Joukkueen rakennus 2020–2021 – projekti TOP6

  • 593 085
  • 3 550

alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä se on vaan karu fakta, että Ässillä on tällä hetkellä paljon rahaa kiinni uransa parhaat päivät nähneissä pelaajissa. Kukaan näistä kokeneista pelaajista Tiivola, Lähteenmäki ja muutama eivät ole ottaneet johtajuutta joukkueessa, millä käännettäisiin varsinkin tiukkoja pelejä voitoiksi. Spinkit ovat olleet ihan ok, mutta rooliinsa nähden ovat kuitenkin olleet pettymyksiä. Nuoriso-osasto lähinnä Killinen ja Kivenmäki eivät ole ottaneet steppiä urallaan ja muut nuoret Kulmalat, Mäkiset ja Juhola ovat vain täytemiehiä tuossa joukkueessa. Maalivahdit ja muutamat puolustajat (Niemeläinen ja Stenqvist) sekä Hirvonen voidaan laskea onnistujiksi, mutta muu joukkue ja myös valmennus on flopannut pahasti.

Lähtisin siitä liikkeelle ensi kautta ajatellen, että kaikilla joilla ei ole sopimusta, niin pihalle. Puolustus on ensi kautta ajatellen kohtalaisella tolalla. Niemeläisen kaveriksi ykköspariin on löydettävä joku Robin Press tyylinen haku ja kakkospakkipariin hyvä liigatason ns yleispuolustaja. Vainio on ok kolmospariin, johon voisi vielä hakea hänen kaveriksi jonkun liigatason peruspakin. Varttinen, Peltomäki ja muut sitten toisivat sitä kilpailua ja rotaatiota.

Hyökkäys rakentuisi kyllä lähes kokonaan uudelleen. Ainoa ensi kauden sopimuspelaaja, jota voisi sovittaa kahteen ensimmäiseen ketjuun on Hirvonen. Kivenmäen ja Killisen täytyisi nostaa reilusti tasoaan, jos aikovat Liigatasolla pelata tulosketjuissa. Alaketjuihin ja rotaatioon Ässillä on ihan ok pelaajia ensi kaudeksi. Appelgrenin ympärille voisi rakentaa toimivan 4 ketjun Kivelästä ja Pihlajamäestä.
 
Sihti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Salmio vaikuttaa jotenkin hidastuneen eikä pääse enää edes maalipaikoille. Tulee tällä kaudella tekemään 3-4 maalia ja tämä ei riitä nykyliigassa edes puolustavalle hyökkääjälle, varsinkin kun Salmio on saanut myös yyvee-aikaa.
Todennäköisin skenario on, että Veke Viitasen kanssa ollaan jo leivottu jonkinsortin soppari ensikaudesta Salmion taskuun ja loppukausi vain pelaillaan Porissa alta pois. Se, nähdäänkö Salmiota ryynikylässä luistimet jalassa vai trubaduurina hallilla jääköön kysymysmerkiksi. Jälkimmäinen ratkaisu olisi varmaan Jypin kannalta järkevämpi.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
En tekisi myöskään jatkoa Salmiolle. Vaikuttaa vaivaiselta eikä saa ulosmitattua kaikkea osaamistaan enää. Tämä siitä huolimatta, että on vielä kohtalaisen nuori mies.

Salmion jatko on toki sinällään makuasioita.. ilman häntä hyökkäyksen rakentamisen kaava on siis:

9 valmista sopparia + ykkösketju + Spinkien jatkot + kolme muuta hyökkääjähankintaa (nämä sellaisia 25 pisteen tekijöitä) = 17 hyökkääjää

Hyökkäys rakentuisi kyllä lähes kokonaan uudelleen. Ainoa ensi kauden sopimuspelaaja, jota voisi sovittaa kahteen ensimmäiseen ketjuun on Hirvonen. Kivenmäen ja Killisen täytyisi nostaa reilusti tasoaan, jos aikovat Liigatasolla pelata tulosketjuissa. Alaketjuihin ja rotaatioon Ässillä on ihan ok pelaajia ensi kaudeksi. Appelgrenin ympärille voisi rakentaa toimivan 4 ketjun Kivelästä ja Pihlajamäestä.

Kun hyökkäys nimenomaan ei mitenkään "rakennu uudelleen", käsittäkää nyt että YHDEKSÄN sopimusta on jo valmiina. Eli sisään tulevien uusien hyökkääjien määrä on hyvinkin rajallinen. Valtaenemmistö täällä kannattaa Spinkien jatkoja, joten kun heidät ajatellaan tuohon lisäksi, niin sen jälkeen sisään tulee vain 5-6 muuta hyökkääjä. Ja tuohon määrää pitää siis sisältyä uusi ykkösketju (joista kenties yksi on jatkopaperilla oleva Hedberg, tiedä häntä), sekä 2-3 muuta noin 25 pisteen hyökkääjää.

Tämä tilanne nyt vain on fakta, jonka kanssa jokaisen täällä on elettävä. Näin monella valmiilla sopimuksella hyökkäys ei todellakaan "rakennu uudelleen"
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Mutta pelaamissaan peleissä ei ole mitään esittänyt vai oletko eri mieltä
Noh, eipä ole muukaan joukkue kauheasti väläytellyt. Joukan puolesta harmittaa se että paikat ei kestä. Toivottavasti on pian pelikunnossa että saadaan hiukan edes ryminää kaukaloon.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
Mutta pelaamissaan peleissä ei ole mitään esittänyt vai oletko eri mieltä
Minä olen erimieltä. Peliaikaan suhteutettuna hyvää kaksinkamppailua ja vauhdikasta sekä energistä menoa. Ei puutu muuta kuin lisää vastuuta ja joku joka lyö limppua lapaan vauhdissa.

Mutta ei tästä sen enempää, kommenteistasi päätellen me katsotaan muutenkin täysin eri pelejä.

Joukan puolesta harmittaa se että paikat ei kestä.
Kyllä paikat kestää. Sen pahan rasitusvamman jälkeen tämä viimeinen oli puhdas vahinko, jolle ei voinut mitään.
 
Viimeksi muokattu:

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Salmion jatko on toki sinällään makuasioita.. ilman häntä hyökkäyksen rakentamisen kaava on siis:

9 valmista sopparia + ykkösketju + Spinkien jatkot + kolme muuta hyökkääjähankintaa (nämä sellaisia 25 pisteen tekijöitä) = 17 hyökkääjää

Kun hyökkäys nimenomaan ei mitenkään "rakennu uudelleen", käsittäkää nyt että YHDEKSÄN sopimusta on jo valmiina. Eli sisään tulevien uusien hyökkääjien määrä on hyvinkin rajallinen. Valtaenemmistö täällä kannattaa Spinkien jatkoja, joten kun heidät ajatellaan tuohon lisäksi, niin sen jälkeen sisään tulee vain 5-6 muuta hyökkääjä. Ja tuohon määrää pitää siis sisältyä uusi ykkösketju (joista kenties yksi on jatkopaperilla oleva Hedberg, tiedä häntä), sekä 2-3 muuta noin 25 pisteen hyökkääjää.

Tämä tilanne nyt vain on fakta, jonka kanssa jokaisen täällä on elettävä. Näin monella valmiilla sopimuksella hyökkäys ei todellakaan "rakennu uudelleen"
Minä itse en jatkaisi Spinkeillä kuten olen jo aiemminkin sanonut. Kaikkihan rakentuu sille, että pelaajat kehittyvät. Sekä nuoret että nuorehkot mestiksestä tulleet. Tosin siitä ei juuri nyt merkkejä näy, mutta tulee näkymään ensi kaudella. Kokemustakin tarvitaan, joten laadukasta sellaista on hankittava.
 
mmyl23

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin ÄSSÄT
Minä olen erimieltä. Peliaikaan suhteutettuna hyvää kaksinkamppailua ja vauhdikasta sekä energistä menoa. Ei puutu muuta kuin lisää vastuuta ja joku joka lyö limppua lapaan vauhdissa.

Mutta ei tästä sen enempää, kommenteistasi päätellen me katsotaan muutenkin täysin eri pelejä.

Kyllä paikat kestää. Sen pahan rasitusvamman jälkeen tämä viimeinen oli puhdas vahinko, jolle ei voinut mitään.
No sun mielestä varmaan joukkue suorittaa hyvin muuten, mutta molarit epäonnistuu???
 
alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kun hyökkäys nimenomaan ei mitenkään "rakennu uudelleen", käsittäkää nyt että YHDEKSÄN sopimusta on jo valmiina. Eli sisään tulevien uusien hyökkääjien määrä on hyvinkin rajallinen. Valtaenemmistö täällä kannattaa Spinkien jatkoja, joten kun heidät ajatellaan tuohon lisäksi, niin sen jälkeen sisään tulee vain 5-6 muuta hyökkääjä. Ja tuohon määrää pitää siis sisältyä uusi ykkösketju (joista kenties yksi on jatkopaperilla oleva Hedberg, tiedä häntä), sekä 2-3 muuta noin 25 pisteen hyökkääjää.

Tämä tilanne nyt vain on fakta, jonka kanssa jokaisen täällä on elettävä. Näin monella valmiilla sopimuksella hyökkäys ei todellakaan "rakennu uudelleen"

Niin hyökkääjät joilla on sopimus ensi kaudesta ovat: Appelgren, Hirvonen, Miro Mäkinen, Juhola, Killinen, Kivenmäki, Kivelä, Kulmala ja Pihlajamäki. Näistä Hirvonen on ainut, jota voi edes ajatella kärkiketjuihin. Killinen ja Kivenmäki varauksin myös, mutta heidän tulisi ottaa isoja steppejä pelaamisessaan ensi kaudelle, jotta heitä voisi peluuttaa kärkiketjuissa. Kivelä, Appelgren ja Pihlajamäki olisi ihan kelpo 4 ketju. Muut pelaajat ovat lähinnä täytemiehiä. Ei Ässät voi rakentaa tuloskenttiään junnujen varaan tai pelaajiin, joiden pisteodotukset on luokkaa 10-15 pistettä. Tuosta kun ottaa pois Salmion, Spinkit, Lähteenmäen, Hedbergin, Rekosen, Tiivolan sekä huomioi käytettävissä olevan rahan lisävahvistuksiin tällä kaudella, niin kyllä noista vapautuvista rahoista on rakennettava se ensi kauden keihäänkärki. Noista ensi kauden sopimuspelaajista tuskin kukaan saa edes Liigan keskipalkkaa.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Niin hyökkääjät joilla on sopimus ensi kaudesta ovat: Appelgren, Hirvonen, Miro Mäkinen, Juhola, Killinen, Kivenmäki, Kivelä, Kulmala ja Pihlajamäki. Näistä Hirvonen on ainut, jota voi edes ajatella kärkiketjuihin. Killinen ja Kivenmäki varauksin myös, mutta heidän tulisi ottaa isoja steppejä pelaamisessaan ensi kaudelle, jotta heitä voisi peluuttaa kärkiketjuissa.

Ymmärsin kyllä jo aiemmin sikäli pointtisi hyökkäyksen "uudelleen rakentamisesta", mutta kun tässä on nyt kerta kaikkiaan otettava pöytään faktat faktoina: Killisen ja Kivenmäen on omien itsejensä takia pakko olla ensi kaudella ratkaisurooleissa. Siihen on vain kyettävä, se on yksinkertaisesti pakko, mitään vaihtoehtoja ei ole. Tämän kaksikon pitäisi olla alle kahdessa vuodessa jossain AHL-tasolla, eli ensi vuonna on pakko tulla tulosta vastuullisessa roolissa. Olisi pitänyt tulla jo tällä kaudella pyöreästi se 30 pistettä, mutta heidän tämän kautensa voi nyt jo julistaa tällaiseksi ylimääräiseksi ohi-kaudeksi molempien osalta. Ellei nyt sitten noin piste per peli tahti löydy aivan samantien..

Spinkit jäävät luonnollisesti jo siksi, että joukkueen ehjiä osia ei koskaan kannata korjata, saati sitten miestä on joka on vetänyt melkein 300 aloitusta saldolla 60,5%. Näin ollen olen puhunut vain sen koodinimi "ykkösketjun" hankkimisesta, jossa on kovia pistemiehiä oikein roolitettuina (edelleen vertailukohta mitä haen on kauden 11-12 Smolenak-Dixon-Zaborsky) ja siihen päälle sitten ne tarvittavat muut hyökkäyspään hankinnat. Tämä on realismia, tämä on tarkoituksenmukaista, ja ennen kaikkea Ässien resursseilla muu taas ei ole realismia.. kaikkia TOP-9 hyökkääjiä ei vain voi ostaa ensi kaudeksi uudestaan ulkopuolelta, etenkään kun meillä vieläpä on näitä pitäisi-olla-tuleva NHL-hyökkääjä nuoria..
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
No sun mielestä varmaan joukkue suorittaa hyvin muuten, mutta molarit epäonnistuu???
Mikä kumma siinä on että tällä palstalla on oltava joko tai. Jos joku ei ole samaa mieltä niin lyödään vielä sanoja sen suuhun. Miten tuosta @Raid76 tekstistä sait että hän on tyytyväinen joukkueen tekemiseen tai molarit on huonoja? Hän kommentoi pelkästään että marginaalisella ajalla Juhola pelannut ihan ok.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tylor Spink oli ainakin vielä eilen liigan toiseksi paras aloittaja Pelicansin Björnisen jälkeen. Kyllä tästä taidosta kannattaisi pitää kiinni, koska pisteitäkin tulee ihan kohtuullisesti.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Killisen ja Kivenmäen on omien itsejensä takia pakko olla ensi kaudella ratkaisurooleissa. Siihen on vain kyettävä, se on yksinkertaisesti pakko, mitään vaihtoehtoja ei ole.

Spinkit jäävät luonnollisesti jo siksi, että joukkueen ehjiä osia ei koskaan kannata korjata, saati sitten miestä on joka on vetänyt melkein 300 aloitusta saldolla 60,5%.

Joo, kyllä omasta takaa olis edelleen löydyttävä/kehityttävä top-6 rooliin Killinen/Hirvonen/Kivenmäki etunenässä.

Ihan vaan pelaajien itsensä kannalta. Ja koska, vaikka tuosta pelaajia lähtee, budjettia avautuu, kenties nousee, niin hyvin harva Liigajengi saati Ässät ostelee seuraavaksi kaudeksi 5/6 kärkihyökkääjää. Ainakaan lähtökohtaisesti statukseltaan sellaisia. Joku 3/6 on jo asiallinen.

En pitäis Spinkeistä kiinni kynsin, hampain. Mutta nyt kun mietin, ovat tasaisia suorittajia, joukkuepelaajia, heittämällä kakkosketjun miehiä - ja edustaisivat jatkumoa. Tiedetään mitä saadaan, rakennuspaloja loistokkuuteen. Koska vaikka alkukausi onkin ollut tasapaksu joukkueelta, niin en erityisesti innostu siitä, että hyökkäys menee taas ens kaudeksi täysin uusiksi, kärjen osalta siis. Suuressa vaihtuvuudessa ottaa aina aikansa hitsautumiseen ja sopeutumiseen.

En tiedä ambitioistaan, miten seura tilanteen näkee, mutta mun makuun Spinkit täyttäs 2/6 top-6 rooleista ensi kaudellakin. Vakautta ja jatkumoa.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Ymmärsin kyllä jo aiemmin sikäli pointtisi hyökkäyksen "uudelleen rakentamisesta", mutta kun tässä on nyt kerta kaikkiaan otettava pöytään faktat faktoina: Killisen ja Kivenmäen on omien itsejensä takia pakko olla ensi kaudella ratkaisurooleissa. Siihen on vain kyettävä, se on yksinkertaisesti pakko, mitään vaihtoehtoja ei ole. Tämän kaksikon pitäisi olla alle kahdessa vuodessa jossain AHL-tasolla, eli ensi vuonna on pakko tulla tulosta vastuullisessa roolissa. Olisi pitänyt tulla jo tällä kaudella pyöreästi se 30 pistettä, mutta heidän tämän kautensa voi nyt jo julistaa tällaiseksi ylimääräiseksi ohi-kaudeksi molempien osalta. Ellei nyt sitten noin piste per peli tahti löydy aivan samantien..

Spinkit jäävät luonnollisesti jo siksi, että joukkueen ehjiä osia ei koskaan kannata korjata, saati sitten miestä on joka on vetänyt melkein 300 aloitusta saldolla 60,5%. Näin ollen olen puhunut vain sen koodinimi "ykkösketjun" hankkimisesta, jossa on kovia pistemiehiä oikein roolitettuina (edelleen vertailukohta mitä haen on kauden 11-12 Smolenak-Dixon-Zaborsky) ja siihen päälle sitten ne tarvittavat muut hyökkäyspään hankinnat. Tämä on realismia, tämä on tarkoituksenmukaista, ja ennen kaikkea Ässien resursseilla muu taas ei ole realismia.. kaikkia TOP-9 hyökkääjiä ei vain voi ostaa ensi kaudeksi uudestaan ulkopuolelta, etenkään kun meillä vieläpä on näitä pitäisi-olla-tuleva NHL-hyökkääjä nuoria..

Minun mielestäni joukkueen uudelleen rakentaminen on alkanut jo tästä kaudesta ja ensi kaudeksi hyökkäys on vaihtunut suurimmalta osalta, sitten pitäisi alkaa olemaan nykylinjausten mukainen ja näköinen joukkue.
Appeli, Kivenmäki, Juhola, Killinen ja Kulmala siis ainoat, jotka ovat vanhan projektin aikaisia.

Killinen ja Kivenmäki ovat kärkiketjuissa jos otteet ovat sellaisia, Ässien ei ole pakko mitään ratkaisurooleja ruveta antamaan. Aikaa on vielä tällä kaudellakin lyödä näytöt pöytään, jotta ensi kaudelle voidaan antaa isompaa roolia kuin kolmoskenttä. Edelleen näen kolmosen hyvänä paikkana kehittyä ja tehdä tulosta vähän taustalla lisättynä YV vastuulla.
Tämä voi olla hyväkin asia Ässien kannalta, jollei nyt jotain ihan suvereenia talvea ja kevättä pelaa, niin lähtö Ässistä ei vaikuta kovin todennäköiseltä ja ensi kaudella voivat taas vuoden fyysisesti vahvempina tekemään kovemman läpilyönnin mitä tälle kaudelle sopi odottaa. Ovat myös ennen kaikkea halpoja.

Olen samaa mieltä Spinkeistä, olisivat hyvä 2-3 kenttä riippuen miten nuoret vastaavat huutoihin. Ovat vielä lisäksi viihdyttävää katsottavaa.
Toisaalta, mikä on tilanne Kivenmäen ja Hirvosen pelipaikan suhteen? Siirtyykö Kivenmäki lähtökohtaisesti laitaan jo ensi kaudeksi vai jatkaako Hirvonen vielä laidassa?
Miro Mäkisellä on optio ensi kaudesta, joten luultavasti ensi kaudeksi on jo 10 hyökkääjää.
Appelgrenin siirtäisin laitaan ei kahta sanaa, alakenttien luottoratsunkin pitäisi osata aloittaa, en toki tiedä onko vastaus siihen edellä mainittu M. Mäkinenkään, olisi hyvä jos rahaa olisi johonkin kokeneeseen sentteriin, joka osaisi aloittaa.

111 - 222 - 333
444 - 555 - 666
Killinen - Hirvonen - Kivenmäki
Kivelä - M. Mäkinen(777) - Appelgren
Pihlajamäki - Kulmala - Juhola
A. Mäkinen
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tuo pakiston runko alkaa mun mielestä vaikuttamaan jopa hyvältä.

Niemeläinen on eittämättä hyvä ja tuntuu, että parantaa vaan. On sopivasti kovuutta ja kokoa sekä, myös sellaista johtajan ainesta näyttää ja herätellä omalla tekemisellään joukkuetta. Olisi mielestäni vahva ehdokas kapteenistoon.
Toivotaan, että Stenkku saa ensi kaudella vetää vuokralla Ässissä, vaikka sopimuksen Dallasin kanssa tekisikin. Harmi vaan, että tuon asian ratkeamista luultavasti saadaan odottaa Jepun tapaan ihan kauden alkuun asti.
Tuossa olisi kyllä hyvä toinen kärkipari.

Vainio, jos omassa päässä riittävän hyvä, niin siinä olisi Matinmikolle hyvä pari kolmoseen ja ehkä haluaisin jo tällä kaudella nähdä heidät yhdessä.

Toiseen kärkipariin sitten hiukan kokemusta niin puolustus kuin hyökkäyssuuntaan.

edit. Eikä mua haittaa vaikka Vainio ja Matinmikko ottaisi kärkiparin rooliin ja saataisiin käyttää rahoja hyökkäykseen. Joka tapauksessa kokemusta olisi hyvä saada vaikka sitten olisivatkin tasoltaan alempien parien pelaajia.
 
Oon kyl samaa mieltä, runko on erittäin hyvä. Jopa niin hyvä, että esim. Åkerströmin option käyttämistä tai oikeastaan käyttämättä jättämistä joudutaan harkitsemaan. Ihan roolitus syistä.

Jatkopahveja miettiessä käyttäisin itse paljon aikaa roolituksen suunnitteluun. Esim. pelaajat olisi hyvä saada pelaamaan omalla pelipaikallaan, eli kätisyydet tulee pakeilla ottaa huomioon. Kyllä se vain nostaa avauspelin laatua ja nopeutta kun lavat on laidan puolella. Siksi itse sijoittaisin Vainiota ennemmin jonkun leftin Matinmikon viereen.

Esim.

Niemeläinen-Stenqvist
XXX-Vainio
Marttinen-Ketola/Matinmikko
Ketola/Matinmikko

Tässä nyt on sitten mietinnän paikkoja, että laittaako Åke xxx tai Marttisen paikalle? Mielestäni ei ainakaan XXX paikalle pitäisi laittaa, koska siihen on varaa hankkia kovempi kaveri.

Ja toinen mietinnän paikka on, että miten Matinmikko ja Ketola halutaan ajaa sisään Liigajoukkueeseen. Pienten minuuttin seiskapakinrooli on tuollaisille kiekollisen pelin dynamoille ERITTÄIN haastava. Itse pyrkisin melkeinpä siihen, että kaverit jotenkin vuorottelisivat vähän isompien minuuttien roolin ja täyshuilin kanssa. Poikkeuksena tietenkin, jos molemmat näyttävät erittäin hyvältä, niin Vainio seiskapakiksi ja nuriso kakkos ja kolmospariin.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Oli tuossa pakistossakin kysymysmerkkejä, ennen kuin kuluva kausi alkoi. Uudet Stenqvist, Åkerström, Matinmikko ja Niemeläinen, heistä kuitenkin 3 selkeää onnistujaa, Åkerström mielestäni ei tarttis jatkoa, muut täällä jo jatkavat ja lisäksi viimeksi tullut Vainio, lisäksi Varttinen sekä Peltomäki ovat jo sopimuksella. Joku isäntä ja viivatykki tuohon lisäksi, ei haittaisi yhtään. Vuorisalo on kuitenkin edelleenkin käyttökelpoinen, vaikka otteet ailahtelee, on fyysinen sekä omaa napakan kudin. Marttiselle jatkoa, jos vaan paikat kestää, lisäksi se Ketola ja Taimen jatkoon en oikeastaan usko.
Niemeläinen - Stenqvist
"Viivatykki" - Vainio
Marttinen ?/"Alakerran isäntä" - Ketola/Matinmikko
Peltomäki - Vuorisalo
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Jatkopahveja miettiessä käyttäisin itse paljon aikaa roolituksen suunnitteluun. Esim. pelaajat olisi hyvä saada pelaamaan omalla pelipaikallaan, eli kätisyydet tulee pakeilla ottaa huomioon. Kyllä se vain nostaa avauspelin laatua ja nopeutta kun lavat on laidan puolella. Siksi itse sijoittaisin Vainiota ennemmin jonkun leftin Matinmikon viereen.
Täällä on nyt ollut ainakin viisi kuusi valmentajaa peräjälkeen jotka eivät ole edes tietoisia mistää
 
Nigi

Jäsen
Jatkopahveja miettiessä käyttäisin itse paljon aikaa roolituksen suunnitteluun. Esim. pelaajat olisi hyvä saada pelaamaan omalla pelipaikallaan, eli kätisyydet tulee pakeilla ottaa huomioon. Kyllä se vain nostaa avauspelin laatua ja nopeutta kun lavat on laidan puolella. Siksi itse sijoittaisin Vainiota ennemmin jonkun leftin Matinmikon viereen.
Juurikin näin! Myös niitä rightin laitureita tarvitaan. Alueelle tuonti helpottuu huomattavasti ja syöttöjen vastaanotto helpottuu oikean laidan pelaajilla.
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensi kaudelle sentterinelikko kuntoon ja sitä kautta kova joukkueen runko .

Niemi-Tyl.Spink-Hirvonen-Sammalisto

Av osaamista, yv osaamista, aloitustaitoa, kokemusta ja nuoruutta sekä riittävästi jalkanopeutta.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Ensi kauden pakistoon tarvitaan 1-2 oikeasti hyvää ja kovaa yv pakkia. Ei ole poru kaukana, kun nyt siellä operoi Salmela ja kuitenkin lähivuosina on ollut Heshka, Lindell, Matushkin. Ja vaikka vielä Caldwell ja Kudroc.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensi kaudelle sentterinelikko kuntoon ja sitä kautta kova joukkueen runko .

Niemi-Tyl.Spink-Hirvonen-Sammalisto

Av osaamista, yv osaamista, aloitustaitoa, kokemusta ja nuoruutta sekä riittävästi jalkanopeutta.
Kyllä! Vahva sentteriosasto helpottaisi meidän nuorten pakkien sisäänajoa...Itse ehkä haluaisin vielä jonkun kokeneemman ja luotettavan sentterin neloseen. Jos koetaan, että Sammalisto on hyvä, niin ok..
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ensi kauden pakistoon tarvitaan 1-2 oikeasti hyvää ja kovaa yv pakkia. Ei ole poru kaukana, kun nyt siellä operoi Salmela ja kuitenkin lähivuosina on ollut Heshka, Lindell, Matushkin. Ja vaikka vielä Caldwell ja Kudroc.
Kyllä, varsinkin kun siihen pitäisi mielestäni nyt olla ihan hyvä mahdollisuus.

Ainakin yksi tosi kova pakki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös