? Entäpä jos Kojo ilmoitti suoraan, että Kariyan kaltaiselle pelaajalle ei juuri nyt ole käyttöä, vaan valmennusryhmä uskoo omissa pojissa olevan riittävästi maalintekopotentiaalia? Tai että Kojolla itsellään/valmentajaporukalla on kiikarissa jokin toinen palanen, joka sopii rakenteilla olevaan palapeliin Kariyaa paremmin?

Tai että Nybari laittoi Kariyalle tarjouksen mutta IFK tällä kertaa hävisi HPK:lle tarjouskilvan ?

Kyllä Steve Kariya edustaa juuri sitä pelaajatyyppiä joka teiltä uupuu täysin tällä hetkellä, nopea , taitava ja osaa tehdä maaleja.
Vaikka teillä onkin hyökkäys hyvässä kunnossa nimilistaa katsomalla on varsinkin laiturit aika samasta puusta veistettyjä (Kuhta poikkeus) ja tuommoinen maaleja ja pisteitä jopa puolustuksen kustannuksella tekevä pelaaja olisi oiva lisä.
Eiköhän tämäkin korjaannu jos ei kauden alkuun mennessä niin ennen marraskuuta.
 

torpeedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lunkan väärintorjutut voitot
Ajattelit, etta nyt kun ei oman joukkueen hankintaosasto ole mitenkaan vakuuttava, niin puhut muitten hankinnat sitten huonommiksi kuin ovatkaan? Kylla omien kritisointi on ihan ok.

Kyllä on taas luetunymmärtäminen kovasti hakusessa. En ole tuonut tähän ketjuun yhtään pelaajan nimeä. Muut ovat niitä heitelleet ja olen niitä yleisellä tasolla kommentoinut. Mua ei juurikaan kiinnosta Töölön pohjoispuolella tapahtuvat signaukset.
Nyt jo kolmannen kerran sanon: Mun pointti on ollut pistä jäitä hattuun noille haaveilijoille, jotka eivät ymmärrä mikä sm-liigan status (muihin liigoihin verrattuna) tällä hetkellä on kun kilpaillaan pelaajista. Ja se että sinne houkuttelevuus-listaan siirtyy meidän yläpuolelle joka vuosi lisää liigoja. Muualla maailmassa asioita kehitetään, täällä näperrellään ja kampitetaan toisia seuroja.
 

scholl

Jäsen
Tai että Nybari laittoi Kariyalle tarjouksen mutta IFK tällä kertaa hävisi HPK:lle tarjouskilvan ?

En millään jaksa uskoa tuohon. PK-seutu on Kariyalle tuttu, organisaatio on hyvä ja valmentaja Suomen huipulta. Lisäksi suurin mahdollinen näkyvyys, mitä jääkiekossa Suomessa voi saada. Eiköhän se ole lähtökohta, mikä tarkoittaa sitä, että pelaajaa seura kiinnostaa. Veikkaan kuitenkin sitä, että IFK:ta ei tällä kertaa kiinnosta se, että otetaan ns. kierrätyspelaajia, vaan pyritään hankkimaan P-Amerikasta ns. omat scouttaukset. Toki onhan se mahdollista, että IFK olisi tarjouksen jättänyt, mutta HPK olisi maksanut selvää ylihintaa.

Olisi mielenkiintoista tietää, että pyritäänkö kaikki vahvistukset hakemaan nyt lainkaan vai haetaanko selvästi kovempia pelaajia artistisopimuksella vasta syksystä alkaen eli pelkällä lähdeverolla.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tai että Nybari laittoi Kariyalle tarjouksen mutta IFK tällä kertaa hävisi HPK:lle tarjouskilvan ?

Se on toinen vaihtoehto. Siinä tapauksessa on kyllä syytä ihmetellä IFK:n tarjouksen pienuutta, jos Kariyaa tosissaan tavoiteltiin. Ei kai me saatu jotain pihiä penninvenyttäjää toimariksi, kun Pena vaihtui Valtaseen?

Tuokin on totta, että laiturit on lähes kaikki samasta puusta (sic!) veistettyjä, ja siksikin ihmetyttää eräitten hinku saada Mäkiaho vielä joukon jatkoksi. Kyllä mäkin ihan mieluusti näkisin pari vikkeläjalkaista vipeltäjää IFK:ssa, mutta tutkimattomat ovat herrojen (Jalonen & Co.) tiet, jos johtoporras ei näe sellaisille tarvetta (tai jos se ei ole valmis maksamaan sellaisista tarpeeksi, mistä päästään takaisin viestin alkuun). Täytyy vain toivoa, että tämän kaiken takana on jokin kuningassuunnitelma, joka vie IFK:n finaaliiin tai vähintään välieriin ensi keväänä.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Sä oot väärällä järvellä...

Mä en missään järvellä kalasta, ei sieltä saa muuta ku mutakalaa.

Hassua muuten että ainoat jotka ovat kritisoineet ehdotuksiani ykköspakiksi tai snaipperiksi ovat masculine, kiwipilot ja ilmala, kaikki narreja. No, eikös narrin olekin definition mukaan tarkoitus hauskuuttaa?

Vähän väsynyttä kyllä tällainen jankkaaminen, palataan asiaan kun tulee uutisia uusista hankinnoista (jos tulee).
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän väsynyttä kyllä tällainen jankkaaminen, palataan asiaan kun tulee uutisia uusista hankinnoista (jos tulee).

Itsekkään en perusta oikein spekuloinnille. Jos valmennusjohto tai hallitus ei tahdo tulla esiin perusteluillaan tai ajatuksillaan sen tarkemmin, se olkoon heidän oikeutensa. Turha meidän on spekuloida syitä ja seurauksia miksi asiat ovat menneet milläkin tavalla.

Kerrankin moneen vuoteen joukkuetta rakennetaan viimeiseen asti viisaasti pikkuhiljaa virheitä vältelleen, eikä niin, että joukkue on lähes kasassa keskellä kesää ja hehkuteltu isoilla nimillä ja sainauksilla. Mihin sillä päästiin näiden vuosien aikana? Aivan.
 

Dale Cooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Mother Nature Hockey
Kyllä Benkku olisi aika mojova hankinta. Ikävä kyllä en mäkään jaksa tässä toiveita elätellä, kun ei mitään lähdettä ole...
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Devicen kirjoituksesta luettu tuo. Tuntuisi olevan perillä HIFK:n asioista, joten turha epäillä.

Muutenkin näistä tarjouksista joita pelaajien agenteille tehdään niin 99% näistä ei saavuta julkisuutta. Eli pelkkiä mutuiluita ja huhuja, mutta eikös täällä aina spekuleerata sopimuksen julkaisuihin asti?
 

Animal

Jäsen
Devicen kirjoituksesta luettu tuo. Tuntuisi olevan perillä HIFK:n asioista, joten turha epäillä.

Ei ole yhtään sen enempää perillä kuin valtaosa tänne Jatkoaikaan kirjoittavista. Satusetä, joka heittelee mutulla ja JA:n "tietäjien" postauksien perusteella joitain huhuja ilmoille. Esittää vain erään tietyn palstan ylläpitäjänä olevansa jotenkin enemmän perillä asioista kuin normi fani.

Voisihan noita vapaiden pelaajien nimiä heittää itse kukin vaikka 20 ilmoille ja sitten saataessa joku osumaan kohdilleen, alkaa pätemään tyyliin: "mitä minä sanoin"
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
No se on sitten hyvä tietää, että tätä tarjousta ei ole tehty ja että Device kirjoittaa pelkkää palturia.

Eli voimme jatkaa näistä muista "tulevista" pelaajista joille on tehty tarjous ja olemme saaneet siitä aidon lähteen tälle palstalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös